Tunnetko nainen olevasi

Eipä ole koskaan käynyt mielessäkään, että se minun arvoani vähentää, etten ole lapsia tähän maailmaan pykännyt vielä tässä vaiheessa elämää. Miksi naisen arvon pitäisi olla riippuvainen hänen jälkikasvunsa tuottamisesta? Tähän ajatteluuni voi toki vaikuttaa se, että elämässäni ihailemani vahvat naiset eli äitini ja isoäitini ovat kumpikin äitiytensä ohella olleet todella paljon muutakin -äiteys on ollut osa heitä, muttei suinkaan ainut tai tärkein määrittävä tekijä. Se on ollut toki oleellinen osa kummallekin, muttei ainukainen.

Lapsettomuus omassa elämässä on tällä hetkellä tietoinen valinta. Miehen kanssa on keskusteltu lisääntymisestä, mutta se ajoitetaan aikaisintaan muutaman vuoden päähän, jotta ennätämme kumpikin ensinnäkin valmistua sekä toisaalta hieman saada elämää sekä toivon mukaan aikuisuuttakin alle.

Saman kysymyksen voisi asettaa muuten myös miehille. Miten paljon vanhemmuus ylipäätään määrittää ihmisen identiteettiä?

En ole tuntenut olevani kakkosluokan kansalainen. Joskus olen kokenut olevani hieman puolustusasemissa, mutta tuomitsemiseen en varsinaisesti ole törmännyt. Vääriä käsityksiä on välillä saanut oikoa, kun etenkin miehillä (ja vanhemmilla ihmisillä) tuntuu toisinaan olevan käsitys että kaikki naiset haluavat lapsia.

Lapsettomuus oli tietoinen valinta aikanaan. olen elänyt suuren osan aikuisiästäni sellaisen miehen kanssa, josta ei olisi ollut isäksi (minun mielestäni) joten lasten saannin yrittäminen ei tullut mieleenkään. Toisekseen en ole koskaan ollut kovin lapsirakas.

Kun eromme jälkeen aloin etsiä uutta suhdetta, alkoi perheestä ja lapsista kiinnostaa. Huomasin että on olemassa myös sellaisia miehiä jotka ihan aidosti haluavat perustaa perheen, hankkia lapsia ja ovat valmiita kantamaan vastuun ja osansa perheen arjen pyörittämisestä.

Jälkikasvu ei tee kenestäkään muita parempaa tai huonompaa ihmistä. Varmasti vanhemmuus elämään vaikuttaa, mutta ihmisillä on muitakin, ihan täysin perhemallista tai siviilisäädystä riippumattomia rooleja. Sekä miehillä että naisilla.

Olen vapaaehtoisesti lapseton ja ihan normaali kansalainen. Välillä minulle yritetään kertoa muuta. On tietysti ikävää, että nämä ihmiset ottavat loukkauksena, kun joku nainen kertoo, ettei ole koskaan halunnut lasta.

Olen ihan hyvä synnyttämättömänä, jopa onnellinen. Miksi kakkavaippa ja huuto kohottaisi mielialaa.

Ihanaa tämä rauha ja hiljaisuus. Mutta mitä jos mies ehdottaa joskus lapsia... mitä sit?

Päinvastoin! :)

Mä tunnen olevani ihan hyvä kansalainen ja yhteiskunnan jäsen, vaikka en olekaan saanut lapsia. En edes ole ihan varma haluanko niitä. Luultavasti kyllä, koska olen lapsirakas ja tunnen, että lapsi voisi antaa elämääni jotain sellaista, mitä mikään muu ei voi antaa. Lisäksi mieheni on hyvin lapsimyönteinen.

Toisaalta en ole niin fanaattinen, että elämin loppuisi siihen, että lasta ei tulekaan. Osaisin elää ilmankin.

Mielestäni ihmisarvoa ei yhtään nosta tai laske se onko lapsia tai ei. Jokainen ihminen on arvokas omana itsenään, ei ulkopuolisten avujensa (kuten lapsien) kautta. Tietysti lapsia pitää tehdä, jos ihmislaji halutaan pitää hengissä. Evoluution kannalta sekään ei tosin ole ihan välttämätöntä. Dinosauruksetkin elivät oman kautensa ja häipyivät historiaan. Ehkä meillekin käy samoin.

kakkoskansalainen. Tietoinen valinta minulle,en ole lapsirakas, jos en vihaakaan.Joistakin lapsista pidän, en kaikista, kuten en kaikista ihmisistäkään.Olen siinä iässä, et enää ei painostusta tule lasten hankkimiseen. On kyllä tullut aikanaan sekä miehelleni että minulle.Hassua, kuinka ikäiseni, joiden lapset ovat jo liki aikuisia, alkavat taas olla samoissa harrastuksissa ja jutuissa, kuin itsekin. Tuo aika kun heidän elämänsa pyöri lasten parissa oltiin aika täysin erillämme ja ei oikein millään tasolla tekemisissä.