Tietääkö kukaan,kenen koira herättää Närpistönniemessä aamuyöstä. Viime yönä herätti viiden maissa ja edellisenä kahden aikaan. Varmaan koiran omistajakin herää,mutta ehkä on lähdössä aamuvuoroon töihin?
räyskyttävä koira
univajetta
91421
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Koirat ovat aivan ihania kumppaneita,mutta ei pitäisi antaa niiden öisin häiritä naapureita.
Hiljaisena yönä haukunta kantautuu pitkällekin.
niin paljon koiria irti räksyttämässä, että jos huvittaa niin sano jokaiselle koiran kanssa vastaan tulevalle äläkä naapureille valita! hommaa korvatulpat ja ota rennosti jos osaat
Jos kahden aikaan aamuyöstä koiraparka haukkuu,niin kait sillä on jotain asiaa sanottavana,siis vaiva tai vaikeus elämässään.
Korvatulppa ei auta tähän .
tai kettu vai niitä irtokoiria kylässä käymässä. eihän sitä mikään tarvi välttämättä vaivata
Korvatulpat korvissa minäkin nukun useimmiten. Suomenpystykorvan haukkuva ääni on niin kimakka,että se tunkeutuu sinien läpi sisälle asti.Penin haukkuhan kuuluu kymmenen kilometrin päähän.Jos pitäisi kuulla jotain vakavaa ja varoittavaa,esimerkiksi vesivahingon aiheuttama veden lorina tai varas keittiössä kolistelemassa, en niitä kuulisi korvatulpat korvissa. Eikä koiria pitäisi kiusata pupujusseilla,raukkaset ärsyyntyvät siitä.
Jos ne haukkuu sinua kun hiippailet yöllä kotiin . Opettele kulkemaan hiljempaa äläkä mesoa niin kulkiessas että saa nukkua rauhassa.
Sitä se mie vain ihmettelen,että nukkuuko lemmikki ulkona yöt,luulin,että kaikki koirat nukkuvat ihmisten taloissa sisällä.
Jos sitä pitää käydä pissattamassa kahden aikaan joka yö ulkona,eikö siinä virkisty jo isäntäkin,eikä enää saa nukkua.
Kait koira pärjää pissaamatta koko yön sisällä.
sitä että ei ole meän hurtta vielä yhtään yötä sisällä nukkunu sillä on oma poikamiespoksi missä yönsä nukkuu jos ei välilä naisiin lähe.. kevät son koirillaki
päin vielä kusevat kuulostaa niin homomaiselta sanoa että lähen pissattaan koiraa.