Tapahtui se, mitä tapahtuu harvoin: näin pitkästä aikaa miehen, jonka näkeminen pysäytti heti. (Tiedättehän sen tunteen, kun on pakko hengähtää nopeasti.) Hän oli mielettömän hyvännäköinen, mutta hänessä oli jotain muutakin selittämätöntä kiehtovaa, jonka takia minun oli pakko palata katsomaan miestä yhä uudelleen ja uudelleen. Eikä se jäänyt häneltä huomaamatta: hän katsoi takaisin. Pitkään katsoikin. Pitkään katsoimme.
Vaan kuinkas sitten kävikään. Kun vihdoin pääsimme juttusille, tajusin heti, että mies oli aivan älyttömän hiljainen. Hän ei ollut perinteisellä tavalla ujo, koska rohkeni katsoa minua pitkään silmiin eikä vaikuttanut hermostuneelta jutellessamme. Hän vain oli yksinkertaisesti todella vähäpuheinen ihminen. Tiedättehän ne ihmiset, jotka ovat kyllä seurallisia, roikkuvat bileissä pitkään, juovat, siirtyvät pöydästä pöytään, silmin nähden viihtyvätkin - vaikkeivät sano paljon mitään, kuuntelevat vain.
Kunnioitan näitä ihmisiä, mutta parisuhteelle se olisi haaste se, koska minä olen kaikkea muuta kuin hiljainen. Olen kärsimätön, puhun päälle, alan selittää jo uutta juttua, jos toisella kestää kymmeniä sekuntteja muotoilla lausetta. Olen kovaääninen, juttu ei lopu kesken. Minun kanssani täytyy keskustelutila osata ottaa.
Hiljainen mies jäi kuitenkin mieleeni, vaikka kerran hiljaisen tyypin kanssa seurustelleena tiedän, etten sovi niin erilaisen ihmisen kanssa yhteen.
Vaan kuinkas sitten kävikään. Kun vihdoin pääsimme juttusille, tajusin heti, että mies oli aivan älyttömän hiljainen. Hän ei ollut perinteisellä tavalla ujo, koska rohkeni katsoa minua pitkään silmiin eikä vaikuttanut hermostuneelta jutellessamme. Hän vain oli yksinkertaisesti todella vähäpuheinen ihminen. Tiedättehän ne ihmiset, jotka ovat kyllä seurallisia, roikkuvat bileissä pitkään, juovat, siirtyvät pöydästä pöytään, silmin nähden viihtyvätkin - vaikkeivät sano paljon mitään, kuuntelevat vain.
Kunnioitan näitä ihmisiä, mutta parisuhteelle se olisi haaste se, koska minä olen kaikkea muuta kuin hiljainen. Olen kärsimätön, puhun päälle, alan selittää jo uutta juttua, jos toisella kestää kymmeniä sekuntteja muotoilla lausetta. Olen kovaääninen, juttu ei lopu kesken. Minun kanssani täytyy keskustelutila osata ottaa.
Hiljainen mies jäi kuitenkin mieleeni, vaikka kerran hiljaisen tyypin kanssa seurustelleena tiedän, etten sovi niin erilaisen ihmisen kanssa yhteen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itsekin olen suht hyvännäköinen mies mutta sosiaalisissa tilanteissa aluksi hiljainen, mutta yleensä humalaisena jo sosiaalisempi, tai muuten vain tutussa piirissä. Kyllähän tuo on jonkinlainen taakka jos sitä niin katsoo, itse en välitä.
Minä olen just tuota tyyppiä. En ole kovinkaan ujo, mutta helkkarin laiska puhumaan. Mulla on tosi vähän semmoisia kavereita, joiden kanssa olen ylipäätään puhelias. Vaikka olenkin hiljainen, jotkut harvat ihmiset saavat minut juttu tuulelle, mm. nykyinen parturini :)
Mulla on tosiaan sitten ongelmana lähestyä naisia hiljaisuuteni takia? Miten itse pääsit jutustelu tasolle tuon miehen kanssa?
Tsemppiä. Mikä miehessä niin komeaa sinun silmissäsi oli? Tämä ei ole keljuilua,vain uteliaisuutta.
Niinpäjoo. Itseäni taas rasittavat juuri sellaiset ihmiset, jotka papattavat papattamistaan
ilman mitään järkevää sanottavaa ja sinkoilevat aiheesta toiseen kuin mikäkin
sopuli spiidissä. Äärettömän rasittavia keskustelukumppaneita, kun
keskustelussa ei varsinaisesti ole mitään sisältöä, vaan toinen vain yrittää
räpättää kaikkea mahdollista aiheen sivusta, eikä osaa hetkeksikään pysähtyä ajattelemaan.
Antaa ihmisestä vähän yksinkertaisen ja kärsimättömän kuvan.
Vähän sellainen "bimbo". En kyllä jaksaisi sellaista naista suhteessa.