Tuska on kova ja toista ajattelee joka hetki..
Ainakin toi biisi auttaa mua vaikka aina se itkettää..
Dixie Chicks:You were mine
Ainakin toi biisi auttaa mua vaikka aina se itkettää..
Dixie Chicks:You were mine
Mikä auttaa tuskaisen
eron yli?
151777
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
juuri biisit,sellaiset joita yhdessä joskus kuunneltiin,myös kirjoittaminen.
Paperille kaikki tunteet kirjoitin ja kun helpotti luin ne ja hävitin.
Tsemppiä,tiedän miltä tuntuu tuskaisen eron jälkeen,mutta siitä kyllä selviää,tässä yksi esimerkki.
Nämä viikonloput oli alussa vaikeita,ei enää.
Miksi pitää kiduttaa itseään ajattelemalla yksityiskohtaisesti mitä se uuden muijansa kanssa tekee?
Kirjotin ylös tunteeni ja typeryksenä vielä ne sille lähetinkin mutta virhe oli se..
Meidän erosta on nyt jo yli vuosi ja välillä tuntuu et oon päässy suurimmaks osaks jo yli mut sitten tulee välillä vieläkin niitä heikkoja hetkiä kun jotenki "ajautuu" ajattelemaan niitä kaikkia asiota joita hän tekee uuden muijansa kanssa ja ennenkaikkea että onko heillä seksi parempaa kuin meillä oli jne.. Meillä on yhteinen lapsi ja ne vko:n loput ovat olleet todella vaikeita ja raskaita kun lapsi on isänsä ja isän uuden muijan kanssa... Tulee inhottavia ajatuksia että siellä ne nyt leikkii perhettä "mun lapsen" kanssa jne.. Noh, pakko vaan luottaa että aika auttaa niinku kaikki sanoo...
tuo asian ajatteleminen. Viikonloput ovat todella vaikeita kun lapset ovat isällään ja tämän uudella. Reissataan, saunotaan, harrastetaan jne. On vain tunne, että minun kuuluisi siellä olla eikä tuon uuden akan kersoineen. Pistää niin vihaksi koko kuvio, vaikka tiedän, että lapset tulee hoidetuksi, niin silti. Pienessä kunnassa asutaan, joten on tosi kiva nähdä/kuulla tuota uutta meidän perheen entisessä kodissa, autossa jne. Voi kuulostaa hullulta, mutta vain toinen samassa tilanteessa oleva voi sen ymmärtää kuinka raastavaa tämä kaikki on kestää. Koko ajanhan tuo asia näin on, mutta totta tosiaan yksinäiset hetket suurentavat asian entisestään ja tulee ajateltua aivan liikaakin.
Älä muuta sano - ennen osotti viikonloppuja ja lomia, mutta nyt odottaa sitä, että arki ja työt alkaa. Perjantaina ja lauantaina voi vähän kurkistaa pullon pohjalle, kun katsoo telkkaria, että saa paremmin unen pääsät kiinni. Sunnuntai on mulla se pahin päivä, silloin meinaa ratketa liitoksistaan.
Kannattaako joka hetki ajatella häntä, joka ei koskaan olisi odottanut tekevän minulle pahaa tai loukkaavan minua? Vastaus on ei, mutta miksi sitten tekee niin. Viime yönä exä tuli uniini, heräsin siihen ja valvoin aamuyön surun möykky rinnassani.
Viikonloput on edelleenkin yhtä helvettiä, vaikka erosta on jo pitkä aika. Joskus lohduttaa kirjoittaa tänne tai lukea muiden samassa tilanteessa olevien kirjoituksia. Tietää ainakin, ettei ole yksin.
täälläkin. Painajaisia jälleen exmiehestä uuden kanssa yms. Minäkään en pääse eteenpäin, vaikka mies loukkasi/loukkaa minua niin paljon. Viikonloput jolloin lapset ovat isällään ja minä täysin yksin ovat hirveitä, kuten tämäkin. Eilen minua vietiin ambulanssilla sairaalaan kun pökerryin kauppaan. Olen peloissani, koska näyttää, että terveyteni ei kestä tätä eroa. Ei lohduta yhtään, että aika auttaa, koska näin ei ole käynyt, päinvastoin. Lasten vuoksi jäin samalle paikkakunnalle asumaan, sukulaiseni asuvat muualla, joten olen todellakin yksin. Vanhempani ovat kuolleet, en voi siis heihinkään enää turvautua. Pari hyvää kaveria on, mutta heilläkin on omat perheensä, en kehtaa olla jatkuvasti pyytämässä tukea. Kunpa joskus tulisi vastaan ihana mies joka antaisi turvallisen tunteen vielä minullekin, mutta ensin pitäisi selviytyä tästä. Millä saan tunteet kuolemaan, että voisin jatkaa eteenpäin ns. avoimin silmin? En tiedä mitä tehdä, yksin ei ole hyvä olla, mutta kun uuteenkaan suhteeseen ei ole valmis, mikä neuvoksi? Terapiassa hyppään, sekään ei tuo kun hetken helpotuksen.
On kai vähän väärin sanottu, että aika auttaa. Kai kyse on enemmänkin uhohtamisen taidosta. Minä taidan olla jo vanha konkari, kun on jo toinen ero menossa. Ensimmäisen eroni aikana olin aika nuori ja koin silloin tuollaisia samanlaisia fyysisiä oireita kuin sinäkin. Olin vain niin tomppeli, etten ymmärtänyt hakea itselleni apua ja juoda tissuttelin muuutaman vuoden ajan melkein päivittäin.
Tämä toinen ero on aivan toisenlainen ja siitä, että meni huonosti, oli merkkejä jo pitkän aikaa. Taisi olla vaan niin, että molemmat odotti toiselta ratkaisuntekoa.
Kyllähän tässäkin on itku tullut silmään ja olen itkenyt kun on siltä tuntunut. Haikailin aluksi sen perään, että oltaisiin edes ystävinä pysytty, mutta exä ei ole halunnut pitää mitään yhteyttä. Ehkä parempi niin.
Uuteen suhteeseen en minäkään ole valmis, enkä taida enää haikaillakaan sellaista. Olen miettinyt, että mikä minussa on vikana, kun minulle aina käy näin? Vai onko erot olleet ja tulleet vain siitä syytä, että jotain on tapahtunut ja ei alunperinkään sovittu toisillemme?
Yksinäisyys kyllä painaa ja piinaa, mutta kai tähänkin sitten vaan täytyy totutella. Onneks ion sentään netti, muuten taitaisi pää hajota.
...puhuminen ystävien ja seurakunnan papin kanssa sekä asian ajatteleminen. Kävin läpi mielessäni mistä tämä ero johtui, syyttelemättä toista sen enempää kuin itseäkään. Olisin jatkanut lasten takia, jos toinen olisi halunnut, vaikken varmaan enää rakastanutkaan häntä. Viimeiset ajatukset liiton jatkamisesta loppuivat, kun näin mieheni toisen naisen kanssa. Tiesin heidän suhteestaan, mutta olin valmis antamaan anteeksi sen. Nähdessäni heidät yhdessä se jotenkin realisoitui.
Myös tuntemusten ja kiukun kirjoittaminen lyhyesti ylös paperille auttoi. Niitä oli mielenkiintoista lukea jälkeenpäin, kun tuska oli helpottanut. Raskasta aikaa, mutta nyt tuntuu hyvältä. En kanna kaunaa ja olen anteeksi antanut sekä itselle että ex-miehelle. Voimia sinulle. Monet miehet taitavat tarvita lohduttajan, mutta mielestäni se ei ole hyvä alku uudelle suhteelle.
kasva !!!
Kuuntele ennemmin vaikka Peltoniemen Hintriikan surumarssia - siinä kiteytyy koko ihmiselon kurjuus ja ihanuus.
P.S Oletko teini, jolle on tullut bänät vai ihan oikea aikuinen, jonka avoliitto on kariutunut?
ihan kuule aikuinen..25 vuotta.
Ja ihan oikeesti on erottu mieheni kanssa,sori vaan.
niin saatanasti,ja useasti,ihan tarkotuksella kannattaa hölmöillä,ettei tule liian tunteelliseksi, elämä on ihan jees kun ei välitä oikeasti kenestäkään. Mä ainakin nautin erosta,ja siitä jännästä vihasta minkä tuntee vähänaikaa,sit sekin on menny ja pakko ettiä uus uhri.
epätoivoinen kun minä?
Erosta jo vuosi mutta ei ole ikävä helpottanut,ei niin yhtään.
Välillä teeskentelen että se kietoo kätensä mun ympärille kun nukun ja suukottaa niskaa.
Ihan niin kun ennen.
Ottajia mullakin olis mutta ei pienintäkään halua aloittaa uutta suhdetta.
Ei uutta suhdetta voikaan aloittaa, ennenkuin sydän on tyhjä entisestä..