Pyöräretkelle

Tarkoituksena olisi lähteä pyöräilemään Etelä-Suomeen ensi kesäkuussa. Asuntoautolla ajamme jonnekin ja käymme max 1 päivän reissuja polkemassa ja ihailemassa maisemia. Lähinnä olemme ajatelleet Tammisaari-Hanko välimaastoa. Kertoisitteko mukavia pyöräilyseutuja näillä main tai jossakin muualla Etelä-/Länsi-Suomessa. Olisimme vaimon kanssa hyvin kiitollisia asiantuntevista vinkeistä.
3345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

siltä, että seudun olette jo valinneet. Kun ei yhtään tiedä mieltymyksistänne, niin ei voi kuin suositella, että tutustuisitte joidenkin matkailuoppaiden avulla kohde-alueenne nähtävyyksiin ja valitsisitte muutaman kiinnostavan kohteen kulloisenkin päiväretkenne suunnalta. Hyvältä kartalta esim. Fillarikartta GT 1 saattaisi johdattaa hyviin retinvalintoihin, jolloin voisi käyttää mahdollisuuksien mukaan pieniä sivuteitä ja nautiskella ajamisesta.
Asunto-autohan on mainio tukikohta, jonka saa myös siirretyksi aika helposti useammankin sadan kilometrin matkan päivässä, jolloin maisemaakin voi vaihdella helposti ja majoituskysymykseen löytyy aina vastaus.
itse asustan Saimaan ja Puulan Suunnalla ja tunnen paremmin näitä seutuja ja mielelläni suosittelenkin tutustumaan, jos ne eivät ennastaan ole tuttuja.

Äänestä
  • Rekkarallikin on laman myötä hiljentynyt Hangosta, joten jopa tuo päätiestö on taas ajettavaa Länsi-Uudellamaalla.

    Reitistä Turku - Helsinki on tehty kirja, jota myy ainakin Karttakeskus.

    http://karttakeskus.fi/www/

    Oositteesta

    http://www.polkupyoraily.net/

    löytyy reiti ja sieltä valtakunnallisten reittien kohdalta sama Turku - Helsinki reitti.

    Äänestä

Naantaliin parkkeeraus autolla ja pyörällä sieltä Merimasku-Velkua-Askainen jossa Louhisaaren kartano (Marsalkka Mannerheimin koti) ja jollei halua takaisin samaa reittiä niin lenkin voi tehdä Lemun ja Maskun kautta takaisin Naantaliin.
Tour de Toinen voisi olla sellainen että auto parkkiin Kaarinan Kuusistoon (jossa mm. keskiaikainen Piispanlinnan raunio) ja Kuusistosta pyörällä Paraisille jossa paljon katsastettavaa ja oikein innostuessanne lautan kanssa Nauvon puolelle.
Kolmannen ympyrän voi tehdä Teijon Mathildedalista käsin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vinkkejä kirjoitti:

Tarkoituksena olisi lähteä pyöräilemään Etelä-Suomeen ensi kesäkuussa. Asuntoautolla ajamme jonnekin ja käymme max 1 päivän reissuja polkemassa ja ihailemassa maisemia. Lähinnä olemme ajatelleet Tammisaari-Hanko välimaastoa. Kertoisitteko mukavia pyöräilyseutuja näillä main tai jossakin muualla Etelä-/Länsi-Suomessa. Olisimme vaimon kanssa hyvin kiitollisia asiantuntevista vinkeistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu