Harvinaisen pöljä ihminen saneerais ittensä ensitöikseen ja veis kaverinsa takas sinne somaliaan.Vai pitäs työntekijöiden palkkoja pienentää tai jättää lomarahat maksamatta siiihen ei taida pystyä edes suuri repo ainoat keltä sitä vois pienentää on hän itse ja johtavassa asemassa olevat kaupungin työtekijät. ottappa lisää kavereitas tänne niin saat lisää niitä veronmaksajia heh hah.Muilla viisaamilla asukkailla kai tämä lama oli nähtävissä jo viime syksystä asti paitsi yhdellä huu haa ukolla erottaahan tuollasen sais suojatyöpaikastansa.Vai ei mamujen tulo vaikuta mitenkään kemin talouteen uskoo ken haluaa.
Kemi repo
15
1396
Vastaukset
- ja irtisanominen
Odotettavissahan tämä oli. Ensin viriteltiin keskustelua kun tehtaat lomautti ja nyt kun Outokumpu lomauttaa paljastuu se totuus ettei niitä verorahoja nyt vaan ole tulossa. Tämä on ollut näkyvissä jo kaupanalalla mutta olihan se jo tiedossa, että koskee se yhteistä verokukkaroa.
Uudelle valtuustolle haastavaa aikaa, toisaaltahan on tuttuakin kun pörssi on ollut koin syömä jo pitkään.
Yksi iso rahareikä on erikoissairaanhoito. Hoito on kuitenkin saatava, ja varmuudellahan erikoissairaanhoitomenot kasvaa kun väestö ikääntyy. Luonnollinen asia. Lisäksi on huomioitava se, että kun kurjuus koettelee kasvaa myös terveyspalveluiden käyttö eli tarvitaan mielenterveyspalveluita, sosiaalipalveluita, päihdehuollon palveluita lisää...menot kasvaa.
Nuorisotyöttömyys on hurjaa tällä alueella eli sieltäkin tulee menoja vaan lisää - toimeentulotukimenoja yms. Syrjäytyvät nuoret ovat melkoinen riski kaupungille.
Olisiko tilanne voitu ennakoida ? Ehkä, menoja leikkaamalla jo hyvissä ajoin olisi voinut jotain tehdä. Jotakin on varmasti tehtykin. Mutta edelleen sitä rahaa syydetään lumilinnaan, sampoon, kaiken maailman vieraiden kestitsemiseen, tutustumismatkoihin, messumatkoihin ja muuhun sellaiseen joita voisi karsia.
Nyt on aika osallistua ilmeisesti kaikkien tähän talkoiluun eli palkasta ( olisko 25 % hyvä ?) osa pois ja eläkeikäiset pois sekä työn järkeistäminen. Ei tarvita montaa johtajaa, johtajia joilla ei ole alaisia, virkanimitykset minimiin. Työn tehokkuuden tarkkailulla saadaan yleensä paljon löysää irti. Ja varmasti irtisanomisetkin on hyvä vaihtoehto. Niin sitä tehdään yritysmaailmassakin, tulos tai ulos.- Putte
Myöhäistä itkeä kun on vetelät housuissa. Kemin talous on ollut kuralla viimeiset 25 vuotta. Pakkoleikaukset ikävä kyllä sattuvat kipeimmin juuri köyhiin ja pienituloisiin (lue vas.liiton kannattajien), jotka ovat julkispalveluista riippuvaisimpia. Mutta sitä saa mitä tilaa, vassutkit.
- kannattaa pönkitä
jatkuvasti. Johtajien palkkoja saa laskea mutta ei suoritusportaan työntekijöiden. Kyllä on hävytöntä revolta.! Lautakuntia ym. kannattaa kuljettaa reissaamassa ympäri suomea, aloittakaa ne säästöt kaikista turhanpäiväisistä menoista.
Kannattaa muuttaa kaupungista pois ja vähän äkkiä.- me vain
Koska lumilinna ja sampo tuottaa niin hyvin niin eikö se jaa osinkoa kemin kaupungille vastapainoisesti,kun me veronmaksajat olemme maksaneet sinne monta vuotta .On edesvastuutonta kaupungin päättäjiltä rahoittaa lumilinnaa jatkossa tässä taantumassa kun ruvetaan taas leikkaamaan työntekijöiden lomarahoja sekä heikentämään palveluja
- ei liikene
me vain kirjoitti:
Koska lumilinna ja sampo tuottaa niin hyvin niin eikö se jaa osinkoa kemin kaupungille vastapainoisesti,kun me veronmaksajat olemme maksaneet sinne monta vuotta .On edesvastuutonta kaupungin päättäjiltä rahoittaa lumilinnaa jatkossa tässä taantumassa kun ruvetaan taas leikkaamaan työntekijöiden lomarahoja sekä heikentämään palveluja
senttiäkään. Kyllästyttää ainainen säästäminen, ainakin lähimmät kymmenen vuotta on muistutettu säästä, säästä. Vähällä porukalla yhteen hiileen puhaltamalla on jaksettu. Musta tuntuu nyt viis veisaan enään. Piste tulee aina jossain vaiheessa.
Tässäkö on kiitos pakkolomista. Vai missä se on, ois muuten kiva joskus saada kiitosta isommaltakin portaalta. Oma pomo kyllä on kiittänyt työyhteisön jaksamisesta.
Turhauttaa ja vit...aa, oiskohn pöönaut, s-päivät onkin käyttämättä. - palkastani juu
ei liikene kirjoitti:
senttiäkään. Kyllästyttää ainainen säästäminen, ainakin lähimmät kymmenen vuotta on muistutettu säästä, säästä. Vähällä porukalla yhteen hiileen puhaltamalla on jaksettu. Musta tuntuu nyt viis veisaan enään. Piste tulee aina jossain vaiheessa.
Tässäkö on kiitos pakkolomista. Vai missä se on, ois muuten kiva joskus saada kiitosta isommaltakin portaalta. Oma pomo kyllä on kiittänyt työyhteisön jaksamisesta.
Turhauttaa ja vit...aa, oiskohn pöönaut, s-päivät onkin käyttämättä.Eli itsekkyys nähdään tässä kun heti pannaan slomakortti pöytään kun edes mainitaan palkan alentamisesta tai lomautuksista.
Ei sitä kiitoksella eletä. - palkat kaksiset
palkastani juu kirjoitti:
Eli itsekkyys nähdään tässä kun heti pannaan slomakortti pöytään kun edes mainitaan palkan alentamisesta tai lomautuksista.
Ei sitä kiitoksella eletä.ole ainakaan naisvaltaisilla aloilla.Miksiköhän kaupungin työntekijät pistetään maksamaan aina kun menee huonosti ei se varmaan työntekijöiden vika ole.
- tällaisena aikana
palkat kaksiset kirjoitti:
ole ainakaan naisvaltaisilla aloilla.Miksiköhän kaupungin työntekijät pistetään maksamaan aina kun menee huonosti ei se varmaan työntekijöiden vika ole.
- on mahdollista
sanon minä kirjoitti:
vaan
tuollainen kortus naisvaltaisille aloille olis oikeassa osoiteessa.T.mies
- palkkamies
on mahdollista kirjoitti:
tuollainen kortus naisvaltaisille aloille olis oikeassa osoiteessa.T.mies
Kuinkahan monta miesjohtajaa tai johtavassa asemassa olevaa miestä Kemissä kaupungin palkkalistoissa ? Entä naista ?
Luulen, että aika paljon miehiä, veikkaisin että yli 90 % on 50v miehiä . Eli naiset myös hakemaan 10-20% palkankorotuksia ihan tasa-arvo mielessä. - tuo "johtajalle"
tällaisena aikana kirjoitti:
naurettavan pikkunen palkka. Alle 4 tonttua. Buah Buah Buah!!! Tuohan on päällikkötason liksa.
- riitä
tällaisena aikana kirjoitti:
Hänellekin kuuluu siihen vielä kaikki lisät.Toista tonaa.
- todellakin oikeassa
palkastani juu kirjoitti:
Eli itsekkyys nähdään tässä kun heti pannaan slomakortti pöytään kun edes mainitaan palkan alentamisesta tai lomautuksista.
Ei sitä kiitoksella eletä.kiitoksella ei eletä, mutta se lämmittää mielialaa jos ei ole kyyninen. Tehdystä työstä pitää saada siihen kuuluva palkka, ja ne palkat naisaloilla on pienet, niistä ei liikene kaupungin taloutta paikkaamaan tai saatika jonkun päälikön palkankorotuksia paikkaamaan.
- menee vaikka kuinka
todellakin oikeassa kirjoitti:
kiitoksella ei eletä, mutta se lämmittää mielialaa jos ei ole kyyninen. Tehdystä työstä pitää saada siihen kuuluva palkka, ja ne palkat naisaloilla on pienet, niistä ei liikene kaupungin taloutta paikkaamaan tai saatika jonkun päälikön palkankorotuksia paikkaamaan.
Se on totta että työstä siihen kuuluva palkka, eikä yhtään enempää. Meillä on vaan sellainen kiva systeemi, että herrat voi nostaa omaa palkkaansa ihan halujensa mukaan. Naisvaltaisia aloja kahlitsee enemmän "munattomuus" sekä ammattiliittojen kahleet.
Kuinka monta vanhan ajan teknikkoa ja merkanttia onkaan noussut palkoissa ylös nimenomaan nimitysten vuoksi. Kun ei koulutus riitä, niin vaihdetaan nimitystä niin saadaan palkka ylös.
Jokainen osallistuu tietysti prosenttiosuudella Revon mukaan, niin silloinhan osuus on pieni pienipalkkaisella ja suuri suuripalkkaisella.
Kyllä minä olisin valmis antamaan palkastani 5% jos saisin työpaikkani pitää. Halpa hinta työttömyydestä. Jos ajattelee hoitajaa jolla se tekee noin, 100 e / kk ja jos työttömäksi / lomautetuksi jäisi niin kuukausiansio putoaisi tuonne alle 50 % tuloista. Joten pieni olisi uhraus.
Mutta ensin löysät tulisi ottaa pois kaikesta muusta, sillä sitä löysäähän on. Ensimmäiseksi vaan pois tuplapomot ja alaisettomat pomot sekä matkakustannukset yms hulabaloot pois. Tai jos pitää juhlia oikein kunnolla niin nyyttikesti-periaatteella =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17012945
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454810Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392798Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1211969Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1121715Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3661638Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361481