Rahaa piisaa, vaan kenelle?

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨...

Viime vuonna tehtiin päätös alentaa rikkaiden verotusta vuoden alusta. Katainen piti tätä niin tärkeänä, että ilmoitti tuota varten otettavan velkaa.

Nyt verotulot eivät riitä Suomen talouden pyörittämiseen ja talouden elvyttämiseen, mikä tietysti suuntautuu taas rikkaalle väestönosalle. Taas ollaan ottamassa velkaa, peräti 30 miljardia.

Sen sijaan työttömien ja muiden köyhien suuntaan levitellään vain käsiä. Edes murusia ei heille riitä. Pieneläkeläisten eläkkeiden korotuksetkin siirrettiin kahden vuoden päähän, jolloin ne voidaankin sitten perua, kun maa on edelleen syöksykierteessä. Muille köyhille ei taida olla luvassa edes teoreettisia korotuksia, ei nyt eikä tulevaisuudessa.

Rikkaalla Suomella on varaa tukea Islantia 1,8 miljardilla, Liettualle taisi mennä saman suuruinen summa. Tämäkin hoidettiin velkarahalla.

Suomessa saa tuhannet, ellei kymmenet tuhannet ulkomaalaiset ammattikoulutuksen tai yliopistokoulutuksen. Riittää kun hakee ja tulee hyväksytyksi. Mm. Taideteollisessa korkeakoulussa olikohan se peräti kolmas vai viideosa opiskelijoista ulkomaalaisia opiskelijoita. Muissa korkeakouluissa ei ole suomalaisten kannalta yhtään parempi tilanne. Kuinkahan moni suomalainen jää tämän vuoksi ilman opiskelupaikkaa.

Eräs teknisessä korkeakoulussa opiskeleva ilmoitti minulle suoraan, että hän tuli Suomeen opiskelemaan vain siksi, että täällä saa ilmaisen koulutuksen. Hän ilmoitti, että heti valmistumisen jälkeen hän lähtee pois Suomesta.

Maahanmuuttajien elättämiseen meillä tuntuu olevan pohjattomat varat. Ja nyt sitten harkitaan kenties Guantanamon vankienkin ottamista tänne.

Ja kantaväestö sen kuin polarisoituu entisestään, rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät ja leipäjonot pitenevät.

Miten ihmeessä tähän on tultu???

Vanhempi porukka muistanee Eila Kännön. Mistä saataisiin uusi Eila Kännö?

7

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ajattele edes kerran

      Maahanmuuttajia elätetään mielellään, koska he yrittävät päästä elämässä eteenpäin. Heillä ei ole kaltaistasi loisimismentaliteettia. Lisäksi he ovat erittäin halpa ryhmä verrattuna suomalaisiin laiskureihin, joiden pummaamilla rahoilla elättäisi koko Somalimaan.

      • että...

        vetele vaan kätees äläkä houri täällä!


    • ahneuden synti

      Ahneus vie tulon ja työn vain osalle kansaa.
      Kepu-kokoomus-rkp-sdp = ahneet.

      Mutta se ahneus-asia peitetään tuomitsemalla työttömät laiskoiksi, sairaiksi ja epäkelvoiksi.

      TÄMÄ ON RASISMIA omaa kansaa vastaan.
      TÄMÄ ON JUMALATONTA AHNEUTTA !

      • kyllä olla

        paskainen loppu ja senkin me vielä tulemme näkemään.


      • Herää Jyrki
        kyllä olla kirjoitti:

        paskainen loppu ja senkin me vielä tulemme näkemään.

        helposti inhimilliselle tasolle esim. kitkemällä pois rakennusalalla vallitseva harmaa talous.Näin saataisiin valtiolle 3 miljardia euroa lisää verotuloja vuodessa. Tällä rahalla saataisiin köyhyysongelma helposti ratkaistuksi ja rahaa jäisi yli monen muun ongelman ratkaisemiseen. Mutta poliittista tahtoa ei löydy ongelman ratkaisemiseen. Fantastista?


      • Talous'
        Herää Jyrki kirjoitti:

        helposti inhimilliselle tasolle esim. kitkemällä pois rakennusalalla vallitseva harmaa talous.Näin saataisiin valtiolle 3 miljardia euroa lisää verotuloja vuodessa. Tällä rahalla saataisiin köyhyysongelma helposti ratkaistuksi ja rahaa jäisi yli monen muun ongelman ratkaisemiseen. Mutta poliittista tahtoa ei löydy ongelman ratkaisemiseen. Fantastista?

        Harmaa talous syntynyt osittain se vuoksi, että sosiaaliturva on Suomessa ajettu niin alas. Vain osa harmaasta taloudesta on ulkomaalaisten aiheuttamaa.

        Siis sosiaaliturva sellaiselle tasolle, ettei kenenkään ole pakko turvautua pimeään työhön. Ja ennen kaikkea orjatyöt pois.


      • Herää Jyrki
        Talous' kirjoitti:

        Harmaa talous syntynyt osittain se vuoksi, että sosiaaliturva on Suomessa ajettu niin alas. Vain osa harmaasta taloudesta on ulkomaalaisten aiheuttamaa.

        Siis sosiaaliturva sellaiselle tasolle, ettei kenenkään ole pakko turvautua pimeään työhön. Ja ennen kaikkea orjatyöt pois.

        työskentelee Suomessa noin 30 000 ulkomaalaista, joista vain 1 000 maksaa veroja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4128
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      26
      3000
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe