meidän tarina

Malla meikäläinen

Olen seurustellut miehen kanssa 3,5v
asuneet yhdessä 2,5v.
Alussa meitä yhdisti rakkaus eläimiin.
Alussa kaikki oli ihanaa, kuin missä tahansa tarinassa.
Sitten syntyi yhteinen lapsi, jolloin mies tajusi että poikamies elämä on nyt ohi.
Alkoi hänellä harrastus joka on hänellä rakas.
3KRT viikossa hän kävikin treeneissä.
Kunnes jalka petti.
Syy kaadettiin niskaani, en kuulemma antanut käynyt treeneissä. Totuus se ei ollut.
Sitten alkoi valitus rahasta. Koskaan mikään ei ollut hyvin. En saanut lupaa haaveilla etelän matkasta vuosien päästä. Kommentiksi kuulin järkee käteen, ei meillä ole varaa.
Sanoinkin ei nyt joskus. Haavehan ei maksa.
Olen ajatellut et koskaan emme voi vakiintua, koska hänellä on lainaa joka pankkiin otettuna ennen suhdettamme. Ja maksuaikaa vielä 5v.
On asuntolainaa. Aseun vuokralla ja mies meillä.
Hän maksaa maksujaa. Minä vuokra sähkön tv-luvan.Lasten vaatteet, harrastukset, kodin hankinnat, leirit. Ja oman harrastukseni.
Hän maksaa ruuat. Joka mielestäni on kohtuullista. Koska maksan kaiken muun.
Edelleen mies jaksaa sanoa ettei meillä ole varaa siihen ja siihen.
En ostele turhia.
Ongelmaksi on muodostunut se että kaikki mistä puhun tai haaveilen lyödään lyttyyn. Ja koen saaneeni hinnan olemiselleni.En jaksa tälläistä enään. Raha siis pilaa kaiken. Minulle ei ole ongelma etteikö ostettaisi tai tehtäisi mitään mikä maksaa. Vaan hän vetää joka asiaan rahan. Uusin ehdotus oli että rupeisin kaiken lisäksi vielä maksamaan ruokia. Mielestäni epäreilua.

6

1134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • avoliitossa

      Asun naisen kanssa avoliitossa minun asunnossani.
      Hän myi omansa kun muutettiin yhteen. Olemme molemmat eronneita ja molemmilla on lapsia. Kumpikin maksamme "omat" menomme kuten puh.laskut, auton kulut ym. Suunnilleen puoliksi maksamme ruoka kulut ja muut jokapäiväiset. Saan häneltä kuukausittain ???€ asunnon kuluihin. Mielestäni reilua ja kumpikin säästämme kuin jos asuisimme erillään. Älä suostu kustantamaan kaikkia jos miehesi rahat menevät johonkin epämääräiseen ja jos vielä kohtelee sinua huonosti. Asia esille ja jos ei korjaannu niin mies pihalle. Aurinkoista kevättä, koeta jaksaa.

    • blääh...

      oli yksi miehesi vioista, mutta oletko itse lyttäävä? Taatusti, jossain muussa asiassa. Suhde on monimutkainen juttu, yleensäkin nämä avautumiset täälla on "turhia", ei me tiedetä mitä teillä tapahtuu, kukaan ei tiedä. Ja sinussa on myös huonoja puolia ja nyt valitat miehesi huonosta puolesta täällä..
      Kukaan ei ole täydellinen.

      • ap.

        Kyllä minussakin vikaa on toki.
        Ehkä se et olen liian kiltti ja hiljenen kun hän alkaa pauhaa sen sijaan kun puolustaisin ajatuksiani. Onhan kaikilla oikeus ajatuksiin ja unelmiinsa!. En ole lyttäävä.
        Päin vastoin erittäin sovitteleva luonne.


    • Acatemic-Comistus..

      hanki pukuun ja kravattiin päivittäin pukeutuva liikemies! sellaiset vie tavallisten työmiesten naiset yhdellä silmäniskulla.

    • ukko prkl...

      miehesi ei maksa mitään asumisesta ja siihern liittyvistä kuluista (sähkö, vesi ym) tai lapseen liittyvistä kustannuksista? Sanoit, että on asuntolainaa, mutta asutte vuokralla?? Älä nyt hyvä nainen ala makseleen ukolles kuuluvia maksuja. Jos ei maksa puolia kustannuksista, niin pistä ulkoruokintaan..

    • neuvo

      oli tämmöinen. Olen nyt toisessa parisuhteessa, ensimmäinen avioliitto kesti 11v. jossa maksoin kaiken 90%, ostin omakotitalon , rakensin kesämökin ja sitten emäntä lähti nuoremman miehen mukaan.ja vei puolet omaisuudesta, jee jee. Nyt asun avoliitossa ostettu asunto puoliksi, ja pääsääntöisesti maksetaan maksut puoliksi ja jätetään sitten kummallekkin käyttövaraa. haaveillaan kaikenlaisista vaikka sitten ei toteutuisikaan. Hänellä omat haaveet ja minulla omat. Ollaan nyt oltu n.5v yhdessä ja alussa ajateltiin että vietettäisiin paljon yhteistä aikaa... mutta kuinkas kävikään, minun harrastukset ja vapaa-ajanvietto ei sopinutkaan hänelle, joten päätin sitten harrastaa mitä tykkään. Häneltä en tietenkään ole kieltänyt mitään harrastusta ja käyn myös hänen kanssaan niissä. Mutta en ymmärrä miksi hänen täytyy niin ehdottomasti tyrmätä asiat jotka on minulle tärkeitä...nyt alkaa pikkuhiljaa kaduttaa että mentiin yhteen, mutta kummallakin on alaikäiset lapset ja ne on jo erossa kokenut kovia joten pitää yrittää ainakin jaksaa siihen asti kun lapset lähtee kotoa, huh huh, ellei sitten tapahdu ihmeitä..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5180
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      124
      1663
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1569
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1496
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1245
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1190
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      22
      1070
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1047
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1008
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      847
    Aihe