kakkoskansalainen, jos et ole synnyttänyt tai saanut lapsia?
Miten nainen koet lapsettomuuden, vai onko se tietoinen valinta?
Miten nainen koet lapsettomuuden, vai onko se tietoinen valinta?
Tunnetko nainen olevasi
napanuora
9496
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eipä ole koskaan käynyt mielessäkään, että se minun arvoani vähentää, etten ole lapsia tähän maailmaan pykännyt vielä tässä vaiheessa elämää. Miksi naisen arvon pitäisi olla riippuvainen hänen jälkikasvunsa tuottamisesta? Tähän ajatteluuni voi toki vaikuttaa se, että elämässäni ihailemani vahvat naiset eli äitini ja isoäitini ovat kumpikin äitiytensä ohella olleet todella paljon muutakin -äiteys on ollut osa heitä, muttei suinkaan ainut tai tärkein määrittävä tekijä. Se on ollut toki oleellinen osa kummallekin, muttei ainukainen.
Lapsettomuus omassa elämässä on tällä hetkellä tietoinen valinta. Miehen kanssa on keskusteltu lisääntymisestä, mutta se ajoitetaan aikaisintaan muutaman vuoden päähän, jotta ennätämme kumpikin ensinnäkin valmistua sekä toisaalta hieman saada elämää sekä toivon mukaan aikuisuuttakin alle.
Saman kysymyksen voisi asettaa muuten myös miehille. Miten paljon vanhemmuus ylipäätään määrittää ihmisen identiteettiä?
En ole tuntenut olevani kakkosluokan kansalainen. Joskus olen kokenut olevani hieman puolustusasemissa, mutta tuomitsemiseen en varsinaisesti ole törmännyt. Vääriä käsityksiä on välillä saanut oikoa, kun etenkin miehillä (ja vanhemmilla ihmisillä) tuntuu toisinaan olevan käsitys että kaikki naiset haluavat lapsia.
Lapsettomuus oli tietoinen valinta aikanaan. olen elänyt suuren osan aikuisiästäni sellaisen miehen kanssa, josta ei olisi ollut isäksi (minun mielestäni) joten lasten saannin yrittäminen ei tullut mieleenkään. Toisekseen en ole koskaan ollut kovin lapsirakas.
Kun eromme jälkeen aloin etsiä uutta suhdetta, alkoi perheestä ja lapsista kiinnostaa. Huomasin että on olemassa myös sellaisia miehiä jotka ihan aidosti haluavat perustaa perheen, hankkia lapsia ja ovat valmiita kantamaan vastuun ja osansa perheen arjen pyörittämisestä.
Jälkikasvu ei tee kenestäkään muita parempaa tai huonompaa ihmistä. Varmasti vanhemmuus elämään vaikuttaa, mutta ihmisillä on muitakin, ihan täysin perhemallista tai siviilisäädystä riippumattomia rooleja. Sekä miehillä että naisilla.
Olen vapaaehtoisesti lapseton ja ihan normaali kansalainen. Välillä minulle yritetään kertoa muuta. On tietysti ikävää, että nämä ihmiset ottavat loukkauksena, kun joku nainen kertoo, ettei ole koskaan halunnut lasta.
Olen ihan hyvä synnyttämättömänä, jopa onnellinen. Miksi kakkavaippa ja huuto kohottaisi mielialaa.
Ihanaa tämä rauha ja hiljaisuus. Mutta mitä jos mies ehdottaa joskus lapsia... mitä sit?
Kuten tuossa aiemmassa ketjussa sanoin, vihamielistä kohtelua olen saanut vap.ehtoisesti lapsettomuudestani lähinnä lapsettomuudesta kärsiviltä (esim. pariskunnalta lapsi kuollut. Miehiltä tilanteessa jossa he olisivat halunneet testata kelpaamistani heidän lastensa äidiksi tai sitten naisilta noin muuten vaan.
Eikös tuo yksinäisten naisten onnellisuus ole muiden vaikea asia ymmärtää ja hyväksyä noin muutenkin. Aiheesta on tehty väitöskirja.
Onneksi valtaosa perheellisistä on ihan mukavia ja asiallisia myös meitä lapsettomia kohtaan.
Monella ilkeilijällä on varmaankin kateus taustalla, eivät kaikki pienten lasten vanhemmat ole onnellisia vaikka niin esittävätkin.
Päinvastoin! :)
Elämä on vaan mennyt näin, suunnittelematta.
Onnekseni mulla on neljä kummilasta, joista paria olen saanut hoitaa vauvanakin ihan kokopäiväisesti. Mulla on läheiset suhteet noihin lapsiin ja tiedän, että olen heille tärkeä ja turvallinen aikuinen. He kuuluvat arkeeni. Vanhin on 14v ja nuorin 5v.
Käydään uimassa, kirjastossa, peleissä, näyttelyissä, ulkona. Istutaan ja luetaan kirjaa, jutellaan, väritetään, pelataan, siivotaan ja laitetaan ruokaa yhdessä. Ihan normaalia arkea. Mulla taitaa olla aikaa heille, koska haluan sitä antaa. Asutaan aika lähekkäin, tämä helpottaa arjen pyörittämistä. Mulla on koira, jonka saan heille hoitoon tarvittaessa, joten homma toimii molempiin suuntiin.´
Sinkkukin tarvitsee läheisiä ihmisiä. Ihmissuhteiden hoito vaatii aina aikaa. Ehdin kyllä rillutella ystävienikin kanssa. Miesystävät menee ja tulee, tässä iässä kunnollisen miehen löytäminen on kuin etsisi neulaa heinäkasasta.
Ehkä luoja vielä suo minulle oman lapsen. Tiedän, että osaan ainakin pitää huolta ja rakastaa. Tiedän, miltä tuntuu, kun lapsi kiipeää syliin.
Mä tunnen olevani ihan hyvä kansalainen ja yhteiskunnan jäsen, vaikka en olekaan saanut lapsia. En edes ole ihan varma haluanko niitä. Luultavasti kyllä, koska olen lapsirakas ja tunnen, että lapsi voisi antaa elämääni jotain sellaista, mitä mikään muu ei voi antaa. Lisäksi mieheni on hyvin lapsimyönteinen.
Toisaalta en ole niin fanaattinen, että elämin loppuisi siihen, että lasta ei tulekaan. Osaisin elää ilmankin.
Mielestäni ihmisarvoa ei yhtään nosta tai laske se onko lapsia tai ei. Jokainen ihminen on arvokas omana itsenään, ei ulkopuolisten avujensa (kuten lapsien) kautta. Tietysti lapsia pitää tehdä, jos ihmislaji halutaan pitää hengissä. Evoluution kannalta sekään ei tosin ole ihan välttämätöntä. Dinosauruksetkin elivät oman kautensa ja häipyivät historiaan. Ehkä meillekin käy samoin.
kakkoskansalainen. Tietoinen valinta minulle,en ole lapsirakas, jos en vihaakaan.Joistakin lapsista pidän, en kaikista, kuten en kaikista ihmisistäkään.Olen siinä iässä, et enää ei painostusta tule lasten hankkimiseen. On kyllä tullut aikanaan sekä miehelleni että minulle.Hassua, kuinka ikäiseni, joiden lapset ovat jo liki aikuisia, alkavat taas olla samoissa harrastuksissa ja jutuissa, kuin itsekin. Tuo aika kun heidän elämänsa pyöri lasten parissa oltiin aika täysin erillämme ja ei oikein millään tasolla tekemisissä.