Olen 25 vuotias mies ja olen elänyt pienen elämäni ihan omassa yksinäisessä rauhassani. Minua voisi kai jo kuvata peräkammarin pojaksi. Vähän aikaa sitten vielä opiskelin ja yksinäisyys tuntui jotenkin normaalilta. Mutta kun aloitin työelemän tajusin että mikään ei muutu. Lisäksi alkaa tuntua yhä kummallisemmalta miksi en saa mitään koskaan aikaan. Kai sitä on vain jotenkin niin perkeleen laiska ja epävarma.
Kavereita kai olisi (tosin nykyään jo toisilla paikkakunnilla), mutta jotenkin vietän mieluummin vapaa-aikani yksin. Juodakin kai voisin, mutta en siitäkään oikein koskaan ole löytänyt mitään suurempaa iloa. Kaupungilla ihmispaljoudessa kävely ja varsinkin oleilu tuntuu ahdistavalta, siksi en siellä liikukkaan ellen ole varta vasten jotain tiettyä menossa ostamaan. Baareissa en voi edes kuvitella viihtyväni: kamalia ja tylsistyttäviä kokemuksia.
Mutta sitten ympäristön painostuksen alaisena alkaa tuntumaan että tässä iässä pitäisi jo olla kaikenlaisia kokemuksia naisista. Toki haluaisin itsekin tutustua johonkin naiseen, mutta kun ei sellaisia potentiaalisia tilanteita vain tule vastaan. Miltäköhän rintamalta tässä tapauksessa asiaa kannattaa lähestyä? Pitäisiköhän lähteä jotain netti-ilmoituksia epätoivoisesti pommittamaan, baariin epätoivoisesti istumaan, vai vain kylmästi kadulle pelottelemaan? Kauhistuttavia ajatuksia. Olen kai tähän mennessä vain luottanut siihen että kyllä se joskus tulee yrittämättäkin vastaan, mutta ei vain näytä tulevan.
Kavereita kai olisi (tosin nykyään jo toisilla paikkakunnilla), mutta jotenkin vietän mieluummin vapaa-aikani yksin. Juodakin kai voisin, mutta en siitäkään oikein koskaan ole löytänyt mitään suurempaa iloa. Kaupungilla ihmispaljoudessa kävely ja varsinkin oleilu tuntuu ahdistavalta, siksi en siellä liikukkaan ellen ole varta vasten jotain tiettyä menossa ostamaan. Baareissa en voi edes kuvitella viihtyväni: kamalia ja tylsistyttäviä kokemuksia.
Mutta sitten ympäristön painostuksen alaisena alkaa tuntumaan että tässä iässä pitäisi jo olla kaikenlaisia kokemuksia naisista. Toki haluaisin itsekin tutustua johonkin naiseen, mutta kun ei sellaisia potentiaalisia tilanteita vain tule vastaan. Miltäköhän rintamalta tässä tapauksessa asiaa kannattaa lähestyä? Pitäisiköhän lähteä jotain netti-ilmoituksia epätoivoisesti pommittamaan, baariin epätoivoisesti istumaan, vai vain kylmästi kadulle pelottelemaan? Kauhistuttavia ajatuksia. Olen kai tähän mennessä vain luottanut siihen että kyllä se joskus tulee yrittämättäkin vastaan, mutta ei vain näytä tulevan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mites olisi joku uusi harrastus? Siis sellainen harrastus, jossa tapaa ihmisiä ja jossa miehet ja naiset yhdessä? Esimerkiksi joku kamppailulaji?
Samalla tulisi kuntoiltua (sinulla ei taida mitään harrastusta olla) ja tavattua uusia ihmisiä, joiden joukossa jopa joku kiinnostava nainen.
Harrastan kyllä kuntoilua (juoksu ja voimaharjoittelu), mutta sitäkin vain yksilöurheiluna. Uusi harrastus voisi olla mahdollinen, mutta en keksi oikein mitään kiinnostavaa. On vain niin paljon mukavampaa laittaa jalat suoraksi omalla kotisohvalla. Ennemmin hirttäisin itseni kuin lähtisin vaikka jonnekin tanssikurssille (jossa epäilemättä saattaa olla pulaa miehistä). Kamppailulajeissa ei kyllä tietääkseni paljon naisia ole. Itse kokeilin joskus potkunyrkkeilyä ja siellä varsinkaan ei ollut naisia.
"Kamppailulajeissa ei kyllä tietääkseni paljon naisia ole. Itse kokeilin joskus potkunyrkkeilyä ja siellä varsinkaan ei ollut naisia."
Peräkylistä en tiedä, mutta kasvukeskuksissa potkiksen peruskursseilla n. puolet on naisia.
Ilmoittaudu tanssikursille jonne ei tarvitse mennä parin kanssa
Olen yksin vihtyvä nainen, tilanteeni oli aikoinaan aika samanlainen kuin sinun paitsi sikäli, että kaikkia ei-toivottuja iskuyrityksiä kyllä nuorempana tuli, jopa kadulla tms. Mutta vain ei-toivottuja.
Kumppani löytyi netistä. Minun tapaiseni ihmisen (jonka on helpompi hyväksyä toisen yksin viihtyminen) löytää vain kotoa eli netistä.
Pilkku olisi kuulunut sanojen "sinun" ja "paitsi" väliin, ei sanojen "sikäli" ja "että" väliin.
Pistää aina silmän kun ihmiset luulevat että ennen "että" -sanaa tulee aina pilkku.
varmasti seuraa löytyy
Mun mielestä on ihan ok viihtyä omissa oloissaan. Tee se päätös kuitenkin vasta sitten, kun sinulla on kokemusta elämisestä naisten kanssa. Eli älä tuhlaa nuoruuttasi siihen, minkä voit tehdä vanhempanakin.
Jostain luin, että kannattaa mennä sellaisiin paikkoihin, joissa ei yleensä käy. Eli sun tapauksessa juuri kapakoihin, itselle ei- tyypillisiin harrastuksiin, kuuntelemaan bändiä jota ei muuten kuuntelisi jne. Mielikuvitus on rajana! Ala opiskella jotain kummallista, vaikka se ei sua kiinnostaisi pätkääkään. Mene vaikka jonnekin työväenopiston/kesäyliopiston kursseille. Ole avoin ja tutustu reippaasti ihmisiin. Uudet ihmiset voivat jälleen johtaa toisiin kohtaamisiin jne.
Kannattaa laajentaa elinympäristöään, niin mahdollisuudet tavata erilaisia ihmisiä lisääntyvät. Mielestäni ei kannata olettaa, että se oikea tulee vastaan noin vain. Kyllä siinä joutuu vähän "metsällä käymään" ja pitämään aistit valppaina. Rennosti vaan.