Mies on känniääliö

Hyvät neuvot kalliit..

Mikä avuksi, kun muuten fiksu ja mukava mies muuttuu alkoholin vaikutuksesta typerykseksi?

Kyseessä ei nyt ole mikään alkoholisti, hän ei juo mitenkään usein, mutta silloin kun juo, taantuu usein n. 15 vuotta nuoremman asteelle (todellinen ikä 28 v) ja jossain vaiheessa alkaa usein käyttäytyä töykeästi ja vähän aggressiivisestikin kanssaihmisiä kohtaan. Väkivaltainen hän ei kuitenkaan ole.
Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään teini enää.. Näinköhän mies tuosta enää muuttuu??

Kaveri tiedostaa itsekin käyttäytymisensä muuttuvan humalassa, mutta ei silti aio absolutistiksi alkaa, enkä minä sitä voi oikein vaatiakaan. Tähän asti ollaan vain yritetty välttää tilanteita, joissa lähtisimme yhdessä juhlimaan, koska se vain päättyy aina isoon riitaan.

Mitä tässä voisi tehdä? Ei huvittaisi heittää koko suhdetta menemään, kun se muilta osin toimii niin hyvin. Jatkaako vain sillä linjalla, että annan miehen ryypätä omien kavereidensa kanssa, ja itse juhlin omien ystävien kanssa. Silloin vältytään typeriltä känniriidoilta.

Mutta ei kai parisuhteessa voi loputtomiin vältellä tilanteita, joissa joudutaan yhdessä alkoholia nauttimaan? Ja olisi toki kiva päästä yhdessäkin joskus ulos.

Ehdotuksia??

9

2620

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fkfsmdfkms

      Eli se on normaalia meillä miehillä. Taannutaan 18-vuotiaan tasolle

      • alkukantaiset ihmiset

      • mitä tehdä
        alkukantaiset ihmiset kirjoitti:

        Jos on tiedemiehiä uskominen, niin ihmiset taantuvat kännissä aivoiltaan alkukantaisiksi luola ihmisiksi. ihmisen alkukantaiset vaistot nousevat päällimmäisiksi. Tämän vuoksi baaria sanotaankin luolaksi.

        http://www.freewebs.com/animetigers/ivalojoki2004_luola.jpg

        Viime viikonloppuna mietin samaa.. tämä mies kylläkin jo 34-vuotias ja käyttäytyy humalassa kuin kakara. Tätä tapahtuu joka viikonloppu. Lisäksi hänestä tulee ilkeä, kaikki arat asiat mitä olen hänelle kertonut hän kääntää ivallisesti minua vastaan. Sitten hän kääntää tilanteen niin, että minä taas järjestin humalapäissäni shown, ja rangaistukseksi ei esim ota minua sovittuun menoon.

      • mitään tehdä
        mitä tehdä kirjoitti:

        Mies nyt vaan muuttuu tuollaiseksi kännissä, se on ihan sama mitä sinä teet tai jätät tekemättä. Kuulostaa myös siltä että mies ei sinua kunnoita pätkääkään jos irvailee joistan sinulle henkilökohtaisista ja ehkä kipeistäkin asioista. Meinaatko kauankin jaksaa katsella tuota?

      • että näin..
        mitään tehdä kirjoitti:

        Mies nyt vaan muuttuu tuollaiseksi kännissä, se on ihan sama mitä sinä teet tai jätät tekemättä. Kuulostaa myös siltä että mies ei sinua kunnoita pätkääkään jos irvailee joistan sinulle henkilökohtaisista ja ehkä kipeistäkin asioista. Meinaatko kauankin jaksaa katsella tuota?

        sitä tässä mietin.. selvänä hän ymmärtää ja kuuntelee ongelmiani, mutta humalassa irvailee samoista asioista. Tuntuu, että oikein haluaa loukata, vaikka mitään riitaa ei ole ollut. Omasta mielestään hänen juomisestaan ei tule mitään ongelmaa. Minun taas koituu, aiheutan kaikki riidat. Totuus on, etten uskalla edes saunakaljaa juoda, ettei tulisi riitaa.

      • ketjun aloittaja
        että näin.. kirjoitti:

        sitä tässä mietin.. selvänä hän ymmärtää ja kuuntelee ongelmiani, mutta humalassa irvailee samoista asioista. Tuntuu, että oikein haluaa loukata, vaikka mitään riitaa ei ole ollut. Omasta mielestään hänen juomisestaan ei tule mitään ongelmaa. Minun taas koituu, aiheutan kaikki riidat. Totuus on, etten uskalla edes saunakaljaa juoda, ettei tulisi riitaa.

        Alkuperäinen kirjoittaja täällä muistuttaa, että tuossa alkuperäisessä minun ongelmassani ei mies juuri henkilökohtaisesti mollaa tai hauku minua kännipäissään, yleisesti ottaen vaan on jotenkin vihainen kaikesta ja vittumainen - ei vain minulle, vaan muillekin.

        Täällä on siis toinenkin kirjoittaja, jolla on ilmeisesti vähän minuakin pahempi ongelma känniääliön kanssa.

        Ongelma minulla on lähinnä se, että jos itsekin olen juonut, niin olen aika herkkä ottamaan itseeni tuollaisista asioista, käyn helposti pillittämään ja näin on farssi valmis. :D:D

    • seurassa

      Kuulostaa niiiin tutulta. Onneksi oma mies juo vain todella harvoin, kerta puoleen vuoteen. Mutta se riittää. Ottaisi mielummin vaikka usein, mutta kohtuudella.

      Toisaalta oon monta kertaa itselleni selvittänyt sitä, että eihän rukka osaa muita juomatapoja. Isänsä, veljensä ja jopa äitinsä juo itsensä aina tilttiin asti, eikä kaveripiirikään ole ollut sen parempaa.

      Nyt vaan vanhemmiten kun oma juominen on jo rauhoittunut teinivuosista, suorastaan nolottaa välillä näyttäytyä miehen kanssa omien kavereiden illanistujaisissa. Onneksi kännisekoilut ei hällä kyllä mene agression puolelle, mutta puhuu vaan niin käsittämättömän tyhmiä ja esittää kuin vasta alkoholin löytänyt finninaamainen kolli.

      Olen kyllä monet kerrat puhunut asiasta kanssaan ja joskus jopa säälittävästi valvonut juomistaan, mutta kun ei. Viimeksi jo totesin, että nämä yhdessä juhlimiset jäi nyt tähän. Jo riitti.

      • kaveriporukassa

        Olen seurustellut nykyisen kanssa nyt vuoden verran ja muutaman kerran tämä 28v mies on vetänyt sellaset överit kaveriporukassa, oksennellut joka paikkaan...olen joutunut pitämään hänestä huolta, joutunut hakemaan omalla autollani ties mistä!!!

        En kestä kyllä yhtään katella tommosta meininkiä kun mies ei osaa juoda kohtuudella. Tästä on kyllä juteltu, ja hän on vannonut jättävänsä väkevät ensi kerralla välistä...mutta eipä ole lupaus toiminut.

        Muutenkin hän juo joka viikonloppu tissutellen, ja olen nyt miettinyt että osaako hän olla ilman alkoholia ollenkaan. Hän ei kuitenkaan juo keskellä viikkoa ellei tule urheilua tv:stä.

      • kokemusta on
        kaveriporukassa kirjoitti:

        Mieti tarkkaan, haluatko jatkaa suhdetta. Tosi asia varmasti on ettei tapa muutu. Olen itse ollut sinisilmäinen ja uskonut juomarin puheita. Itselleni olen siitä vain harmia saanut.
        Meillä tilanne on jo sellainen, että ukko tarttuu heti tölkkiin, kun en satu miellyttämään. Ja syy on siis minun. Se joka haluaa juoda löytää aina syyn siihen. Meillä mies juo kiusatakseen minua, koska tietää, etten pidä siitä. Tosiasiassa, se ei enää satuta, en odota häneltä sen kummempaa. Säälin kyllä lapsia, joita tilanne ahdistaa, onhan hän heidän isä. Käsittämätöntä onkin, ettei hän näe sitä, että lapsiaan hän satuttaa ja loukkaa. Minä aikuisena kykenen erittelemään asioita ja ymmärtämään sen, ettei juomistaan eikä mitään muutakaan tekoa voi laittaa toisen syyksi. Jokaisen pitäisi kantaa vastuu tekemisistään ja miettiä motiivinsa.Mutta kun ei halua ottaa vastuuta, niin silloin syyllistetään toinen, löytyy hyvä syy käyytäytyä haluamallaan tavalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5060
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1594
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1239
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1179
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1123
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1007
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      875
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      753
    Aihe