En olisi koskaan uskonut, että minulle käy näin. Koskaan en miestäni ole pettänyt, yhdessä oltu yli 10 v ja lapsiakin on tullut. Sitten yhtä-äkkiä vaan tapahtuu kamalia. Olin tavannut miehen ennenkin ja meillä hyvin kemiat toimi. Siitä se sitten johti pidemmälle ja lopulta oltiin aivan jo varomattomia tapaamisten suhteen. Tunteet kävi niin kuumina. Mies myös naimisissa. Jäätiin tietenkin kiinni ja asiaa selvitelty ja olen luvannut olla ottamatta yhteyttä enää tähän mieheen. En vaan voi pitää lupaustani. Tunteet niin voimakkaat häntä kohtaan ja samoin hänellä. Ei tietenkään nyt uskalleta tehdä mitään ja sehän se raastaakin. Avioliittoni on ollut hyvä ja mieheni on hyvä mies ja rahaakin meillä on tarpeeksi. En siis tajua miksi näin sitten voi käydä. Täytyykö minun vaan loppuelämäni elää liitossa jossa ajattelen toista miestä vai mahtaakohan hän vielä unohtua? Tuntuu pahalta miestäni kohtaan kun tunteet ovat nämä. Eroa en ajattelekaan, koska lasten takia suostun vaikka minkälaiseen elämään. Vaikka houkuttelevalta tuntuisikin vaan häipyä jonnekin kauas pois, mutta se ei ole todellisuutta....
Rakastuin toiseen mieheen
Pettäjä
253497
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Sitä on "liikkeellä", varsinkin näin pikkujoulu aikaa...
Melko yksinkertainen ajatusmaailma sinulla, todella tunneköyhä. Maailma on vapaita miehiä täynnä ja sinä käyt kuumana ukkomieheen. Jos oma liittosi ei miellytä, haluat huomiota ja "huorata" olisi kannattanut pokata vapaita miehiä.
Sinunlaisesi ihmiset eivät tiedä toisten kunnioittamisesta mitään. Kävikö mielessä miltä miehestäsi tuntuu, kävikö mielessä että rikot myös toisen perheen, tuskin kävi.Toivottavasti ymmärrät edes hävetä alhaista tekoasi!
Sinunlaisesi naiset jotka ajattelevat vain omia kuumia tunteitaan ja vain omien halujensa tyydyttämistä, eli toimivat alapään viettien mukaan saatkin tuntea elämän raastavana, olet sen ansainnutkin.
Tuskin kykenet katsomaan lapsiasi silmiin ja tuntea puhdasta omaatuntoa ollessasi lastesi kanssa.Kerrot aviomiehesi olevan hyvä vain tarkoitatko että hän on hyvä lasten hoitaja ja talouden rahoittaja. Hän huolehtii taustalla perusasioista, kun sinä alhaisena naisena viihdytät toisen naisen VARATTUA miestä ja ehkä toisten lasten isää.Olet kyllä raastavan ja toivottavasti kärsimyksillä höystetyn elämän ansainnutkin.
Ymmärrän kyllä näkökulmasi, mutta sen olen oppinut elämässä, että koskaan ei pidä ketään tuomita, koska siihen ei ole mitään oikeutta. Kukaan toinen ei voi tietää miltä toisesta tuntuu ja mitkä asiat johtavat mihinkin. Ihminen on heikko, se on varmaa ja vahvana oleminen vaatii toisen tukea ei tuomitsemista. Itsekin aikaisemmin tuomitsin heti tälläiset tapaukset, mutta nyt ymmärrän ettei elämän kulkua voi etukäteen päättää. Niin, olen kyllä itsekin ihan hyvin toimeen tuleva, eli älä huoli, rahan takia en mieheni rinnalle jää...
Ehkä tuo ihmisen heikkous on nyt Sinun mielessä, olisiko siinä vaiheessa jos miehesi olisi tehnyt Sinulle kuten Sinä hänelle.
Ei tarvitse tuomita ketään osoittaessa virheen, kohdalle sattuneen virheen esille tuominen saattaa tuntua syylliseltä suurelta, rankkana syytöksenä jopa tuomiona. Mutta niinhän sen pitää ollakkin sillä ellei ketään moitita virheistä niin mihin tämä maailma menisi. Ja itse olet kuitenkin syyllistänyt itseäsi näissä kirjoituksissa. Eikö totta.
Pysähdy miettimään asiaa myös parisuhteiden syyttömiltä puolilta, siellä myös etsitään syytä itsestä. Mitä olisi pitänyt tehdä, ettei vaimoni/ mieheni olisi tarvinnut olla uskoton ja rikkoa perheen elämää. Siis syyllistäviä on myös siellä jotka eivät ole saaneet kokea yhtään tuota iloa ja sanomatonta rakkautta mitä Sinä ja miesystäväsi olette saaneet kokea. Heillä on suru ja tuska, lapsia myöten Sulla ja ystävälläsi ilo ja riemu. Älä etsi vain itsellesi myötätuntoa ja sääliä vaan etsi apua joka on kaikilla parasta, joka voisi pelastaa vielä monta henkilöä.
saatanan moralisoija! ootas ku pilkka käy omaan nilkkaan...
*naurua*
..kirjoituksista, kuten tuosta edellisestä. Älä vaan ajattele olevasi alhainen nainen. Kyllähän sinä kunnioitat miestäsi, koska et haluaisi hänelle pahaa. Juuri niinkuin sinulle on käynyt, on käynyt monelle muullekin ja tulee käymään jatkossakin. Erikseen ovat sitten toistuvia syrjähyppyjä tekevät. Tunteitaan ei voi ohjata niin helposti kuin jotkut neuvojat täällä kuvittelevat. Kuvaamallasi tavalla kai käy, kun kuitenkaan ei kaikki ole suhteessa hyvin. Olet vaikeassa tilanteessa, järki neuvoo pysymään nykyisessä liitossasi, tunteet lähtemään toisen miehen luo. Yritä selvitä!
Taidat ymmärtää mitä parhaillaan käyn läpi....
Ymmärrän kyllä että olet rakastunut toiseen mieheen, ja olette molemmat varattuja..
Se on elämää!! Se voisi sattua kenelle tahansa joten turha tuomita sen perusteella.
Oleellista on nyt se, miten toimit tilanteessa. Olet nyt vähän kuin puun ja kuoren välissä,
sillä mitä tahansa teetkin, aina joku loukkaantuu. Jos otat eron miehestäsi ja perustat uusperheen
tämän uuden miehen kanssa, ex-miehesi kärsii ja mahdollisesti myös lapsesi.
Mutta jos jatkat miehesi "rinnalla" elämistä , elät valheessa ja valehtelet miehellesi
joka päivä, kohtelet häntä epäkunnioittavasti ,ja kyseenalaistat myös hänen älynsä
olettamalla, ettei hän huomaa mitään. Rinnalla-sana lainausmerkeissä siksi, että
voit seisoa miehesi rinnalla ainoastaan silloin jos rakastat ja kunnioitat häntä aidosti, ja sitä tuo ei , ainakaan
enää , ole.Lisäksi on vielä olemassa sekin vaara, että kymmenen avioliittovuoden jälkeen
liittosi on latistunut ja kaipaat uutta jännitystä. Todennäköisesti sinulle kävisi niin vanhanaikaisesti, että
saatuasi miehen huomaisit hänen olevan vain tavallinen mies, aivan kuin aviomiehesikin. Sitten tietysti yrittäisit saada
nykyisen miehesi takaisin. Kaikki tämä ei todellakaan tee lastesi psyykelle hyvää joten neuvoisin sinua jättämään molemmat miehet
ja opettelemaan elämään yksin, sillä sitä taitoa et selvästikään ole koskaan oppinut.
Olen ollut samassa tilanteessa kolme vuotta sitten,enkä pysty unohtamaan rakastettuani,vaikka elämme kumpikin avioliittojamme tahoillamme.Lopetimme suhteemme silloin perheittemme vuoksi,käry meilläkin kävi puolittain,hänelle,ei minulle.Pidämme kuitenkin edelleen yhteyttä ja tapaamme joskus harvoin,mutta ajatuksissani hän on paljon ja myös toisin päin.Meilläkään ei kummallakaan pitänyt olla mitään pielessä,mutta näin siinä vain kävi,että"vanha suola janotti".Ajattelen juuri kuin sinä,että onko loppuelämäni tätä ikävän tunnetta,koska en usko pystyväni hautaamaan tunteitani.Yritä jaksaa olen minäkin jaksanut jo kolme vuotta,ehkä aika tuo asiaan joskus ratkaisun...
".Ajattelen juuri kuin sinä,että onko loppuelämäni tätä ikävän tunnetta,koska en usko pystyväni hautaamaan tunteitani."
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että rakastatko kaikesta huolimatta vaimoasi? Olethan pysynyt hänen luonaan koko ajan, mutta silti ajattelet toista.
Jos et rakasta, niin miksi ihmeessä et eroa?
Avioliittohan on vanhojen kaavojen mukaan tarkoitettu ikuiseksi, ja mukavaahan se olisikin, mutta harva sen toteuttaa.
Luin myös hieman ihmeissäni samaa tekstiä.Ainutlaatuista siinä oli, että voi tietää miltä toisesta tuntuu.Tuollaisia henkilöitä tarvitaan hoitohenkilökuntaan.Mutta ehkä se oli vain lipsahdus.
Mutta sana "vuoksi" hän uhrautui nykyisen parisuhteen vuoksi. Hän ei palannut puolisonsa luokse rakkaudesta vaan hänen "vuokseen"
Hurmiossa riehuminen sokeuttaa. Tasa-arvoisuutenne luo vakaan pohjan jatkaa yltäkylläistä elämää, onhan kumpikin naimisissa. Kumpikin tulee omillaan toimeen, pienikin riippuvuus toisesta voi ahdistaa ja pienikin ahdistus tylsistyttää. Mutta se kasvattaa, vaikkei monikaan sitä tunnista.
Astuessanne seikkuiluihinne yhä uudelleen ja uudelleen, onhan teilläkin oikeus nautintoihin - tällä tavoin on helppoa perustella itselleen. Olette löytäneet kadottamanne elämää. Iloista elämää vapaassa ja idyllisessä luonnossa kuin olisitte kahdestaan kukkaisella niityllä paljain jaloin.
Kesäkin muuttuu syksyksi ja pian ollaan talvessa. Lämpöä ja turvaa haetaan harmonisella yhdessäololla. Kenen kainaloon aiot asettua? Lastesi isän yhdessä lasten kanssa. Muistellen kesän lämpimiä päiviä vai rakastettusi kanssa. Hänenkin kanssaan voi kelailla kesän kuumia päiviä.
Lapsesi vaistoavat/ymmärtävät/näkevät asioita joita aikuiset eivät näe. Vanhemmat ovat kuin maa joista jälkeläiset ammentavat voimaa/uskoa/luottamusta tulevalle matkalle, aikuisuuteen. Luoko kodin hiostava/raskas ilmapiiri hyvän kasvualustan? Riitely ja sopiminen ovat kasvatuksen kulmakiviä. Vaikeista asioistakin selvitään.
Tunnetko että vastuusi on lastesi suhteen suurempi kuin päivittäinen ateria heille, tai harrastuksiin vienti? Olisiko mm. lastesi edun mukaista että molemmat olisivat perheen toiminnassa täysillä mukana, jossa ajatellaan kaikkien parasta?
Uskon että ette puhu uuden kumppanin kanssa ns. tavallisista asioista. Kumpikin joutuu elämää kohtaamaan omasta näkökulmasta ja niistä selviytyminen ei aina kulje toivotulla tavalla. Saatu vahva kasvualusta antaa nyt sitä voimaa joita lapsuuden kodissa kaikilla aisteilla ammennettiin.
Rakas ystävä, päätös on puhtaasti Sinun käsissäsi. Tekemilläsi ratkaisuillasi on vaikutusta kaikkiin osapuoliin - oli se sitten millainen tahansa.
Puhut totta monessa asiassa. Valinta on minun ja valitsen mieheni ja lapseni. Miksi repiä perhe hajalle ja rikkoa toisen liitto? Kyllä sitä aikuinen ihminen selviää vaikka näkeekin tätä toista vain joskus ja varastaa hetken silloin toisen tällöin. Pystyn kyllä antamaan kaikkeni miehelleni niin että hän on tyytyväinen ja lapsillekin on etu kun äiti on useammin hymy huulilla. Toivotaan, että tämä vain kestää näin....
vaikken kiinni suhteestani olekaan jäänyt.....
on vaikea päättää mitä haluaa. on vaikea ottaa selkoa omista ja toisen tunteita kaiken myllerryksen keskellä. on vaikea päättää mikä ratkaisuksi olisi paras mahdollinen. etenkin kun on lapsia....
sydän ei kysele, eikä tunteet ole ohjattavissa. ketä kohtaan on oikein riutua suhteessa, jossa kaipaa jotakuta toista? kestääkö uusi suhde paineet ja paheksunnan, jota ymäristö asettaa? onko se kaiken vaivan arvoista? miksi tyytyä "toiseksi parhaaseen"? miksei hyvä (=kiltti, hauska, mukava, kelpo isä jne) riitä? kysymyksiä jotka risteilevät minun päässäni. oikeata ratkaisua tuskin on, mutta se on tehtävä.
Samojen mietteiden kanssa painit kuin minäkin. Minä päätin pysyä kuitenkin liitossani enkä pelkästään lasten tähden. Toivotaan että se näin kestää...
No et ole tosiaan ainut, minä miehenä myös samoilla asioilla. En tiedä onko miehellä sellainen käytös paheksuttavaa enemmän kuin naisilla mutta ei kait se sitä kato kumpaa sukupuolta on.
Joskus sitä ajattelee jos toinen suuttuu (siis uusi nainen) että nytpä se kierre loppuu ja helpottaa mutta sovinnon tehtyä ollaan entistä pahemmassa kierteessä. Erimielisyyksien jälkeen ollaan enemmän rakastuneita.
Koska Sinulla on vielä alaikäisiä lapsia, niin toisen miehen perään haikaileminen on aivan turhaa. Tunnusta reilusti tosiasiat. Sinulla on riittävän varakas ja kunnollinen mies, joten Sinun kannattaa kasvattaa lapset aikuisiksi nykyisen miehesi kanssa. Jos vielä sen jälkeen tunnet sielussasi rauhattomuutta ja haikailet toisen miehen perään, niin toteutua vasta sitten unelmasi.
Turha avioero on lapsille hyvin rankka kokemus, joten sitä Sinun pitää välttää viimeiseen asti. Tämä uusi ihastuksesikin voi olla vain sellainen sunnuntaisuhde, jossa näitä arkipäiväisiä asioita ei ollenkaan käsitellä, joten todennäköisesti sekin on pelkkää harhaa. Tämän harhan takia Sinun ei kannata tuhota lastesi elämää. Nykyisin on aivan liian paljon moniongelmaisia avioeroperheiden lapsia maailmassa. Miksi siis Sinä järjestäisit niitä lisää?
aikanaan tän prosessin koin lapsuuden perheessä (pettäminen kiinnijäänti -> pettäminen kiinnijäänti -> jne. kunnes mutsilla mitta täyttyi ja tuli ero). Voin sanoa, että siinä meni pitkäksi aikaa hommat aivan perseelleen, lapsilla kesti toipua kauan ja aikuisilla vielä kauemmin.
ja näin aion myös tehdä. Eli eroa en aio lasteni elämään järjestää. Puhuimmekin tämän toisen miehen kanssa asian niin, että meidän aika ei ole vielä. Se on myöhemmin (kun lapset isot) jos tunteita vielä on. Ei hetken huuman takia kannata elämää järkyttää, varsinkaan niin monen ihmisen. Emme ole edes tämän toisen kanssa normaalia arkea eläneet, vaan niitä parhaita hetkiä mitä mikään ei sotke... Mitenkähän arki edes onnistuisi?
"Ei hetken huuman takia kannata elämää järkyttää, varsinkaan niin monen ihmisen". Oletko varma, ettei ole tullut järkytystä. Epärehellinen ja riitainen parisuhde ei ole sopivaa lapsille. Tosin on hyvin tarkkaan mietittävä se antaako pahaa oloa lapsille rikkoutuneen ja keinotekoisen parisuhteen vai eron kautta.
"meidän aika ei ole vielä. Se on myöhemmin (kun lapset isot) jos tunteita vielä on."
Ja toi on sitten sun mielestä tosi reilua sun nykyistä miestäsi kohtaan? Että sopii odotella petollisen vaimon vierellä ja katsoa lähteekö muija sitten kymmenen-kahdenkymmenen vuoden päästä viimeistään vai jo aikaisemmin. Vai tyytyykö sittenkin toiseksi parhaaseen ja vain haaveissaan toteuttaa itseään.
??
Aika käsittämätön ja julma logiikka sulla. Luuletko, että miehesi haluaa sun säälistä ja lasten takia elävän rinnallaan samalla tietäen että et oikeasti halua häntä vaan toista miestä. Ja voitko muka tuolla asenteella odottaa, että miehesi aidosti voi rakastaa ja kunnioittaa sua?
kutiaa helposti.
Jätä pois tuo itsesäälin ja valittelun tunteet. Olet itse aiheuttanut tämän ja saat siitä nyt "rangaistuksen". Eikös se ole niinkuin pitääkin. Se mitenkä pitkä tuo "tuomio" on, on Sinusta itsestä kiinni.
Mutta se mikä tässä enemmän huolestuttaa on miehesi. Hänhän on täysin syytön, kuinka kamalaa onkaan hänen elämä jos Sinunkin elämä on noin raskasta. Ota ja auta syytön pois kurjuudesta. Näe kärsivä lähimmäinen rinnallasi ja auta häntä. Näin pääsette molemmat sekä lapset vielä jos, ette entiseen niin ainakin rauhallisempaan elämään. Tai jos noin kaipaat tuota vierasta miestä niin vapauta kuitenkin nykyinen oma Sinua rakastava kahleista, anna hänen elää vaikka itse tuntisit olevasi kuollut.
monta haavaa. Rakastuminen on ohimenevä tunne, eikä ikävä kyllä koskaan kestä vuosia. Tuntuu varmaan kurjalta luopua rakastetustaan, kuitenkin vaikka tekisitte mitä, hullaantuminen haihtuu.Herääminen on helpompaa kun ei ole savuavia raunioita jäänyt taakse. Minä myöskin olisin huolissani miehesi jaksamisesta.On varsin luultavaa että hän alkaa tuntea itsensä petetyksi. Avioliittossanne myös silloin on vakava kriisin paikka. Kokemukseni mukaan puolison oireilu alkaa noin vuoden sisällä sivusuhteen paljastittua. Olisi ehkä syytä mennä parisuhdeterapiaan yhdessä, ettei kävisi niin että jäisit yksin katumaan. Toivon että jaksat, mihin ratkaisuun sitten päädytkään.
... että aviomies on täysin syytön? Jos vaikka hänelläkin on rakastajatar, ei vain ole jäänyt kiinni eikä ainakaan tunnusta!
Pettäjä, voin kuvitella tunteesi. En ole pettämisen kannalla, mutta mitä siitä, jos se on vain sexiä... Miksi sexi on niin yliarvostettua ja omalaatuista, että sitä saisi harrastaa vain yhden henkilön kanssa ja jos sattuu harrastamaan muidenkin kanssa, on heti huora? Onko se, ettei rakastele muiden kanssa uskollisuuden mitta?