Onko kellään samoin et työ vie liikaa miehen aikaa? Ja et miestä sen kotona ollessa saa patistaa pitelemään vauvaa sylissä tms?
Ennen lapsen syntymää mies hehkuttaa kuinka hän odottaa et näkee vauvan kasvavan ja ylpeilee kaikille kuinka hänestä tulee isä..
Luulis että tuolloin mies oikeasti myös olisi kotona lapsensa luona..
Luulin,että (avo)mieheni rauhoittaisi työn tekoaan lapsen synnyttyä, mutta ei, päinvastoin.. Tuntuu että mies on päivittäin 10-12tuntia töissä, ja sitten valittaa ku väsyttää koko ajan ku öisin ei saa nukutuksi vauvan takia..
Ja kun harvoin hän sattuu olemaan kotona, ei häntä kiinnosta olla pojan kanssa, vaan pelaa mieluummin nettipokeria koneella! Hän ei ota poikaa syliinsä ellen pyydä sitä..
Hän on niin paljon töissä, että hänellä ei ole intoa käyttää koiraakaan kuin pari kertaa päivässä tosipikaisesti ulkona..
Mulla alkaa voimat loppua, olen vain kotona pojan kanssa, minnekään en pääse ku mies käyttää autoamme, en saa nukutuksi öisin, enkä juurikaan päivisin koska kukaan muu ei täällä siivoa kuin minä.. Ilmojen salliessa lähen vaunujen ja koiran kanssa ulos jotta koira saisi käytyä jaloittelemassa pidemmän lenkin kuin mieheni kanssa.. Ja vaikka mies painaa pitkää päivää, tuntuu et se oon kuitenkin minä joka ostaa ruuat ja päivittäistavarat kaupasta äitisrahastani..
Ja kun suunnittelen että lähen pariksi viikkoa sukulaisteni luokse, jotta me molemmat saataisiin mieheni kanssa levättyä ees jollain tapaa, niin mieheni uhkaa erolla, kuulemma kukaan ei vaan lähe pariksi viikkoa pois! Se kuulemma tarkoittaa sitä et haluaa erota..
suoraan sanottuna musta alkaakin tuntumaan siltä et helpompaa mun yksin olis olla, kuin jatkaa miehen kanssa joka ei huomioi meitä tarpeeksi, tuntuu et tuhlaan vaan elämääni mieheni kanssa..miksi olla suhteessa jossa ei ole onnellinen?
p.s teille jotka ootte sitä mieltä et mun pitäis vaan kestää miehen työnteko, niin ensinnäkin
mieheni EI elätä minua, saan hyvät äitiysrahat,
ja toiseksi
olen pyytänyt miestäni lyhentämään työpäiväänsä jotta voisi olla enemmän meidän kanssa, mutta ei ei mene jakeluun..
Ennen lapsen syntymää mies hehkuttaa kuinka hän odottaa et näkee vauvan kasvavan ja ylpeilee kaikille kuinka hänestä tulee isä..
Luulis että tuolloin mies oikeasti myös olisi kotona lapsensa luona..
Luulin,että (avo)mieheni rauhoittaisi työn tekoaan lapsen synnyttyä, mutta ei, päinvastoin.. Tuntuu että mies on päivittäin 10-12tuntia töissä, ja sitten valittaa ku väsyttää koko ajan ku öisin ei saa nukutuksi vauvan takia..
Ja kun harvoin hän sattuu olemaan kotona, ei häntä kiinnosta olla pojan kanssa, vaan pelaa mieluummin nettipokeria koneella! Hän ei ota poikaa syliinsä ellen pyydä sitä..
Hän on niin paljon töissä, että hänellä ei ole intoa käyttää koiraakaan kuin pari kertaa päivässä tosipikaisesti ulkona..
Mulla alkaa voimat loppua, olen vain kotona pojan kanssa, minnekään en pääse ku mies käyttää autoamme, en saa nukutuksi öisin, enkä juurikaan päivisin koska kukaan muu ei täällä siivoa kuin minä.. Ilmojen salliessa lähen vaunujen ja koiran kanssa ulos jotta koira saisi käytyä jaloittelemassa pidemmän lenkin kuin mieheni kanssa.. Ja vaikka mies painaa pitkää päivää, tuntuu et se oon kuitenkin minä joka ostaa ruuat ja päivittäistavarat kaupasta äitisrahastani..
Ja kun suunnittelen että lähen pariksi viikkoa sukulaisteni luokse, jotta me molemmat saataisiin mieheni kanssa levättyä ees jollain tapaa, niin mieheni uhkaa erolla, kuulemma kukaan ei vaan lähe pariksi viikkoa pois! Se kuulemma tarkoittaa sitä et haluaa erota..
suoraan sanottuna musta alkaakin tuntumaan siltä et helpompaa mun yksin olis olla, kuin jatkaa miehen kanssa joka ei huomioi meitä tarpeeksi, tuntuu et tuhlaan vaan elämääni mieheni kanssa..miksi olla suhteessa jossa ei ole onnellinen?
p.s teille jotka ootte sitä mieltä et mun pitäis vaan kestää miehen työnteko, niin ensinnäkin
mieheni EI elätä minua, saan hyvät äitiysrahat,
ja toiseksi
olen pyytänyt miestäni lyhentämään työpäiväänsä jotta voisi olla enemmän meidän kanssa, mutta ei ei mene jakeluun..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Täällä vähän samanlaista... Pystyttekö keskustelemaan asioista miehesi kanssa? Puhuminen on se paras keino selvittää tilannetta. Ehkä miehesi oli kuvitellut sen isyyden olevan jotain muuta ja isäksi kasvaminen on vielä kesken. Oletteko minkä ikäisiä? Parisuhdeterapia on myös hyvä keino selvitellä suhdetta ja elämää ennenkuin kaikki menee totaalisen vikaan. Kannattaa myös muistaa, että se vauvavuosi on se raskain vuosi, jonka jälkeen elämä helpottaa pikkuhiljaa. Eli jaksamista ja kärsivällisyyttä.
Kuulostaa kummalta tuo miehesi reagointi siihen, että menisit pariksi viikoksi sukulaistesi luo. Pieni etäisyys varmasti tekisi hyvää teille molemmille ja antaisi kenties uutta näkökulmaa asioihin. Yritä keskustella vielä. Tietysti vaikeaa jos toinen ei ole siihen suostuvainen...
Niin, meillä on ollut melko samanlainen tilanne, mutta keskustelun, terapian ja pienen erillään olemisen avulla (sekä myös vahvan keskinäisen rakkauden) tilanne on muuttumassa vähitellen. Joskus mies joutuu opettelemaan kantapään kautta, että se perhe on kuitenkin se kaikista tärkein asia. Voimia ja jaksamista sinne!
valitettavasti.
Jätä se lapsi joku kerta viikonloppuna koko päiväksi miehesi vastuulle. Ilmoita vaan, että sori, on käytävä asioilla.
Jospa tämän jälkeen tajuaisi, miten paljon pikkuihminen vie voimia?
Niin, voi olla että kuvitellut isyyttä toisenlaiseksi. Monille isille se vauvaaika on jotenkin etäistä, mutta sitten kun lapsen kanssa voi puuhata kaikennäköistä niin kyllä se siitä. Kehoittaisinkin keksimään jonkun hyvän syyn millä verukkeella lapsi jäisi isälleen pariksi tunniksi (ei mikään sellainen aika että lapsi vaan nukkuu), sanot vaikka että sinulla on lääkäriaika tms.
Meillä vauva-aikana mies nukkui monesti eri huoneessa, että sai nukuttua että jaksoi töissä. Osoitatko myös miestäsi kohtaan rakkautta, että et pelkästään lasta kohtaan? monesti isät tulevat mustasukkaiseksi koska puolison kaikki rakkaus kohdistuukin vauvaan sen synnyttyä.
Sinuna menisin kyllä ehdottomasti sille parin viikon reissulle sukulaisiin, olen itsekin tehnyt niin, ollut lapseni kanssa vanhempieni luona, jolloin mieskin saa nukkua rauhassa ja saa vähän etäisyyttä asioihin ja alkaa ehkä myös kaipaamaan teitä jos todella välittää teistä. Ja ennen kaikkea saat myös itse levähtää kun joku voi huolehtia toisinaan vauvasta. Monet kuvittelevat että arki vauvan kanssa on leppoista kotona oloa, lomaa, mutta arki on aivan toista. Tsemppiä!
Meillä aivan sama tarina ja samat puitteet. Ollaan jo ns vanhempia vanhempia, avopari ja lemmikkeja, hulppea koti ja piha. Kaikki kaipaa huolenpitoa, eikä minusta tunnu riittävän.
Kerron avoimesti huolistani miehelle, hän kuuntelee ja yrittää auttaa, mutta usein se jää kyllä kulta asteelle, kun työ, harrastukset ja luottamustoimet vievät kaiken ajan. onneksi poikamme on helppo vauva ja saan levätä kyllä tarpeeksi. Kotiasioihin tarvin mielestäni apulaisen ja remppamiehen ja tilaan sellaiset vielä miehen laskuun, jos ei aikaa löydy kotihommiin.
Olen jättänyt usein poikaa- 6.5kk miehelle useaksi tunniksi ja hyvin on mennyt, mutta kaipaisin myös mieheltä vauvanhoitoon oma-aloitteellisuutta. Aina saan itse olla sanomassa että ota ja auta ja tee ja mitä vauva haluaa.
Hän kyllä kovasti isäksi halusi ja kun itkuisena olen valittanut lähesyyden-hänen ja vauvan-puutetta, niin perustelee sen sillä että miteä enemmän poika kasvaa, sitä enemmän hän alkaa lasta hoitamaan, jota en kyllä usko ja sen takia käsken joka päivä puuhaamaan jotain pojan kanssa-syöttämään, hypyttämään, vaihtamaan vaippaa, pukemaan, vaunuttelemaan ym. ja käskemällä asiat sujuvat, niin kai se on vain hyväksyttävää. Koitan itse nauttia lapseni vauva-ajasta täysillä, vaikkei mies olekaan niin mukana. Lukevat sitten isoina poikina yhdessä Aku ankkoja!
Ja sukulaisissa käyn itse usean kerran kk-ssa kaksin pojan kanssa, vaikka hieman surullisenahan mies kotiin jää, mutta saa levätä ja huomata mistä jää paitsi.
..ihan ajan puutteesta. Pienellä lapsella on oman kokemuksen mukaan aina joku "ykkös vanhempi", vauva haluaisi olla vain hänen kanssa. Sitten kun on vain vähän isin kanssa, niin sekin aika on vähän hankalaa, kun vauva vaatii koko ajan "ÄITII, BYÄÄ, ÄITII".
Ehkäpä normaalin työajan ulkopuolinen aika ei yksinkertaisesti riitä siihen, että pääsisi olemaan vauvan kanssa niin paljon, että se olisi helppoa ja mukavaa. "Ykkös vanhemmalla" on paljon helpompaa olla vauvan kanssa, kun vauvakin haluaa sitä.
nimim. nykyisin "ykkösvanhempena"
luulen että alamme avokkini kanssa olemaan siinä pisteessä ettei mikään enää toimi,
avokki tekee töitä puolille öin,riitelemme jatkuvasti..
eli ei oo ikinä kotona..
oon miettiny ettei tää tilanne niin huono oikeastaan ole, kyllä kestäisin ilman mieheni tukea..mutta sitä en kestä että koiramme kärsii..pyrin edelleenkin säästä riippuen päivittäin käymään vaunuilemassa koiran kanssa jotta se saisi "kunnon"lenkin..
mutta toi lenkkeilykin verottaa sit mun unista ja syönnistä,mut pakko on ollu vaan jaksaa..
ja nyt kun lähin sukulaisiin,mies lähti juopotteleen,eikä siitä oo kuulunu vuorokauteen mitään..en tiiä mitä puuhailee..
välillä pakko myöntää tulee mieleen että miehellä olisi toinen nainen,mutta koitan aatella ettei asia olisi niin..ehkä osittain toivoisinkin että sillä olisi toinen, silloin ero olisi ns.helpompi..(?)
oon koittanut jutella,syyttelemättä, ja kertoa miltä tilanne näyttää ja tuntuu mun osalta..tuntuu että hän ainaa hermostuu aina pienestäkin..
joku kysyi meidän ikää, olen 23 ja mies 30..siltikin tuntuu että mies yrittää elää vieläkin ns.vastuuttoman elämää,ehkä nuoruuttaan?tosin,mies on sanonu eläneensä että hänen mielestäänkin olis aika rauhoittua..mutta mitään hän ei asialle kuitenkaan tee..
ehkä tää viikon,pari ero tekee hyvää,ehkä sen jälkeen joko välit paranee tai sitten tulemme pisteeseen että eroamme..
en suoraan sanottuna tiedä kumpaa haluaisin..en enää..