Ekat treffit paljastavat ääliön

ääliömagneetti

Viimeisen puolen vuoden aikana olen ollut kolmasti treffeillä. Treffien tarkoitus on joka kerta ollut mennä kuuntelemaan hyvää musiikkia ja siinä samalla tutustua toisiimme -josko vaikka synkkaisi niin, että tulisi toisetkin treffit...Voinette arvata, tuliko. Pitänee vielä mainita, että jokaisella kerralla mies on ehdottanut tätä ensimmäistä tapaamista.

Itse olen ollut jokaisella kerralla omalla autolla liikkeellä, joten alkoholia en ole nauttinut sitä alkuillan yhtä olutta enempää. Miehet sitä vastoin ovat vetäisseet kevyet kenttälärvit ja käytös on jokaisella ollut sanoinkuvaamatonta. Epäasiallisen käyttäytymisen skaala on ollut hyvin laaja alkaen paneskelupuheista lääppimiseen ja tämän viimeisen uroksen kohdalla toisen naisen lähentelyyn minun nähteni. Hänet sujuvasti jätinkin kyseiseen paikkaan toivottaen sentään menestystä valitsemallaan tiellä. Yksi näistä arjen sankareista oli kyydissäni hieman pidemmällä musiikkia kuuntelemassa. Kamala reissu: musiikki oli erinomaista, mutta seura törkeää. Nyt olen viisastunut niin paljon, että painan kaasua, jos miehellä kilisee pussikalja.

Mikä teitä miehiä vaivaa? Miksi pitää ensimmäisillä treffeillä juoda itsensä sellaiseen kuntoon, ettei käytös ole hallinnassa?

Tietysti asian voi kääntää niinkin, että saan olla tyytyväinen, että paljastivat karvansa heti kättelyssä lähes. Tällaistako tämä on? HUH HUH

227

62960

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • femcat

      Mulla on käynyt viimeisen puolen vuoden aikana kolmasti niin että jokainen tapaamani mies josta olen ollut aidosti kiinnostunut-onkin ollut VARATTU!!Sitten tullu puheluita että "...tanan huora,mitä sä vehtaat mun ukon kanssa"..
      vähemmästäkin mennyt luottamus kun ei mies osaa nykyään edes rehellisesti sanoa olevansa vapaa!!

      En tiiä koska taas uskaltaa treffeille =(

      • 10 tyttöystävää.

        Moniavioisuus, eli lukuisten tyttökavereiden omaaminen on joku kieroutunut trendi.
        Miksi omistautua yhdelle kun voi selvittää mahdollisuuksia useamman kanssa kerralla?

        Kamala homma mutta kannattaa selvittää millanen on tulevan miesystävän ihmissuhdeverkosto.

        Monet on sinkkuja mutta tyyliin 10 tyttöystävää.

        Luultavasti se että homma on helppoa ja mahdollista aiheuttaa tämän.

      • nöösi_poika
        10 tyttöystävää. kirjoitti:

        "Monet on sinkkuja mutta tyyliin 10 tyttöystävää.

        Luultavasti se että homma on helppoa ja mahdollista aiheuttaa tämän."

        Jaa, on vai? Joskus näitä juttuja on niin vaikea uskoa. Jos naisen saaminen olisi äärettömän helppoa, niin miten ihmeessä olen 30-vuotias mies, jolla ei ole koksaan ollut ensimmäistäkään tyttöystävää?!

        Missä ihmeessä nämä "helpot" naiset lymyilevät aina, kun minä olen liikkeellä? On tämä niin käsittämätöntä...

      • Deittihirmu
        nöösi_poika kirjoitti:

        Kannattaa kyllä huolestua nyt todella ja katsoa peiliin missä vika.
        Ota kaikki keinot käyttöön myös plastiikkakirurgia jos tarpeen.
        Naisia saa vaikka joka viikolle uuden jos vain aikaa niiden kanssa juoruilla.
        Itse en oikein treffeilla jaksa käydä edes jos ei se johda seksiin.
        Naiset haluaa ja antaa helposti, sellaisiin ei kannata tuhlata aikaa jotka eivät ekoilla treffeillä anna.
        Jos ei ekoilla saa, niin toisia ei tuu! ;)

      • Lerssu

        Olet just sen näköinen ketä minunkin varatut kaverit voisivat pitää panopuuna.
        Et ole tarpeeksi soma tyttöystäväksi ja et varmaan omaa myöskään tarvittavia psyykkisiä ominaisuuksia tyttöystäväksi kun et ole varatuille miehille ymmärtänyt antaa.
        Jatka ihmeessä treffailua ja ymmärrä antaa aina ekana iltana jos tapaus mukava!

      • ex- nettideittailija
        nöösi_poika kirjoitti:

        "Monet on sinkkuja mutta tyyliin 10 tyttöystävää.

        Luultavasti se että homma on helppoa ja mahdollista aiheuttaa tämän."

        Jaa, on vai? Joskus näitä juttuja on niin vaikea uskoa. Jos naisen saaminen olisi äärettömän helppoa, niin miten ihmeessä olen 30-vuotias mies, jolla ei ole koksaan ollut ensimmäistäkään tyttöystävää?!

        Missä ihmeessä nämä "helpot" naiset lymyilevät aina, kun minä olen liikkeellä? On tämä niin käsittämätöntä...

        Ihmiset ovat erilaisia. Se mikä toisille on vaikeaa, voi olla toisille älyttömän helppoa. Miesten pongaaminen ja seuran saaminen on minusta älyttömän helppoa. Olen tavannut miehiä satoja ja todella erikoisissa paikoissa (puistonpenkit, rannat, bussit, kaupat, jne). Tämän lisäksi olen käynyt yli 100 nettitreffillä (olen ollut nuorempana niin hullu, että kirjasin ne ylös). Tästä skaalasta seurustelin viiden kanssa hiukan pidempään ja noin viiden kanssa tapailua viikoista kuukausiin. Sitten lopulta kohtasin elämäni miehen, jonka kanssa olen nyt onnellinen. Tämä mies on kaikkien toiveideni täyttymys ja minä olen hänen toiveiden täyttymys. Ei ole enää halua ja tarvetta etsiä ja hakea. Toivon tämän onnen kestävän läpi elämän:)

      • toinen naiseton
        Deittihirmu kirjoitti:

        Kannattaa kyllä huolestua nyt todella ja katsoa peiliin missä vika.
        Ota kaikki keinot käyttöön myös plastiikkakirurgia jos tarpeen.
        Naisia saa vaikka joka viikolle uuden jos vain aikaa niiden kanssa juoruilla.
        Itse en oikein treffeilla jaksa käydä edes jos ei se johda seksiin.
        Naiset haluaa ja antaa helposti, sellaisiin ei kannata tuhlata aikaa jotka eivät ekoilla treffeillä anna.
        Jos ei ekoilla saa, niin toisia ei tuu! ;)

        Olisin mielelläni samanlainen naisteniskijä, mutta todellisuus on kuitenkin kaukana tästä. Yksin saan aikani viettää. En tiedä miksi jotkut miehet saavat naisia niin helposti, ja joiltain se ei vain onnistu. Olen minäkin yrittänyt ”juoruilla” niiden kanssa, mutta se ei koskaan johda mihinkään.

      • toinen naiseton
        ex- nettideittailija kirjoitti:

        Totta kai miesseuran hankkiminen on sinulle todella helppoa, koska naisille on todella helppoa saada miehiä niin paljon kun haluavat. Kyse olikin siitä, että kaikille miehille se ei välttämättä ole niin helppoa.

        Te naiset taidatte olla kuitenkin aika kriittisiä siitä ketä te kelpuutatte. Tuskin sinäkään tulisit "pongaamaan" minua, vaan niitä muita miehiä.

      • werf
        nöösi_poika kirjoitti:

        "Monet on sinkkuja mutta tyyliin 10 tyttöystävää.

        Luultavasti se että homma on helppoa ja mahdollista aiheuttaa tämän."

        Jaa, on vai? Joskus näitä juttuja on niin vaikea uskoa. Jos naisen saaminen olisi äärettömän helppoa, niin miten ihmeessä olen 30-vuotias mies, jolla ei ole koksaan ollut ensimmäistäkään tyttöystävää?!

        Missä ihmeessä nämä "helpot" naiset lymyilevät aina, kun minä olen liikkeellä? On tämä niin käsittämätöntä...

        Pari alfaurosta pyörittää koko pakkaa ja muut lapioivat lannan. Miksi naiset ovat niiden pelimiesten perään? Moni mies panikoi ekatreffeillä ja sulavakäytöksisyys on usein pitkän harjoittelun tulos - eikä harjoittelua ole tarkoitus lopettaa juuri kun se alkaa tuottaa tulosta.

      • Jussi__777
        toinen naiseton kirjoitti:

        Totta kai miesseuran hankkiminen on sinulle todella helppoa, koska naisille on todella helppoa saada miehiä niin paljon kun haluavat. Kyse olikin siitä, että kaikille miehille se ei välttämättä ole niin helppoa.

        Te naiset taidatte olla kuitenkin aika kriittisiä siitä ketä te kelpuutatte. Tuskin sinäkään tulisit "pongaamaan" minua, vaan niitä muita miehiä.

        Totta kai miesseuran hankkiminen on sinulle todella helppoa, koska naisille on todella helppoa saada miehiä niin paljon kun haluavat.

        END lainaus

        Sekä miehet että naiset saavat yhtäpaljon. Siis jos nainen saa, saa mieskin.

        Elikä sinä lienet jonkinlainen tilastokummajainen.

      • jokumerkki
        toinen naiseton kirjoitti:

        Olisin mielelläni samanlainen naisteniskijä, mutta todellisuus on kuitenkin kaukana tästä. Yksin saan aikani viettää. En tiedä miksi jotkut miehet saavat naisia niin helposti, ja joiltain se ei vain onnistu. Olen minäkin yrittänyt ”juoruilla” niiden kanssa, mutta se ei koskaan johda mihinkään.

        " En tiedä miksi jotkut miehet saavat naisia niin helposti, ja joiltain se ei vain onnistu."
        Jotkut osaavat piirtää ja jotkut ei. Ihmiset on erilaisia.

      • Nasseli
        Jussi__777 kirjoitti:

        Höhlä. Eivät kaikki miehet saa naisia. Eivät toki kaikki naisetkaan saa miehiä. On paljon 'rakojen väliin' putoavia miehiä (kivoja, ystävällisiä, ihan miellyttävän näköisiä), jotka eivät vain heti sytytä turhamaisia nuoria naisia. Pelimiehet makaavat sitten näiden turhamaisten kanssa muidenkin miesten puolesta ja vaihtavat kuin sukkia. Ja sitten saa taas naikkosilta kuulla kuinka kaikki miehet ovat sikoja. Totuus on: pelimiehet ja turhamaiset, typerät, jalat levällään kulkevat naiset ovat yhtälailla sikoja.

        Kun ihmiset oppisivat laajentamaan näkökulmiaan ja antamaan deiteilleen hiukan enemmän aikaa ennen pakkeja tai panemista, saattaisi tilanne tasaantua. Mutta eihän näin koskaan tule käymään.

      • nörtti123
        nöösi_poika kirjoitti:

        "Monet on sinkkuja mutta tyyliin 10 tyttöystävää.

        Luultavasti se että homma on helppoa ja mahdollista aiheuttaa tämän."

        Jaa, on vai? Joskus näitä juttuja on niin vaikea uskoa. Jos naisen saaminen olisi äärettömän helppoa, niin miten ihmeessä olen 30-vuotias mies, jolla ei ole koksaan ollut ensimmäistäkään tyttöystävää?!

        Missä ihmeessä nämä "helpot" naiset lymyilevät aina, kun minä olen liikkeellä? On tämä niin käsittämätöntä...

        Eiköhän sullekkin joku ole. Ei kai muut miehet oo vieneet tyyttökaveriehdokkaat. Mullakin on ollut vaikeuksia vaikka olin ihan tosi hyvä tyyppi. Tsemppiä kovasti.

      • nöösi_poika
        jokumerkki kirjoitti:

        " En tiedä miksi jotkut miehet saavat naisia niin helposti, ja joiltain se ei vain onnistu."
        Jotkut osaavat piirtää ja jotkut ei. Ihmiset on erilaisia.

        Niin se on...

      • nöösi_poika
        Jussi__777 kirjoitti:

        Totta kai miesseuran hankkiminen on sinulle todella helppoa, koska naisille on todella helppoa saada miehiä niin paljon kun haluavat.

        END lainaus

        Sekä miehet että naiset saavat yhtäpaljon. Siis jos nainen saa, saa mieskin.

        Elikä sinä lienet jonkinlainen tilastokummajainen.

        Jos tunnet tilastoja tiedät myös, että esim. 30-40 vuotiaiden ikäluokassa miehiä on tuhansittain enemmän. Eli jos teoriassa jokaiselle 30-40 -vuotiaalle naiselle "pakotetaan" mieskumppani, niin muutama kymmenen tuhatta miestä jää kokonaan ilman naista.

        Miehiä on katsos lukumääräisesti enemmän, joten ei ihme että näitä väliinputoajia on miesten joukossa enemmän.

      • Deittihirmu2
        Deittihirmu kirjoitti:

        Kannattaa kyllä huolestua nyt todella ja katsoa peiliin missä vika.
        Ota kaikki keinot käyttöön myös plastiikkakirurgia jos tarpeen.
        Naisia saa vaikka joka viikolle uuden jos vain aikaa niiden kanssa juoruilla.
        Itse en oikein treffeilla jaksa käydä edes jos ei se johda seksiin.
        Naiset haluaa ja antaa helposti, sellaisiin ei kannata tuhlata aikaa jotka eivät ekoilla treffeillä anna.
        Jos ei ekoilla saa, niin toisia ei tuu! ;)

        ...olen samaamieltä, ja välillä en itse anna ekoilla treffeillä, niin saa kyseiseltä henkilöltä vielä paremmat kyydit seuraavilla treffeillä! ;)

      • Deittihirmu2
        toinen naiseton kirjoitti:

        Olisin mielelläni samanlainen naisteniskijä, mutta todellisuus on kuitenkin kaukana tästä. Yksin saan aikani viettää. En tiedä miksi jotkut miehet saavat naisia niin helposti, ja joiltain se ei vain onnistu. Olen minäkin yrittänyt ”juoruilla” niiden kanssa, mutta se ei koskaan johda mihinkään.

        Sä varmaan "juoruilet" niille jostain Corollan poppivehkeistä, tai tietokoneen näytönohjaimista. Tai sit oot muuten vaan niin pöljä, että kun saat naisen lämpiään, niin et edes itse tajua sitä, ja jätät hänet siihen tilanteeseen kuin nallin kalliolle! Nyt mies otat ittees niskasta kiinni, ja rupeet toimiin!

      • Nimimerkki
        jokumerkki kirjoitti:

        " En tiedä miksi jotkut miehet saavat naisia niin helposti, ja joiltain se ei vain onnistu."
        Jotkut osaavat piirtää ja jotkut ei. Ihmiset on erilaisia.

        ...ei kaikki voi osata kaikkee! ;D

      • LaDt

        Kuullostat aivan eräältä miespuoliselta työkaveriltani. Hänelle on suotu kohtuullinen ulkomuoto, mutta siihen se jääkin. Hän "kaataa" naisia, muttei voi tutustua näihin tarkemmin, sillä silloin naisille selviäisi, että itsevarman kuoren alla hän on hyvin epävarma. Hän ei pelkää mitään niin paljon, kuin tulla hylätyksi. Se on niin monessa keskustelussa paljastunut.

      • Deittihirmu2

        Älkää hyvät naiset käykö treffeillä, älkääkä vaihtako miehen kanssa puhelinnumeroita, niin ei kukaan soittele perään!!
        Annatte vaan treffipalstalla katuosotteenne, ja kutsutte miehet aina suoraan kotiinne kylään.
        Kaikista helpoin konsti molemmille osapuolille! ;D

      • Deittihirmu2
        LaDt kirjoitti:

        Kuullostat aivan eräältä miespuoliselta työkaveriltani. Hänelle on suotu kohtuullinen ulkomuoto, mutta siihen se jääkin. Hän "kaataa" naisia, muttei voi tutustua näihin tarkemmin, sillä silloin naisille selviäisi, että itsevarman kuoren alla hän on hyvin epävarma. Hän ei pelkää mitään niin paljon, kuin tulla hylätyksi. Se on niin monessa keskustelussa paljastunut.

        Kuulostat aivan eräältä naispuoliselta nettihoidoltani.
        Hänelle on myöskin suotu kohtuullinen ulkomuoto. ;)
        ...ja hän on aivan ylikaiken katkera tälle miespuoliselle työkaverilleen, koska ei saa häneltä mitään muuta kuin mönää firman pikkujouluissa!!

      • Nettitohtori1
        LaDt kirjoitti:

        Kuullostat aivan eräältä miespuoliselta työkaveriltani. Hänelle on suotu kohtuullinen ulkomuoto, mutta siihen se jääkin. Hän "kaataa" naisia, muttei voi tutustua näihin tarkemmin, sillä silloin naisille selviäisi, että itsevarman kuoren alla hän on hyvin epävarma. Hän ei pelkää mitään niin paljon, kuin tulla hylätyksi. Se on niin monessa keskustelussa paljastunut.

        En valitettavasti ole työkaverisi.
        Mielelläni ottaisin naisen pidempiaikaistakin käyttöä varten.
        Valitettavasti naiset ovat kaikenkaikkiaan niin pinnalisia ja hölmöjä olentoja ettei heistä ole juurikaan henkiseksi seuraksi!
        Tämä koskee kaikkia naisia ne ovat huvittavimpia joilla hyvä koulutus ja he kuvittelevat olevansa syvällisiä.
        He yleensä vähiten sitä ovat.
        Naisen psyyke on vain rakennettu siten että siellä vain tunteiden sekamelska josta he itsekkään eivät ota selvää, se estää kaikenlaisen syvällisyyden.
        Sinäänsä vahinko kun jotkut heistä ihan fyysisesti tyydyttäviä tapauksia!

      • jane1972
        Nettitohtori1 kirjoitti:

        Niinkö :)))))))))

      • Nettitohtori1
        jane1972 kirjoitti:

        Niinkö :)))))))))

        Niinhän se menee ja 1972 vuosi malli alkaa jo olla aika rupsahtanut.
        Äkkiä hankkimaan silkkarit niin et ole niin säälittävä :)

      • Jussi__777
        Nasseli kirjoitti:

        Höhlä. Eivät kaikki miehet saa naisia. Eivät toki kaikki naisetkaan saa miehiä. On paljon 'rakojen väliin' putoavia miehiä (kivoja, ystävällisiä, ihan miellyttävän näköisiä), jotka eivät vain heti sytytä turhamaisia nuoria naisia. Pelimiehet makaavat sitten näiden turhamaisten kanssa muidenkin miesten puolesta ja vaihtavat kuin sukkia. Ja sitten saa taas naikkosilta kuulla kuinka kaikki miehet ovat sikoja. Totuus on: pelimiehet ja turhamaiset, typerät, jalat levällään kulkevat naiset ovat yhtälailla sikoja.

        Kun ihmiset oppisivat laajentamaan näkökulmiaan ja antamaan deiteilleen hiukan enemmän aikaa ennen pakkeja tai panemista, saattaisi tilanne tasaantua. Mutta eihän näin koskaan tule käymään.

        Höhlä. Eivät kaikki miehet saa naisia. Eivät toki kaikki naisetkaan saa miehiä. On paljon 'rakojen väliin' putoavia miehiä (kivoja, ystävällisiä, ihan miellyttävän näköisiä), jotka eivät vain heti sytytä turhamaisia nuoria naisia.

        END lainaus

        No miks sä kattelet turhamaisia nuoria naisia. Muuta kohderyhmää. Ei turhamaiset nuoret naiset ja vanhat turhamaiset naiset.

        Vanha viisaus, kaikki saa ja kaikilta saa mut kaikki ei saa kaikilta.

        No tiiän, kansanviisaudet ei iske. Entäpä klassinen kirjallisuus. Tuntematon sotilas (muistinvarainen lainaus)
        Rahikainen - Tytöt na lakkaa antamasta jos ei lemmestä lurita.
        Kapteeni Kaarna - Kyllä ne antaa jos o äitiisä tulleet, jos taas issääsä ni suorastaan pyytää.

        Mä oisin kiinnostunu sellasista isän tytöistä.

        --
        Ekan maalima soan aikaa 1917 sakut keksivät uuen taktiikan, keskitetää reservit sinne mis o menestymise mahollisuuksia. Sammoo voi soveltoo tos suantihommassakkii. Mitä vonkaat jotaki tummoo blondii joka luulee et aurinko paistaa jalakoi välistä, ota sellane joka tajuu hyvän piäle ja täs yhteyes se hyvä oot sie. Neuvon annan vaikka minnuu hölömönä piettii, jos sitä kokkeilet ja toimii, anteekspyyntöö uottelen.

        .

      • ..puhetta!

        Heh tässähän on jos suurta viisautta. Pidin jo tätäkin miestä tyhjän jauhajana.

        Tosiasia on, että jokainen saa joltain. Tietty omia mahkujaan voi parannella. Esimerkkinä eräs tuntemani mies, joka on muuten kaikin puolin pantava, mutta hampaat ihan törkeen huonossa kunnossa. Perusasiat pitää olla kondiksessa: mahdollisimman terveen näköinen ja puhdas. Nämä ne minimit. Kontaktia vaan ottamaan.

      • keskeisestäsuomenkaupungista
        nöösi_poika kirjoitti:

        "Monet on sinkkuja mutta tyyliin 10 tyttöystävää.

        Luultavasti se että homma on helppoa ja mahdollista aiheuttaa tämän."

        Jaa, on vai? Joskus näitä juttuja on niin vaikea uskoa. Jos naisen saaminen olisi äärettömän helppoa, niin miten ihmeessä olen 30-vuotias mies, jolla ei ole koksaan ollut ensimmäistäkään tyttöystävää?!

        Missä ihmeessä nämä "helpot" naiset lymyilevät aina, kun minä olen liikkeellä? On tämä niin käsittämätöntä...

        Kyllä se taitaa olla susta itsestä kiinni.Minä olen aina saanut käytännössä naisen kun naisen ihan puhumalla,ihan norminäkönen kun olen niin ei ainakaan ulkonäkö ole vaikuttanut.Ja 10 v nyt ollut naimisissa silti 4 vakituista tyttöystävää ja muutamia ns.vaihtuvia,mutta ei ole helppoa tuo kun pitää skarpata koko ajan mitä kellekin puhuu ja lupaa,ettei mene henkilöt ja puheet sekasin.

      • sitä on
        Nettitohtori1 kirjoitti:

        En valitettavasti ole työkaverisi.
        Mielelläni ottaisin naisen pidempiaikaistakin käyttöä varten.
        Valitettavasti naiset ovat kaikenkaikkiaan niin pinnalisia ja hölmöjä olentoja ettei heistä ole juurikaan henkiseksi seuraksi!
        Tämä koskee kaikkia naisia ne ovat huvittavimpia joilla hyvä koulutus ja he kuvittelevat olevansa syvällisiä.
        He yleensä vähiten sitä ovat.
        Naisen psyyke on vain rakennettu siten että siellä vain tunteiden sekamelska josta he itsekkään eivät ota selvää, se estää kaikenlaisen syvällisyyden.
        Sinäänsä vahinko kun jotkut heistä ihan fyysisesti tyydyttäviä tapauksia!

        niin paljon kusta päässä, että on vaikea uskoa. Näin sivistymättömän tapauksen kuin Nettitohtori1 on, syvällisyys on sitä, että jos päätä kallistaa niin, että virtsa valuu lattialle, se yltää nilkkoihin asti.

      • Elämäntohtori

        Tuo on tilanne monella muullakin miehellä: joka viikonloppu uusi nainen. Mutta älä vaivu epätoivoon. Taidot voivat kasvaa ajanmittaan, jos niitä yrittää kehittää. Jonain pävänä ehkä joku nainen suostuu toisenkin kerran.

      • Treffeillä ihan hauskaa
        Deittihirmu kirjoitti:

        Kannattaa kyllä huolestua nyt todella ja katsoa peiliin missä vika.
        Ota kaikki keinot käyttöön myös plastiikkakirurgia jos tarpeen.
        Naisia saa vaikka joka viikolle uuden jos vain aikaa niiden kanssa juoruilla.
        Itse en oikein treffeilla jaksa käydä edes jos ei se johda seksiin.
        Naiset haluaa ja antaa helposti, sellaisiin ei kannata tuhlata aikaa jotka eivät ekoilla treffeillä anna.
        Jos ei ekoilla saa, niin toisia ei tuu! ;)

        Jus niin joo. Minä miehenä en tuollaista ymmärrä ollenkaan, että ekalla treffillä pitää ns."saada". Ei näköjään tällä herralla ole minkäänlaista tajua naisen kunnioituksesta.
        Minä monella treffillä käynyt ja upeita hetkiä ollut puolin jos toisinklin. Omaan periaatteen että en ekalla treffillä edes puhu kuko asiasta. On sitä muutakin asiallista juttua mistä voi jutustella. Kuka harrastuksestaan kuka taas jostain muusta. Kyllä se saaminen tulee sit aikanaan>>jos kemiat vähäkään kolataa ja on varmasti parempaa kun se et ekana yönä vähän sohastaan, jos sitäkään kännipäissään. Sitten aamulla töissä kehutaan kuinka mina sain >>vaikka ei ole saanut kun pikkaisen "kastaa" jos sitäkään kaljoissaan. Pahoitti vain naisen mielen. Toki siitä voi lähteä kesken pois, sanoo vain et jää sinä juomaan niitä kaljoja minä menen vaikka kotiin.
        Täytyy kyllä asiallisuuden nimissä sanoa että on kyllä sattunut muutaman kerran niin että on illan päätyttyä nainen pyytänyt sisälle >>miloin ns.kahville, yömyssylle. Olkon veruke sitten mikä tahansa niin toki olen mennyt, ja myös "saanut". Ei siin mitään.
        Ei siinä kyllä ole mukana oikeastaan minkäänlaista tunnetta. Just en verran et "pieni mies" kurkottelee taivasta.
        Harmi vain että että sellainen nainen ei ainakaan minussa herätä kovin suurta luottamusta.
        Tällä en kosiskele ketään enkä mitään. Onpahan mielipide.
        Mutta meitähän on moneksi ja kukin on omilla treffeillään käyttäytyy omana itsenään ja omalla tavallaan.
        Treffeillä on aina se oma pieni riskinsä se meidän on muistettava.

      • tilasto?
        nöösi_poika kirjoitti:

        Jos tunnet tilastoja tiedät myös, että esim. 30-40 vuotiaiden ikäluokassa miehiä on tuhansittain enemmän. Eli jos teoriassa jokaiselle 30-40 -vuotiaalle naiselle "pakotetaan" mieskumppani, niin muutama kymmenen tuhatta miestä jää kokonaan ilman naista.

        Miehiä on katsos lukumääräisesti enemmän, joten ei ihme että näitä väliinputoajia on miesten joukossa enemmän.

        >>esim. 30-40 vuotiaiden ikäluokassa miehiä on tuhansittain enemmän.

        Mihin tuo "tieto" perustuu? Poikalapsia syntyy hiukan enemmän, mutta myös kuolee enemmän ja aikuisiässä lukumäärät ovat suunnilleen tasan. Nykyään naisia ei myöskään kuole synnytykseen niin paljon kuin sata vuotta sitten.

        Vai Kiinan tilastojako olet lukenut? Siellä taas miehiä on miljoonittain enemmän, koska tyttösikiöitä abortoidaan paljon enemmän.

      • kas vain

        Niinpä näyttää olevan. Vasta 50 vuoden kohdalla määrä tasaantuu ja sitten miehet vähenevätkin jo jyrkästi.

        http://pxweb2.stat.fi/Dialog/Saveshow.asp

      • pokölöl
        Nettitohtori1 kirjoitti:

        Niinhän se menee ja 1972 vuosi malli alkaa jo olla aika rupsahtanut.
        Äkkiä hankkimaan silkkarit niin et ole niin säälittävä :)

        läpinäkyviä provoja noi sun viestit, ei taida omakaan lanttusi niin veitsenterävästi leikata ;)

      • 10 poikaystävää
        10 tyttöystävää. kirjoitti:

        Moniavioisuus, eli lukuisten tyttökavereiden omaaminen on joku kieroutunut trendi.
        Miksi omistautua yhdelle kun voi selvittää mahdollisuuksia useamman kanssa kerralla?

        Kamala homma mutta kannattaa selvittää millanen on tulevan miesystävän ihmissuhdeverkosto.

        Monet on sinkkuja mutta tyyliin 10 tyttöystävää.

        Luultavasti se että homma on helppoa ja mahdollista aiheuttaa tämän.

        Moniavioisuus, eli lukuisten poikakavereiden omaaminen on joku kieroutunut trendi.
        Miksi omistautua yhdelle kun voi selvittää mahdollisuuksia useamman kanssa kerralla?

        Kamala homma mutta kannattaa selvittää millanen on tulevan naisystävän ihmissuhdeverkosto.

        Monet on sinkkuja mutta tyyliin 10 poikaystävää.

        Luultavasti se että homma on helppoa ja mahdollista aiheuttaa tämän.

      • Oikea mies
        Deittihirmu kirjoitti:

        Kannattaa kyllä huolestua nyt todella ja katsoa peiliin missä vika.
        Ota kaikki keinot käyttöön myös plastiikkakirurgia jos tarpeen.
        Naisia saa vaikka joka viikolle uuden jos vain aikaa niiden kanssa juoruilla.
        Itse en oikein treffeilla jaksa käydä edes jos ei se johda seksiin.
        Naiset haluaa ja antaa helposti, sellaisiin ei kannata tuhlata aikaa jotka eivät ekoilla treffeillä anna.
        Jos ei ekoilla saa, niin toisia ei tuu! ;)

        Käsittääkseni naispuoliset ihmiset on ihmisiä, mutta samaa ei voi sanoa "miehestä", joka näkee naisessa vain panopuun.
        On totta, että nainenkin haluaa, mutta ne naiset, jotka vain haluavat, ovat kyllä vähemmistöä. Elämä on sentään vähän enemmän kuin naimista; tiedoksi vaan!

        Rakastelu oikeassa rakkaudessa on ihan jotain muuta, kuin kerran parin pano. Sellainen, joka haluaa joka kerta eri partnerin, voi hyvin vetää käteen. Nimittäin hän saa korkeintaan samat kiksit "kertakäyttönaisen" kanssa, mutta suuremmalla vaivalla. Siis voisiko enää typerämpää olla!

      • Oikea mie

        On siinä nettitohtorilla jääny oidibus-kompleksi päälle! Siis muistaa vieläkin ne äidin päätä suuremman tissit, joista sai imemällä nannaa.
        Kasva nyt jo hyvä tohtori aikuiseksi.
        Naisen rintojen koko tai muoto ei vaikuta mitenkään siihen miltä rakastelu tuntuu. Noin tiedoksi vaan tohtorille, että seksi syntyy aivoissa eli sitä ei ole missään muualla ihmisen kropassa. Alaston nainen ei ole seksikäs sen ennempää kuin sähköpylväs, jos hän ei halua olla. Ja sama pätee miehiinkin. Eli ulkonäöllä ei ole mitään tekemistä seksikkyyden kanssa. Sen ratkaisee halu, joka syntyy ajatuksena aivoissa.

      • sasssssss
        Deittihirmu kirjoitti:

        Kannattaa kyllä huolestua nyt todella ja katsoa peiliin missä vika.
        Ota kaikki keinot käyttöön myös plastiikkakirurgia jos tarpeen.
        Naisia saa vaikka joka viikolle uuden jos vain aikaa niiden kanssa juoruilla.
        Itse en oikein treffeilla jaksa käydä edes jos ei se johda seksiin.
        Naiset haluaa ja antaa helposti, sellaisiin ei kannata tuhlata aikaa jotka eivät ekoilla treffeillä anna.
        Jos ei ekoilla saa, niin toisia ei tuu! ;)

        Selkeästi et ole tositarkoituksella liikkellä. Tee selväksi se asia ennen deittejä, niin kummankaan ei tarvitse pettyä.
        Hauskaa saa pitää. Onnea sinulle ja muille naisille ja miehille seksileikkeihinsä.

      • N 17>
        Nettitohtori1 kirjoitti:

        En valitettavasti ole työkaverisi.
        Mielelläni ottaisin naisen pidempiaikaistakin käyttöä varten.
        Valitettavasti naiset ovat kaikenkaikkiaan niin pinnalisia ja hölmöjä olentoja ettei heistä ole juurikaan henkiseksi seuraksi!
        Tämä koskee kaikkia naisia ne ovat huvittavimpia joilla hyvä koulutus ja he kuvittelevat olevansa syvällisiä.
        He yleensä vähiten sitä ovat.
        Naisen psyyke on vain rakennettu siten että siellä vain tunteiden sekamelska josta he itsekkään eivät ota selvää, se estää kaikenlaisen syvällisyyden.
        Sinäänsä vahinko kun jotkut heistä ihan fyysisesti tyydyttäviä tapauksia!

        Kiitos suotavasta suuresta naurusta. : )

      • -jejeje
        tilasto? kirjoitti:

        >>esim. 30-40 vuotiaiden ikäluokassa miehiä on tuhansittain enemmän.

        Mihin tuo "tieto" perustuu? Poikalapsia syntyy hiukan enemmän, mutta myös kuolee enemmän ja aikuisiässä lukumäärät ovat suunnilleen tasan. Nykyään naisia ei myöskään kuole synnytykseen niin paljon kuin sata vuotta sitten.

        Vai Kiinan tilastojako olet lukenut? Siellä taas miehiä on miljoonittain enemmän, koska tyttösikiöitä abortoidaan paljon enemmän.

        http://www.stat.fi/til/vaenn/2009/vaenn_2009_2009-09-30_kuv_001_fi.html
        tuossaki sulle todiste.

      • aripekka80
        Nettitohtori1 kirjoitti:

        En valitettavasti ole työkaverisi.
        Mielelläni ottaisin naisen pidempiaikaistakin käyttöä varten.
        Valitettavasti naiset ovat kaikenkaikkiaan niin pinnalisia ja hölmöjä olentoja ettei heistä ole juurikaan henkiseksi seuraksi!
        Tämä koskee kaikkia naisia ne ovat huvittavimpia joilla hyvä koulutus ja he kuvittelevat olevansa syvällisiä.
        He yleensä vähiten sitä ovat.
        Naisen psyyke on vain rakennettu siten että siellä vain tunteiden sekamelska josta he itsekkään eivät ota selvää, se estää kaikenlaisen syvällisyyden.
        Sinäänsä vahinko kun jotkut heistä ihan fyysisesti tyydyttäviä tapauksia!

        No varmaan kannattaisi vaihtaa jo miehiin (tai luultavasti olet jo kokeillukkin) jos naisista ei parempaa sanottavaa ole.

      • argggghhhhhh
        pokölöl kirjoitti:

        läpinäkyviä provoja noi sun viestit, ei taida omakaan lanttusi niin veitsenterävästi leikata ;)

        "...naiset ovat kaikenkaikkiaan niin pinnalisia ja hölmöjä olentoja..."
        Jaa että ne naisetko on niitä PINNALLISIA??

        >>"Sinäänsä vahinko kun jotkut heistä ihan fyysisesti tyydyttäviä tapauksia!" Huom! FYYSISESTI TYYDYTTÄVIÄ!...
        ITSE OLET PINNALLINEN! ja vieläpä MIEHEN-RÄÄPÄLE!

        Miehet (ei kaikki,onneksi) ne niitä pinnallisia ovat, kelpuuttavat vain platina-blondi-bimboja ylisuurilla daisareilla! tekopyhää!

    • eivät ole

      tällaisia mutta nähtävästi keskitytte niihin renttuihin ja niihin jännittäviin jätkiin ja lopputulos on tämä.

      • täti

        Ovatko siis kunnolliset miehet tylsiä? Ja mistä sen tietää ulkonäön perusteella, onko mies kunnollinen vai ei?

      • yllättävän
        täti kirjoitti:

        Ovatko siis kunnolliset miehet tylsiä? Ja mistä sen tietää ulkonäön perusteella, onko mies kunnollinen vai ei?

        monet muijat länkyttää ja etsivät miestä isolla M:llä, oman tiensä kulkijaa, tietyllä tavalla "positiivisesti" agressiivista miestä ja arvaamatonta, poikamaista hyypiötä. Kaikki, paitsi nuo idioottiakat tajuaa että nuo määritteet ovat yhtä kuin epäluotettava kusipää ääliö.

        Aloittaja mainitsi aivan oikein olevansa ääliömagneetti. Hän valitsee treffiseurakseen ilmiselviä ääliöitä ja törkeitä öykkäreitä, koska sellaiset kiihottaa häntä. Tuohon ei auta kuin miesmaun täysremontti, tai jatkaa treffailua paskiaisten kanssa ja yrittää suhdetta jonkun oman tiensä kulkijan kanssa, jonka mielestä naiselta ei juuri kysellä mielipiteitä tai välitetä miltä akoista tuntuu.

        Toisenlaisia miehiä on tietenkin olemassa, mutta jos ne ei sytytä, niin minkäs teet?

      • ä.magneetti
        yllättävän kirjoitti:

        niitä toisenlaisia miehiä sitten löytää ja miten ne tunnistaa. Nämä kolme mainitsemaani ovat jokainen työssäkäyviä siistinnäköisiä ja -oloisia miehiä. Selvinpäin fiksun ja kohteliaan tuntuisia.

        En koe etsiväni mitään mainitsemaasi. Mutta sen verran voin sanoa, etten myöskään halua mitään juu juu -laumasielumiestä, jolla virta riittää juuri ja juuri sohvalla makoiluun ja ukkoutuminen on alkanut jo kolmekymppisenä.

      • tahansa
        ä.magneetti kirjoitti:

        löytää kaikenlaisia ihmisiä, myös mukavia ja hyviä ja kiinnostavia. Aivan kuten muitakin tyylisuuntia. Tosiasia on se että valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän ei kiinnostavia erilaisine vikoineen.

        Itselläni, kun päätin lopettaa sinkkuilun edellisen suhteen jäljiltä parannuttuani, meni kolmatta vuotta ja about 30 treffiä, ennenkuin viimein löysin etsimäni. Välillä usko meinasi mennä jne mutta sitkeesti kun jaksat ja kohtaat skeidaa huumorilla, niin viimein sattuu täysosuma puolin ja toisin. Itse koin vielä tuona aikana yksipuolisen ihastumisen, mikä on paskinta, mitä olen tähän mennessä kokenut koskaan...

        Etsi, etsi, etsi ja löydä tai unohda koko homma, jos et jaksa...

        Onnea ja mukavaa kevättä :)

      • kirjasto-gona

        viestiäsi on hyvät kirjoitukset, niissä on hitunen totuutta, joten minun ei tarvi sitä toistaa.

        Mutta kerron esimerkin joka voi antaa ideoita.

        Minun serkkulikka joutui nuorena 2 tai 3 kertaa väkivaltaiseen suhteeseen. Vaikka miehet aluksi olivat siistejä, mukavai ja huomaavaisia.

        No onneksi hän pääsi heistä myös eroon.

        Vielä suurempi onni oli se, että eräs ystävä joka oikeesti välitti hänestä, nauhooti hänen kälkätystään ja räpätysttän. Eräälle mies-ystäväleen.
        Sitten kun suhde taas loppui ja serkkulikka itki kohtaloaan, niin tämä viisas ystävä soitti noita nauhoituksiaan.

        Serkkulikka hoksas aika nopeesti että, asioihin voi vaikuttaa myös valitsemalla elämässä jotakin muutakin toisin, kuin seurustelukumppanin.

        nyt serkkulikkani on suht onnellinen ja pitkässä,,, pitkässä suhteessa.

      • jimi22
        yllättävän kirjoitti:

        monet muijat länkyttää ja etsivät miestä isolla M:llä, oman tiensä kulkijaa, tietyllä tavalla "positiivisesti" agressiivista miestä ja arvaamatonta, poikamaista hyypiötä. Kaikki, paitsi nuo idioottiakat tajuaa että nuo määritteet ovat yhtä kuin epäluotettava kusipää ääliö.

        Aloittaja mainitsi aivan oikein olevansa ääliömagneetti. Hän valitsee treffiseurakseen ilmiselviä ääliöitä ja törkeitä öykkäreitä, koska sellaiset kiihottaa häntä. Tuohon ei auta kuin miesmaun täysremontti, tai jatkaa treffailua paskiaisten kanssa ja yrittää suhdetta jonkun oman tiensä kulkijan kanssa, jonka mielestä naiselta ei juuri kysellä mielipiteitä tai välitetä miltä akoista tuntuu.

        Toisenlaisia miehiä on tietenkin olemassa, mutta jos ne ei sytytä, niin minkäs teet?

        Osut asian kantaan.

        Sanon tähän, että ongelma onkin siinä, että te naiset haette niitä renttuja kun ne on niin nams. Sitten kärsitte. Ja kun sitten tulee juttelemaan itsestään kaikin tavoin huolta pitävä, sydämellinen ja hyvännäköinenkin nuorimies kuten minä, sanotte kättelyssä että painu vonkaaja vittuun. :)

        Eri asia sitten ne kaupungin kujilta syrjempänä kasvaneet, kunnon tytöt ketkä vielä osaavat erottaa hyvän miehen muiden joukosta.

      • tutkittua tietoa

        Luin tutkimuksesta, ja olin yllättynyt, että E-pillerit muuttavat siten naisen hormoonitoimintaa että ns. machomiehet ja isottelijat kiinnostavat. Monella on käynyt niin että pillereiden lopettamisen jälkeen miesmaku onkin muuttunut ja se entinen kenties poikaystävä on alkanut inhottaa. Asia liittyy jotenkin naisen valintaan suvun jatkamisesta ja siitä huolehtimisesta jo kivikaudella. Silloin ei tietenkään ollut pillereitä mutta hurjat karjut pitivät pedot loitolla kun nainen oli raskaana.

      • Ryyppäämisen lisäksi
        jimi22 kirjoitti:

        Osut asian kantaan.

        Sanon tähän, että ongelma onkin siinä, että te naiset haette niitä renttuja kun ne on niin nams. Sitten kärsitte. Ja kun sitten tulee juttelemaan itsestään kaikin tavoin huolta pitävä, sydämellinen ja hyvännäköinenkin nuorimies kuten minä, sanotte kättelyssä että painu vonkaaja vittuun. :)

        Eri asia sitten ne kaupungin kujilta syrjempänä kasvaneet, kunnon tytöt ketkä vielä osaavat erottaa hyvän miehen muiden joukosta.

        Olis kiva kuulla, millä muilla tavoin deittiseuralainen on onnistunut yllättämään. Ja mieluiten netissä tavattu seuralainen, ne kun ovat kuitenkin (kai) enemmän yllättäviä kuin alunperin livepohjaiset.

        Entä millä tavalla olette itse ehkä tuottaneet pettymyksen. Siitä harvoin tosin saa kuulla suoraan, mutta aina voi arvella...

      • Viisassi
        tahansa kirjoitti:

        löytää kaikenlaisia ihmisiä, myös mukavia ja hyviä ja kiinnostavia. Aivan kuten muitakin tyylisuuntia. Tosiasia on se että valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän ei kiinnostavia erilaisine vikoineen.

        Itselläni, kun päätin lopettaa sinkkuilun edellisen suhteen jäljiltä parannuttuani, meni kolmatta vuotta ja about 30 treffiä, ennenkuin viimein löysin etsimäni. Välillä usko meinasi mennä jne mutta sitkeesti kun jaksat ja kohtaat skeidaa huumorilla, niin viimein sattuu täysosuma puolin ja toisin. Itse koin vielä tuona aikana yksipuolisen ihastumisen, mikä on paskinta, mitä olen tähän mennessä kokenut koskaan...

        Etsi, etsi, etsi ja löydä tai unohda koko homma, jos et jaksa...

        Onnea ja mukavaa kevättä :)

        Hyvin ja viisaasti sanottu olet varmasti mies!
        Etsivä löytää ja yrittävä onnistuu :)
        Mutta hauskaa voi pitää matkan varrelle MAKE LOVE EVERY DATE! Muistakaa kondoomi ;)

      • dtär
        Ryyppäämisen lisäksi kirjoitti:

        Olis kiva kuulla, millä muilla tavoin deittiseuralainen on onnistunut yllättämään. Ja mieluiten netissä tavattu seuralainen, ne kun ovat kuitenkin (kai) enemmän yllättäviä kuin alunperin livepohjaiset.

        Entä millä tavalla olette itse ehkä tuottaneet pettymyksen. Siitä harvoin tosin saa kuulla suoraan, mutta aina voi arvella...

        on vihoviimeistä hommaa. Tietty jos ei parempaa tekemistä ole, on sekin tapa viettää aikaa ja mahdollisesti jollakin kerätä päänahkojakin. En tosielämässä tunne ketään, joka netin kautta olisi löytänyt muuta kuin panoseuraa.

      • Nimetön
        tahansa kirjoitti:

        löytää kaikenlaisia ihmisiä, myös mukavia ja hyviä ja kiinnostavia. Aivan kuten muitakin tyylisuuntia. Tosiasia on se että valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän ei kiinnostavia erilaisine vikoineen.

        Itselläni, kun päätin lopettaa sinkkuilun edellisen suhteen jäljiltä parannuttuani, meni kolmatta vuotta ja about 30 treffiä, ennenkuin viimein löysin etsimäni. Välillä usko meinasi mennä jne mutta sitkeesti kun jaksat ja kohtaat skeidaa huumorilla, niin viimein sattuu täysosuma puolin ja toisin. Itse koin vielä tuona aikana yksipuolisen ihastumisen, mikä on paskinta, mitä olen tähän mennessä kokenut koskaan...

        Etsi, etsi, etsi ja löydä tai unohda koko homma, jos et jaksa...

        Onnea ja mukavaa kevättä :)

        Mielummin yksin,kun epätoivoisesti hakemalla. Onni tulee,jos on tullakseen vaikka esim. kaupankassalla,kun vähiten odotat sitä.:)Epätoivoiset ne nettideittailee,harva sieltä kunnon ihmissuhdetta on löytänyt.Lopeta hakeminen.Onni alkaa itsestä,ei toisesta.

      • tavaraa....
        Ryyppäämisen lisäksi kirjoitti:

        Olis kiva kuulla, millä muilla tavoin deittiseuralainen on onnistunut yllättämään. Ja mieluiten netissä tavattu seuralainen, ne kun ovat kuitenkin (kai) enemmän yllättäviä kuin alunperin livepohjaiset.

        Entä millä tavalla olette itse ehkä tuottaneet pettymyksen. Siitä harvoin tosin saa kuulla suoraan, mutta aina voi arvella...

        näin käy valitettavan usein...
        http://www.youtube.com/watch?v=HW4IqH7_m50

      • kaljajuttuja....
        Ryyppäämisen lisäksi kirjoitti:

        Olis kiva kuulla, millä muilla tavoin deittiseuralainen on onnistunut yllättämään. Ja mieluiten netissä tavattu seuralainen, ne kun ovat kuitenkin (kai) enemmän yllättäviä kuin alunperin livepohjaiset.

        Entä millä tavalla olette itse ehkä tuottaneet pettymyksen. Siitä harvoin tosin saa kuulla suoraan, mutta aina voi arvella...

        http://www.youtube.com/watch?v=HW-Pud5yNA8&feature=related

      • Jetska
        Ryyppäämisen lisäksi kirjoitti:

        Olis kiva kuulla, millä muilla tavoin deittiseuralainen on onnistunut yllättämään. Ja mieluiten netissä tavattu seuralainen, ne kun ovat kuitenkin (kai) enemmän yllättäviä kuin alunperin livepohjaiset.

        Entä millä tavalla olette itse ehkä tuottaneet pettymyksen. Siitä harvoin tosin saa kuulla suoraan, mutta aina voi arvella...

        Eukotkin on netissä pääsääntöisesti perseestä. Skippaan tätä nykyä kaiken netissä tapahtuvan deiddailun.

      • jhfhgf
        dtär kirjoitti:

        on vihoviimeistä hommaa. Tietty jos ei parempaa tekemistä ole, on sekin tapa viettää aikaa ja mahdollisesti jollakin kerätä päänahkojakin. En tosielämässä tunne ketään, joka netin kautta olisi löytänyt muuta kuin panoseuraa.

        Itse löysin elämäni miehen netistä. Kunnollinen ja mukava, ihan tavallinen mies. (Sain ihan tavallisella kuvalla 200 vastausta, joista 5 oli asiallisia -muut tuli varatuilta miehiltä, tai niissä luki pelkkä "hello angeli" tms.)

      • dtär
        jhfhgf kirjoitti:

        melko pieni, jos tosiaan kunnollinen mies hakusessa...

      • -"-
        yllättävän kirjoitti:

        monet muijat länkyttää ja etsivät miestä isolla M:llä, oman tiensä kulkijaa, tietyllä tavalla "positiivisesti" agressiivista miestä ja arvaamatonta, poikamaista hyypiötä. Kaikki, paitsi nuo idioottiakat tajuaa että nuo määritteet ovat yhtä kuin epäluotettava kusipää ääliö.

        Aloittaja mainitsi aivan oikein olevansa ääliömagneetti. Hän valitsee treffiseurakseen ilmiselviä ääliöitä ja törkeitä öykkäreitä, koska sellaiset kiihottaa häntä. Tuohon ei auta kuin miesmaun täysremontti, tai jatkaa treffailua paskiaisten kanssa ja yrittää suhdetta jonkun oman tiensä kulkijan kanssa, jonka mielestä naiselta ei juuri kysellä mielipiteitä tai välitetä miltä akoista tuntuu.

        Toisenlaisia miehiä on tietenkin olemassa, mutta jos ne ei sytytä, niin minkäs teet?

        Kunnon miehet ovat tylsiä eivätkä kiihota ja sitten nää poikamaiset on söpöjä mutta täysin epäluotettavia...hohhoijaa...valitseppas sitten näistä. Ottaisin sen välimuodon, löytyisikö??

      • Jussi__777
        täti kirjoitti:

        Ovatko siis kunnolliset miehet tylsiä? Ja mistä sen tietää ulkonäön perusteella, onko mies kunnollinen vai ei?

        Jännittäviä?
        täti 30.3.2009 klo 14.32
           Ovatko siis kunnolliset miehet tylsiä? Ja mistä sen tietää ulkonäön perusteella, onko mies kunnollinen vai ei?

        END lainaus

        Helposti, jos jätkä on sormusttettuna toisen naisen kainalossa, se on kunnollinen. Et kai sinä luule et kunnolliset pitkää vapaana kulkee?

      • Jussi__777
        tutkittua tietoa kirjoitti:

        Luin tutkimuksesta, ja olin yllättynyt, että E-pillerit muuttavat siten naisen hormoonitoimintaa että ns. machomiehet ja isottelijat kiinnostavat. Monella on käynyt niin että pillereiden lopettamisen jälkeen miesmaku onkin muuttunut ja se entinen kenties poikaystävä on alkanut inhottaa. Asia liittyy jotenkin naisen valintaan suvun jatkamisesta ja siitä huolehtimisesta jo kivikaudella. Silloin ei tietenkään ollut pillereitä mutta hurjat karjut pitivät pedot loitolla kun nainen oli raskaana.

        tutkimus.

        Elikkä naisen kiinnostus muuttuu täysin päinvastaiseksi geenien osalta ku syö pillereitä. Kuka hyväsä jätkä käy. Puolet ilima pillereitä ja toinen puol niihe kans.

      • Nasseli
        ä.magneetti kirjoitti:

        niitä toisenlaisia miehiä sitten löytää ja miten ne tunnistaa. Nämä kolme mainitsemaani ovat jokainen työssäkäyviä siistinnäköisiä ja -oloisia miehiä. Selvinpäin fiksun ja kohteliaan tuntuisia.

        En koe etsiväni mitään mainitsemaasi. Mutta sen verran voin sanoa, etten myöskään halua mitään juu juu -laumasielumiestä, jolla virta riittää juuri ja juuri sohvalla makoiluun ja ukkoutuminen on alkanut jo kolmekymppisenä.

        Työssäkäyvä, siistinnäköinen ja -oloinen on se mikä merkitsee? Ja sitten hypätään heti toiseen ääripäähän ja selitetään "en halua laumasielua ja sohvaperunaa". Eiköhän tuosta väliltäkin löydy aika paljon. Jos työssäkäynti on todella sinulle niin mainittava kriteeri, ei ihme ettet näe metsää puilta. Eivät kaikki voi olla aina elämässään siinä täydellisen ihanteellisessa vaiheessa, jossa on työpaikka, kiva 100 neliön asunto, yksi koira ja yksi kissa - eivät vaikka tuollainen illuusio kuinka viehättäisi.

        Oletko ajatellut jutella niitä näitä, puhua harrastuksista, kiinnostuksista ja vapaa-ajasta? Jos ei mies vallan valehtelemaan ryhdy, eiköhän tuolla selviä onko hän oikein hardcore-luokan baarikärpänen vai ei. Ja lienee treffit on parempi buukata kahvilaan kuin musiikkia kuuntelemaan (potentiaaliseen biletyspaikkaan) tai leffaan. Eihän noissa paikoissa pääse rauhassa juttelemaan ja tutustumaan. Kahvila on hyvä. Treffien pääpointti lienee tutustua ihmiseen eikä ottaa olusia - ei tarvita edes yhtä.

      • dtär66

        Väitätkö aivan vakavissasi, että työssäkäyvä ja siisti mies on ääripää-tapaus? Pointtina on siis, että talous tulee suurimman naisen mielestä olla MYÖS miehellä kunnossa ja itsestään tulee huolehtia.

        Sohvaperuna ei myöskään ole se toinen ääripää, vaan pikemminkin sitä keskitasoista miesmassaa -ikävä kyllä.

        Ketjun aloittajan viestistä päätellen miehet näyttivät oitis karvansa....kahvila on liian stressitön paikka, jolloin ohuempikin pintasilaus vielä pitää...

      • Nasseli
        dtär66 kirjoitti:

        Väitätkö aivan vakavissasi, että työssäkäyvä ja siisti mies on ääripää-tapaus? Pointtina on siis, että talous tulee suurimman naisen mielestä olla MYÖS miehellä kunnossa ja itsestään tulee huolehtia.

        Sohvaperuna ei myöskään ole se toinen ääripää, vaan pikemminkin sitä keskitasoista miesmassaa -ikävä kyllä.

        Ei, kun väitän että työssäkäyvä ja siisti mies, joka ei ryyppää tai ehdottele kännissä on ääritapaus. Oletko sinä sitten sitä mieltä, että työttömällä ei voi olla talous kunnossa ja hän ei voi huolehtia itsestään? Tällä mystisellä 'suurimmalla naisella' on tietysti aivan ehdottomasti talous kunnossa, ja se myös oikeuttaa 'suurimman naisen' kelpuuttamaan vain virheettömiä valioyksilöitä.

        Todellinen sohvaperuna on kyllä ääritapaus. Vai pidätkö sinä naisena siitä yleistyksestä, että suurin osa naisten "harmaasta massasta" on nirsoja, omahyväisiä ja liian hankalia? Älä rupea yleistämään oman kokemuksesi pohjalta. Kaikilla on huonot puolensa.

        Jos ei pidä ryyppääjistä, (jotka ehkä selvänä saattaisivat olla ihan ok) kannattaa jutella asioista hepun kanssa ENNEN treffejä ja buukata treffit paikkaan jossa ei saa alkoholia. Jos mies on laatua "en selviä treffeistä ilman holia", hän ei edes lähde kahvilaan. Esikarsinta suoritettu!

        Harvoinpa työttömällä talous kovin hyvällä tolalla on. Itselläni tosiaan on talous erinomaisessa kunnossa, yli sadan neliön talo ja kissakin. Koiraa en edes haluaisi. Enkä ymmärrä, mitä illuusiota tähän sisältyy. Omalla työlläni talouteni hoidan ja tulen hoitamaan.

        Hoidan itseni ja asiani ja vaadin samaa myös kumppaniltani. Vähempään en todellakaan tyydy. Jos en löydä työssä käyvää, siistiä miestä, jolla on moraali kohdallaan, olen ilman.

        Viimeinen kappale viestissäsi on aivan omituinen. Kuvitteletko, että joku myöntää, että hänellä on vaikeuksia alkon kanssa tai käytöksensä kanssa alkon vaikutuksen alaisena? Ja tokihan sitä voi mennä ensin kahvillekin. Mutta entäpä sitten, kun joku toinen kerta ollaankin paikassa, jossa on mahdollisuus nauttia alkoholia? Minun elämääni sisältyy alkoholin nauttiminen silloin tällöin. Edellytän aivan ehdottomasti, että kumppanini on tällöin tilanteen tasalla, eikä käyttäydy "ääliömäisesti".

      • Riksu,,

        Mitä jos kohtaat mukavan ja siistin tyypin joka opiskelee(talous retuperällä). Sanotko hänelle ettei kiinnosta vai palataan asiaan kun olet valmistunut?

      • dtär
        Riksu,, kirjoitti:

        Mitä jos kohtaat mukavan ja siistin tyypin joka opiskelee(talous retuperällä). Sanotko hänelle ettei kiinnosta vai palataan asiaan kun olet valmistunut?

        Eipä tässä foorumissa jaksa kovin tarkkaan ajatuksiaan selittää, mutta sen verran aiheesta vielä, että asenne tulevaa kohtaan ratkaisee. Ja tietysti kysymys, onko todella päästänyt retuperälle taloutensa. Väliaikainen huonotuloisuus ei haittaa, mutta välinpitämättömyys omien asioiden hoitamisessa kertoo asenteista muutenkin.

      • Nasseli
        dtär kirjoitti:

        Harvoinpa työttömällä talous kovin hyvällä tolalla on. Itselläni tosiaan on talous erinomaisessa kunnossa, yli sadan neliön talo ja kissakin. Koiraa en edes haluaisi. Enkä ymmärrä, mitä illuusiota tähän sisältyy. Omalla työlläni talouteni hoidan ja tulen hoitamaan.

        Hoidan itseni ja asiani ja vaadin samaa myös kumppaniltani. Vähempään en todellakaan tyydy. Jos en löydä työssä käyvää, siistiä miestä, jolla on moraali kohdallaan, olen ilman.

        Viimeinen kappale viestissäsi on aivan omituinen. Kuvitteletko, että joku myöntää, että hänellä on vaikeuksia alkon kanssa tai käytöksensä kanssa alkon vaikutuksen alaisena? Ja tokihan sitä voi mennä ensin kahvillekin. Mutta entäpä sitten, kun joku toinen kerta ollaankin paikassa, jossa on mahdollisuus nauttia alkoholia? Minun elämääni sisältyy alkoholin nauttiminen silloin tällöin. Edellytän aivan ehdottomasti, että kumppanini on tällöin tilanteen tasalla, eikä käyttäydy "ääliömäisesti".

        Ei talouden kunnossa oleminen tarkoita välttämättä työtä. Vaikka juuri työttömäksi joutunut henkilö voi olla ihan hyvä hoitamaan taloutensa. Tai henkilö, joka on säästänyt vuosikymmeniä ja elelee sitten säästöillään. Tai opiskelija, joka elää lainalla/perinnöllä/tuilla yms. Jos kyseinen ihminen kykenee hoitamaan asiansa hyvin ja tietää mitä tekee, hänen taloutensa lienee ihan hyvällä tolalla - hän on toimeentuleva. "Hyvään talouteen" viittaaminen vain yleensä tuppaa olemaan sama asia kuin "toivon, että sul on omaisuutta josta pääsen nauttimaan".

        Et näemmä ole löytänyt työssä käyvää, siistiä miestä jolla olisi "moraali kohdallaan". Ehkäpä sillä on jotain tekemistä näkemysesti kanssa.

        Harva ihminen myöntää, että hänellä on ongelmia. Mutta katsos: kaikki ihmiset eivät nykyään pidä kerran viikossa toistuvaa änkyräkännittelyä ongelmana, vaan sosiaalisuutena. Ja KAIKILLA on ongelmia käytöksen kanssa, kun vaan tarpeeksi ottaa alkoholia. Ihminen joka tykkää alkotella luultavasti sopii treffitkin paikkaan josta saa alkoa. Alkoriippuvaisimmat ihmiset siis karsiutuvat automaattisesti kun sovit treffit kahvilaan - kuten totesinkin. Ei se tietysti mikään idioottivarma palomuuri ole, mutta kyllä se aina karsii.

      • netti ja netti
        dtär kirjoitti:

        melko pieni, jos tosiaan kunnollinen mies hakusessa...

        Eletään vuotta 2009 ja ihan samat ihmiset täällä netissä seikkailee kuin "tuolla ulkonakin", joten ihan sama se kunnollisten osuus on netissä kuin live-elämässäkin. Vai oletko itsekin joku kauhea surkimus, kun olet näköjään sinäkin nettiin eksynyt?

        Ehkä vika on ollut omassa asenteessasi ja olet dissannut netissä (ja ehkä myös muualla) ne kaikki kunnolliset miehet? Jos joku asia on omassa elämässä mennyt pieleen, niin syyllinen löytyy useimmiten sieltä peilistä.

      • perimä
        Jetska kirjoitti:

        Eukotkin on netissä pääsääntöisesti perseestä. Skippaan tätä nykyä kaiken netissä tapahtuvan deiddailun.

        Netissä seuraa hakiessa ainakin naisen ulkonäkö tuntuu olevan se pääasia, millä miehet vastaa. En ole saanut missin ulkonäköä kasvoihini, vaan olen ihan tavallisen näköinen nainen ja ainakin mielestäni yrittänyt antaa itsestäni selkeän kuvauksen hiukan monipuolisemmin ja hauskasti sanaillen. Ei tunnu tehoavan. Perimälleni en voi mitään, vaikka vähän voi meikillä petrata.
        Aika usein miesten kohdalla lukee esittelyissä, että haluavat ns hoitajaa, peräänkatsojaa tai hyvännäköistä -naiset ei aina usko olevansa hyvännäköisiä. Ulkonäkö usein pettää kuitenkin

      • dtär
        Nasseli kirjoitti:

        Ei talouden kunnossa oleminen tarkoita välttämättä työtä. Vaikka juuri työttömäksi joutunut henkilö voi olla ihan hyvä hoitamaan taloutensa. Tai henkilö, joka on säästänyt vuosikymmeniä ja elelee sitten säästöillään. Tai opiskelija, joka elää lainalla/perinnöllä/tuilla yms. Jos kyseinen ihminen kykenee hoitamaan asiansa hyvin ja tietää mitä tekee, hänen taloutensa lienee ihan hyvällä tolalla - hän on toimeentuleva. "Hyvään talouteen" viittaaminen vain yleensä tuppaa olemaan sama asia kuin "toivon, että sul on omaisuutta josta pääsen nauttimaan".

        Et näemmä ole löytänyt työssä käyvää, siistiä miestä jolla olisi "moraali kohdallaan". Ehkäpä sillä on jotain tekemistä näkemysesti kanssa.

        Harva ihminen myöntää, että hänellä on ongelmia. Mutta katsos: kaikki ihmiset eivät nykyään pidä kerran viikossa toistuvaa änkyräkännittelyä ongelmana, vaan sosiaalisuutena. Ja KAIKILLA on ongelmia käytöksen kanssa, kun vaan tarpeeksi ottaa alkoholia. Ihminen joka tykkää alkotella luultavasti sopii treffitkin paikkaan josta saa alkoa. Alkoriippuvaisimmat ihmiset siis karsiutuvat automaattisesti kun sovit treffit kahvilaan - kuten totesinkin. Ei se tietysti mikään idioottivarma palomuuri ole, mutta kyllä se aina karsii.

        En voinut vastustaa kiusausta ihmetellä sinun mystistä näkemysestiäsi, jolla mielestäsi on tekemistä sen seikan kanssa, etten ole löytänyt arvoiltaan minulle sopivaa miestä ;) Itse kun kärkkäästi toisen kirjoitusvirheisiin tunnut tarttuvan.

        Moraalinen ihminen ei sotke toisiinsa jokaviikonloppuista änkyräkänniä ja sosiaalisuutta, eikä ota alkoholia niin paljon, että siitä seuraisi ongelmia käytöksen suhteen.

        Yhä ihmettelen kommenttiasi, ettei alko-ongelmainen menisi kahvilaan? Miksi ei? Jos ei kahvi maistu, saahan kahviloista teetäkin. Harva alkoholisti alkoholia ainoana juomanaan käyttää, sentään.

        Ja vielä, hyvään talouteen viittaaminen on mielestäni sama asia kuin omillaan toimeentuleminen. Tässäkin huomaa erilaisen ajatusmaailmamme.

        Sitten suurin osa suomalaisista nuorista ei liene ole moraalisia ihmisiä. ;)

        En sanonut, ettei alko-ongelmainen menisi kahvilaan. Sanoin, että alko-ongelmainen ei välttämättä menisi kahvilaan. Treffien kaltainen jännittävä tilaisuus on toisille hyvä tekosyy vetää alkoholia - ettei jännitä. Toisille mikä vaan on hyvä tekosyy vetää alkoholia. Jos valitset paikan, josta ei saa alkoholia, karsit ne ihmiset jotka välttämättä tarvitsevat alkoholia 'sosialisoidakseen'. Ja niitä ihmisiähän on. Toisaalta, saatat tutustua ihmiseen, joka olisi saattanut jännittyneenä kapakassa tehdä virheen ja juoda liikaa. Mutta ehkäpä hän onkin ihan mainio heppu, joka ei koskaan ennen ole juonut liikaa eikä koskaan jälkeenpäinkään tule juomaan liikaa.

        Ehkäpä kuitenkin sinun kaltaisesi nainen haluaa pistää miehen yhteen stressitestiin toisensa jälkeen testatakseen montako rastia hän vihkossasi saa. Kun pitää kiinni hampain ja kynsin vain omista vaatimuksistaan - ei huomioi ihmisessä muita puolia - jää yksin. Ja juuri tätä tarkoitin kirjoittaessani näkemysestistä. Mitä, etkö sinä ole siitäkään kuullut?

        Ja jos haluaisit tästä saivarrella: ei, en tarkoittanut että ei saisi olla kriteerejä. Tarkoitin, että kriteereistä täytyy oppia joustamaan. Tai eihän ole pakkokaan, sitten sitä vain ollaan yksin. ;)

        Lähes puolet 18-vuotta täyttäneistä nuorista ei juurikaan käytä alkoholia.

        Moraalinen ajattelu kehittyy ihmisillä hieman eri tahtiin itsenäisen ajattelun ja refleksiivisen pohdinnan myötä. Nuorilla se ei vielä välttämättä ole kehittynyt. Etenkin, kun tänä päivänä moraalisuus ja hyveellisyys eivät taida olla "muodissa" ja itsekeskeisyys, joka ilmenee usein tyhmyytenä ja huonotapaisuutena, on melko yleistä aikuistenkin keskuudessa. Mistäpä ne nuoret olisivat mallia moraaliselle käyttäytymiselle saaneet...

        Itselläni on tiukat kriteerit oman käyttäytymiseni suhteen. Aikuiselta ihmiseltä edellytän myös tiettyjä hyveitä, joihin myös kaikenlainen kohtuullisuus kuuluu.

        Tässä elämässä joutuu stressitilanteisiin ilman minuakin. Minulla ei ole tarvetta eikä halua kiusata ihmisiä. Mutta sen verran voin sanoa, että ihmiset, joilla on heikko luonne (sallivat sen itselleen), eivät ole minua varten. Ja heikolla luonteella en tarkoita herkkyyttä, vaan itsekurin ja jopa tunnollisuuden puutetta.

      • Nörttineiti
        dtär kirjoitti:

        on vihoviimeistä hommaa. Tietty jos ei parempaa tekemistä ole, on sekin tapa viettää aikaa ja mahdollisesti jollakin kerätä päänahkojakin. En tosielämässä tunne ketään, joka netin kautta olisi löytänyt muuta kuin panoseuraa.

        Voihan sen aikansa näiden keskustelujen lukemiseen ja näissä viestittelyyn käyttää.. Miksei siis netideittailuun..

      • jane1972
        Nörttineiti kirjoitti:

        Voihan sen aikansa näiden keskustelujen lukemiseen ja näissä viestittelyyn käyttää.. Miksei siis netideittailuun..

        Sen verran tuota ikää on tullut, että livenä jaksaa huonommin ja huonommin olla huonossa seurassa. Ja nettitreffeistä ei tosiaan koskaan tiedä.

        Tämä keskusteluihin osallistuminen ja viestittely on kuitenkin anonyymia touhua ja voin poistua juuri silloin kun siltä tuntuu. Elikkä tyydyn ystävieni liveseuraan ja ehkä tapaan oikeassa maailmassa joskus jonkun...

      • ...minä löysin...
        dtär kirjoitti:

        on vihoviimeistä hommaa. Tietty jos ei parempaa tekemistä ole, on sekin tapa viettää aikaa ja mahdollisesti jollakin kerätä päänahkojakin. En tosielämässä tunne ketään, joka netin kautta olisi löytänyt muuta kuin panoseuraa.

        aikoinaan tapasin netissä miehen,josta tuli mulle itselleni avomies monen vuoden ajaksi ja saimme yhdessä ihanan lapsen. Suhde kariutui toki myöhemmin,mutta ero ei johtunut millään muotoa netistä tai siitä missä tapasimme. Kyllä netissäkin siis voi löytää muutakin kuin vaan panoseuraa. :)

      • Jussi__777
        perimä kirjoitti:

        Netissä seuraa hakiessa ainakin naisen ulkonäkö tuntuu olevan se pääasia, millä miehet vastaa. En ole saanut missin ulkonäköä kasvoihini, vaan olen ihan tavallisen näköinen nainen ja ainakin mielestäni yrittänyt antaa itsestäni selkeän kuvauksen hiukan monipuolisemmin ja hauskasti sanaillen. Ei tunnu tehoavan. Perimälleni en voi mitään, vaikka vähän voi meikillä petrata.
        Aika usein miesten kohdalla lukee esittelyissä, että haluavat ns hoitajaa, peräänkatsojaa tai hyvännäköistä -naiset ei aina usko olevansa hyvännäköisiä. Ulkonäkö usein pettää kuitenkin

        Netissä seuraa hakiessa ainakin naisen ulkonäkö tuntuu olevan se pääasia, millä miehet vastaa.

        END lainaus

        no mä ainaki pistin et ei tartte olla missi kuha ei nuapurit pelekee, se o ikävä piirre naises jos peleko o ulukonäöstä johtuvvoo. Luonneha niil o kaikil kauhuu herättävä et sitä o turha ees vuatii.

        oisit käyny vastaamas, ommoo suamattommuuttas suat syyttöö. poistin moise ku ei siel o ku triatlonnii harrastavii missei joihe huumoritaju hakkaa kaikki julukastut vitsikirjat.

      • Jussi__777
        dtär kirjoitti:

        Lähes puolet 18-vuotta täyttäneistä nuorista ei juurikaan käytä alkoholia.

        Moraalinen ajattelu kehittyy ihmisillä hieman eri tahtiin itsenäisen ajattelun ja refleksiivisen pohdinnan myötä. Nuorilla se ei vielä välttämättä ole kehittynyt. Etenkin, kun tänä päivänä moraalisuus ja hyveellisyys eivät taida olla "muodissa" ja itsekeskeisyys, joka ilmenee usein tyhmyytenä ja huonotapaisuutena, on melko yleistä aikuistenkin keskuudessa. Mistäpä ne nuoret olisivat mallia moraaliselle käyttäytymiselle saaneet...

        Itselläni on tiukat kriteerit oman käyttäytymiseni suhteen. Aikuiselta ihmiseltä edellytän myös tiettyjä hyveitä, joihin myös kaikenlainen kohtuullisuus kuuluu.

        Tässä elämässä joutuu stressitilanteisiin ilman minuakin. Minulla ei ole tarvetta eikä halua kiusata ihmisiä. Mutta sen verran voin sanoa, että ihmiset, joilla on heikko luonne (sallivat sen itselleen), eivät ole minua varten. Ja heikolla luonteella en tarkoita herkkyyttä, vaan itsekurin ja jopa tunnollisuuden puutetta.

        Mutta sen verran voin sanoa, että ihmiset, joilla on heikko luonne (sallivat sen itselleen), eivät ole minua varten. Ja heikolla luonteella en tarkoita herkkyyttä, vaan itsekurin ja jopa tunnollisuuden puutetta.

        END

        tottakai jokainen valitsee itselleen ja esim täysraittiuden vaatimus on ok. Siis ellei siedä alkoholia.

        mutta absoluuttisuus ei kylläkään ole merkki itsekurista. henkilökohtaisesti pitäisin sitä merkkinä alkoholismista. Siis ellei uskalla ottaa, siihen voi olla syy.

        uskonto tai alkoholismi ovat selvimmät. on muitakin, poikani ei ole moista opetellut enkä ole häntä yllyttänyt.

        ite käyn viikottain kuppilassa, olen joskus ollut jonkun aikaa raittiina mutta nykyisinä sinkku aikoina näen sen erittäin mielekkäänä. Sitävastoin kotona juomista en hyväksy, se on tie alkoholismiin.

        kohtuullisuus on merkki itsekurista ja nimenomaan sitä tässä peräänkuulutan :)

      • toisinpäin
        tutkittua tietoa kirjoitti:

        Luin tutkimuksesta, ja olin yllättynyt, että E-pillerit muuttavat siten naisen hormoonitoimintaa että ns. machomiehet ja isottelijat kiinnostavat. Monella on käynyt niin että pillereiden lopettamisen jälkeen miesmaku onkin muuttunut ja se entinen kenties poikaystävä on alkanut inhottaa. Asia liittyy jotenkin naisen valintaan suvun jatkamisesta ja siitä huolehtimisesta jo kivikaudella. Silloin ei tietenkään ollut pillereitä mutta hurjat karjut pitivät pedot loitolla kun nainen oli raskaana.

        En tiedä kuka tuollaisia tuloksia on saanut, mutta yleensä nuo tutkimukset osoittavat, että ovulaation aikaan naisia kiinnostaa jännittävät macho-miehet ja muulloin kiltimmät, ja varsinkin raskaanaollessa huolehtiva isätyyppi kiinnostaa eniten. Selitys on, että macholta otetaan ne vahvan karjun geenit silloin kun raskaaksitulo on todennäköisintä, ja sitten kun ollaan raskaana niin pidetään hyvänä sitä isätyyppiä joka tuo perheelleen ruokaa.

        E-pillerit estävät ovulaation kokonaan ja jäljittelevät raskauden aikaista hormonitilaa.

    • Setämies82

      Miksi ekoilla treffeillä pitää ylipäätään olla humalassa? Käykää kahvilla tai jotain? Vai onko ne pojjaat ollu niin jännäkakat housussa, että piti vetää pää täyteen uskaltaakaseen puhua sulle? :D Hehee.

      • ä.magneetti

        on saattanut jännittääkin. Ketäpä ei ekoilla kunnon treffeillä uuden ihmisen kanssa.

        Käyn kuuntelemassa paljon eri bändejä ollen itse selvinpäin. Jokaisen kolmen kohdalla olen kuvitellut, että heilläkin on kiinnostusta musiikkia kohtaan, jolloin alko ei muodostuisi pääasiaksi. Ja muutama olut ihmistä harvoin pahentaa, mutta näiden edellämainittujen kohdalla juominen ei jäänyt siihen. Lähellekään.

      • että sen verta jännitti meitin ensitapaaminen että meinasi ottaa ennen kotoalähtöään pikku viinahuikan :D treffasimme kahvilabaarissa, jossa hän otti kupin kahvia ja noin pari tuntia juteltiin ja tutustuttiin :) Kumpikaan meistä ei tosiaan tajua sitä miksi ylipäänsä ihmiset lähtevät ulos lärvejä vetämään, saati että moinen pitäisi ekoilla treffoilla tehdä? Emme ole absolutisteja, mutta kyllä kotona on kivempi tehdä omassa rauhassa drinkkejä ja samalla katsella vaikka hyvää elokuvaa, kuin että menee ulos tälläytyneenä maksamaan itsensä kipeäksi ja tekemään itsestään täyden narrin muka "coolia" esittäessä 9_9

    • päseon

      Itse olen 20 vuotias, täysin savuton, en juo, duuni kaverien mukaan hauska ja mukava mutta en ole koskaan ollut treffeillä. miksi? koska olen lihava. naisilla sattuu omien kokemusten mukaan vaan olemaan ulkonäkö etusijalla ja luonne tulee sitte perästä.. tervetuloa 2000 luvulle. aikaan jolloin ulkonäöllä saa naiset, työpaikat ja hyvät arvosanat kouluissa.

      • väärä johtopäätös

        Aloita kuntoilu, ehkäpä asenteesi muuttuu kilojen tippuessa ja elämäkin taas hymyilee.

        Itse en todellakaan ole lihava, vatsalihakset näkyvät yms, muutenkin ilmeisesti ihan hyvännäköinen (esim nyt viikonloppuna tuntematon [ja kaunis] vastaantulija kehui kaverilleen), mutta sinua korkeammasta iästäni huolimatta en kertaakaan ole ollut suhteessa. Huumorintajuinen ja mukava toki olen, kuten myös savuton kohtuukäyttäjä, mutta epäonnekseni myös kiltti ja hiljaisenpuoleinen.

        Kyllä ärsyttää, mutta miksi antaa vastoinkäymisten katkeroittaa? Yksinkin pärjää, ja jollet pärjää, hoida se puoli ensin kuntoon, epätoivoisuus ei ole kiinnostavaa.

      • ulkonäöstä kiinni.

        Minulle, ja uskoisin että monille muille on ulkonäköäkin tärkeämpää se, kuinka ihminen itsensä (ja ne kilot) kantaa. Oma mieskään ei ole mikään pystyyn jäätynyt pulkan naru, vaan eipä tuo sitä anteeksi pyytele joten ei se häiritse minuakaan. Jos ole koko ajan piilottelemassa itseäsi ja mietit miltä näytät, kaikki huomaavat epävarmuutesi, ja se on aika harvoin seksikästä. Ole mikä olet, mutta ole ylpeä siitä.

      • Sinkkutytteli
        väärä johtopäätös kirjoitti:

        Aloita kuntoilu, ehkäpä asenteesi muuttuu kilojen tippuessa ja elämäkin taas hymyilee.

        Itse en todellakaan ole lihava, vatsalihakset näkyvät yms, muutenkin ilmeisesti ihan hyvännäköinen (esim nyt viikonloppuna tuntematon [ja kaunis] vastaantulija kehui kaverilleen), mutta sinua korkeammasta iästäni huolimatta en kertaakaan ole ollut suhteessa. Huumorintajuinen ja mukava toki olen, kuten myös savuton kohtuukäyttäjä, mutta epäonnekseni myös kiltti ja hiljaisenpuoleinen.

        Kyllä ärsyttää, mutta miksi antaa vastoinkäymisten katkeroittaa? Yksinkin pärjää, ja jollet pärjää, hoida se puoli ensin kuntoon, epätoivoisuus ei ole kiinnostavaa.

        Olen samaa mieltä kanssasi useastakin asiasta, nimim väärä johtopäätös. "Yksin pärjää" - kyllä, ihan varmasti. Olen pärjäillyt yksin vuosikaudet. Välillä seurustelin ihan mukavan ja kiltin miehen kanssa, mutta se on jo taakse jäänyttä elämää. "Epätoivoisuus ei ole kiinnostavaa" - no ei todellakaan! Surkeat ja epätoivoiset ihmiset suorastaan työntävät pois luotaan. Sen sijaan itsensä kanssa pärjäävät, iloiset, positiiviset ihmiset vetävät puoleensa! Enkä nyt tarkoita mitään tekopirteää turhannauramista, vaan ihan normaalia elämäniloa, jota voi olla myös hiljaisella, ujolla ja kiltillä ihmisellä.

        Toivottavasti joskus tapaan jonkun sinun kaltaisesi miehen - huumorintajuisen, mukavan, kiltin ja vähän hiljaisenkin kenties. Ja sinulle toivotan kaikkea hyvää!!

      • juice.87

        minä olen 21 vuotias, myöskin täysin savuton, en ryyppää, opiskelija, ja ulkonäkö ei ole vastakkaisessa sukupuolessa ensisijainen asia. en ole silti myöskään koskaan ollu treffeillä. miksi? koska olen sairaalloisen ujo! vaikka olemme 2000-luvulla, ja on olevinaan niin tasa-arvoa, niin miksi miehen silti edelleen pitää tehdä aloite? ehkä yleistin hieman, mutta melko usein mies tekee aloitteen edelleen.

    • xirrr

      Ihmettelen vaan, että mikä ajaa sinut sellaisten äijien kanssa jotka ryypppää? Eikö voi mennä treffeillä jonnekin muualle kuin sinne baariin? Ei mikään ihme, että tapaat tuollaisia kännääviä mulkeroita... jos mies ehdottaa tapaamisen treffeiksi jonnekin baariin, niin ei voi sinulla ole kauhean korkealla rima noin yleisesi miesten suhteen. Baareissa kun yleensä tapaamista ehdottavat ovat melko surkuhupaisia tapauksia, "luokan kovimpia jätkiä" joiden itsetunto on nollan tienoilla. Etsi aito äijä, äläkä mitään isoksi kasvanutta teiniä.

      • Mathilra 83

        mä oon tehnyt melkein kaikki treffit baariin tai kahviloihin.. ei oo ees tullut mieleen mennä muualle. ainakaan talvella.
        Ravintolaan ei tulis mieleenkään ensitreffejä sijoittaa kahestakin syystä ei oo varaa kun on opiskelija (ja mieheltä ei oo oikeutta sitä vaatia koska oon nuori nätti nainen, ehkä vanhempana sitten) ja toinen on se kun ei pääse pakoon jos se onkin joku tylsä ahdistelija joka saatuaan rukkaset tekee siitä kovaäänisen numeron. Eka poikakaveri mietti treffejä metsään mutta onneksi se oli vaan sen oman pään sisällä:D
        Hyviin miehiin oon kyllä törmännyt vaikka lähes kaikkiin miehiin oon baarissa tavannut.. monta hyvää ystävääkin tullut treffeistä

    • Treffitohtori

      Hieman olet pöljästi jos ensi treffejä sovit johonkin sinulle mieluisaan konserttiin.
      Mene kävelylle, viinille, museoon tai johonkin joka kestää n 1 tunnin jos treffit menee hyvin venytä aikaa ja menkää vielä kävelyn jälkeen teelle ym..
      Tai sitten juttelet puhelimessa usemman kerran ja varmistut että tyyppi hyvä ja sitten hänen luokseen illalliselle ja sänkyyn.
      Saat heti paremmin selville mitä kaveri on!!!!!
      Järkeistä omaa toimintaasi ja paranna tasoasi!
      T: Treffi tohtori

    • Virya

      Kyllä on hyvä, jos pettymys tulee heti kättelyssä. Niin tai näin... Ei kannata vaatia yhtään mitään muilta, vaan vain itseltään, niin ei tule pettymyksiä.

      • Misu66

        Heti ekoilla treffeillä baariin ja pari kaunista ystävätärtä illan mittaan seuraan ;)) Näkee, onko kandidaatti sun...ja osaako käyttäytyä.

      • Virya
        Misu66 kirjoitti:

        Kun osoittautuu hyväksi, ja otat sen itsellesi, niin mitä sillä teet? Mihin sitä tarvitset?

      • Masa1
        Misu66 kirjoitti:

        Heti ekoilla treffeillä baariin ja pari kaunista ystävätärtä illan mittaan seuraan ;)) Näkee, onko kandidaatti sun...ja osaako käyttäytyä.

        Mutta jos deittisi ei olekkaan sinusta vaan kavereistasi kiinostunut, niin sitten kaveri ainakin saa miestä, jos hän on hyvä tapaus. :)
        Aina kannattaa myös ekana iltana antaa.
        Suomessa on niin helppo saada pimppiä et kundit menee muualle jos eivät saa heti kun haluavat.

      • Virya
        Masa1 kirjoitti:

        Mä en ainakaan ole kaupan, enkä anniskele ilmaiseksikaan. Suomalaisten naisten helppous taitaa olla kyllä totta. Onneksi en kuulu joukkoon, joten eipähän olekaan jäänyt mitään paisuvaiskudoksia kinttuihin pyörimään.

      • Masa1
        Virya kirjoitti:

        kannattaa se paisuvainen ottaa aina välilla sinne jalkojen väliin niin ne mihet pysyvät tyytyväisenä ja sitten varmasti sinäkin sellaisen saat :)
        Onnea miesten metsästykseen, mennään vaikka treffeille joku ilta ;)

        Mä en ole metsästämässä miestä. Eikä mulla ole tarvetta tai velvollisuutta pitää miehiä tyytyväisenä. Jokainen on itse vastuussa omasta tyytyväisyydestään.

      • Härkä

        Taidat olla niitä naisia jotka todella ovat ansainneet yksinäisyytensä.
        Suhteessa toki kannattaa toisen tyytyväisyyttä tiedustella ja hänet tyytyväisenä pitää.
        Tätä kun kummatkin noudattavat on suhde jo suht hyvillä urilla :)
        Mutta hienoa jos olet tyytyväinen yh yksinäinen, silloin se sopii sinulle.
        Tosin tiedän että ihminen on laumaeläin jolla on tarve pariintua ja jossain vaiheessa varmasti kumppania kaipaat.
        Jos sellaisen ikinä saat se kannattaa pitää tyytyväisenä sillä et ole mikään hehkeä missukka.

      • Virya
        Härkä kirjoitti:

        Epäilemättä härkää on mahdoton pitää täysin tyytyväisenä. Ellei kumppanina ole toinen samanlainen.

        Mikä musta yksinäisen yksinhuoltajan tekee? Mä en välitä mistään missukkamiehistä. Kuten sanoin, jokainen saa juuri sitä minkä ansaitseekin.

      • Jussi__777
        Virya kirjoitti:

        Mä en ainakaan ole kaupan, enkä anniskele ilmaiseksikaan. Suomalaisten naisten helppous taitaa olla kyllä totta. Onneksi en kuulu joukkoon, joten eipähän olekaan jäänyt mitään paisuvaiskudoksia kinttuihin pyörimään.

        enkä anniskele ilmaiseksikaan. Suomalaisten naisten helppous taitaa olla kyllä totta. Onneksi en kuulu joukkoon, joten eipähän olekaan jäänyt mitään paisuvaiskudoksia kinttuihin pyörimään.
        END lainaus

        moista sattu, siis neitsy tenavan tek. Sul nimittäi on profiili kuvas tenava. Ja näyttää et vois olla oma. Onks seiskan toimittajat kuhuttu, tää o isomp tappaus ku Kurosen julukkikset tai Nykäse Mati juomiset ainakii jos viime kertaset seuraukset toistuu.

        Mä olenkin oikea epeli kun osaan lisääntyä antamatta...

      • Jussi__777
        Virya kirjoitti:

        Mä olenkin oikea epeli kun osaan lisääntyä antamatta...

        ja ennakkotappauksee vetosi. Ei kuulema hyväksytä yl 1000 v vanhoja oikeue päätöksii.

      • Virya
        Jussi__777 kirjoitti:

        ja ennakkotappauksee vetosi. Ei kuulema hyväksytä yl 1000 v vanhoja oikeue päätöksii.

        Mistä tässä pitäisi ylipäätään päättää? Erilaiset ihmiset käsittävät käsitteet eri tavalla.

      • Jussi__777
        Virya kirjoitti:

        Mistä tässä pitäisi ylipäätään päättää? Erilaiset ihmiset käsittävät käsitteet eri tavalla.

        oikeu piätöstä kaipas. Jos ei o naimisis, se tulloo väkkee.

      • Virya
        Jussi__777 kirjoitti:

        oikeu piätöstä kaipas. Jos ei o naimisis, se tulloo väkkee.

        Suomessa riittää syntymätodistus, kätilöt näkee kuka kenetkin synnyttää. Naimisista viis.

      • Jussi__777
        Virya kirjoitti:

        Suomessa riittää syntymätodistus, kätilöt näkee kuka kenetkin synnyttää. Naimisista viis.

        ni ku mä en synnyttäny, se ois ollu heleppo tappaus va ku mua eppäiltii osasyylliseks tapahtummaa.

        ja sikshä mä vetosinki et on näitä kirjoi mukaa sattuna ennennii et naine yksi lapse suap va ei männy läp. Jos ois ollu uskovaine tuomar, ois voinu onnistuu va piru atteisti sattu ja kirjaviisauksia eppäil.

      • Vaivautua
        Misu66 kirjoitti:

        Heti ekoilla treffeillä baariin ja pari kaunista ystävätärtä illan mittaan seuraan ;)) Näkee, onko kandidaatti sun...ja osaako käyttäytyä.

        Baariin kaljalle kun noi Ravintolatkin on keksitty.

      • Misu66
        Vaivautua kirjoitti:

        Baariin kaljalle kun noi Ravintolatkin on keksitty.

        Joo ravintolaan oluelle sitten, jos halutaan olla pykälän sivistyneempiä...mukamas.

      • Virya
        Jussi__777 kirjoitti:

        ni ku mä en synnyttäny, se ois ollu heleppo tappaus va ku mua eppäiltii osasyylliseks tapahtummaa.

        ja sikshä mä vetosinki et on näitä kirjoi mukaa sattuna ennennii et naine yksi lapse suap va ei männy läp. Jos ois ollu uskovaine tuomar, ois voinu onnistuu va piru atteisti sattu ja kirjaviisauksia eppäil.

        Jos et kerran ole niitä synnyttänyt. Naisethan niitä lapsia synnyttelöö.

        Kristinusko on fanatisoiva usko. Uskon on oltava niin vahva, että uskotaan jopa mahdottomaan, naisen uskollisuuteen ja luotettavuuteen.

      • Jussi__777
        Virya kirjoitti:

        Jos et kerran ole niitä synnyttänyt. Naisethan niitä lapsia synnyttelöö.

        Kristinusko on fanatisoiva usko. Uskon on oltava niin vahva, että uskotaan jopa mahdottomaan, naisen uskollisuuteen ja luotettavuuteen.

        va eipähä tuo tos hävinny. sai tenaval hoitaja ja itellee asunno.

        et ku oikee miehe käräjil mannaa, siit voip hyötyy.

      • Virya
        Jussi__777 kirjoitti:

        va eipähä tuo tos hävinny. sai tenaval hoitaja ja itellee asunno.

        et ku oikee miehe käräjil mannaa, siit voip hyötyy.

        Siis utilitaristi. Eli tyypillinen suomalainen nainen.

      • Jussi__777
        Virya kirjoitti:

        Siis utilitaristi. Eli tyypillinen suomalainen nainen.

        , alakuu himohtoo miestä mut sitte jo lapsel issee, järkytys ol, en ois ikkää arvannu.

        no sattuuha näitä, eikä tuo parkymmentä vuotta o paljo miehe elämäs noi taaksepäi ajatelle.

        siekii jos petyt noihe nettideittei, eiku vua tenava mualimaa ja lähi ohikulukija käräjii kautta sänkyy. muutama eka vuue o hiukka kitkerä mut sitte tottuu ossaasa. jos ei totu ni maksakoo sika, parkymmentä vuotta kolomise sattoo kuukaues, hyvä apu se o pienki raha.

        seuraaval kerral, siis uuel eukol jo kantaa roskat nurisemata ja suattaa joskus tiskatakkii ku eukko ovvee osottaa.

        Kun ei tarvitse harrastaa nettideittei, eikä niitä oikeitakaan deittei.

    • SpringRites

      Niin, meitä on niin moneksi.
      Mutten silti voi ymmärtää, kuinka jotkut Voivat vetää ne Kenttälärvit ekoilla treffeillä...!!
      Ja että ne panopuheet vielä siihen päälle?

      En tiedä, missä asut ja minkä ikäinen olet, mutta me kolmekymppiset herrasmiehet helsingin seudulta osaamme kyllä käyttäytyä! (toivottavasti en ollut väärässä...)

      M.

      • Nimetön

        En allekirjoita tuota, että nainen on helppo.
        Minä olen helppo tasan vain silloin kuin itse haluan - en koskaan vain sen takia, että sillä "saisin" jonkun miehen, jonka perään sitten itkisin.
        Mutta miehet ne vasta helppoja ovatkin! Niitä voi seksivihjauksilla vetää kuin pässejä narusta - se into ja yritys on ihan liikuttavaa, ja siinä moni mies paljastaa huomaamattaan, missä kohtaa ko. uroksen äly&innostus sijaitsee :)
        Toki on niitä onneksi muunlaisiakin.Saahan sitä yrittää, mutta tyylillä!

      • Dick Tracy
        Nimetön kirjoitti:

        Se on yksi syy ihmiskunta on elossa ja planeettamme johtava laji.
        Kyllahän pimppi yleensä kelpaa vaikka olisi vähän tyhmempikin daami.
        Se on normaalia miehen käyttäytymistä, en siitä hirveästi naureskelisi. Kiitettävästi sinua fiksummat naiset pimppiään antavat ja se on oikea tyyli se.
        Sinulla ei taida olla miestä kun et osaa pimppiä tarpeeksi antaa. :)

      • puhut!

        Paljon muuta ei vaadita kuin lyhyt hame,pitkät sääret ja korkokengät ja miesten keskittymiskyky menee. Jos vielä hymyilet vähän, niin tulos on taattu. Ovet aukeavat, raskaat tavarat kannetaan jne. Loistavaa palvelua joka puolella, enkä puheissani vihjailekaan siihen suuntaan, että miehellä olisi mahdollisuuksia mihinkään, enkä myöskään anna.

      • Jussi__777
        Dick Tracy kirjoitti:

        Se on yksi syy ihmiskunta on elossa ja planeettamme johtava laji.
        Kyllahän pimppi yleensä kelpaa vaikka olisi vähän tyhmempikin daami.
        Se on normaalia miehen käyttäytymistä, en siitä hirveästi naureskelisi. Kiitettävästi sinua fiksummat naiset pimppiään antavat ja se on oikea tyyli se.
        Sinulla ei taida olla miestä kun et osaa pimppiä tarpeeksi antaa. :)

        Kyllahän pimppi yleensä kelpaa vaikka olisi vähän tyhmempikin daami.
        Se on normaalia miehen käyttäytymistä, en siitä hirveästi naureskelisi.
        END

        No homman nimi on se et naiset panee itseää fiksumpii ja miehet itteesä tasottomampii. Siis toi seksologien tutkima fakta. Tietty johtuu siitä et naise tartee saada mahollisimman hyvä uros mut jätkil o sama mitä panee kuha panee, kuiteski vuotee voi saada tiineeks tuhantise kunta jote kyl niistä joku selviytyy. Naise panostus lisääntymisee o ainaski 5000 kertane.

        Elikkä tasokas jätkä saa kaikilta, tasoton nainen saa kaikilta.

      • HÖHPÖH

        Ja tasokas nainen ei anna kenellekään.

      • Jussi__777
        HÖHPÖH kirjoitti:

        Ja tasokas nainen ei anna kenellekään.

        Ku tasokas naine ei anna ku itteesä tasokkaammil, se ei voi antaa kellekkää jos mä satu olee kiini muual. Se o sellane tasokkaa naise tragedia. Sama ku matala taso jätkil. Ne sentäs voi mennä viroo mut mihis taso naine.

        Ku assiita ajattelloo, mu velevollisuus on kyl kestee vapaan et voi lähimmäisii auttoo.

    • ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

      olen ollut monilla sokkotreffeillä.paino on kuulemma normaali?esim normaali ollut 30.? kg
      suurempi.pahoja pummeja,helvetin uteliaita tyyliin mitä sä teet,onks sulla omaisuutta,paljon tienaat?etc.en ole uteliasta tyyppiä.osan kerron ja sekin on sitten totta.en oikein innosta raahata luitaan jonkun joka etsii prinssiä ja rahoittajaa:)
      peilistä näkee itsensä ja oma käytöökseni on ok.en juo en kiroile avaan oven naiselle etc.rehellisesti voi kertoa,eikä mielessään kuvitella olevansa joku unelma:).tasa-arvoa näköjään on edes tässä.sinkku mies vaan toteaa ja jatkaa kahvin kittaamista,kertoo STT

      • tuttua.......

        Nykyään naisilla on yleinen tapa vähätellä kilojaan, usein löytyy "normaalivartaloiselta" tuo mainitsemasi 30kg ylimääräistä, 155cm ja 80kg ei ole normaali vartalo ( ilmoitti 160 ja 60kg). Olen itsekkin törmännyt lukuisia kertoja tuohon varallisuuden tivaamiseen, jotenkin on vastenmielistä kun aletaan ekoilla treffeillä kysellä omaisuudesta. Sitten esitetään marttyyriä kun oikeuden ja kohtuuden nimissä laitettaisiin illan kulut puoliksi.....ei hyvin mene teillä arvon daamit. Muutenkin asioiden laajamittainen kaunistelu ja suoramittainen valehtelu ovat deitti ja treffimaailmassa valitettavan yleisiä, puhun nyt kokemuksista mitä mulla on ollut naisten kanssa kun en ole ollut treffeillä miesten kanssa ;) T:mies 42v
        ps: paras oli kun eräs nainen mainosti itseään lapsettomaksi, no kaikki meni hienosti ja tuntui muutenkin synkkaavan kunnes menimme ensikertaa sänkyyn, siltä sitten paljastui pushuppien ja muitten liivien ja korsettien alta 3 lapsen äiti. Oli siinä itkussa pidättelemistä kun kuuntelin tarinaa miksi tällaisia asioita ei voi sano kun haen nimenomaan lapsetonta kumppania itselleni. En todellakaan ala jonkun toisen uroon aisankannattajaksi ja lasten kasvattajaksi ja maksajaksi......

      • ..miesten suhteen
        tuttua....... kirjoitti:

        Kävin viime kesänä parilla nettideiteillä. Kävi ilmi, että miehet olivat valehdellet pituutensa, ikänsä ja ylipäätään ulkonäöstään. Sinänsä ulkonäkö ei mua kiinnosta kovin paljon, mutta miks siitä pitää valehdella? Harrastuksiin oli myös merkitty kaikki mitä oli kokeiltu kerran tai nähty telkkarista. Tyyliin "Laskuvarjohyppään, liitovarjoilen" jne. Kuitenkin tyypit etsivät naista tositarkoituksella. Aneluista huolimatta en lähtenyt uusille treffeille.

      • Jussi__777
        ..miesten suhteen kirjoitti:

        Siis toi liitovarjoilu ja pettymys. Mä nimittäin oon osakkaana vetovarjos mutta ei kai sellasta kukaa hullu pistä noihi profiileihi?

        Ja kyl tuol treffi palstal o todellakin paljo urheilullisii, huumorintajusii, älykkäitä naisii. Mistä v?ta niitä sinne tupsaa ku livenä en oo koskaa moista tavannu. Ja rippikuva tuntuu löytyvä heleposti, viimekesäne bikinikuva o hiukka hankalamma takan. Vaikk kirjoti et ei tartte olla mikää missi, riittää kuha ei nuapurit pelekee. Ja se rippikuva vuosmalli unohtuu, alakuu jiä sellane kuva et o viimeviikolt.

        Mut kyl mä ymmärrän miks ne valehtelee, jos kumpiki pelaa samaa peliä, ok. Siis älykäs (äo 85), huumorintajune (osaa nauraa somalivitseille ku ne selitetää), normaalivartalone (pituus = paksuus), rikas (ulosottomies kehu telakkarrii kalliiks)

        ja meehä sit rehellisesti mölähtää et ommaisuutta o alle miljoona, aisaa alle 35cm ja maratooniki jäi viimekesänä juoksematta ni neuvottelut katkee het alakuusa. Ei ne mitää luusereita eti, siel saa ite valita mitä halluu niinku postimyynnis.

        Mä luovutin viikos. Enkä mä nin tosissaa ollu, olis rittäny sellane vakipano, emmä sellasta ikurakkautta kyenny tuntee kahel pikaviestil.

        .

      • Lauralottasofia
        tuttua....... kirjoitti:

        Nykyään naisilla on yleinen tapa vähätellä kilojaan, usein löytyy "normaalivartaloiselta" tuo mainitsemasi 30kg ylimääräistä, 155cm ja 80kg ei ole normaali vartalo ( ilmoitti 160 ja 60kg). Olen itsekkin törmännyt lukuisia kertoja tuohon varallisuuden tivaamiseen, jotenkin on vastenmielistä kun aletaan ekoilla treffeillä kysellä omaisuudesta. Sitten esitetään marttyyriä kun oikeuden ja kohtuuden nimissä laitettaisiin illan kulut puoliksi.....ei hyvin mene teillä arvon daamit. Muutenkin asioiden laajamittainen kaunistelu ja suoramittainen valehtelu ovat deitti ja treffimaailmassa valitettavan yleisiä, puhun nyt kokemuksista mitä mulla on ollut naisten kanssa kun en ole ollut treffeillä miesten kanssa ;) T:mies 42v
        ps: paras oli kun eräs nainen mainosti itseään lapsettomaksi, no kaikki meni hienosti ja tuntui muutenkin synkkaavan kunnes menimme ensikertaa sänkyyn, siltä sitten paljastui pushuppien ja muitten liivien ja korsettien alta 3 lapsen äiti. Oli siinä itkussa pidättelemistä kun kuuntelin tarinaa miksi tällaisia asioita ei voi sano kun haen nimenomaan lapsetonta kumppania itselleni. En todellakaan ala jonkun toisen uroon aisankannattajaksi ja lasten kasvattajaksi ja maksajaksi......

        mulle ei oo varsinaisesti valehdeltu kun sellasia valkoisia valheita. Tositarkoituksella oon aina ollut liikkeellä. en tosin tässä suomi24 uudessa kun maksulliseen seuranhakuun en ryhdy mistään hinnasta. oli se sitten kummalle tahansa maksullista!

        Kerran oon vaan joutunut huonoon tilanteeseen kun olin antanut meseosoitteeni yhdelle miehelle.. omassa profiilissani luki täysin selvästi että haluan lapsia ja mies kertoi että on mennyt katkaisemaan piuhansa.. no sanoin suoraan että sitten ei varmasti kannata treffeillekkään mennä jos ei kerran olla tosissaan.( siis ei myöskään pitänyt lapsista) no voin sanoa ettei ollut kovinkaan aikuista käytöstä.. kauhee haukkuminen ja syyttely vaikka lähtökohta oli täysin selvä.
        onneksi en ehtinyt treffeille sen tyypin kanssa, vaikka yleensä toimin nopeasti.Sen jälkeen tuli vielä viestejä (vonkauksia jonka jälkeen haukkuja)
        no kyllähän se vähän säälitti..

    • etten ole mitään menettänyt pysyessäni omissa oloissa nämä 24 vuotta, paria kunnollista poikapuolista ystävää lukuunottamatta. Kun kaksi vuotta takaperin hermostuneena ensikerran "treffasin" (oli enempi sellainen tutustumis-tapaaminen) nykyisen ja ensimmäisen ukkoni, kävelimme oitis kahvilabaariin jossa hän otti kupin kahvia, jutustelimme rauhassa menneistä, nykyisestä ja ylipäänsä tutustuimme puheaiheiden kautta toisiimme. Itse halveksun lärvien vetoa oman kodin ulkopuolella, enkä ole koskaan pitänyt ulkona hengailusta, varsinkaan baareista. Tämä miekkosenikaan ei lainkaan ymmärrä mikä viehätys on baareissa ja bileissä kiertämisessä, joten parin tunnin keskustelun jälkeen käväisimme äkkiä alkossa (ostin itselleni kotiin pienen koskiksen) jonka jälkeen hän saattoi minut bussipysäkille.

      Aiemmin hän oli todennut ettei hänellä olisi mitään kaverina oloa vastaan, todeten ettei hänellä juuri noina aikoina ollut oikein oloa lähteä mitään suhdetta yrittämään. Minä lähdin iloisena kotiin, koska pelkäsin että hän olisi heti torjunut minut, mutta käyttäytyikin mitä avoimimmin ja kohteliaasti :) Mielihyvin minulle kelpasi miehen kaveruus ^ ^ mutta seuraavana iltana yllättysinkin VIELÄ positiivisemmin saadessani häneltä viestin jossa hän kertoi ettei millään pysty omiin asioihin keskittymään kun vain minä pyörin mielessä

    • sellaisia etsi?

      Vai miksi niin luulen? Koska suomi pullollaan tunnollisia, hyviä, hyvin käyttäytyviä, jopa kilttejä työteliäitä miehiä, jotka valmiita tekemään (ja moni tehnytkin) kaikkensa perheensä eteen. mm. Kodit,kesämökit ja muut mitä vaan voi ikinä osata toivoa. Mutta kuinkas onkaan suomineidolla nuo omat perimmäiset tavoitteet ja tarpeet selvillä? Tuhansia tositarinoita on tästä maasta, jolloin kaikki em. asiat, lisättynä vielä lapsilla ja farmariautoilla, ovat viimeisen päälle kunnossa ja tulevaisuus turvattuna, niin mitä tekee fiksut suomalaiset naiset....? No lähtee tylsästä, turvallisesta elämästä juuri tuollaisten kaljapussimiesten matkaan jännitystä elämäänsä etsien, ja kaiken jättäen kyseenalaistamatta ainoatakaan seikkaa tempauksestaan. Ja vielä "ystäviltään" ja trendilehdestä rohkaisua ja viisaita elämänohjeita ammentaen. Kyllä on suomiämmät hukassa!!! Ei voi muuta todeta.

      • pussarimies-76

        Mistä näitä ns. kunnon naisia ilmaantuukaan kainaloihin. Noh.. Omaan kokemusta monen tavallisen naisen vokottelusta ja aina tuntuu olevan se kotona istuva röntti(prseestä) Sitten kun on kysellyt vähän tarkemmin syitä. Että miksi jakaa vieraalle pillua yms. Syiksi tuntuu juuri paljastuvan tuo ARKI. Kaikki on tavallaan liian hyvin ja ei oikein sellaista tasaista elämää ollutkaan hakemassa, vaan jännitystä ja vierasta munaa pitäisi olla koko ajan tarjolla.

        Että tämmöstä.

      • Jussi__777
        pussarimies-76 kirjoitti:

        van minkä oon jututtanu, vikana on just tuo et jätkä o kunnollinen.

        Ja sitten toinen et se kohtelee kun täysjärkistä. Siis uskoo niitä tasarvo juttuja, ei kanna suklaata, nussi naapuri akkaa ja hakkaa omaasa.

        Mulle akka sano ihan rehellisesti mitkä o viat. Liia rikas ja liia iso talo. Kysyn et juuaks mammona vai läheks, sano et lähtöö. Suattaa 5 vuue piästä hiukka sottailla onko noi pahimmat viat mitä jätkästä löytyy. Etenki ku mul nuo viat ol aika lieväs muodos.

        .

    • ggdffsrf

      Miksi mennä baariin treffeille?????
      Ei vois olla typerämpää paikkaa. Jännityksessä äijä vetää lärvit ja käytös sen mukasta..
      Mene jonnekkin ruoka paikkaa tai vaikka uimahalliin ;) Ihminen ei ole se minkä kuvan hän kännissä itsestä antaa..

      • ääliömagneetti

        voi ottaa mukaan tosiaan vaikka uimahalliin. Ja ruokapaikoissakin tarjoillaan alkoholia.

        En siis ollut kuin yksillä treffeillä perinteisessä baarissa ja molemmat tulimme kyseiseen kaupunkiin omilla autoilla. Tämän kerran jätin miehen sinne. En tiedä, miten selvisi kotiinsa. Eikä edes kiinnosta. Sen verran huonosti käyttäytyi siellä.

        Muut kerrat olin treffeillä konserteissa. Joissa väliajalla toki alkoholia myytiin. Toisella sankarilla oli lisäksi "omat eväät" mukana. Toinen tauolla kaksin käsin itseään "viisasti".

      • ääliömagneetti

        ihminen yleensä käyttäytyy joka kerralla hyvin samantyylisesti. Ystävistäni olen tämän ainakin huomannut.

        En siis ajattelekaan jatkavani miehen kanssa, joka on todella ääliömäinen päissään. Ja jolla on tarvetta juoda itsensä sellaiseen kuntoon, jolloin ei hallitse itseään.

      • kattele rauhallisesti
        ääliömagneetti kirjoitti:

        Älä kuule lannistu!Maailmassa on paljon kivoja miehiä, jotka ei toikkaroi viinan kanssa.
        En ole lukenut tätä ketjua, joten en tiedä,miten olet treffit alkujaan pannut alulle. Netin kauttako? Sehän olisi aika lailla arpaeliä silloin, kun ei ole aiemmin tavannut miestä. Tarkoitan, että jos liian nopsaan sopii netissä tapaaman ihmisen kanssa treffit, siitä voi tulla sellanen läpihuutojuttu. En oikein usko, että kiva ihmissuhde alkaa sillä, että käy paljon treffeillä, että tapaa paljon miehiä. Kun tapaa paljon ihmisiä, sitä enemmän hukejakin tulee ja siinä voi lannistua. Voihan se fiksukin tulla vastaan, toisaalta..

        Seurasin tossa kerran erästä hyvin aktiivista miestä, joka piipahti työreissulla tässä kaupungissa ja sillä oli helvetisti treffejä. Eihän sellaisesta fastfood-meiningistä mitään hyvää synny...en nyt tarkota että sä tekisit ihan niin...

        Kuules se kiva mies voi tulla eteen kun sitä vähiten odotat. Elämä on maagista...

      • mennä ekatreffeillä

        ...siinä paljastuu monta asiaa - huono kunto, liian hyvä kunto omaan nähden - niin jos haluaa tutustua liikuntahenkiseen, näkee myös varusteet (ei tarvitse olla tekstiiliurheilija), kuka mitenkin - ja paras valita avoin reitti :)

      • ...
        mennä ekatreffeillä kirjoitti:

        ...siinä paljastuu monta asiaa - huono kunto, liian hyvä kunto omaan nähden - niin jos haluaa tutustua liikuntahenkiseen, näkee myös varusteet (ei tarvitse olla tekstiiliurheilija), kuka mitenkin - ja paras valita avoin reitti :)

        Niin siinä paljastuu nimenomaan ns."juoksukunto", koska ihminenhän on luonnollisesti hyvä siinä, mitä tekee säännöllisesti/paljon. Jotkut ovat hyviä vaikkapa akrobaattisissa jutuissa ja samalla tosi huonoja juoksemaan jne.

    • Paineita miehillä

      Olisiko vikaa myös naisissa kun jotkut miehet noin käyttäytyvät? Onko suomalaisen naisen naiskuva sellainen ettei mies uskalla ilma alkoholia treffeille lähteä, tai niistä selviytyä? Miehet kun saavat helposti sellaisen kuvan naisista että ovat niiiiin vaativia ettei Herra Tavallinen usko selviävänsä deittailusta ilman alkoa vaan on tarvis ottaa miestä väkevämpää. Helpostihan mediasta ja muualta saa kuvan etä jokainen nainen, on siten itse vaikka reilusti ylipainoinen 155 cm tappi, etsii komeaa lihaksikasta tyylikästä 185cm pitkää herrasmiestä joka osaa puhua aiheesta kuin aiheesta mielenkiintoisesti ja hauskasti. Tämä nyt hieman liioiteltuna mutta kyllä jossain seuranhakupalstoilla löytyy ilmoituksia "ylipainoinen 160cm nainen etsii komeaa vähintään 185cm pitkää miestä, ethän polta etkä juo" :)))))

      • on kaikilla

        Jaa että kaikkien miesten paineet pannaan naisen syyksi? Yleistäen,että kaikilla naisilla on liialliset vaatimukset?
        Kyllähän niitä paineita on kaikilla, mutta on omalla vastuulla jos vetää sen vuoksi lärvit. Mitäs jos kaikki ulkonäöstään huolissaan olevat naisetkin vetäis lärvit? Pitäiskö niitten syyttää miehiä siitä?

        Voi tätä ihmiseloa, kun meidän on niin vaikea kohdata asiat semmoisena kuin ne on

    • nettinainen on

      ylipainoinen lössykkä. Olen tavannut useitakin naisia netistä,jotka ilmoituksensa mukaan ovat normaalivartaloisia,mutta kas kummaa tavatessa on ylipainoa 10-30 kg. Profiilissa olevat kuvat on otettu jo muutamia vuosia aiemmin ja usein niitä on muokattu. Tällaisen naisen on typerää odotella toisia treffejä,tai että muodostuisi jonkilainen suhde. Takkatulen loimussa viihtyviä ja viinistä pitäviä en edes noteeraa,saavat etsiä elämäänsä rahoittajan jostain hyväuskoisesta.Kyllä se on uskottava,että netin kautta seuraa etsivät eivät muualta sitä seuraa löydä eivätkä saa.

      • ontääniinvaikeeta

        "Pientä" pettymystä & katkeruutta ilmassa?
        Hoksasin justiin olevani ei-tyypillinen nettinainen.
        Ja jos tähän viestiketjuun olisi uskomista, kannattaa AINA antaa - mitä enemmän ymmärtää antaa sitä fiksumpi nainen.
        Eikä missään tapauksessa saa olla ylikiloja, ja push-uppeja & housuliivejä peittämässä sitä järkyttävää tosiasiaa, että on tullut lapsia hankittua.
        Takkatulesta haaveileva etsii vaan rahoittajaa (ihan ei valjennut logiikka tuossa kohtaa).

        Noh, meitähän on moneksi sekä naisia että miehiä. Rehellisyys ei ilmeisesti maata peri nettikiinnostuksen herättäjänä. Mutta valheella on toisaalta surkean lyhyet jäljet. Jos kaunistelet ulkonäköä, jäät siitä heti kiinni, eikä luotto pelaa tietenkään muissakaan seikoissa sen jälkeen.

        Sen verran asenteellisia (monet toki tarkoituksella provoja) nää viestit, että katkeruus oikein tihkuu läpi. En koskisi tikullakaan miehiin, joilla on näin simppeli asennemaailma. Oli sitten ulkonäköä, rahaa tai whatever miten paljon.
        Ottaisin sen 30kg terveellä itsetunnolla varustetun toisen huomioivan kohtuudella elävän miehen. Ja olen siis ottanutkin =)

      • dtär
        ontääniinvaikeeta kirjoitti:

        Totta puhut! Ja hyvää jatkoa sinulle! Löytäisinpä minäkin jostain täyspäisen miehen.

    • T.Örkee

      Ku mä olin ekoilla treffeillä niin mä olin kahvilassa mun treffikumppanin kanssa, niin mä otin kannettavan ja aloin pelaamaan samalla nettipokeria. (Kyllä mä sen juttuja kuuntelin!) Sitten se kysy multa että mitä mä teen... Lopulta se otti kannettavan ja katsoi mitä mä tein. No se näki Unibetin sivuston päällä... Kerroin sille nettipokerista kaikenlaista esim. Se on hyvä tapa saada ylimääräistä. Lupasin tarjota jos voitan sinä iltana siinä kahvilassa! No se sano ettei se pidä peliriippuvaisista. Ja no sit se lähti pois!

      • mä66

        Seurustelin pari kk erään muuten ok miehen kanssa, mutta kaiken maailman veikkaus sun muut pelit aikatauluttivat hänen elämänsä aivan totaalisesti. Vedot oli vietävä kioskille tietyllä kellonlyömällä ja pelien tuloksia tietysti seurattava koko ajan... Että sellainen suhde.

      • T.Örkee
        mä66 kirjoitti:

        No mitä pahaa siinä miehessä oli? En nyt oikein ymmärtänyt jos se oli OK. Ihan tavallista toi sen käyttäytyminen on!

      • mä66
        T.Örkee kirjoitti:

        No mitä pahaa siinä miehessä oli? En nyt oikein ymmärtänyt jos se oli OK. Ihan tavallista toi sen käyttäytyminen on!

        Mikä tahansa riippuvuus, joka vie sinua, on pahasta. Ja harva pitkässä juoksussa on peleissä taloudellisesti voiton puolella.

    • yksi tarina

      Mä oon kanssa harrastanut jonkin verran nettitreffailua viime aikoina, ja yksi kokemus on reippaasti yli muiden.

      Oltiin sovittu pienen kirjoittelun jälkeen kahvittelusta rauhallisessa kahvilassa päivällä. Huomasin heti, että treffikumppani oli ottanut ainakin yhden rohkaisevan. Kun oltiin saatu kahvit nenän eteen, etunimet ja iät kerrottua, niin tyyppi kysyi multa, et saako mua panna perseseen. Kun tuijotin tyyppiä hetken silmät lautasen kokoisina, niin se jatkoi, että: "edes nuolla?". Että sellaisen ensivaikutelman tyyppi halusi sitten antaa!

      • persettä sille

        tyypille sinä iltana? Annoikko ees sen nuolla?

      • täti taas

        Ero miesten ja naisten huijausten välillä: Naisella saattaa olla enemmän kiloja ja lapsia kun antoi ymmärtää. Mies antoi ymmärtää olevansa herrasmies, joka arvostaa kulttuuria ja luontoa, sekä syvällisiä keskusteluja.....HEH HEH

    • ei itsekkään täydellinen

      tää aihe vetäny niin paljo viestejä etten kaikkia ehtiny lukea kun mieleeni nous kysymys et miksi nainen/mies huijaa..naurettavaa koska jos treffeille asti lähtee niin kiinni jää..jos huijannut painon tai muuta sellasta näkyvää.eli nyt vois vastata ne jotka on näin tehnyt..eli nämä paskan puhujat,miksi annoit itsestäsi paremman kuvan??
      ton laps jutun "toisaalta" ymmärtää..mut sitte taas jos tosiaa etsii kumppania jolla ei lapsia niin yllätys ei varmasti kiva.
      ja mielestäni utelut esim.onko sulla paljo omaisuutta jne on törkeitä..eikä tosiaa tulis naisen olettaa et mies maksaa..tämä mies jonka kanssa olet treffeille lähteny voi olla juuri yhtä p.a kuin sinä..vaikka se nyt töissä olisi ja omistaiski kämpän ja auton..ei voi olettaa et mies maksaa koska minä olen illan prinsessa.
      tällässiä aatteita mulle nyt nous..vaik voiskai sitä olla perempaaki tekemistä varatulla naisella jolla mies ja lapsia =)

      • Jussi__777

        ja mielestäni utelut esim.onko sulla paljo omaisuutta jne on törkeitä..eikä tosiaa tulis naisen olettaa et mies maksaa..tämä mies jonka kanssa olet treffeille lähteny voi olla juuri yhtä p.a kuin sinä..vaikka se nyt töissä olisi ja omistaiski kämpän ja auton..ei voi olettaa et mies maksaa koska minä olen illan prinsessa.

        END lainaus

        No en o moisii sotkeutuna ni en tiiä mut sillo ku nuoruueessani persettä pummasin ni sen opin et saatto saaha tuopin silimille jos erehty luvatta tarjoo, ol naiset sen verran feministisii et huoritteluna pitivät tarjoomista. Siis suomes, venakot kyl suatto kuoharikorin imasta kitusii ilima nurinoita.

        Ja tottakai jos on omaisuuesta kiinostunu, kannattaaha se ilimasta, harva jätkä kai sitä ilikee kysymättä käyä kehumaa.

        van jos ei kysy, toinen tuski valehtelloo.

        .

      • ikänsä kunnollla

        Meinaan tämä tapaamani 1/34, kertoi olevansa 34 ja on 47. Syy: jotta myös 2-kymppiset tulisivat tapaamisiin!! Huvittavin oli et hän kysyi jos minua kiinnostaa tavata hänet uudelleen niin sanoin ilkikurisesti et hän on liian nuori minulle:D!! Jolloinhän tunnusti. Minä itse olen 46!Kaikki muut about 33 on ollut ihan rehellisiä. Olen sama mieltä kanssasi, ihan tyhmä valehdella!

        Vaikka tosin kyllä kaikki peittänyt sen että haluvat kyllä seksikumppanin, mieluiten heti! Rasittava ja silti en ole tavannut niitä varmaan 100 jotka ovat suoraan ehdottaneet seksitapaamista!

        On tosiaan kyllästyttänyt kunnolla täällä 18kk ollessani, välil siis tullut pitkiä taukoja. Olin jopa lopettamas. Pelastus on kahdeksan oikein mukava tyyppiä, josta kolmen kanssa juttu jo loppunut koska heille tuli mieleen että ehkä heidän tulisi jutella sittenkin vaimojensa kanssa. Ihailuni heille! Muiden kanssa juttelen vieläkin täällä. En ole heistä tavannut ketään, kenen kanssa viestittelen vielä mukavasti.

        Kai se pahin pettymys minuun on ollut että vaikka puhun vapaasti seksuaalisuudestani ja seksistä, niin nykyään valikoin entistä tarkemmin. Kyllä tässä iässä jo tietää.
        Naiset teidän pitäisi tietää tätä!! Kiltit miehet, eikö on paljon helpompi suostutella kiltti mies sopivan tuhmaksi kun tuhma mies sopivan kiltiksi!;))
        4everyoung

      • juice.87
        ikänsä kunnollla kirjoitti:

        "Kiltit miehet, eikö on paljon helpompi suostutella kiltti mies sopivan tuhmaksi kun tuhma mies sopivan kiltiksi!;))"
        -4everyoung

        Kyllä, juurikin näin on :)

    • todistatte sen

      omalla käytöksellänne! Heti laittamasssa tiukat rajat, sinun pitää olla juuri sellainen kun MINÄ sanon. Ei jätkät kyykkyyn mene. Saatte mitä tilaatte....tiukkapipoisesti. 10 "tyttöystävää on lääke jota te itse kerjäätte mahdottomuuksillanne, teidät on "hemmoteltu" pilalle. Kaikki alkaa aina "minun tarinani", kerrotte niitä toisillenne, ette miehille...surkein tarina voittaa!

    • Jussi__777

      Ekat treffit paljastavat ääliön
      ääliömagneetti 30.3.2009 klo 01.27
         Viimeisen puolen vuoden aikana olen ollut kolmasti treffeillä. Treffien tarkoitus on joka kerta ollut mennä kuuntelemaan hyvää musiikkia ja siinä samalla tutustua toisiimme -josko vaikka synkkaisi niin, että tulisi toisetkin treffit.

      END lainaus

      Siis sinä olet hakenut seuraa ilmoituksella :
      Haetaan raitista homoa musiikkiarvostelijaa konserttiin seuraksi.

      Nim : raitis nainen

      Ihme että sitten tuli noita normaaleja heteroja.

      Mietis miesrukkien osaa. Viiko kuunnellu akan nalakutusta ja pomon vittuilua, sitten näkevät tuon ilimotuksen. Normaali mies lukee tuon nopeasti läpi.

      RAITIS NAINEN !

      Ja jos kerran o kuski, sillo voi vetää viinaa. Ja jos o nainen, sillo voi vetää naista. Elikkä sä oot syyllistyny varomattomuutee, oot rohkassu miehiä.

      --
      kuka muuten mene konserttiin selvin päin? ainakaan tuntemattoman seuras ku ei tuttujekaa kans viitti.

      Mä oisi aika piru varovaine jos jätkä o nii pervo ettei uskalla kaljaa ottaa julkisel paikal, voi vällee olla viiltäjä jakin poika ja mukavoo pelloo kunnes sua kirvee käpälää nurka takan.

      .

    • -mutta sipuli kuoritaan

      ...joo kyllä voi mys ittensä tuntea ääliöks ja enemmänkin -
      - treffeillä ollut mies onkin nykyään nainen - käynyt näitä transjuttuja - mutta eipä tullut varmasti mieleen kertoa tällaista pikkujuttua

    • asiamiesleimapostiljoonina

      No mutta jos sie kolmensien treffien jälkeen päätät että kaikki miehet ovat samanlaisia kaljan lipittäjiä niin on ihan hyvä että painatkin kaasua. Ja jos satut tulevaisuudessa mennä vielä treffeille niin sovi ne treffit johonkin sellaiseen paikkaan jossa ei yksinkertaisesti saa alkoholia. Näin helppoa se on kunhan jaksaa ajatella omilla aivoillaan.

      • joskus...

        Jos joskus vielä treffeille päädyn niin en ota tippaakaan viinaa. Ja jos ihan seurustelemaan asti päätyis niin jatkaisin samaa linjaa ainakin ensimmäisen kahden vuoden ajan.

        Herrasmies ei näyttäydy naisseurassa humalassa. Kyllä näin on jämpti!

      • dtär
        joskus... kirjoitti:

        Ensinnäkin: onko sellaista paikkaa olemassakaan, missä ei voi humaltua, jos sitä oikein haluaa??? Ja toiseksi: toki alkoholia voi nauttia, mutta sivistyneesti, jolloin käyttäytyminen ei muutu. Viinilasillinen, tai vastaava, tuskin ketään häiritsee. Kännääminen on sitten juttu erikseen...

      • n. 4v ajalta
        joskus... kirjoitti:

        Jos joskus vielä treffeille päädyn niin en ota tippaakaan viinaa. Ja jos ihan seurustelemaan asti päätyis niin jatkaisin samaa linjaa ainakin ensimmäisen kahden vuoden ajan.

        Herrasmies ei näyttäydy naisseurassa humalassa. Kyllä näin on jämpti!

        Olen huvittuneena lukenut koko ketjun läpi.
        Vali vali seli seli voi voi oi oi tälläistä ???
        Olen deittaillut aika aktiivisesti vuosia ja tavannut satoja naisia 25v - 50v ikäryhmässä.
        Nainen on käytökseltään aina arvaamaton, ennalta ei pysty päättelemään miten treffit päättyvät. On fiksuja kauniita naisia, jotka käyttäytyvät kuin miehet, käyttävät hyväkseen ja heippa. Sitten niitä epätoivoisia takertujia, joille kelpaa kuka tahansa hörhö. Oman suolan peliin tuo huijaajat ikä/pituus/paino jopa kuva profiilissa ei ole oma. Naiset pääsääntöisesti asettavat tiukat kriteerit deitilleen, mutta itse
        unohtavat tietyt lainalaisuudet. Miksi ihmeessä 50v 30kg ylipainoinen kolmenlapsen äiti tosissaan etsii 25 - 30v urheilullista pitkää miestä tositarkoituksella. Toinen uskomaton totuus on, että mies olisi alisteinen eka treffeillä, mihin mahtaa tälläinen luulo perustua
        Tässä kuukausi sitten tapasin naisen keskustan kahviossa, mikään ei pitänyt paikkaansa, mitä hän oli kertonut itsestään. Istuimme kahviossa ja hän puhui kovaa ja korkealta, niin että kaikki
        kuulivat hänen vuodatuksensa. Noin 15min tätä kielikylpyä kesti, istuin hiljaa ja nyökkäilin.
        Yht äkkiä hän huusi " et ole minun tyyppiäni" sitten älä ala seuraan minua jätä minut rauhaan.
        Nainen nousi ylös ja poistui ylväästi. Mikä teitä naisia vaivaa, istuin pöydässä koska olin
        hänet pyytänyt kahville, siis velvollisuuden takia. Varmaan hänkin näki ettei juttu jatkuisi ja siksi päätti "jättää" minut. Kunnollinen mutta tylsä mies jää 100 varmasti ilman naista ja sulavakäytöksinen retku onnistuu helposti.
        Naiset tuijottavat ulkonäköön, joka on ensimmäinen virhe miehen valinnassa. Kaunis ja lutunen mies on peluri, häntä et sinä pysty kesyttämään. Ekoilla treffeillä naiset käyttäytyvät samankaltaisesti iästä riippumatta.

        Sis miettikää nyt, ensinnäkin jokainen kehuu nerouttaan. Mä etin sellase sekopäise nettiraiskaaja murhaajan, ostan 5 l sinolia ja lähetää kotii vetää tabui ja juomaa.

        Siis hei.

        Mä en ota viinaa kotona. Meen kapakkaan, siellä tarjoilija kantaa juomisen nokan eteen, portsari pitää huolen ettei kukana tule räyhäämään. Jokainen on siellä vapaaehtoisesti nimenomaan hölistääkseen toisten juoppojen kanssa.

        Se maksaa 5 kertaa sen ku kotna juominen mut mä laskisin sen sosiaaliseksi kontaktiksi. Tottakai jos olisin umpihullu räyhääjä, pakko kai se olis kotona juoda ettei linnaa joutus.

        Sit jos lähtisin treffeille? No tuntemattoman kanssa on hankala puhua. Muutama kalja/ vinkkulasi helpottaa. Tottakai, jos joku keksii trefarit sellaisen homman tiimoilta ettei siinä tarvita olutta, mikä ettei. Mun o vaa aika vaikee keksii mitää sellasta jota naiset harrastas.

        Kui moni haluu lähtee kirjastoo?
        Taikka keskustella ohjelmistosuunnittelusta selvinpäin?
        Tai kansantaloudesta?
        Tai naida selvin päin tuntemattoman kanssa?

        Siispä luulisin et ainut asia jossa nainen ei munaa itteesä täysin on kaljolla. Ja noita kaikkia voi tehdä myös kaljan kanssa. Huomattavasti vähemmillä kilpailupaineilla.

        .

      • ÄÄÄÄÄÄÄ

        Tässä kunnon asenne tavattaessa deitin vosuja.

        http://www.youtube.com/watch?v=Tx_Biq4ijI4&feature=related

      • dtär
        n. 4v ajalta kirjoitti:

        Lainaus:

        "Nainen on käytökseltään aina arvaamaton, ennalta ei pysty päättelemään miten treffit päättyvät.... Ekoilla treffeillä naiset käyttäytyvät samankaltaisesti iästä riippumatta."

        Eli taas tätä katkeran miehen paatosta :)

        taida ihan kaikilla mahdollisilla pelinappuloilla olla varustettu.

      • Väärin
        dtär kirjoitti:

        Lainaus:

        "Nainen on käytökseltään aina arvaamaton, ennalta ei pysty päättelemään miten treffit päättyvät.... Ekoilla treffeillä naiset käyttäytyvät samankaltaisesti iästä riippumatta."

        Eli taas tätä katkeran miehen paatosta :)

        Nyt ei keittöpsykka napannut, tuli virhe arvio.
        En ole katkera, olen realisti ja näen deittailun
        pelinä, jota se varmasti on. Kuka voi kirjoitella ja tavata umpimähkään kaupungilla deitin ja uskoa löytävänä elämänsä rakkauden.
        Olen tavannut useita narsisteja ja psykopaatteja jotka on vetänyt naapurintytön roolia. Myös hellyttäviä kukkamekkoja jotka on suorittaneet omaa elämäänsä kymmeniä vuosia. Myös neiti näppäriä, jotka haluaa ottaa kaikesta selvää.
        Ei siis katkeruutta vaan iloisia uusia tapaamisia. Uusia valheita ja surkeita kohtaloita. Minä rakastan naisia ja heidän arvaamatonta käytöstään. Heidän satujaan ja peiteltyjä yrityksiään käyttää minua hyväkseen.
        Naiset ovat minulle tärkeitä

      • dtär
        Väärin kirjoitti:

        Tuollaista piilovihamielisyyttä ihan pelottaa lukea. Sinunkaltaisellesi ihmiselle tätä on turha sanoa, mutta suurimmat egoistit juuri pukevat katkeruutensa ja yleensä myös naisvihansa tämäntyyliseen pikkunäppärään sanailuun mukamas naiseuden olemuksesta. Terapia saattaa auttaa sinuakin.

      • gyh67

        Etkö osaa lukea, vai etkö ymmärrä lukemaasi.
        Minä en todellakaan vihaa naisia, miten voit kuvitellakkaan sellaista. Minulla on vaan satojen
        deittitreffien kokemus, jolta pohjalta voin kirjoittamani vahvistaa. Naiset on juuri kertomani kaltaisia "ovelia" olentoja, jotka luulee miehiä tyhmiksi ja nenästävedettäviksi.
        Minä olen mielelläni se "tyhmä" putkiaivoinen jota on helppo huijata. Tämähän on roolipeliä ei pidä satuttaa itseään. Voi sitä miesparkaa, joka uskoo naisen kyyneleitä. Mies joka rakastuu on täysin naisen armoilla, esimerkkejä on jokaisen ystäväpiirissä. Suosittelit minulle terapiaa ??
        Miten laaja kokemus sinulla on minunlaisista miehistä, kun voit suositella heti terapiaa.
        Auttaisiko terapia minua uskomaan, että deitti on
        174cm vaikka hän näyttääkin 162 senttiseltä. ja luottamaan hänen kertomaan että painaa 54kg vaikka vatsanympärys on 120 cm. Deitti on lapseton kolme ensimmäistä tapaamiskertaa, sitten kyynelin tunnustaa 3 lasta kahdelle isälle. Perustuuko väittämäsi elettyyn elämään kuten minulla, vai herttasarjan höpinöihin.

      • janiiina84
        Väärin kirjoitti:

        Nyt ei keittöpsykka napannut, tuli virhe arvio.
        En ole katkera, olen realisti ja näen deittailun
        pelinä, jota se varmasti on. Kuka voi kirjoitella ja tavata umpimähkään kaupungilla deitin ja uskoa löytävänä elämänsä rakkauden.
        Olen tavannut useita narsisteja ja psykopaatteja jotka on vetänyt naapurintytön roolia. Myös hellyttäviä kukkamekkoja jotka on suorittaneet omaa elämäänsä kymmeniä vuosia. Myös neiti näppäriä, jotka haluaa ottaa kaikesta selvää.
        Ei siis katkeruutta vaan iloisia uusia tapaamisia. Uusia valheita ja surkeita kohtaloita. Minä rakastan naisia ja heidän arvaamatonta käytöstään. Heidän satujaan ja peiteltyjä yrityksiään käyttää minua hyväkseen.
        Naiset ovat minulle tärkeitä

        "Minä rakastan naisia ja heidän arvaamatonta käytöstään. Heidän satujaan ja peiteltyjä yrityksiään käyttää minua hyväkseen.
        Naiset ovat minulle tärkeitä"

        Sen saanut karvaasti kokea että miehet haluaa vaan niitä renttunaisia jotka käyttää hyväksi ja valehtelee.. Ite oon kaunis ja hyvätapainen nainen mutta aina miehet kyllästyneet kun en halua olla tarpeeksi "jännittävä" kilttejä hissukkanaisia ei vihille viedä!

      • missi72
        janiiina84 kirjoitti:

        Täällä on myös yksi kaunis ja toisen huomioiva nainen. Ja ilmeisesti tylsä, koska milloin mitäkin vaatimuksia satelee: pitäisi YLLÄTTÄÄ mies jotenkin seksuaalisesti, tuhmia puhua ja pukeutua, JÄNNITTÄVÄKSI pitäisi muuttua. Ja sitten itketään, kun joku nainen pettää ja nauraa päälle.

      • okljkiyu7
        missi72 kirjoitti:

        Täällä on myös yksi kaunis ja toisen huomioiva nainen. Ja ilmeisesti tylsä, koska milloin mitäkin vaatimuksia satelee: pitäisi YLLÄTTÄÄ mies jotenkin seksuaalisesti, tuhmia puhua ja pukeutua, JÄNNITTÄVÄKSI pitäisi muuttua. Ja sitten itketään, kun joku nainen pettää ja nauraa päälle.

        Nyt nappasi, olette nuoria naisia mutta näytätte olevan perillä todellisuudesta, toisin kuin tämä
        kukkamekko, joka yritti änkyttää vastaan.
        Kun olette nuoria kauniita kouluttautuneita ja älykkäitä, niin keskiverto mies pelkää teitä.
        Ainoa keino on "heittäytyä" vähän tyhmäksi, niin
        silloin mies ei tunne alemmuutta seurassanne.Sääli sillä se on niin väärin niin vääin. Mutta se on teidän osa tässä elämässä.

      • kannattaa treffeillä
        n. 4v ajalta kirjoitti:

        Olen huvittuneena lukenut koko ketjun läpi.
        Vali vali seli seli voi voi oi oi tälläistä ???
        Olen deittaillut aika aktiivisesti vuosia ja tavannut satoja naisia 25v - 50v ikäryhmässä.
        Nainen on käytökseltään aina arvaamaton, ennalta ei pysty päättelemään miten treffit päättyvät. On fiksuja kauniita naisia, jotka käyttäytyvät kuin miehet, käyttävät hyväkseen ja heippa. Sitten niitä epätoivoisia takertujia, joille kelpaa kuka tahansa hörhö. Oman suolan peliin tuo huijaajat ikä/pituus/paino jopa kuva profiilissa ei ole oma. Naiset pääsääntöisesti asettavat tiukat kriteerit deitilleen, mutta itse
        unohtavat tietyt lainalaisuudet. Miksi ihmeessä 50v 30kg ylipainoinen kolmenlapsen äiti tosissaan etsii 25 - 30v urheilullista pitkää miestä tositarkoituksella. Toinen uskomaton totuus on, että mies olisi alisteinen eka treffeillä, mihin mahtaa tälläinen luulo perustua
        Tässä kuukausi sitten tapasin naisen keskustan kahviossa, mikään ei pitänyt paikkaansa, mitä hän oli kertonut itsestään. Istuimme kahviossa ja hän puhui kovaa ja korkealta, niin että kaikki
        kuulivat hänen vuodatuksensa. Noin 15min tätä kielikylpyä kesti, istuin hiljaa ja nyökkäilin.
        Yht äkkiä hän huusi " et ole minun tyyppiäni" sitten älä ala seuraan minua jätä minut rauhaan.
        Nainen nousi ylös ja poistui ylväästi. Mikä teitä naisia vaivaa, istuin pöydässä koska olin
        hänet pyytänyt kahville, siis velvollisuuden takia. Varmaan hänkin näki ettei juttu jatkuisi ja siksi päätti "jättää" minut. Kunnollinen mutta tylsä mies jää 100 varmasti ilman naista ja sulavakäytöksinen retku onnistuu helposti.
        Naiset tuijottavat ulkonäköön, joka on ensimmäinen virhe miehen valinnassa. Kaunis ja lutunen mies on peluri, häntä et sinä pysty kesyttämään. Ekoilla treffeillä naiset käyttäytyvät samankaltaisesti iästä riippumatta.

        tavata niin ei anna ainakaan itsestään huonoa kuvaa, yleensä monikin varmaan rohkasua ottaa siitä pullosta, mutta liikaa otettuna se pilaa vaan ne chansit. Baarissa treffailtuna sieltä paljastuu ne alkoholiongelmaisetkin vähitellen. Siinä mielessä hyvä kohtaamispaikka testata siltä osin.

      • Minä!
        Jussi__777 kirjoitti:

        Sis miettikää nyt, ensinnäkin jokainen kehuu nerouttaan. Mä etin sellase sekopäise nettiraiskaaja murhaajan, ostan 5 l sinolia ja lähetää kotii vetää tabui ja juomaa.

        Siis hei.

        Mä en ota viinaa kotona. Meen kapakkaan, siellä tarjoilija kantaa juomisen nokan eteen, portsari pitää huolen ettei kukana tule räyhäämään. Jokainen on siellä vapaaehtoisesti nimenomaan hölistääkseen toisten juoppojen kanssa.

        Se maksaa 5 kertaa sen ku kotna juominen mut mä laskisin sen sosiaaliseksi kontaktiksi. Tottakai jos olisin umpihullu räyhääjä, pakko kai se olis kotona juoda ettei linnaa joutus.

        Sit jos lähtisin treffeille? No tuntemattoman kanssa on hankala puhua. Muutama kalja/ vinkkulasi helpottaa. Tottakai, jos joku keksii trefarit sellaisen homman tiimoilta ettei siinä tarvita olutta, mikä ettei. Mun o vaa aika vaikee keksii mitää sellasta jota naiset harrastas.

        Kui moni haluu lähtee kirjastoo?
        Taikka keskustella ohjelmistosuunnittelusta selvinpäin?
        Tai kansantaloudesta?
        Tai naida selvin päin tuntemattoman kanssa?

        Siispä luulisin et ainut asia jossa nainen ei munaa itteesä täysin on kaljolla. Ja noita kaikkia voi tehdä myös kaljan kanssa. Huomattavasti vähemmillä kilpailupaineilla.

        .

        Minä lähtisin heti kirjastoon, puhuisin ohjelmistosuunnittelusta (en tajua siitä mitään, mutta olen 40 v ja pelaan roolipelejä, juma pakostaki osaisin ainaski kuunnella sujuvasti). Kansantaloudesta puhun koska vaan, vaikka keskellä yötä jos herätetään. Tuntemattomalle en anna kun en ole vuoteen antanut tutuillekkaan. Tästä voidaan sopia tarkemmin. Ai pitikin olla kännissä... en kyllä ryyppääkkään.

        Ai niin, minä en olekkaan normaali.

      • Jussi__777
        Minä! kirjoitti:

        oikeestaan etu, sähän voit olla kuskina.

        Ja mä en viitti ryhtyy täysraittiiks, oon riittävä kiukkune näinki et jos männöö seki ainu mahollisuus rentotutuu ni sillo mä oisin luultavasti aika hankala tyyppi.

        Mut keksi joku järkevä homma jota voi tehä selevinpäin ni kyl mä joudan tsekkaa, ei täs oo muita kiireitä. Mis asut, mä lyön kaks kärpästä yhel iskul, käyn selevinpäin treffeil ja majotu hotellii juhlii. Oisha tuo uus kokemus. Siis treffit ja selevänä olo tuntemattoma naise seuras.

        .

    • Tervekätinen mies

      Ehkä asia on niin, että vain ääliöt käyvät treffeillä. Itse olen absolutisti, enkä käy kovin usein treffeillä, vaikka sinkku olenkin. En oikein osaa ehdottaa treffejä kenellekään. Aina jos vähänkään kiinnostun jostakusta, niin vastapuolen kiinnostus tyssää äkkiä lopullisesti. Siksi tyydyn vain runkkaamaan enkä jaksa enää edes yrittää. Olen välillä pohtinut naisen kaipuun korvaamista lääkkeillä. Olen lukenut joskus eräästä kirjasta psyykelääkkeestä, joka vie seksihalut ja tekee onnelliseksi.

      • Mathilra 83

        vaikutat tosi kiinnostavalta mieheltä
        tai sitten se on just sitä naisen hoivaviettiä joka haluaa auttaa. poistaa sun alakuloisuuden ja itsesyytökset.. sussa on sen verran renttua että absolutismi on vain plussaa:D

        poistaako se pilleri ihmisen kaipuunkin?

      • Tervekätinen
        Mathilra 83 kirjoitti:

        vaikutat tosi kiinnostavalta mieheltä
        tai sitten se on just sitä naisen hoivaviettiä joka haluaa auttaa. poistaa sun alakuloisuuden ja itsesyytökset.. sussa on sen verran renttua että absolutismi on vain plussaa:D

        poistaako se pilleri ihmisen kaipuunkin?

        Ei minulla varmaan ole ollut kovin usein ihmisenkaipuuta. Naisseuraa tarvii lähinnä eroottiseen suhteeseen. En tiedä, kaipaanko naisia muuten erityisemmin koskaan. Lääke siis saattaisi toimia kohtalaisesti. En ole vielä ihan niin vakavasti menettänyt toivoani, että olisin ryhtynyt hakemaan siihen reseptiä. Tiedä vaikka haittaisi masturbointiakin.

        PS. Joko sun hoivavietti sammui? Vois olla kiva tavata.

    • ikävystyttävää seuraa

      jos noin käy. Jos naisessa on edes vähän naista kyllä se kaljapullon voittaa, sinä et ilmeisesti.

    • jrs81

      Eikö kannattaisi (yrittää) ajatella asiaa positiivisesti. Sehän on hyvä että totuus henkilöistä paljastui jo ensimmäisillä treffeillä. Ei tarvinnut tuhlata enempää aikaa kyseisiin tyyppeihin. Sitäpaitsi eikös tuo ole juuri ensimmäisten treffien tarkoitus, siis paljastaa ne ääliöt.. :)

      Ensimmäiset treffit kannattaisi sopia sellaiseen paikkaan josta pääsee tarvittaessa liukenemaan sopivan tekosyyn turvin. En ole vielä joutunut treffeillä niin kamalaan henkilön kanssa että olisi pitänyt keksiä tekosyytä tai muuten vain karata. Muutamiin kaunisteltuihin totuuksiin on kyllä tullut törmättyä.

    • ... en tiedä, minkä ikäinen olet ja onko nää treffisi tulleet suomi24:n kautta! Kokemuksina varmaan just tasan kamalia. Minä olen yli 50 ja etsin treffiseuraa myös, kaikenlaisia tarjokkaita näyttää olevan!

      • on kieroja...

        Itsekin tapasin erään naisen yökerhossa. Hän tuli juttelemaan ja kertoi, että on eronnut ja yhden lapsen huoltaja.
        Myöhemmin paljastui, että hän oli vasta eroamassa ja kolmen lapsen huoltaja. Että niin. Ja tuo nainen lopulta sitten kuitenkin sopi asiansa miehensä kanssa.
        Eli oli lähinnä etsimässä miestä, jonka avulla voisi loukata omaa miestään.

        Että näin ne naiset!

      • naisia..
        on kieroja... kirjoitti:

        tsekkaan reffit palstoja,siellä ei yhtään tasokasta naista löydy,haulla 35-40v tuli tuhat naista kuvineen,poikkeuksetta haettiin itseä nuorempaa miestä.
        oikeen rehellistä pasikuvan muotoista kuvaa ei keltään naiselta löydy,vaan ihme kulmista ottettuja,jopa nuoruuden kuvia.
        myös sairaita ja psyykelääke riipuvaisia mukanna.
        parhaat naiset naimisissa,ja viedään jo nuorenna.

      • näin-näin
        naisia.. kirjoitti:

        Yllä oleva pitää 100% paikkansa. Tähän on tyytyminen vuonna 2009. n.40-50v ylipainoinen ja
        moniongelmainen omasta naiseudestaan tarkkaan tietoinen nainen etsii tositarkoituksella miestä,
        jollaista ei olisi saanut kaksikymppisenäkään.
        Hän on herännyt omaan erinomaisuuteensa luettuaan
        naistenlehtien "tosikertomuksia" ainutlaatuisista romansseista kypsemmällä iällä.
        Tämän kuningattaren ikätoive on 25 - 35v ja vaatimuksia löytyy reippaasti. Kun huutoon ei vastata, hän katkeroituu ja alkaa häiriköimään.
        Olen 36v enkä koskisi 50v naiseen kepilläkään.
        Baarissa nämä kukkaset viinan voimalla sössöttää
        yrittää lääppiä ja puristella, kuvottavaa miksi ihmeessä nämä ei etsi ikäisiään ? Ikäiseni naiset
        loistavat poissaolollaan, jostain syyst' heitä ei
        baarissa tapaa.

      • entäs nettimiehet?
        naisia.. kirjoitti:

        tsekkaan reffit palstoja,siellä ei yhtään tasokasta naista löydy,haulla 35-40v tuli tuhat naista kuvineen,poikkeuksetta haettiin itseä nuorempaa miestä.
        oikeen rehellistä pasikuvan muotoista kuvaa ei keltään naiselta löydy,vaan ihme kulmista ottettuja,jopa nuoruuden kuvia.
        myös sairaita ja psyykelääke riipuvaisia mukanna.
        parhaat naiset naimisissa,ja viedään jo nuorenna.

        Sama pätee valitettavasti miehiin, eli on turha haukkua naisia joiksikin erityisiksi "nettinaisiksi". Mies on ihan samanlainen "nettimies" jos hakee vakavissaan seuraa netin kautta. Se kuuluisa peili ;)

        Menkää te "loistopersoonat" vain sinne yökerhoon hakemaan sitä elämänne naista :)

    • ...joo tällä termillä eli Nössö eräs nainen meikäläistä tituleerasi kun halusin vain jutella ja viettää aikaa hänen hänen kanssaan mutta hän halusi minulta vain viinaa.

      Ikävää että treffisi ovat päättyneet noin mutta ajattelin tällaista että kannattaisiko sopia ne treffit sellaiseen paikkaan jossa ei myydä alkoholia? 2 ihmistyyppiä: Absolutisti ja kohtuukäyttäjä eivät pidä sellaista ympäristöä huonona paikkana koska haluavat tutustua sinuun, tai siis näin itse kokisin.

      Tuon törkeän puheen ja käytöksen suhteen on vaikea antaa mitään neuvoa mutta itse kokisin niin että oma keskustelutaito on avain moneen tilanteeseen. Keskustelutaitoa ei ole se että sanot jyrkästi asioihin ei vaan se että haluat ottaa selvää mitä toinen osapuoli ajattelee ja kysyt mielummin että miksi.

      Kerron nämä asiat siksi että itse pyrin toimimaan näin ja monet treffit on onnistuneet vaikka ei enää oltaisikaan tavattu.

      Kuten sanottua aina löytyy öykkäreitä ja ihmisiä joiden mielestä toinen on nössö, mutta toisaalta on hyvä tietää mitä itse elämältä haluaa. Olkoon se sitten armoton biletys tai mukava hiljaiselo.

    • ääliömagneetti

      Sitten naiset unohtavat ,että ovat kihloissa!

      Pelkkiä kavereita vain etsitään ja toinen ihminen on pelkkä LELU, jonka voi lempata otis!

      . Tällaistako tämä on? HUH HUH

      Tässä tasapuolisuuden nimeksi omasta sukupuolestanikin kommenttia!

      t: Aloittaja : ääliö-
      magneetti

      • oikea äm

        Mikähän tätä miestä (näin ainakin olettaisin) vaivaa, kun pitää teeskennellä olevansa toinen henkilö. Luuletko, että sanasi on painavampi tällä tavalla?

      • oikea äm
        oikea äm kirjoitti:

        Mikähän minua (näin ainakin olettaisin) vaivaa, kun pitää teeskennellä olevansa ketjun aloittana Luuletko, että sanasi on painavampi tällä tavalla?

        Voi,sitä, ääliötä, kuka EI huomaa ,että minun nimimerkkini on "oikea äm " ja aloittajan on erilainen. Varmaan iso läski nainen ja mies samaan aikaan sellainen tyyppi!!!!!!!.

        t: oikea äm

      • oikea äm
        oikea äm kirjoitti:

        Mikähän tätä miestä (näin ainakin olettaisin) vaivaa, kun pitää teeskennellä olevansa toinen henkilö. Luuletko, että sanasi on painavampi tällä tavalla?

        Luulen viestiketjun aloittajan olevan pässinpää, koska ei ole vastannut minulle VIELÄKÄÄN

    • SakuVille

      Aika älynainen sä oletkin. Ihan hyviä kommentteja. Ei mieskään olisi hirveen täpinöissään, jos nainen kiekuttelisi melkein tajunnan rajamailla.
      Nautinnon ja yöriemujen aikahan on joskus myöhemmin ja niistä nauttii kyllä ensitreffeillä tai toisilla vain pienemmässä sievässä.
      Mutta voihan sitä joskus sitten irrotella, mutta ekalla kerralla vähän sivistyneemmin

    • VallaLiNe

      Samoja kokemuksia minullakin! Netistä EI kertakaikkiaan VOI löytää kunnon miestä!!! That´s it! Viidet treffit takana,,,,kokemusta siis ON!

    • rush56

      Mennå kuuntelemaan hyvää music.Mikä on on sinun mielestä ns hyvä music.onko,hip hop,metal,kotimainen.löytyy näitä,ei h,p.:tulen eka tärskyille ei kilise pussissa,muuta kuin tervetuliais valkov. Rose.

    • jpjhgfd

      Ihan näin miehenä täytyy ihmetellä miten haaviisi kerääntyy vain tyyppejä joita kuvailit ?? Onko jotain valinta prosessissa joka siihen vaikuttaa. Itse kyllä olen saanu olla rauhassa naisten "profiili lähentelyltä"... vaikka sitä toivoisikin ! Viinaa en edes harkitsisi eka treffeillä, kun en sitä juuri muutenkaan tarvitse.

      • ääliömagneetti

        Kaksi näistä sankareista osui kohdalle epäsuorasti työn kautta. Kolmas antoi puhelinnumeronsa eräässä baarissa. Silloin hän ei ollut juurikaan juovuksissa. Oli kylläkin kyseessä alkuilta ja itse poistuin paikalta melko pian.

        Näitä nettisysteemejä en ole vielä kokeillut. Enkä edes taida. Sen verran negatiivisia kokemuksia ihmisillä on ollut. Sekä miehillä että naisilla. Jo ihan tämänkin ketjun perusteella.

      • kjhng

        Kommentoit tuota ,mistä löydät tälläisia sähköpostiini.
        No täällä netissä negatiivistä palautetta antaa ne , jotka on kokenut jotain huonoa. Mutta ne jotka on onnistuneet netin kautta, harvoin tulevat hehkuttamaan onneaan julkisesti, vaan pitävät onnen omanaan. Siksipä nämä negatiiviset jutut ei missään nimessä kerro totuutta netti deittailun tuloksista. Ja näyttäähän tuota epäonnea olevan ns. perinteisellä tyylilläkin, kuten kyseinen ketjun aloittaja on kokenut baaritiskillä ja työpaikan ympyröissä, joissa sentään voi mittailla kaveria ihan luonnossakin !! Baaritiskit on vähän huono paikka muutenkin, kun siellä yleensä viihtyy ihmiset joilla on suhde myös kilpailija ... alkoholin kanssa.

      • nettirakkautta
        kjhng kirjoitti:

        Itse löysin hiljattain ihanan miehen (absolutisti) netistä. Ensin olin tosin noin vuoden verran pyörinyt erinäisillä deittipalstoilla, mm. suomi24, ja käynyt lukuisilla treffeillä (olen jo mennyt laskuissa sekaisin). Pari kertaa yritin seurustellakin, mutta huonoin tuloksin.

        Sitten vaihdoin taas deittipalstaa, tällä kertaa maksulliseen, ja vajaan viikon päästä olinkin jo treffeillä tämän löytöni kanssa. Mies oli käynyt katsomassa profiiliani, mutta ei ollut jättänyt mitään viestiä. Kävin vastavierailulla hänen profiilissaan ja totesin, että onpa komea mies ja jätin viestin, että jos kiinnostaa, niin...

        Ja siitä se juttu lähti heti käyntiin. Tavattiin kahvilassa ja kun meillä oli niin mukavaa, niin mentiin vielä syömään ja uudelleen kahville, eikä oltais hennottu toisiamme jättää, niin sovittiin uudet treffit heti seuraavalle päivälle. Nyt pidetään tiiviisti yhteyttä ja on vähän puhuttu jo yhteenmuutosta, kun meillä on tuota välimatkaa aika tavalla.

        Ja tarinan opetus oli..? Kukaan ei tule kotoa hakemaan, nettideittailua ei tarvitse pelätä, ihan sama miten ihmisiä tapaa kunhan tapaa, heti ei kannata heittää hanskoja tiskiin, kannattaa itsekin olla aloitteentekijä jne. Kyllä näitä riittäisi.

      • jhgft
        nettirakkautta kirjoitti:

        Sillä hyvin paljon on niitä jotka on onnistuneet netissä, mutta eivät viitsi tietysti enää ruveta onneaan jakamaan täällä. Nää narisijat kun tuppaa olemaan täällä etupäässä naisia, jotka etsivät sitä täydellistä miestä... mutta päätyvätkin rentun ruusuun ! Voisiko siis epäillä heidän "ammattitaitoansa" erottaa ja löytää sikojen joukosta ne helmet! Mutta monesti se on niin että silmällä ei pysty erottamaan sopivaa... siihen tarvitaan tunteitakin. Monelle kun miehen mittari on 180 cm pituutta ja komeutta valintatilanteessa.

    • muumuu

      Nettitreffeillä yleensä huomaat millaisten henkilöitten kanssa et halua seurustella.
      Tarpeeks monilla käyt niin voihan siellä poskihoitoo yms muuta kivaa tulla kylkiäisenä :)

      Eräät treffit sovittiin eräälle paikkakunnalle, johon molemmat tulivat omilla autoillaan.
      Kumpikaan ei noussu autostakaan vaan löristiin aikamme autosta käsin ja sitten kotia...
      ei natsannut vaikka puhelimessa puhuttiin useita kertoja ja vaikutti ihan ok tyypiltä

      Eräs nainen oli kans ihan kiva ja kuvakin oli ihan edustava.
      Pyyti kotiinsa treffeille. Näin pihalla hänet ja meinasin kysyä, että missäs mun treffikamu on, kun oli niin erinäköinen kun kuvassa= lihonut!
      Ajattelin ekana, että joku hänen kaveri.
      Sisällä oli joku äijäkin ja se oli sen mies ja olivat kihloissakin.
      Tästä en tietenkään säikkyny isokokoisena miehenä vaan jäin istumaan sinne iltaa ja katselemaan elokuvia!
      Niin ja epätietosille tiedoksi, että iso koko ei meinaa läskia vaan yli 190cm pituutta ja sopivan lihaksikasta vartaloa!

    • jaguar_87

      hei, mistäpäin olet..?:) täsä ois vähä erilainen mies, kuin millaisii sä kuvasit..en käytä alkoholia lähes tulkoon ollenkaan enkä polta..:D katso treffi-palstalla samalla nimimerkillä mun profiilin..

    • eikös tämä

      ole ihan selvä asia: olet niin helvetin ruma tai tyhmä tai molempia, että sua ei kestä selvinpäin.

      Rupea lespoksi niin ei tartte valittaa.

      • jane1972

        ..että lesboille kelpaavat rumat ja tyhmät? Musta tuntuu, että aloittaja oli liian fiksu tai hyvännäköinen tai molempia. Miehet alemmuuskompleksissaan ei kestäny selvinpäin. Säkin muuten annat ittestäs tyhmän kuvan. Ei millään pahalla. Kait sut joku nainen kelpuuttaa, jos et ole kamalan ruma...

      • juuu22

        Kaikki tuntemani lespot ovat hyvän näköisiä, valitettavasti näin.
        Voisivat olla edes bi, mut ku ei
        Koska nanen on ruma/ voiko joku asiantuntija kertoa selkokielellä.

    • erno1

      Kertomuksesi sai karvani nousemaan..... Ehdotan, että valitset seurasi paremmin. Etkö todella näe kumppanistasi mistä om kysymys. Keskity enemmän valintaan....älä aina sitä miestä, jonka osoittaa kiinnostusta sinua kohtaan. Älä ole tyhmä......

    • -Rippe-

      Miettikää miksi teidän treffit ovat tuollaisia, miksi valikoitte miehiä joilla on noita ominaisuuksia?

      Jos on rauhallinen ja raitis mies niin eipä ole treffejäkään, on liian kiltti tms. No onneksi teillä riittää jännittäviä miehiä deittailtavaksi.

      • hepetus

        Mikä teitä oikein vaivaa, tärkein kriteeri rahapussi?!?! Hyvää loppuelämää.

      • älkääkä jalkojenväliä

        Naisethan valitsee netistä miehet kuvan perusteella kun miehet jotka ovat netistä hakemassa yleensä eivät tuijota kuvia, koska ovat itse niitä baarin seiniä koristavia reppanoita. Jos taas nämä alfat hakevat naista netistä heidät kyllä tunnistaa liian hyvää ollakseen totta jutuista. Eli netistä vastaan tuleviin sankareihin pettyy aina koska se täydellinen kuori on niin hauras ja odotukset liian korkealla. Nettihän on niille joilla ei ole varaa käydä huorissa eikä ulkonäköä pokata ketään edes lihatiskiltä puolineljän aikaa yöllä tai niitä varten jotka uskovat valloitusvoimaansa kirjaston palautusjonossa.

    • Nasse-setä

      Ajelet autolla ympäriinsä ja vielä yksin.. Sitten keskityt haukkumaan muita ihmisiä.

    • Kepankova

      Suominainen on rahan ja statuksen perässä juokseva kanttura, turha unelmoidakkaan mistään arvostuksesta ja kohteliaisuudesta...itse olette feminismin palvonnalla (massiivinen miesviha) tämän aikaan saaneet, nykyisin miehet reagoivat samalla mitalla takaisin.

      • kaataja101

        Sama mieltä, miksi näin on, ulkonäkö,raha,status
        Siksi ett me suomalaiset miehet olemme herrasmiehiä ja annamme sen tapahtua. noin 90 % tään pallon naisista elää naisena, siis naisena.
        Suomalaisista naisista 99% on 3/4 miehiä aika surkeaa mutta totta. Tästä johtuen naismaisten (miesten) osuus väestöstä kasvaa rajusti.
        On kaunista katsottavaa nainen pukupäällä kraka kaulassa kaatokännissä baarissa haastamas riitaa.
        Naistenlehdet mollaavat miehiä tauotta. Kyllä on söpöä kun seuraa keskustelua NAISKIINTIÖISTÄ.
        Sitten tasaarvo, naiselle tasaarvo on sitä että hänelle ei kuulu mikään muu kun arvostelu ja käskytys. Eli onko se väärin että keskittyy vaan
        kaataman, on oma itsensä ja antaa vosujen vouhkata viisauksiaan.

      • feministi82
        kaataja101 kirjoitti:

        Valistuneet ihmiset tulkitsevat feminismin hieman toisella tavalla kuin sinä sen teet. Totta tietysti on, että naisen itsenäinen asema ei miellytä jokaista, etenkin fanaattiseen sovinistiseen ajatteluun taipuvaista henkilöä.

        Ja on se kaikkien sivistyneiden moraalikäsitysten mukaan väärin, että keskittyy ns. kaatamaan. Mutta se sinunkin mainostama herrasmiesmäisyys onkin melko usein sivistyksen pintakiiltoa, jota ei juurikaan tarvitse raaputtaa, jotta se karisee...harmi sinänsä.

      • vähväh
        feministi82 kirjoitti:

        Sori F-82 taisin vähän provosoida
        Mutta kaataminen on tärkeää niin minulle kuin myös sinulle, vai oletko erimieltä ?
        Kuoliaaksi vaiettu totuus, naiset kaataa samoin kun miehetkin. Sellaista kaatoa jossa nainen ei ole mukana kutsutaan raiskaukseksi.
        Et se siitä raaputtamisesta

      • feministi82
        vähväh kirjoitti:

        En kaada vain kaadon vuoksi :) vaan kyseisen ihmisen vuoksi.

      • ettettäi
        feministi82 kirjoitti:

        En kaada vain kaadon vuoksi :) vaan kyseisen ihmisen vuoksi.

        Hyi sinua feministi 82 et uskalla tunustaa
        Loppupelissä mies ja nainen on samanlaisia
        Oletko aina kellistynyt suuresta rakkaudesta

      • feministi82
        ettettäi kirjoitti:

        Hyi sinua feministi 82 et uskalla tunustaa
        Loppupelissä mies ja nainen on samanlaisia
        Oletko aina kellistynyt suuresta rakkaudesta

        En välttämättä suuren rakkauden, mutta parhaimmillaan sellaisen mahdollisuuden, vaikka en siihen enää järin uskokaan tällä iällä. Kaikki naiset ja miehet eivät ole samanlaisia, kuten eivät kaikki miehet keskenään eivätkä naisetkaan....

      • joojooj

        Hienoa et sulla on periaateita mistä pidät kiinni
        Parasta mahdollista kesää sinulle

      • feministi82
        joojooj kirjoitti:

        Hienoa et sulla on periaateita mistä pidät kiinni
        Parasta mahdollista kesää sinulle

        Kiitos samoin itsellesi!

    • AinaSelkäsuorax

      Olen mies ja käynyt myös treffeillä.Kyllä naiset osaa myös jalon taidon.Eipä nämä typyt ole missejä ollut,en sellaisia ees etsi aito suomalainen riittää ainakin minulle.Ei tarvi olla mikään hieno helma on vaan oma itsensä,se on elämisen parasta antia mitä nainen voi mihelle itsestään ilmaista.kyllä eleet paljastaa loput.

      • jane1972

        No olipas sekavaa tarinaa. Ymmärsin, että käyt treffeillä aitojen suomalaisten naisten kanssa, joiden ei tarvitse olla hienohelmoja. Muu jäi aivan arvailujen varaan. Oletko itse suomalainen?

    • ehdota

      ekalla treffeillä mitään panoa. Ensimmäisellä treffeillä ehdotan aina tapaamista kahvilla tai leffaan. Vaikka laitan seuranhakusivulla asiallisen ilmoituksen, silti mulle on tullut naisilta erittäin törkeitä huijaus vastauksia ja ihan vääriä vastauksia. Nyt kerron kaikki netissä tapaamani kokemukset. Ekaa kertaa, kun mulle vastattiin, vastas liian nuori tyttö (16v). Tyttö sanoi heti että hän haluis tavata, vaikka vanhempansa ei hyväksyis sitä, kun oon häntä 9vuotta vanhempi ja ehdotti tapaamista salaa vanhemmilta. Musta ei ainakaan olis kiva tavata salaa ja mielummin halun ikäistäni seuraa. Seuraavaksi tapasin äkäsen ja omituisen absolutistin, joka oli kamalan näkönen ja olonen. Oli vielä kulmakarvat ajanut kokonaan. Seuraavaksi mun ilmoitukseeni vastas viestistä päätellen reippaan olonen ja puheliaan olonen 18v tyttö. Alkuviesteissä hän sanoi että keskustellaan mielummin tekstareilla ja maileilla, kun sanoi olevansa puhelimessa liian ujo, vaikka viesteissään rohkeesti kyseli mitä vaan tuli mieleen. Sitten kun tavattiin leffassa, hän oli ihmeen ujo, hiljanen ja pelokkaan olonen. Mä vielä ihmettelin että tonko kanssa oon keskustellut tekstareilla ja maileilla, kun on pelokas puhuu paljoo mitään. Ainoo rohkee teko sillä oli että kun lipun myyjä kysyi maksetaanko paikkamme samassa vai erikseen, hän sanoi heti "tää poika maksaa". Mä sitten jouduin maksaa. Oli ihmejuttu että kun kyselin hänestä asiallisia kysymyksiä, hän vastaili varovaisesti ja pelokkaana. Sanoin myös hälle että hänkin saa rohkeesti kysellä, mitä mieleen tulee. Hän ei kysellyt mitään, vaikka kyseli viesteissään. Kun lähimme ulos leffasta, kysyin saako halata ja tyttö lähti pelokkaana karkuun, vaikken yrittänytkään tehä mitään sopimatonta. Oli röyhkeetä kun maksoin molemmat sisään ja en saanut ees halausta kiitokseksi. Ei ees kiittänyt muutenkaan. Seuraavaksi mulle vastas saman ikänen nainen. Hän kuulosti viesteissään oikeen asialliselta ja etsimältäni naiselta. Ekoissa viesteissään ehdotteli että menisin hänen viereen nukkuu, kun hällä on liian kylmä. Otin sen huumorilla, kun eihän heti nukuta samassa petissä. Kun sovittiin tapaamista, niin viime hetkellä hän ilmoitti että tuli sittenkin tärkee meno. Kun sovittiin varmaks toinen tapaaminen, hän taas viime hetkellä ilmoitti ettei sittenkään ehi tavata, kun on tärkeitä harrastuksia ja sanoi että unohdetaan koko juttumme. Pari seuraavaa viimestä netissä tutustumaani naisista oli nettihuijareita, kun lyötiin tapaaminen lukkoon ja ei ilmestynyt koko tapaamispaikalle. Niin että naisistakin paljastaa ääliön ja huijarin!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • nonsex

      Eli olet vain onnistunut kolme kertaa valitsemaan väärin, ei se sen kummempaa ole. Ja väärin voi valita tuon alkon suhteen myös naispuolisen seuralaisen eli toimii valitettavasti niinkin päin

    • sepe 67

      Moikka.pahoittelen pettymystäsi.Itse olen miespuolinen,oisko miesten iseluotamuksella jotain vialla.Itsellä kävi tässä taannoin,kun rupesin ns seurustelemaan naisen kanssa jolla oli eroprosessi meneillään,hän oli tosi ihana ja sanoi ettei ole tuntenut niin ihanaa ihmistä kuin minä kuulema olin.Ihastuin itsekkin korvia myöten häneen,kunnes yksi päivä hän kirjoitti tx viestin,että hänen tunteensa on ihan sekaisin,ettei tiedä mitä halusi.
      Minä tiedän. Olin hänelle pelkkä lohduke,On viestin jälkeenkin pyytänyt minua ulos,muttei ilmeisesti tajua,kuinka koville otti kun keresin ihastumaan siihn naiseen.Tästä lähtien katson hyvinkin tarkkaan,kenen kanssa alan tai rupean millaiseen suhteeseen.Sinulle ystäväiseni sanon.Meilläkin jotka kuljemme mustavalkoisessa maailmassa,meillä on oikeus nähdä sateenkaaren värisiä unia. T Kohtalo toverisi YSTÄVÄLLISIN TERVEISIN Sepe

      • kaataja101

        Paririviä sulle n. 40v mies.
        Oletko ihan tosissasi yllättynyt textariin !!!
        Naisen tunteet menee vuoristorataa jatkuvasti, onko se uutta sinulle. Kaukana menneisyydessä on
        naiset joiden sanaan voi luottaa. Kun nainen katsoo lempeästi kertoen rakkaudestaan, kysymyksessä on AINA kusetus. Jos olet itse tosi
        mielessä ihastunut tulet satuttamaan itseäsi.
        Otappa uusi tyyli, baariin vosu mukaan,nautit ja
        se siitä. Näin tekee vosutkin miksi yrität väkisin olla erilainen. mietippä

    • hyhhyh......

      Kun pitkien puhelin keskustelujen jälkeen tapasin ensi kertaa kyseisen miehen oli pettymys suuren suuri. Ensimmäinen lause oli ;en tuonut sulle mitään, ikäänkuin olisin jotakin odottanutkaan. Lähietäisyydellä(n.metri)päästyään oli hien haju hirveä.Ei ollut herra yhtään viitsinyt nähdä vaivaa tapaamisen suhteen. Tämä vaan esimerkiksi treffeille meneville miehille että muistakaa puhtaus, se on useammille naisille kaikkein tärkein asia.Toiseksi:pienen pieni huomion osoitus esim. suklaata, kukka tms.muuttaa ensivaikutelmaa ehkä ratkaisevasti.

      • heppepeppe

        Niin, et odottanut mitään, mutta kumminkin oikeasti olit aivan vittuuntunut kun herra ei mitään tuonut... Tyypillistä naisten logiikkaa... Toki hygienia on semmonen asia, mikä pitää olla kunnossa. Toisaalta taas tunsin joskus erään miehen alun, joka hikoili aivan mielettömästi ja varsinkin jos oli ns. jännäkakka housussa. Sääliksi kävi.

    • Kristityistä piireistä löyt...

      selviä, lämminhenkisiä ja käytöstavat omaavia äijiä. He osaavat keskustella, olla kohteliaita ja ymmärtävät sitoutumisen merkityksen. Näistä asioita opetetaan ja puhutaan paljon kristittyjen, eriotyisesti HNMKY:n tilaisuuksissa.

      Myös erilaiset isommat tapahtumat keräävät paljon sinkkuja mukaan. Kristittyjä on enivei kaikenlaisista lähtökohdista ja siten hyvin, hyvin erilaisia. Aistit valppaana katsomaan ja tutustumaan?

      • oikea äm

        ÄLÄKÄ yleistä!

        "Hetko kaveria vääristä paikoista? selviä, lämminhenkisiä ja käytöstavat omaavia äijiä"

        Ihankuin kaikki olisi kännääjijä. haista sinä paska, nimim : Kristityistä piireistä löyt..

    • treffeiltä tullut

      Tulin juuri nettitreffeiltä. Miehen koulutus, hänen kuvaamansa luonteenpiirteet, kuva ja kaikki oli ok.

      Mitä kohtasinkaan: kuvan ottamisen jälkeen 30 kiloa lihonneen miehen, joka haisi iljakkaalta ja joka ei ole käynyt parturissa ainakaan puoleen vuoteen. Vaatteet olivat ihan kamalat: farkut, lenkkarit, urheilupaita, pikkutakki. Joka sormessa sormus ja hampaat hoitamatta. Mies jupisi ja höpötti itsekseen (pöytään katsoen) saavutuksistaan, koulutuksestaan, käymistään kursseista. Loputtomasti.
      Hän halusi antaa minulle korttinsa ja siinä tarkoituksessa kaiveli taskujaan. Hän sanoi vyölaukkunsa jääneen kotiin. Takkia avatessaan huomasin povitaskussa litteän kirkkaan pullon. Hän huomasi katseeni ja sanoi sen olevan vettä.

      Pyrin parantumaan pinnallisuudestani ja ajattelen, että tärkeintä on ihminen. Ajattelin, että tuonkin ihon alla on tunteva ihminen. Mies, joka on jäänyt leskeksi kauan sitten ja joka vaan on tipahtanut nykyajan trendeistä. Kuuntelin ja keskustelin.

      Hain lisää kahvia ja mies oli sillä aikaa poistunut. Koska lippalakki ja sateenvarjo olivat paikalla, arvasin hänen menneen vessaan. Hän tuli vessasta takaisin, otti tuolin viereeni ja matalalla äänellä sanoi 'kerro minulle seksifantasiasi'.

      Hyvin alkoi nettideittailu, vielä on kahdet treffit sovittuna. Onneksi tätä ei voi alittaa. Kohta voin sanoa parantaneeni miesten tasoa. Huomattavasti.

      • leski vuosimallia 2009

        Olipa mielenkiintoisia kuvauksia kaikenlaisista niljakkeista. Tämä keskusteluketju antaa minullekin intoa ja tulevaisuuden uskoa deittailuun. Mieheni nimittäin kuoli jokunen aika sitten ja edellisistä deiteistä on neljännesvuosisata.

        Tavat ovat tainneet hiukka muuttua pariutumisen suhteen. Hyvän ystäväni kanssa olemme kyllä jo pitemmän aikaa keskustelleet, että ihmisen pitäisi pitää itsensä "käyttö- ja vaihtokunnossa". Ja vaikka keho saattaakin rapistua niin hyvät tavat, huumorin taito ja aktiivinen ote on säilytettävissä niin kauan kuin ei dementoidu.

        Olen siis menossa todella mielenkiintoista aikaa kohti .....

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3603
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2449
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2274
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2047
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1562
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1489
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1292
    8. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1289
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      265
      1265
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1255
    Aihe