Työttömät ja kohtelu

^^^^^^^^^^

Työttömyysturvan parissa työskennelleenä olen voinut todeta, että vaikka kuinka monta työttömän subjektiivista kokemusta muodostaisi ammattilaiselle objketiivisen tiedon tilanteesta, niin se ei johda työvoimahallinnon pykälien tulkitsemiseen oikeudenmukaisella tavalla kuin aniharvassa työkkärissä, jossa löytyy vielä kykyä ajatella objektiivisesti ja humaanisti. Mutta kuten sanottu, sitä kykyä löytyy tosi harvassa...

Se, että monenkaan työttömän subjektiiviset kokemukset edes ammattilaisen objektiivisen tiedon arvioimana ja välittämänä johtaisi siihen, että puututtaisiin lakien soveltamistapaan, on varsinaista toiveajattelua, jolla ei ole realistista todellisuuspohjaa.

Kyllä se on niin, että työttömiin suhtautumisessa vaikuttaa vain ja ainoastaan raaka politiikka, jossa ei ole inhimillisyydelle sijaa. Työttömyystilastoja on kikkailtu näyttämään alhaisempia työttömyyslukuja, jotta näyttäisi siltä kuin harjoittettu työttömyyspolitiikka olisi ollut tuloksellistakin ja päättäjät voisivat jatkaa työttömiin kohdistuvaa raakaa politiikkaansa, missä työttömän hyvällä ei ole mitään tekemistä.

Työtön on vain vallan pelinappula. Sillä ei ole mitään väliä, miten moni työtön joutuu oikeusmurhan kohteeksi, miten moni työtön masentuu työkyvyttömäksi, miten monen työttömän perhe joutuu katastrofiin, miten moni työtön tekee itsemurhan ja pahimmillaan tappaa perheensäkin jne.

Tämä on tämän ajan raakaa todellisuutta.

3

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nopeasti'

      Mitenhän nopeasti sensori tällä kertaa toimii? Vai liekö kahvitauon paikka?

      • lärviinsä

        ja urakoi nyt virassaan eli poistopyyntö on tehty!


    • nn,mm,nn,mm,

      'Työttömillä ei ole poliittisesti mitään merkitystä'. Taitaa työttömillä olla kovakin merkitys ainakin porvarien elämässä. On pidettävä 'joutilas' työvoimareservi syrjässä ja pilkattavana, jotta ne ihan vähän fiksummat tekevät paskahommansa kiltisti, vaikka tietävät olevansa sylkykuppeja monissa duunimestoissa. Kiero on poravari, joka useimmiten on korkeastikoulutettu yhteiskunnan varoilla. Ei heistä kaikista tule loistojohtajia, 'rehellisten' projektien vetäjiä vaan tosi verenimijöitä ja veret imetään ihmisiltä sieltä, joilla kehnoin vastustus, ymmärtämättömyys ja pahinta kaikesta geeniperinteinen sairaus tai vamma. Tämän itse itselleen ahneuksissaan aiheuttaman maailman laajuisen lamankin ahne porvari osaa itselleen hyödyntää. Rahat ovat turvassa veroparatiiseissa ja oikeinkun persettä alkaa omat teot polttaa, häivytään pikaisesti maisemista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4028
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2891
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe