Ohjeita kiusatuille

-Jouni

http://www.tyosuojelu.fi/fi/hairinta

"Kun häiritty on tehokkaasti ilmaissut häiritsijälle, ettei hyväksy hänen menettelyään, häiritsijän voidaan katsoa olevan selvillä menettelynsä kielteisistä vaikutuksista ja tämän jälkeen jatkavan häirintää tahallaan. Asian jatkokäsittelyn vuoksi on tärkeää, että häirinnän ilmenemismuodot, toistuvuus ja häirityn reagoinnit dokumentoidaan. Jos häiritsijä kielloista välittämättä jatkaa häirintää, hänelle tulee ilmoittaa, että asia viedään työnantajan (linjaorganisaation) käsittelyyn. Häirityn tai työntekijäin edustajan tulee pyytää asian käsittelyä."

"Työnantajan velvollisuudetTyönantajalla on velvollisuus tarkkailla ja puuttua häirintään ja muuhun epäasialliseen kohteluun. Velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin alkaa siitä, kun työnantaja on saanut tiedon työntekijään kohdistuvasta häirinnästä tai muusta epäasiallisesta kohtelusta. Tieto asiasta voi tulla paitsi työntekijältä itseltään esimerkiksi työterveyshuollon, työsuojeluorganisaation, luottamushenkilöiden tai muiden työntekijöiden kautta"

Eli oleellista asiassa on, että kiusattu aktiivisesti pyytää asian käsittelyä ja toisaalta se, että asia tuodaan työnantajan tietoon. Muuten on vaikea esittää, että esim. työnantaja olisi laiminlyönyt työsuojeluvelvoitteensa.

2

465

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meillä on olemassa hienot systeemit nimeltään luottamusmiehet ja erilaiset liitot sekä vielä työsuojelu. Todellisuudessa kun ollaan napikkain pomo ja alainen niin ihan turha on luulla että ko. henkilöistä tai instituutioista on apua! Yksin olet ihminen kaiken keskellä yksin, nurkan takana kyllä saatetaan sanoa että ihan ihmeitä puhuu tuo pomosi , tai eihän se noin saísi edes sanoa. Ainoa mistä todella on apua että vaihtaa työpaikkaa! Itse sen tein ja voin sanoa että sen parempaa ratkaisua en olisi ikinä voinut tehdä. Koin kaiken mahdollisen mitä ilkeyttä voi pomo sanoa ja tehdä, hän sai minut tuntemaan itseni maan matostakin huonommaksi työntekijäksi ja ihmiseksi. Nyt uudessa paikassa pomoni kehuu ja arvostaa minua työntekijänä kuten työkaveritkin. Elämä maistuu taas hyvältä. Kuitenkin se kaikki jätti jäljet syvään joita varmasti kannan mukanani pitkään. Älkää hyvät ihmiset jääkö odottamaan että kyllä tilanne muuttuu, jos se muuttuu niin korkeintaan pahemmaksi. Sen virheen minä tein kun uskoin yllämainittuihin instituutioihin. Vain vaihto auttaa!!!!!!

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4263
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe