Mistä apua tai juttuseuraa..

Mun rakkaani jätti mut viime marraskuussa aivan puun takaa, en todellakaan osannut edes kuvitella että niin voisi käydä...enkä tänäkään päivänä kunnolla tiedä syytä miksi se lähti 2,5 vuoden jälkeen noin vaan.

En muista loppuvuodesta juuri mitään, kaikki on mennyt kuin jossain epätodellisessa unessa...Enkä vieläkään ole täysin kokonainen ja tuskin tulen olemaankaan vaikka jalat jo hieman kantaakin.

Ne väittää, että ajan kanssa olo paranee.Yhä odotan että sitä aikaa menis vieläkin todella paljon eteenpäin ettei tartteisi enää muistella, kaivata, räpistellä....En osaa sanoa kuinka paljon aikaa tarvitaan toipumiseen kun kaikki mitä tahtoi otetaan pois?

Käy rauhassa läpi jokainen tunne kaikessa kamaluudessaan, sure rauhassa niin kauan kuin siltä tuntuu.Itkuja tulee miljoona päivässä, tulee se olo että kuolee justiinsa ilman sitä toista....Olet luultavasti vielä shokissa ja tärkeintä just nyt on vaan purkaa ja purkaa tuntojaan ulos tavalla tai toisella.Ystävät on korvaamattomia, musiikki ja liikunta auttoi mua.Ja otin myös pari "kiintoajatusta" joita hoin itelleni päivästä toiseen mutta se auttoi.Keskity rauhassa omaan itseesi ja ehkäpä tuo opiskelu veisi ajatukset muualle edes hetkeksi? Vaikka luultavasti susta tuntuu ettet jaksa juuri nyt lukea yms....

Saitko rakkaaltasi syyn eroon? oletteko jutelleet asiat kunnolla halki? Jos ette, niin se kannattaisi kyllä tehdä, se on tärkeä osa parantumista.

Mä toivon sulle oikein paljon voimia ja uskallusta katsoa eteenpäin sitten kun susta siltä tuntuu :)

Haleja.

Kannattaa ottaa yhteys mielenterveysneuvolaan ja käydä juttelemassa ammatti-ihmisten kans. Jos et itse pysty, niin pyydä jotakuta läheistä avuksi. Ero on aina shokki ja siihen kannattaa hakea apua.

Itse erosin pari kuukautta sitten yllättäen toisen osapuolen halusta ja aloitteesta. Kuukautta aikasemmin oli vielä puhuttu yhteisestä tulevaisuudesta, häistä, perheestä jne. Shokkivaihetta kesti pari viikkoa. Eroa pahensi se et exä alko seurustelemaan heti toisen kans. Tuntu et maailma kaatuu. Eräs läheinen ihminen piti mua henkisesti pystyssä ja hankki mulle apua (lääkärin ja psykologin ajat). En olisi ehkä itse tajunnu tai pystyny.

Olen saanu lääkityksen ja käyny psykologilla juttelemassa. Pikkuhiljaa olen ruvennu kokoamaan pirstaleisen elämäni uudestaan ehjäksi pienistä palasista. Alkuviikkoina tavoitteena oli vaan selvitä hengissä joka päivä, saada syötyä jotain ja saada nukuttua edes pari tuntia vuorokaudessa. Olin sairaslomalla monta viikkoa. Nyt pikkuhiljaa palaamassa takaisin töihin. On hyvä päästä taas arkeen kiinni. Työasiat rytmittää päiviä ja viikkoja. Ja työ tuo turvallisuuden tunteen. Tietää et ainaki jokin asia pitää mut jaloillaan ja selväjärkisenä, koska muut asiat ja tulevaisuus on hetkessä pyyhkiytyny pois.

Toivon, että aika ja välimatka tekee tehtävänsä. Onneksi en ole kauheasti nähny exääni, on ollu helpompaa. Olen pyyhkiny puhnumeron ja kaikki mikä muistuttaa hänestä pois kännykästä. Siivosin kaikki tavarat pois jotka muistutti hänestä. Muistoja sitte onki vaikea pyyhkiä ja unohtaa.. Välillä tulee heikkoja hetkiä, kaikki muistot tulvahtaa mieleen..mut muistutan itseäni että olen päättäny selvitä tästä! Enkä aio loppuelämääni roikkua kiinni exässäni ja menneisyydessä!

Välillä tulee tunne että olen heittäny aikaa hukkaan seurustelemalla hänen kanssaan. Tein kaiken ja rakastin ja luotin, mutta hän ei arvostanu mua ja petti mun luottamuksen. Mutta ajattelen että olen sentään tuntenu aidosti ja ollu täysillä parisuhteessa kuin tää toinen osapuoli. Eikä sitä pidä hävetä. Tietenki tunnen vihaa ja katkeruutta, koska tunnen antaneeni paljon ja saaneeni vähän. Mutta sitten en olisi nyt se ihminen, joka nyt olen. Nyt mulla on mahdollisuus löytää jotain uutta ja ehkä parempaa. Vanha suhde junnasi paikallaan eikä puoliso halunnu jostain syystä sitoutua minuun. Viivytti naimisiinmenoa ym. Nyt tajuan ettei hän itsekään tienny mitä haluaa. Mutta siellä kokeilkoon ja hankkikoon elämänkokemusta. Mä jatkan elämääni ja ehkä löydän jonaki päivänä sen ihmisen joka tietää mitä haluaa ja joka haluaa yhteisen elämän mun kans ja joka arvostaa mua. Jos en, niin ei tämä sinkkuna eläminen niin huonoa elämää ole =) parempi sinkkuna ku huonossa parisuhteessa.

Tiedän että aikaahan tässä menee vielä paljon ennen ku pääsen kokonaan yli, mutta uskon parempaan huomiseen =)

pahalle, mutta anna tunteiden ja itkun tulla, mullakin meni monta päivää ennen kuin eron jälkeen kävin edes ulkona. Makasin vaan peiton alla:) Mulla on kolme kk aikaa erosta ja nyt parempi olo ja niin luulen et sullakin alkaa olla, kun aikaa kuluu. Mä olen pitänyt tunteistani päiväkirjaa, lueskellut muiden juttuja täältä, jutellut läheisteni kanssa. Sitten kun sulla on voimia, niin lähde liikkeelle, pidä itsestäsi huolta. Syö, nuku ja liiku. Mulle liikunta on ollut se voima myös, se on antanut mulle hyvää oloa. Etsi ne jutut, jotka antaa sulle hyvää oloa, ei se toinen ihminen ole se elämän pönkkä, sullahan on oma elämä, josta voit nauttia. Välillä varmasti tuntuu yksinäiseltä, ja seuraa kaipaa, mutta sitä yksinäisyyttäkin, kun jonkun aikaa sietää, niin ei se niin kauheaa enää olekaan. Eli kaikkeen ihminen tottuu aikanaan, myös siihen, että sitä toista ei enään siinä vierellä ole, mut ehkä joskus sitten, kun on siihen valmis vaiks uus.

tuuppa tonne chat puolella ja siellä suhteet ja tunteet ja särkynyt sydän. siellä aina iltaisin ainakin on porukkaa vuotamassa surujaan ja apua sekä tukea saa.
tervetuloa

Siihen meinaa kuolla henkisesti.

Täältä saa apua:
http://www.apua.info/fi-FI/apuanopeasti/