...olen erittäin masentunut ja surullinen koska minulla ja miehelläni ei ole koskaan aikaa olla kahden kesken. Jopa näissä trendikkäissä kirkonoveen hakatuissa kymmenessä teesissä niin painotettiin ja mainostettiin että on annettava aikaa myös parisuhteelle eikä lapsi/lapset saa viedä kaikkea aikaa. Helpommin sanottu kuin tehty vai onko se sitä että kerran vuodessa on aikaa olla kahden kesken ja sen pitäisi riittä. Ei kiitos! Jos tämän kurimuksen olisin tiennyt en usko että olisin lasta hankkinut. Järkyttää nyt ajatella miten kova kaipuu oli saada lapsi ja nyt kun se 2v. pallero tossa on olo on niin kurja että tekisi mieli pakata laukut ja häipyä Timbuktuun!Olen niin pettynyt itseeni äitinä ja siihen etten sittenkään pysty tähän "arkeen" vai miksi sitä kutsutaan. En yhtään ihmettele ettei nykyajan nuoret halua luopua elämästään ja hankkia perheitä. Tukiverkkoja ei ole monellakaan ja ei ole ketään joka edes joskus hoitaisi tilapäisesti lasta. Varaa ei ole ostaa lapselle hoitajaa. Mitä jää jäljelle, kärsiä. En usko että olen tälläisenä masentuneena ja ahdistuneena hyväksi edes lapselleni sanoi myös eräs ystäväni juuri eilen. Niin... mitä siihen sitten vois sanoa?! Tuntuu että miehenikin alkaa kaikota jonnekin... illat menee vain TV:tä kattoessa kun ei muuta jaksa tai ei ole varaa mennä minnekään. Omat vanhempani asuvat kaukana ja mieheni vanhemmat ovat niin vanhoja etteivät joko jaksa tai heidän rytminsä menee sekaisin lapsemme hoitamisesta. SAirasta!!! Mihin tää maailma on menossa? En ole eläissäni ollut näin yksinäinen... uuvuttavaa... =
Ei enää kahdenkesken..
Surupuserossa
504995
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
etköhän itse ole sairaan maailmasi aiheuttanut?
Voiko enää selvemmin osoittaa, että nainen ei tiedä mitä tahtoo??
Olet malliesimerkki siitä miten käy kun tahtoo aivan kaiken.
Ei millään pahalla, mutta kiva että jollain on otsaa myöntää tuo...aina naiset puhuu, että ne on valmiita äidiksi. Miten sen voisi etukäteen tietää?
Minäkään en luovu siitä elämästäni tuollaisen kurjuuden edessä. Mutta olen sen päättänyt jo etukäteen.
Otat itseäsi niskasta kiinni ja käännät
asiat positiivisiksi.
Olette hyvät vanhemmat, jotka hoidatte
lapsenne niin kuin kuuluukin.
Kohta lapsi pääsee tarhaan ja sinulla helpottaa.
Joulu on ovella!
Ajattele miten hienoa on,
kun saatte viettää sen kolmisin.
Monella ei ole isiä kotona tänä jouluna.
Tsemppi päälle, elämässäsi on paljon hyvää. :))
Toimiiko asuinpaikkakunnallasi Mannerheimin lastensuojeluliitto? Sieltä saat tilapäisen hoitajan lapsellesi kotiin silloin kun tarvitset. Mll:n lastenkaitsijat ovat saaneet kurssitusta lastenhoitoon. Eikä tule maksamaan paljon jos silloin tällöin muutaman tunnin haluat omistaa itsellesi ja miehellesi, hinnat ovat tosi edulliset. Kysy tätä mahdollisuutta!
Meillä sama tilanne, sukulaisia ei lähellä, tuttavilla omaat kiireet, eikä Mll:llä hoitajia tällä paikkakunnalla. Mitäs siis teen?
Hermot menee, kun ei pääse ikinä edes pariksi tunniksi elokuviin !!
meillä sama juttu,ei oo aikaa toisilleen ja on aina todella väsy.meillä vaan on 2 lasta.ei ennen lapsia ollut koskaan uupunut,vaikka teki ylitöitä aika paljonkin.nyt kun on kotona niin ei 5 minuuttia saa olla rauhassa,etteikö joku vinkuisi.mutta ei auta valittaa,pitää vaan yrittää kestää,kaipa tuo joskus helpottaa.:)
Omat lapseni ovat vielä pieniä, mutta kuitenkin niin isoja ettei heitä tarvitse olla _ihan_ koko aikaa leikittämässä. On hauska huomata miten lapset pikkuhiljaa osaavat leikkivät yhä kauemmin ja kauemmin keskenään (isompi 3,5 v, pienempi 1,5 v).
Tällä hetkellä vanhempien rauhallinen hetki voi olla yhtäjaksoisesti jopa 10 minuuttia... Mutta ennen pitkää lapset ovatkin teinejä, jotka haluavat nukkua aamuisin pitkään ja haluavat pitää tiettyä etäisyyttä hössöttäviin vanhempiin. Silloin vanhemmat jopa kaipaavat lastensa huomiota. Näin haluan uskoa... :o)
Parisuhdetta täytyy hoitaa jollain uudella tavalla. Siis toisella tavalla kuin ennen lapsen syntymää.
Me nautimme yhdessäolosta viikonlopun iltana/iltoina aloittaen syömisellä ja juomisella. Siis koko perhe menee yhdessä kauppaan ostamaan hyvää leipää, juustoa, kinkkua, ja limsaa, hiukan karkkia, sipsiä ja pari jälkiruokavanukasta. Aikuisille ostetaan myös siideriä ja/tai punaviiniä tms.
Jos ehditään, ennen iltapalaa käydään suihkussa/saunassa. Sitten sytytetään keittiön pöydälle kynttilät (lapsetkin on haltioissaan) ja syödään hämärässä hyvä iltapala. Annetaan lasten vielä hiukan valvoa syöden sipsiä loikoillen isin selän takana sohvalla. Sitten kun lasten silmät alkaa vaipua väkisin kiinni, lapset laitetaan nukkumaan.
Sitten on äidillä ja isillä vielä hiukan yhteistä aikaa syödä, juoda tai jotain muuta, ennen kuin väsymys iskee myös heihin.
Saat miehesi varmasti innostumaan, jos järjestät em. illan ihan itseksesi. Jos miehesi pitää ajanvietosta, hän varmasti vuorostaan järjestää seuraavan viikonlopun iltapalahetken.
Meillä mies treenaa päivittäin ja minä tietysti kotona hoidan lasta, mutta kun mies tulee treeneistä kotiin niin minulla on mahdollisuus sitten lähteä vaikka kävelylle,koen sen tärkeänä.Töissäkin mies tietysti käy treenien ohella ja minä hoidan talon ja muut asiat eli ei pahemmin aikaa itselle.
Niinkin pienet asiat ilahduttaa esim. mies herää ennen meitä ja kahvi tuoksuu nenään ja aamupalaa on tarjolla. Tosiaan ne illat ja aamut on mukavia halihetkiä ennenkuin sänkyyn kömpii pikku-ukko. Huomioiminen joka välissä tuntuu kanssa mukavalta. En vaihtaisi pois 20 vuoden suhdettamme,olen onnellinen.
edes mahdollista!
Muistan lukeneeni tässä jokin aika sitten tältä samalta palstalta, että lapset ovat AINOASTAAN rikkaus, eivät milloinkaan minkään negatiivisen tunteen tai tilanteen aiheuttajia...
Kiva, ettet kuulu tuohon samaan tekopyhään joukkoon, vaan uskallat myöntää pettyneesi.
Kellään tällä palstalla ei rohkeutta siihen aiemmin riittänyt.
Hatunnosto!
ja sitten itketään kun ei jaksa? Parempi vaan kun pitävät mölyt mahassaan... Se joka leikkiin ryhtyyn niin sen kestäköön.
olen samaa mieltä siitä että se joka leikiin ryhtyy niin leikin kestäköön. kun tehdään lapsia niin sen jälkeen tarvitsee vain järjestää asiat mahdollisuuksien puitteissa eikä haikailla entiseen,sillä se ei auta mitään. menneitä on tosin hauska muistella, mutta kun on ottanut vastuulleen lapsen niin se vastuu on myös kannettava. minä ja mieheni olemme järjestäneet asian niin että käymme kerran kuussa jossain virkistäytymässä(esim.ravintola,kylpylä ym..). ennen meillä laukattiin miten milloinkin ja kuka missäkin ja rahaakin siihen menee kun kovin usein käy ulkona. kun käy kerran kuussa niin siihen yhteen yhteiseen kerttaan voi satsata enempi, eikä lapsen likka ongelmaakaan tule kun tietää ajoissa hankiia lapsen likan niin paremmin saakin,kuin jos kysyy joltain samana iltana kun on lähdössä jonnekkin.
Nyt on kyllä kaikille tuttua ongelmat parisuhteessa, kun on tullut tehtyä harkitsemattomasti lapsia. Kuviteltu enempi kuin tiedetty.
Mutta silloin sitä ei tosiaan kukaan arvannut myöntää. Silloin nää kaikki oli vaan onnellisia.
Tulihan se totuus julki!
Ja tuolla periaatteella kun ajattelee, niin mistään ei saa valittaa. Jos on paska työ, niin ei voi valittaa, pidä mölyt vain mahassasi. Itsepä kyseiseen työhön hait...
Lapset on siis todella ihania, enkä vaihtaisi pois, mutta onko liikaa pyydetty, että miehen kanssa pääsisi kahdestaan ulos enemmän kuin kerran vuodessa. Hoitajia ei löydy siis lähipiiristä, eikä MLL:tä. Mun päähän ei kyllä mahdu, miksei voisi valittaa jos on välillä väsynyt lasten hoitamiseen! Normaaleja ihmisiä me vanhemmatkin ollaan. Onko niin, että lapsettomat
ei ikinä valita mistään?
se ole hyvä, että valittaa ja purkaa tuntojaan vaikka täällä ennekuin saadaan taas lukea lehdestä miten äiti/isä ravisteli ja heitteli lastaan
...
lapseton valita lapsesta...;D
Se PITÄISI nimittäin olla jokaiselle ETUKÄTEEN selvää, että lapsesta EI IKINÄ PÄÄSE IRTI!
alkoi ketjuun äkkiä ilmestyä "erilaisia" viestejä...ilmeisesti, jottei se totuus olisi liian selvästi esillä.
Noh, leikkiköön nyt onnellisia. Täällähän ei tarvitse myöntää epäonnistumistaan.
Täällä voi päteä - jopa lapsillaan (muuta ei taida ollakaan)
Kannattaa valittaa just niin paljon ku huvittaa, jos se jotain auttaa! (?)
Itse en kyllä ole huomannut valittamisen parantavaa vaikutusta, mutta kai sitä tässäkin on poikkeuksia ja yksilöllistä, että mikä auttaa ja mikä taas ei?
Mutta ihan sellasta konkreettista APUA täältä ei varmaankaan löydy! Ellei nyt joku lapsenhoitajaksi ilmoittaudu jne... (?)
Ja jos rahaa löytyy, niin matkalle vaan ja lapsi siellä hoitoon.. jolloin aikaa on itsellesi, miehellesi ja myöskin lapsellesi!
sanonut, ettei saa valittaa! Ihmeellistä kun joittenkin pitää aina muutella asioita. Niin kuin nyt sunkin!
Tää on sitä keinolla millä hyvänsä oikeassa olemista.
Tässäkin joku huomasi, että on olemassa itsensä epäonnistuneeksi tuntevia vanhempia. Vanhemmuuttaan katuvia. Joku aika sitten se täällä kiivaasti ja tekopyhästi täysin kiistettiin.
Nyt kun tämä asia on PAKKO myöntää, kirjoitetun esimerkin vuoksi, annetaan nopeesti oikeutus sille valittamiselle. Kuten sinä teet. On parempi valittaa ennen kuin heittää lapsen seinälle...voi helvetti. Sitäkö se vanhemmuus on, valittamista vallitsevista itse aiheutetuista olosuhteista tai kakaroitten pahoinpitelyä?
Onko vanhemmuus siis niin helvetillinen kokemus, ettei siitä selviä koko ajan valittamatta tai heittelemättä lapsia seinille?
Miksi ihmeessä te alatte siihen, saadaksenne valittaa, vai?
äiti,koska minulla on ns. helppo lapsi. Ystävälläni on ADHD-lapsi,ja häntä ei käy kateeksi (todella väsynyt..) Minua ärsyttää tyyli "ken leikkiin on ryhtynyt,sen kestäköön". aINA NIITÄ KORTTEJA EI TIEDÄ ETUKÄTEEN! Mitä jos oikeasti ei ole mahdollista pienistä rahoista hoitajaa?? Tai jos oman lapsukaisen kanssa on ihan helisemässä koko päivän (käytöshäiriöt, kehitysvammat ym..) SUVAITSEVUUTTA
ettei niitä kortteja aina tiedä etukäteen. Niitä EI IKINÄ tiedä etukäteen. Ja lapsen hankkiminen on aina riski, joka otetaan loppuelämäksi...siksi se pitää ottaa vasta todella huolellisen harkinnan jölkeen, jos sittenkään.
Sinunkin elämäsi voi olla huomenna jo toisin. Päälaellaan, etten sanoisi.
ei tietenkään osaansa voi aina valita, mutta minusta se lause että ken leikkiin ryhtyy leikin kestäköön sopii niille jotka purnaavat vaikka asiat tuntuvat olevan hyvin. on mies, on lapsi/lapsia, on katto pään päällä ja ruokaa pöytään mutta joillekkin se ei tunnu riittävän.tietenkin jokainen aina tarvitsee vapaa aikaa ja hoitajaankaan ei aina tarvitse olla rahaa, koska kaikilla on varmasti ystäviä tai sukulaisia joilta voi kysyä.
tuo "ja sitten itketään kun ei jaksa? Parempi vaan kun pitävät mölyt mahassaan... Se joka leikkiin ryhtyyn niin sen kestäköön" sitten tarkoitti!!!
Mitä sä höpiset?
Mä en ole kirjoittanut mitään tuollasia!!
ei kukaan ole väittänyt niin. Se oli tuolla ylempänä. Viestini oli vastine viestiisi kukaan ei ole väittänyt, että ei saa valittaa.
kuka on puhunut menneiden haikailusta??? Eikö sitä saa reilusti kysyä vinkkiä NYKYTILANTEESEEN kun se kerran ahdistaa??? Lapsellista, ulkopuolista, täysin ajattelematonta on syyttää väsynyttä omasta tilanteestaan. Kuka sanoo työuupuneelle että oma moka, mitäs läksit töihin? Rupea työttömäksi niin tilantees helpottaa....
Sitäpaitsi se nykyään tosiaan on niin että tukiverkoja ei ole paljoa. tiedän sen itsekin. Olimme koko perhe(4v. puolivuotias minä ja mieheni) 39-40 asteen kuumeessa kolmatta päivää pari viikkoa sitten, lukuunottamatta pirteää nelivuotiasta.Soitin äidilleni ensimmäistä kertaa koko lasten olemassa olon aikana että nyt tarviis apua vähän kotona, olen valvonut putkeen 35 tuntia ja neljän vanhan pitäisi päästä ulkoilemaan. . .äitini sanoi että semmosta se kuule on kun on niitä lapsia, olis kannattanut ajatella kun niitä tekee.
...
irti? Jokainen tarvitsee joskus omaa aikaa.Ei se tarkoita että väsyneenä kaipaa täydellistä irtiottoa tai esim baariin menoa niinkuin moni varmaan vapaa-ajan vietosta automaattisesti ajattelee. On sen sijaan aikuista tunnustaa oman jaksamisen rajat ennenkuin vetää itsensä niin piippuun että ei jaksa edes niitä lapsia hoitaa.
Riittää joskus sekin kun voi toisen kanssa käydä lenkillä, kaupassa, kylässä tms. ilman lapsia. Ihmisellä on oikeus ja tarve olla myös osaava ja persoonallinen yksilö, eikä vain yhteiskunnan normit täyttävä äiti tai isä, jonka nimeä ei edes kukaan tiedä. Siihen eivät vaan ymmärtämättömät ihmiset anna tilaa.
mielestäsi on, niin minä kerron sitten sinulle kahden lapsen äitinä mitä muuta minulla on ja mitä ei ole...
en tiedä, kenelle viestisi osoitit.
En löytänyt ketään heidiä ketjusta.
Niinpä vastaan sinulle.
Olisin sanonut ihan samoin, jos oma tyttäreni olisi soittanut minulle vastaavassa tilanteessa.
Minä olen lapseni hoitanut ja kasvattanut. Hän saa tehdä samoin.
Tee sinäkin
...
En muuten ymmärrä miten voit verrata lastenkasvatusta ja itsensä elättämistä (työssä käymistä)toisiinsa. Vai ovatko ne sinulle yhtä kuin sama asia?
Omasta mielestäni lasten hankinta on hyvinkin pitkälle VAPAAEHTOISTA, mutta jos aikoo itsensä elättää (muuten kuin lasten kanssa) on PAKKO käydä työssä...
virtuaalimaailmassa sinulla on varmasti kaikkea. Mitäpä siitä kinaamaan...
Murheita sinulla ainakin on...
liikuttaa? Vaikka olisikin? Haluaisin vain joltakin kuulla mistä äiti jää paitsi lastensa myötä? Itse en ainakaan kaipaa mitään lisää, matkustelua, työntekoa, ystäviä, harrastuksia jne. on riittämiin, eikä lapset niitä sulje pois.Eivätkä ne lapsia.MITÄ MUUTA pitäisi elämässä olla?
kyllä minä ainakin tapaan auttaa ystäviäni jos heillä on hankala tilanne.
Kyllähän mekin siitä kuumeesta hengissä selvittiin, tietenkin, mutta olisi silloin helpottanut jos joku olisi käynyt nelivuotiaan kanssa ulkona kun itse emme voineet.Ihan lapsen takia.
Minun äitini nyt sattuu muutenkin olemaan hieman katkeroitunut yksilö, joten häneltä tuollaista voi odottaakin.Tarkoitin esimerkin kuvaamaan nykyajan ihmisiä joille oma napa tuntuu olevan tärkein.Mielestäni lastenkin kannalta on hyvä jos vanhemmat osaavat ajoissa pyytää apua.Ei marttyyrina olosta ainakaan lapset tule paremmaksi.
lastehoitaja kun itse ei viitsi tai jaksa...
Onko isoäidin vaikea käsittää, että jotkut tosiaan viitsivät ja jaksavat hoitaa itse lapsensa? Enkä kyllä usko, että olet isoäiti. Katkera tunnut joka tapauksessa olevan.
heidi
Kirjoittanut: suksi suolle, 20.12.2003 klo 12.52
kuka on puhunut menneiden haikailusta??? Eikö sitä saa reilusti kysyä vinkkiä NYKYTILANTEESEEN kun se kerran ahdistaa??? Lapsellista, ulkopuolista, täysin ajattelematonta on syyttää väsynyttä omasta tilanteestaan. Kuka sanoo työuupuneelle että oma moka, mitäs läksit töihin? Rupea työttömäksi niin tilantees helpottaa....
Sitäpaitsi se nykyään tosiaan on niin että tukiverkoja ei ole paljoa. tiedän sen itsekin. Olimme koko perhe(4v. puolivuotias minä ja mieheni) 39-40 asteen kuumeessa kolmatta päivää pari viikkoa sitten, lukuunottamatta pirteää nelivuotiasta.Soitin äidilleni ensimmäistä kertaa koko lasten olemassa olon aikana että nyt tarviis apua vähän kotona, olen valvonut putkeen 35 tuntia ja neljän vanhan pitäisi päästä ulkoilemaan. . .äitini sanoi että semmosta se kuule on kun on niitä lapsia, olis kannattanut ajatella kun niitä tekee.
...
katkera siitä että olen jaksanut hoitaa lapseni itse? siinä tapauksessa katkeruus odottaa myös sinua Valas...
Annoit edellisissä viesteissä ymmärtää itsestäsi jotain muuta - siis et olekaan katkera isoäiti. Minä olen 16 vuoden aikana tarvinnut äitini tai anoppini apua alle 10 kertaa, ja olen silloin myös apua saanut, joten itselläni ei ole aihetta katkeruuteen.
jo ennen kuin hankit omia lapsia? Keskustelitko yhtään hänen kanssaan että voiko hän kuvitella hoitavasi vielä seuraavankin sukupolven lapsia omiensa lisäksi?
Eikö sinulla ole yhtään ystävää joka olisi voinut auttaa siinä tilanteessa, ettei olisi tarvinnut katkeroituneelle äidille soittaa?
Sinä joka kuvittelit jotain ja sait aivan muuta... Elämä harvoin on yksinkertaista! Varsinkin, kun me itse liian usein hankaloitamme asioitamme, joko tietoisesti tai tietämättämme, mutta kuitenkin.
Ajattelu ennen kuin "leikkiin" ryhtyy, on kaiken lähtökohta!!!
Ei lapsi tietenkään ole mikään sellainen asia, jonka voi jättää oman onnensa nojaan ja toivoa, että se itekseen pärjää.
Totta on sekin, että: sikiö - vauva - lapsi - nuori - aikuinen ja lopulta vanhus.. on elämänkaaressa laskettuna pitkä aika, kun ajattelee, että kaiken tuon läpi - Sinä olet se vanhempi/huoltaja/vastuun kantaja, jonka pitäisi aina toimia sen mukaan jne. Niiin se vain on.
On älytöntä typeryyttä ajatella jotakin ruusuista perhe-onnea, jonka lapsen saanti muka toisi tullessaan, jos ei lasta itse osaa arvostaa ja ymmärtää tosiasioita, jotka ovat juuri esim. se mainitsemasi "arjesta" huolehtiminen. Kuinka tyhmä ihmisen pitää olla, ettei tajua lapsen kasvatuksen vievän aikaa ja hermoja, siinä missä itse aikoinasi veit vanhemmiltasi????????????? Imbesilli suoraansanoen. Pistää niin vihaksi tuollainen, että vasta 2 vuoden kuluttua ruvetaan miettimään, ettei tämä lapsi nyt niin toivottu ja hyvä juttu ollekaan. Mene itseesi ja mieti vähän!! Puhut elävästä olennosta, joka on täällä sinun takiasi ja täten myöskin täysin sinun vastuullasi.
Anna lapsi pois, jos et itse jaksa hänestä huolehtia! Voisi olla parempi lapsellesi.. ja ehkä sinullekin!?
Sillä:
Katkeruus luo katkeruutta. Ja senhän me kaikki tiedämme, että siitä ei seuraa mitään hyvää.. kun ajattelee lapsen tulevaisuutta ja oman minän kehitystä.
Itse olen pienen esikois-pojan tuore äiti, enkä voisi olla onnellisempi! Vaikka hän onkin vienyt kaiken aikani, niin se mitä saan siitä, kun voi seurata hänen jokaista hetkeään ja kasvua/kehitystä.. niin ei sitä voi edes sanoin kuvailla tai millään muulla korvata!
RAKKAUS on ainoa sana, jonka voin sanoa kuvaavan sitä mitä tunnen, joka hetki poikaani pidellessäni ja häntä katsellessani.
Uskonkin, että myös sinä rakastat lastasi! Joten, käyttäydy sen mukaisesti.. äläkä surkuttele omaa elämääsi.. sinun tehtävänäsi on nyt ensisijaisesti huolehtia sinun viattoman ihmislapsesta ja keskittyä häneen, eikä siihen mitä olet mahdollisesti menettänyt tai muutoinkaan elää menneisyydessä...
- KATSE KOHTI TULEVAA ja NOSTA SE LIPPU TANKOON!
Järjestelykysymys se vain on, että saatko sitä aikaa itsellesi ja kumppanillesi, vai et?!!
Jostakin aivan varmasti löytyy joku joka voisi lastasi hoitaa silloin tällöin - kysy vaikka neuvolasta tai kunnan/kaupungin päättäjiltä!
Kanna vastuusi mukisematta.
kaksi vuotta...täällä olet hermorauniona paasamassa pettymyksestäsi...ja valitat...se kuuluu asiaan ;D
Kuinka joku voi olla noin ääliö, etteä kuvittelee olevansa aina samassa tilanteessa? Kukaan ei tiedä huomisesta. Et sinäkään. Jo huomenna voi olla kaikki toisin. Joku teistä sairas tai kuollut. Miehelläsi toinen nainen tai mitä tahansa.
Olet vielä typerämpi kuin keskustelun aloittaja.
Sama keskustelu alkaa jälleen. Ja aloittajina samat henkilöt kuten aiemmin.
Aikaisemmat viestiketjut aiheesta on jo poistettu, lähtölaskenta tämänkin ketjun poistoon on alkanut.
Mitähän odotit elämältäsi kun lapsen halusit?
Luin muutaman kerran juttusi läpi ja jäin miettimään, millaisissa olosuhteissa olet alkanut kaavailla lapsen tekoa.Onko kaikilla kavereillasi ollut jo lapsia ja olet tuntenut, että nyt sinäkin sen haluat, vaikka loppupelissä et edes ole ollutkaan niin varma..
En sääli sinua, mutta sitä lasta säälin.Etkö muka löydä mitään valopilkkua lapsesi kanssa olemisesta?Jos olet kotona hoitamassa lastasi, ehkäpä olisi paras ratkaisu, että menet töihin.Jospa saisit siitä uutta "virtaa" elämääsi ja jaksaisit sitten nauttia lapsestasikin.
Teillä ei siis ole kuin yksi lapsi, joten luulisi kahdenkeskeisen ajan järjestämisen onnistuvan helposti.Ei aina tarvitse lähteä jonnekkin, vaan voi nauttia olostaan ihan kotosallakin.Vai onko yhteisen ajan viettäminen mielestäsi sitä, että aina täytyy rynnätä jonnekin?!Yhteistä aikaa on jo se, kun illalla olette saaneet lapsen nukkumaan,keksikää mitä teette.Vaikka vaan juttelette, nautitte yhdessä olosta...mitä mielikuvitus sallii.Ei luulisi olevan vaikeaa.
Se aika jonka lapsi on pieni, menee todella nopeasti.
Ikävää että on niin paljon ihmisiä jotka tuntevat menettäneensä koko elämän lapsen takia.Kokevat lapsen olevan vain taakka...miksi sellaiset tekevät lapsia?!
Tukea ja apua löytyy kyllä kun vaan menet sitä itse hakemaan.Ei kukaan osaa sitä tulla sinulle kotiin tarjoamaan.Ota Aikuinen ihminen itseäsi niskasta kiinni ja ala toimia, äläkä jää ruikuttamaan.
toinen on ihana ja toinen raskas ja vaivalloinen. Ne kulkee käsi kädessä. Niinkuin elämässä muutoinkin: on yhtä aikaa hyvää ja pahaa meneillään. Kun lapsi on kerran syntynyt, hänen kanssaan eletään sitten yhteistä elämää. Lasta ei voi laittaa hyllylle välillä. Mutta sitä yhteistä elämää voi oppia muokkaamaan niin, että vanhemmat voivat olla muutakin kuin vanhempia.
Siihen en kyllä usko, että perheessä tärkeintä on vanhempien kahdenkeskinen aika ja että se on varma perusta lapsenkin onnelle. Ei ole. Vanhemmat voivat olla keskenään vaikka kuinka paljon ja laadukasta aikaa ja sulkea samalla yhdessä silmänsä lapsen tarpeilta. Perheessä ei pitäisi olla ikäänkuin kahta puoluetta: vanhemmat ja lapset. Perhe on yhteinen joukkue.
Pikkulapsiaika on raskasta siksi, että pienen lapsen tarpeiden tyydytttämistä ei voi lykätä. Aikuisen tarpeiden tyydyttämistä täytyy siis tarvittaessa siirtää. Tämä on monille kova koulu. Jos sitä ei opi, lapset jäävät vanhemmuutta vaille.
Väsyminen on kuitenkin aina inhimillistä. Jos luontaisia tukiverkkoja ei ole, kannattaa yrittää rakentaa sellaista esim. kyselemällä neuvolan tms kautta lapsenvahteja. Nyt on monilla paikkakunnila myös yksityisiä kotipalveluyrityksiä, joista saa myös lapsenvahteja. Jos saa yhteen tai kahteen kivaan hoitajaa yhteyden ja voi aina joskus palkata muutamaksi tunniksi tällaisen, se on jo hyvä apu.
Kaksivuotias on kuitenkin kohta 3 ja ällistyttävän äkkiä koulussa ja kovasti usein kavereiden luona. Silloin saat soitella jo perään, missä lapsonen on menossa ja muistaisko tulla kotiansa syömään.
Hei!
Minulla on kaksi lasta. Ensimmäinen oli koliikkeineen päivineen todella rankka juttu, valvomista piisasi ensimmäisen vuoden melkein putkeen. Olin jo niin maissa, että ajattelin tehdä itsestäni lopun, kun koin itseni niin epäonnistuneeksi, kun olin toivonut lasta ja tuntui etten selviäisi enää tilanteestä. Olen kovasti uskovainen ja olin todella masentunut siitäkin, että olin saanut elämisen lahjan ja siitä huolimatta koin, että en selviä. Onneksi minulla on sisko, joka on vielä hoitoalalla ja hän ymmärsi väsymykseni. Aina kun mahdollista hän otti lapsemme yökylään ja me saimme mieheni kanssa levätä ja yrittää kerätä voimia. Kuitenkin lapsemme éi ollut mikään himonukkuja ja omaa aikaa ei ollut useampaan vuoteen vain valmomista. Täytyy sanoa, että en ollut tuollaiseen ihan varautunut. Kuka voi etukäteen kuvitella miltä tuntuu valvoa melkein vuosi putkeen? Ei sitä voi etukäteen tietää mitkä ovat ne omat sietorajat ja miltä se tuntuu kun alkaa tuntua että hulluksi tulee. Se ei ole mukavaa eikä sitä turhia "marise". Lisäksi minäkin odotin liian kauan enennen kuin uskalsin "alkaa valittamaan" perheelleni. Toipumien totaalisesta väsymyksestä kesti aika kauan ja emme uskaltaneet tehdä sen takai moniin vuosiin toista lasta, kun pelotti niin perkuleesti jos sama "rumba" alkaa toistamiseen. Mielstäni on tervettä tuoda julki oma väsymys ja kysyä neuvoja muilta. Toisten tuomitseminen on niin helppoa!!Itse kovan väsymyksen läpikäyneenä ymmärrän helpommin muita, enkä yritä heti olla toittotamassa, että siitäs sait! Emme kai me voi olla niin ahdasmielisä toisiamme kohtaan? Herätkää siskot auttamaan, ei tuomita, ei sekään ole jälkiviisautta parempaa!!
auttamisella on ystävä hyvä rajansa. Kukaan ihminen ei ikuisesti vain jaksa antaa. Sillä niitä autettavia ja perässävedettäviä löytyy tuhottomasti tästäkin maasta.
Olen itse työskennellyt vapaaehtoistoiminnassa, juuri lapsiperheitten parissa. Sarkaa löytyy. Löytyy täysin käsittämättömiä yhdistelmiä eri asioista. Ajattelen monesti, miksi aikuiset ihmiset ovat niin tyhmiä, että kuvittelevat vielä nykyisinkin (kaikkien leikkausten jälkeenkin) että yhteiskunta maksaa! Vapaaehtoistyön syliin nämä on kaatuneet jo vuosia...
Kun ei olla varauduttu siihen, että lapsi vaatii, ei olla oltu valmiita vanhemmuuteen. Sietoraja ylittyy ensimmäisten yöitkujen jälkeen jo.
Siksi nämä palstat hehkutteluineen ovat vihoviimeisiä paikkoja lasta suunnittelevien lukea!
Mitäköhän sinäkin mahdoit kuvitella etukäteen? Ruusunpunaa, ah niin ihanaa perhe-elämää? Harvalla se sitä on, sitä vaan ei kukaan uskalla myöntää! Siitä harhakäsitykset. Lisäksi se lisää kuvitelmaa kun ollaan liian nuoria...
Jälkiviisaus auttaa seuraavia. Siksikö haluat sen kieltää, että kaikille kävisi samoin kuin sinulle?
Työsarkaa riittää minulle näin joulunakin. Autettavia on. Voimansa yliarvioineita on Suomenmaa pullollaan. Kaikkea ei voi saada. Koska te sen uskotte?
... eivät halua myöntää tehneensä virheen kun liittyivät lahkoon ja sit kertovat vain lahkonsa myönteisistä puolista - vaikka kaikki tietää, ettei se mitään herkkua ole sellanen elämä.
Sellasta mulle tulee mieleen näiden lapsipalstojen hehkuttelusta. Ite olen kolmen lapsen isä, kerran eronnut ja en tiedä miten tässä avoliitossa käy. Ei paljon tee mieli hehkutella.
Olihan se aluksi olevinaan jotain miehen merkkiä se kun sai sanoa että on niin-ja-niin monen lapsen isä ja huoahtaa päälle että on siinä tietämistä. Vähitellen on tullut sitten muita - niitä ARKISEMPIA - näkökohtia mukaan.
...jotka olette minua auttaneet sanoillanne ja ajatuksillanne, moitteillanne tai ihan kaikella palautteella.Tarvitsin noita kaikkia asioita herätäkseni!Olin vain niin maassa aloitusta tälle keskustelulle kirjoittaessani. Ulkona pimeetä kokoajan ja sataa, olen valon lapsi. Lapsen kanssa kokoajan yksin kotona , mies painaa pitkää päivää ja nukkuu iltaisin kun olen lapsen saanut nukkumaan.Kaipaan itsekin kovasti hellyyttä ja juttukaveria. Tuntuu että on yltiöoptimistista odottaa että mies työpäivän jälkeen jaksaisi jutella ja halata... no kyllä sentään pusut saadaan kun iskä tulee kotiin töistä. Toivoa vielä on, sitä en ole menettänyt. Ja soitin työpaikkoja läpi tänään. Todennäköisesti menen töihin helmikuussa.Elämään muutosta. Silti tuntuu kuin kehostani revittäisiin raajaa irti kun on pakko viedä jollekin vieraalle lapseni hoitoon. Ennen lapsemme syntymää mieheni vanhemmat olivat niin innolla ilmoittautuneet hoitajiksi yms. Totuus on osoittautunut toiseksi. Anoppi on lähes sairastunut kateuteen kun pojallaan on oma elämä ja emme asu saman katon alla heidän kanssaan. Anoppi sitten kostaa meille siten että ne harvat kerrat kuin hän suvaitsee lastamme hoitaa ovat nekin kyllästetty valituksilla, surkutteluilla ja että minun ja mieheni ei saisi niin paljoa olla menossa. HUH! En kestä tollasta syyllistämistä. Enpä itten juuri ole vienyt lasta heille hoitoon. No, tämä taustoista...
Kiitos myös timolle... osasit sanoa juuri ne oikeat asiat. Olen nainen joka on halunnut kaiken ja ei silti ole tyytyväinen.Tajusin sen itsekin .Suurin osa naisista on just tämmösiä lähes kaikki ja vaikka kuka mitä sanois niin tulee tasan tarkkaan päiviä jolloin on ihan kypsää kauraa lapsiin.Mun mielestä se on vain inhimillistä. Mutta mä oon edelleen sitä mieltä että tää yhteiskunta ajaa meitä johonkin... mistä itse en tykkää ollenkaan. Keskiverto suomalaisena (siis rahallisesti) olen sitä mieltä että täytyy miehen tienata pirun hyvin että voi lapsiperheenä elää mukavasti ja vaimo hoitaa lasta kotona pitkään. Ehkä olen tottunut omassa lapsuudenkodissani liian hyvään.Itse en ammatillisestikaan uskalla jäädä kotiin kovin pitkäksi aikaa. En halua että minulla ei ole kohta enää asiaa työhöni.Työ ei saa olla koko elämä mutta minusta ei ole iloa kellekään jos vain olen kotona masentuneena.
Jonkinmoisen kriisin selän olen tajunnut nyt taittuneen. Olen tosiaan uskaltanut myöntää sen että ns. sybioosivaihe lapsen kanssa on ohi ja hän ei aivan niin paljon minua enää tarvitse kuin rintalapsena ollessaan. Ilmeisesti minulle on jäänyt "liikaa aikaa" miettiä asioita. Tuntuu että taas kerran elämässäni on aloitettava alusta ja mietittävä miten haen töitä tai miten itse elän, koska en suostu siihen että "laitan oman elämäni langalle odottamaan" seuraavaksi 16 vuodeksi. Jos niin olisi ei omaa elämää lapsen jälkeen saisi olla ja itse en sellaiseen uhrautuvuuteen kykene. Ehkä joku pystyy. Olen miettinyt myös sitä että koulutettuna naisena olen tottunut olemaan vastuussa ja tapaamaan ihmisiä jne. täällä kotona on paljolti myös samaa mutta yksinäisyys on jotenkin hyydyttävää. Ehkä se on sekin ettei minulla ole vielä täällä juurikaan ystäviä. Se asia on työnalla.
Kiitos vielä teille kaikille jotka olette kirjoitelleet tähän ketjuun ja tsemppiä myös teille =)!!!!!!!!!!!
YSTÄVIÄ SAA ESIM. KERHOISTA. MINÄ ITSE OLIN NOIN VUOSI SITTEN SAMANLAINEN KOTONA ISTUJA, MUTTA SITTEN PÄÄTIN ETTÄ NYT SAA LOPPUA KOTONA NYHJÖTYS.RUPESIN VETÄMÄÄN PERHEKAHVILAA JA SIINÄ TAPAA PALJON IHMISIÄ JA ON MUIKSIKIN PÄIVIKSI HOMMIA KUN VAIN SIKSI PERHEKAHVILA PAIVÄKSI.
... millä tavalla ja missä avasit perhekahvilan ? Olen käynyt kyllä SRK:n kerhossa lapsen kanssa mutta olis kiva tehdä jotain vähän enemmän. Uskon että täältäkin pieneltä paikkakunnalta äitejä löytyy joille juttuseura ja lastenhoitoon apua välillä olis tarpeeseen.
Niin, siis mistä aloitit ? Millaset tilat ja miten pyörität toimintaa? Täytyykö olla jokin erillinen lupa tms. ? Monestiko viikossa ja millaset aukioloajat ? Mitä puuhaat siellä vai oletko järkännyt jotain ohjelmaa ? Mistä leluja vai tuovatko kaikki mukanaan jotain ? Kerro lisää ! Jos vaikka itsekin ryhtyisin tuumasta toimeen =)
perhekahvilat on mannerheimin lastensujeluliiton toimintaa ja rupesin siihen vapaa ehtoistyön tekijäksi. en tiedä missä päin suomea asut, mutta täällä kainuussa ainakin toimii perhekahviloita. Mutta mikä estää laittamasta jotain muuta kerhoa pystyyn jos tilat vain löytyy.
perhekahvila on kerran viikossa. minä pidän kahta kahvilaa. viimekeväänä pidin vain yhtä ja yksin mutta nyt tänä syksynä sain kaverin ja se oli kyllä tosi hyvä, sillä yksin siinä on melkoinen työ. meillä on joka kerta jotain ohjelmaa esim. eskartelua, tuoteasittelyitä.