2 elämäni ensimmäistä, valitettavan lyhyttä seurustelusuhdetta takana. Ensimmäisen jälkeen olin puoli vuotta masentunut, mutta toisesta selvisin muutamalla kuukaudella. Monikaan ihminen ei koskaan ole tuntunut pitävän minusta ja itseäni kiusattiin jo päiväkodissa. Nyt kuitenkin, pikkuhiljaa tuon viimeisimmän suhteeni haavoja parannellessa olen oppinut katsomaan maailmaa uudestaan. Tuntuu että haluan aloittaa uuden elämän. Syksyllä lähden opiskelemaan muualle joten uusi alku tulee näkymään myös muutenkin elämässäni. Ajattelin myös leikata hiukseni lyhyiksi, jollaiset ne eivät koskaan ole olleet ja nytkin yltävät vyötärölleni. Tuntuu että kaksi kertaa sydämeni rikottua suhteissa olen nyt viimeinkin tullut vahvemmaksi ja ehkä osittain myös korjannut sydäntäni eheämmäksi kuin se on koskaan ollut.
Tietty sydämeni on vielä rikki kaikesta tuosta ja siitä ettei koskaan ole kokenut kelpaavansa, mutta nyt olen pikkuhiljaa alkanut viimeinkin kelvata sille pahimmalle vastustajalleni - eli itselleni. Tuntuu että olen nyt kauniimpi kuin ikinä, voin paremmin kuin ikinä ja tuntuu että olen viimein valmis elämään myös omillani.
Tuntuu tietysti toisinaan pahalta olla yksin ja sattuu muistaa ihmiset keitä rakasti ja jotka sitten alkoivat vihaamaan itseäni... mutta kivun kautta olen nyt tavallaan voinut päästää irti aikaisemmasta pahasta olostani. Ehkä joku päivä löydän jonkun joka todella pitää itsestäni tällaisenaan ja rakastaa minua - ehkä ei. Nyt tunnen kuitenkin että asian sureminen on turhaa. Joko en löydä tai löydän - en pysty vaikuttamaan asiaan suremalla!
Uusi alku, uudet kuviot ja ennen kaikkea ilon ja onnen tunne jonka tuntemisesta on niin kauan itselleni. Kun sattuu ei koskaan osaa ajatella positiivisesti mutta niille joiden sydämet ovat särkyneet sanon vain sen, että kun kaikesta siitä selviää, voi siitä myös oppia jotain kullan arvoista! Tsemppiä teille!
Tietty sydämeni on vielä rikki kaikesta tuosta ja siitä ettei koskaan ole kokenut kelpaavansa, mutta nyt olen pikkuhiljaa alkanut viimeinkin kelvata sille pahimmalle vastustajalleni - eli itselleni. Tuntuu että olen nyt kauniimpi kuin ikinä, voin paremmin kuin ikinä ja tuntuu että olen viimein valmis elämään myös omillani.
Tuntuu tietysti toisinaan pahalta olla yksin ja sattuu muistaa ihmiset keitä rakasti ja jotka sitten alkoivat vihaamaan itseäni... mutta kivun kautta olen nyt tavallaan voinut päästää irti aikaisemmasta pahasta olostani. Ehkä joku päivä löydän jonkun joka todella pitää itsestäni tällaisenaan ja rakastaa minua - ehkä ei. Nyt tunnen kuitenkin että asian sureminen on turhaa. Joko en löydä tai löydän - en pysty vaikuttamaan asiaan suremalla!
Uusi alku, uudet kuviot ja ennen kaikkea ilon ja onnen tunne jonka tuntemisesta on niin kauan itselleni. Kun sattuu ei koskaan osaa ajatella positiivisesti mutta niille joiden sydämet ovat särkyneet sanon vain sen, että kun kaikesta siitä selviää, voi siitä myös oppia jotain kullan arvoista! Tsemppiä teille!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Älä missään nimessä mene leikkaamaan hiuksiasi lyhyeksi. Siehän olet söpö kuin mikä :). Mitä vikaa sussa muka nyt sitten on ollut? Musta tuntuu että niissä miehissä/pojissa se vika on loppujenlopuksi ollut. Sä olet varmaan vielä aika nuorikin. Korkeintaan 20 vuotias veikkaan mä?
Harvemmin tulee tuon kaltaista kommenttia kuultua ihan näin ventovierailta mutta kivahan se on kuulla... :) Ja no. Vikaa on kyllä ollu vähän kaikessa. Ulkonäössä kun olis parantamisen varaa ja ennen kaikkea luonteessa. Ja no. En tiedä leikkaanko hiukset vai en kun ovat kauan olleet ja viimeksi 4vuotiaana on ollut olkapäille hiukset...
Poikien/miesten kohdalla sitä nyt on puolestaan saanut kuulla vähän kaiken näköistä. Ensinhän sitä aina sanotaan että "ei sussa mitään vikaa ole mutta kun..." mutta ku viikko menee nii alkaahan nuo avautua. Eniten varmaan itseeni otin kun viimeisin kumppanini kertoi hyvin kauniisti kuinka lapsellinen ihminen olen ja etten kuulemma suhteessani tuntenut mitään. Jotenkin mielenkiintoisia syytöksiä huomioon ottaen että syyt eroon olivat vastakkaisen sukupuolen edustajan tunteiden lopahtaminen, sekä se, etten suostunut ajattelemaan maailmasta kuten hän (eli että maailma on paha paikka ja ihan sama eletäänkö vai kuollaanko jne.) Hyvin valoisaa siis.
Hyvin nuori olen (josta johtuen aikaisemmassa väitteessä kyllä varmasti on perääkin). 16vuotiashan minä vasta, mutta noh... elämä opettaa ja pikkuhiljaahan tässä aikuistutaan. Jos aikuistutaan. Joskus on vain niin vaikeaa huomata miten toimii ja puhuu toisille ja toisia kohtaan. Mutta no... hyvä näin kuitenkin :)