tuntuu niin pahalta

Mitä tehdä? Aloin tapailla itseäni huomattavsti vanhempaa miestä (ei sillä, että iällä olisi merkitystä...) noin 2 kuukautta sitten. Suhteemme ei ollut sinänsä sitova, molemmilla oli vapautensa ja se oli yhteinen päätös. En halunnut luopua omastani ja hän ei halunnut sitoa minua. Keskustelimme asioista koko suhteemme ajan mielestäni todella avoimesti juuri siksi että tilanne oli niin "veitsen terällä" jatkuvasti. Pohdimme paljon suhteemme tulevaisuutta joka oli kokoajan epävakaa, maailmankuvamme kun on hieman erilainen kun ikäeroa on 20 vuotta. Itse en oikeastaan tuntenut sen suurempia tunnekuohuja koko suhteen aikana vaikka hän ilmaisi tunteensa usein ja selkeällä suomen kielellä. Hän kohteli minua aina kunnioittavasti. Olin onnellinen vaikken nyt suoraansanoen kamalan rakastunut. Kuitenkin sain näpeilleni, vaikka minusta tuntui koko ajan siltä että tässä ei voi käydä kuin hyvin. Suhteemme alkaessa rakoilla päätimme kuitenkin vakaasti pysyä ystävinä, koska koko suhteemme perustui nimenomaan alunalkaen siihen. Olimme pitkään hyviä ystäviä ennekuin suhteemme muuttui ns. fyysiseksi. Olin siis tilanteeseen ihan tyytyväinen, olimme ystäviä ja se sopi minulle ihan hyvin, enhän ollut menettänyt häntä koko elämästäni. Muutamia päiviä "eromme" jälkeen tapahtui kai pahin mikä yhdellekkään tytölle voi tapahtua. Törmäsin häneen ja yhteen parhaimmista ystävistäni ravintolasta hyvinkin intiimiltä illalliselta..... Sen jälkeen elämä on ollut yhtä helvettiä. Lopputentit painaa päälle, samalla pitäisi käydä töissä ja yrittää selvitä vielä tästä. Tunnen olevani petetty niin ystäväni kuin tämän miehenkin osalta, ja vasta nyt tajuan kuinka voimakkaita tunteita minulla häntä kohtaan kuitenkin oli. Olen umpikujassa. Miehen ja ystävän menettäminen samalla viikolla on liikaa. En nuku, hädintuskin syön ja kuitenkin normaalien arkirutiinien mukana olisi pysyttävä. Tiedän että tässä maassa on minulla kohtalotovereita. Mitä minä teen? Haluaisin antaa anteeksi ja unohtaa mutta miten? Olo on helvetillinen ja elämänhalu nollassa...
4929
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyh, miten voit olla NOIN vanhan miehen kanssa ?
Kannattaisi varmaan keskustella oman isäsi kanssa isäkriisistä, tapauksessasi kuvastuu selvästi huono isäsuhde, ehkä isäsuhdettasi miettimällä pääset löytämään vastauksen, miksi yleensäkin hakeuduit 'isäsi ikäisen' miehen seuraan. Suosittelen. Sama se on miehillä jotka hakeutuvat itseään huomattavasti vanhemman 'äitihahmon' seuraan. Molempia esiintyy yhtä paljon.
Voimia sinulle isäsurussasi ja onnea uuteen tulevaan suhteeseesi itsesi ikäisen kanssa. Tiedäthän että on tutkittu että onnellisin parisuhde on /- 2 vuoden ikäerolla.
Tule onnelliseksi :)

Äänestä
  • Miten voit olla NOIN tyhmä?
    Kannattaisi varmaan keskustella ammattiauttajan kanssa suhteestasi normaaliin elämään, ehkä siten saisit vastauksen, miksi yleensäkin olet noin ajattelematon.
    Voimia sinulle ongelmissasi ja onnea itsesi kanssa. Tiedäthän, että sinun pitää tutkituttaa pääsi.
    Tule terveeksi.

    Eli: ikäerolla ei ole merkitystä, rakkaus ratkaisee!

    Äänestä

  • Jeff kirjoitti:

    Miten voit olla NOIN tyhmä?
    Kannattaisi varmaan keskustella ammattiauttajan kanssa suhteestasi normaaliin elämään, ehkä siten saisit vastauksen, miksi yleensäkin olet noin ajattelematon.
    Voimia sinulle ongelmissasi ja onnea itsesi kanssa. Tiedäthän, että sinun pitää tutkituttaa pääsi.
    Tule terveeksi.

    Eli: ikäerolla ei ole merkitystä, rakkaus ratkaisee!

    alan asiantuntijaihminen ja näitä asioita käsittelen monta kertaa viikossa :) Jeff ..
    Edelleen toivon aidon rakkauden löytymistä sinulle alkuviestin kirjoittaja :) .. ja varmasti löydät, usko itseesi. Ja olkoonkin sitten valitettava totuus että suuri ikäero ei suhdetta paranna.. näin se vain on.

    Äänestä

  • yfff kirjoitti:

    alan asiantuntijaihminen ja näitä asioita käsittelen monta kertaa viikossa :) Jeff ..
    Edelleen toivon aidon rakkauden löytymistä sinulle alkuviestin kirjoittaja :) .. ja varmasti löydät, usko itseesi. Ja olkoonkin sitten valitettava totuus että suuri ikäero ei suhdetta paranna.. näin se vain on.

    Sanotko missäpäin työskentelet? Etten mahdollisesti tarpeen joskus vaatiessa tulisi sinun vastaanotollesi kuulemaan yhteenvetoja tilastotieteestä.

    "Teidän tulee käyttäytyä näin, että pysytte meidän laatimalla tällaisella onnellisuusasteikolla..."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


last drop kirjoitti:

Mitä tehdä? Aloin tapailla itseäni huomattavsti vanhempaa miestä (ei sillä, että iällä olisi merkitystä...) noin 2 kuukautta sitten. Suhteemme ei ollut sinänsä sitova, molemmilla oli vapautensa ja se oli yhteinen päätös. En halunnut luopua omastani ja hän ei halunnut sitoa minua. Keskustelimme asioista koko suhteemme ajan mielestäni todella avoimesti juuri siksi että tilanne oli niin "veitsen terällä" jatkuvasti. Pohdimme paljon suhteemme tulevaisuutta joka oli kokoajan epävakaa, maailmankuvamme kun on hieman erilainen kun ikäeroa on 20 vuotta. Itse en oikeastaan tuntenut sen suurempia tunnekuohuja koko suhteen aikana vaikka hän ilmaisi tunteensa usein ja selkeällä suomen kielellä. Hän kohteli minua aina kunnioittavasti. Olin onnellinen vaikken nyt suoraansanoen kamalan rakastunut. Kuitenkin sain näpeilleni, vaikka minusta tuntui koko ajan siltä että tässä ei voi käydä kuin hyvin. Suhteemme alkaessa rakoilla päätimme kuitenkin vakaasti pysyä ystävinä, koska koko suhteemme perustui nimenomaan alunalkaen siihen. Olimme pitkään hyviä ystäviä ennekuin suhteemme muuttui ns. fyysiseksi. Olin siis tilanteeseen ihan tyytyväinen, olimme ystäviä ja se sopi minulle ihan hyvin, enhän ollut menettänyt häntä koko elämästäni. Muutamia päiviä "eromme" jälkeen tapahtui kai pahin mikä yhdellekkään tytölle voi tapahtua. Törmäsin häneen ja yhteen parhaimmista ystävistäni ravintolasta hyvinkin intiimiltä illalliselta..... Sen jälkeen elämä on ollut yhtä helvettiä. Lopputentit painaa päälle, samalla pitäisi käydä töissä ja yrittää selvitä vielä tästä. Tunnen olevani petetty niin ystäväni kuin tämän miehenkin osalta, ja vasta nyt tajuan kuinka voimakkaita tunteita minulla häntä kohtaan kuitenkin oli. Olen umpikujassa. Miehen ja ystävän menettäminen samalla viikolla on liikaa. En nuku, hädintuskin syön ja kuitenkin normaalien arkirutiinien mukana olisi pysyttävä. Tiedän että tässä maassa on minulla kohtalotovereita. Mitä minä teen? Haluaisin antaa anteeksi ja unohtaa mutta miten? Olo on helvetillinen ja elämänhalu nollassa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu