"Vaarallisista" pussikeitoista

Kemiallisesti- ja synteettisesti, siis keinotekoisesti valmistetut ns.pussikeitot ja pirtelöt eivät ole hyväksi elimistöllemme pitkaikaisesti käytettynä. Niiden käyttö johtaa ravinnonpuutteeseen ja elimistömme ei saa tarpeeksi riittävästi luonnonmukaisia aineita. Ei elimistömme kaipaa sellaisia teollisia, keinotekoisia aineita, josta suurin osa ei edes imeydy ruansulatuskanavasta elimistöön. Jotkut "hairahtuu" tekemään mm. kuntosalin kautta 12 kuukauden pituisia "sopimuksia" joita
on vaikea saada purettua, kuten muissa keskusteluissa käy ilmi. Rahastusta ja rahastusta tapahtuu aina vain enempi lihavien ja ylipainoistaen ihmisten kustannuksella. Kyllä laihduttaminen onnistuu kaikilta kunhan muuttaa ruokatottumuksiaan.
182649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

"Laihduit ihan väärin" -tyypit on kyllä surkuhupaisia "järjenjättiläisiä".

>

Missä tällainen fakta on todettu ?

>

Mitäs "ei-luonnonmukaista" niissä on ? Mitä ko. ravinnosta puuttuu ? Missä on lausuttu fakta, millaisia "luonnonmukaisia" aineita ihmiskeho tarvitsee välttämättä ? Jep, sitähän minäkin.

>

Mitkä pussikeittojen aineet eivät imeydy ? Niitä ei tosiaan nautita sen foliopussin kanssa - se taitaa olla ainoa imeytymätön.

>

Pitkä sitoutuminen on varsin hyvä keino pitkäaikaisessa painonhallinnassa.

>

Monet eivät vaan pysty muuttamaan ruokailutottumuksiaan itsenäisesti. Vaaditaan jokin ulkopuolinen terapia tai kuuri, jotta onnistumisprosentti paranee.

Äänestä
  • Meidät on tarkoitettu syömään kunnon ruokaa, ei kemiallista ja keinotekoisesti valmistettuja tuotteita eikä ns. valmisruokia. Esimerkiksi synteettiseti, keinotekoiseti valmistetuista vitamiini ym. tuotteista imeytyy elimistöön vain 9-11 prosenttia. Useat kliiniset tutkimukset osoittaa sen. Se on fakta. Pitkäaikaisella sitoutumisella ja pitkäaik. "rahastuksella" on selvä ero. Esimerkkiksi 12 kk kuntosali korti ja siihen 60 euron edestä kuukaudessa "pakollisia" pussikeittoja tekee vuodessa noin 1500 euroa. Ihme kun ei kuningakuluttaja tai muut kuluttajaviranomaiset ole ottaneet asiaa esiin televisiossa. Hupaisint on että kilot tulevat varmasti takasin 1-2 vuoden sisällä. Tunne monta jotka haluasivat päästä "sopimnuksesta" eroon.

    Äänestä

  • Pelkää rahastustako? kirjoitti:

    Meidät on tarkoitettu syömään kunnon ruokaa, ei kemiallista ja keinotekoisesti valmistettuja tuotteita eikä ns. valmisruokia. Esimerkiksi synteettiseti, keinotekoiseti valmistetuista vitamiini ym. tuotteista imeytyy elimistöön vain 9-11 prosenttia. Useat kliiniset tutkimukset osoittaa sen. Se on fakta. Pitkäaikaisella sitoutumisella ja pitkäaik. "rahastuksella" on selvä ero. Esimerkkiksi 12 kk kuntosali korti ja siihen 60 euron edestä kuukaudessa "pakollisia" pussikeittoja tekee vuodessa noin 1500 euroa. Ihme kun ei kuningakuluttaja tai muut kuluttajaviranomaiset ole ottaneet asiaa esiin televisiossa. Hupaisint on että kilot tulevat varmasti takasin 1-2 vuoden sisällä. Tunne monta jotka haluasivat päästä "sopimnuksesta" eroon.

    Totta maar. Ei kait kukaan laihdutustuotteiden valmistaja valmista sellaista tuotetta joka toimii. Nimittäin silloin ei tarvitsisi enää lainkaan laihdutustuotteita. Heh hee

    Äänestä

  • Pelkää rahastustako? kirjoitti:

    Meidät on tarkoitettu syömään kunnon ruokaa, ei kemiallista ja keinotekoisesti valmistettuja tuotteita eikä ns. valmisruokia. Esimerkiksi synteettiseti, keinotekoiseti valmistetuista vitamiini ym. tuotteista imeytyy elimistöön vain 9-11 prosenttia. Useat kliiniset tutkimukset osoittaa sen. Se on fakta. Pitkäaikaisella sitoutumisella ja pitkäaik. "rahastuksella" on selvä ero. Esimerkkiksi 12 kk kuntosali korti ja siihen 60 euron edestä kuukaudessa "pakollisia" pussikeittoja tekee vuodessa noin 1500 euroa. Ihme kun ei kuningakuluttaja tai muut kuluttajaviranomaiset ole ottaneet asiaa esiin televisiossa. Hupaisint on että kilot tulevat varmasti takasin 1-2 vuoden sisällä. Tunne monta jotka haluasivat päästä "sopimnuksesta" eroon.

    >

    Jaaha ? Kukas meidät tuollaiseen on tarkoittanut ? Myönnän, että pärjäämme monenlaisella ruualla, mutta mikä on optimi, niin sitä et tiedä Sinä eikä sitä tiedä kukaan muukaan. Niillä pusseilla pärjää vallan mainiosti.

    >

    Sitten vaan osoitat tuollaisen tutkimuksen. Muuten tuo on paskapuhetta. Lisäksi niin, miksi jossain toisessa ruuassa olevat täsmälleen samat aineet imeytyisivät jotenkin paremmin kun ne kuitenkin liukenevat täsmälleen samoiksi yhdisteikseen suolistossa ? Totta on tietysti, että jotkin ruoka-aineet estävät joitakin aineita imeytymästä, mutta tämä ongelma on varsinkin normaalia ruokaa syödessä. Mitä luultavimmin pussikeitoilla kehossa on lähempänä optimia olevat vitamiini- ja hivenainepitoisuudet kuin keskiverto ruokailijalla.

    >

    Jos saat puolellatoista tonnilla koko vuoden ruuat sekä maksettua yhden harrastuksen, niin onko se rahastusta mielestäsi ? Ei se nyt jumalattoman kalliilta kuulosta. Toki siitä joku elantonsakin ottaa, mutta onpa tuollaiset sitoumukset verrattoman hyviä, jos tosissaan haluaa laihtua.

    >

    Voit lukea vaikka tuota artikkelia http://www.nature.com/oby/journal/v9/n11s/full/oby2001134a.html ja suomennella yön hiljaisina tunteina vaikkapa johtopäätelmien ensimmäistä lausetta: "VLCDs have been shown to be very effective in the treatment of obesity" sekä tuota tuon rewievin ydinkohtaa: "VLCD in combination with active follow-up treatment seems to be one of the better treatment modalities for long-term weight maintenance success".

    Jep, nimenomaan aktiivinen laihduksen aikainen ohjeistus ja kontrollointi tuottaa yhdet parhaat tulokset yhdistettynä pussikeittoihin pitkäaikaisessa painonhallinnassa. Tuo on siis tieteellinen fakta, jonka voit tosiaan tarkistaa tuosta artikkelista. Emme elä enää laihdutuksessa 70-lukua. Päivitä kuvitelmasi tähän päivään.

    >

    Minustakin on arveluttavaa, ettei (olikos se) Xtravaganza-kuurissa ole esim. viikon kokeiluvaihetta tms. Jos tuotteet ei nimittäin yksinkertaisesti sovi, niin ei ne vaan sovi. Toki noissa pitää olla kahden viikon kuluttajansuojalaki voimassa (käsittääkseni).

    Äänestä

  • kaupustelija ! kirjoitti:

    Tutkin kerran töissä vanhainkodilla työkaverini kanssa ihan tavallista knorr-pussikeittopakkausta ja pussikeitto laihdutusvalmistetta. Tämän nimeä en muista, tilattiin työkavereden kanssa jostakin, kun laihdutettiin yhdessä.Myös potilaiden lihavuuden hoitoon käytettävä. Aivan sama ravintosisältö ja melkein sama määrä kaloreita annospussissa. Mutta huima hinta ero, kannatti ostaa knorria kaupasta.

    Äänestä

  • samaa sisällä kirjoitti:

    Siis selvää rahastusta ihmisten lihavuudella ja kiloilla. Ei tyhmä ole se joka jymäyttää vaan se joka antaa itsensä jymäyttää.

    Äänestä

  • samaa sisällä kirjoitti:

    Tutkin kerran töissä vanhainkodilla työkaverini kanssa ihan tavallista knorr-pussikeittopakkausta ja pussikeitto laihdutusvalmistetta. Tämän nimeä en muista, tilattiin työkavereden kanssa jostakin, kun laihdutettiin yhdessä.Myös potilaiden lihavuuden hoitoon käytettävä. Aivan sama ravintosisältö ja melkein sama määrä kaloreita annospussissa. Mutta huima hinta ero, kannatti ostaa knorria kaupasta.

    Ai Knorrin keitoissa on vitamiini- ja hivenainesuhteet juuri oikeanlaisia, että niistä saa kaikki päivittäin tarvittavat mikroravinteet ? Entä makroravinteet (proteiinin määrä) ? Muista, että VLCD:t on tarkoitettu ainoaksi ravintolähteeksi koko kuurin ajan - Knorrin keitot ei ole tarkoitettu ainoaksi ravinnonlähteeksi.

    No, ei siinä mitään, selviää ihminen lyhyitä aikoja vaikkei hivenainetasot olisikaan lähelläkään optimia - ja voihan niiden alhaista saantia korjata esim. tablettimuodossa. En ne pussit tosiaan mitään korvaamattomia ihmetuotteita ole. Mutta jos niitä ei käytä, kannattaa olla perillä sen verran hyvin ravintotieteestä, että osaa itse koostaa hyvän ruokavalion myös alhaisilla kaloreilla, jos haluaa DIY-VLC-kuurin.

    Hinnasta en tiedä kun en ole esim. noita Knorrin keittoja tavannut ostella. Mutta käsittääkseni jotain 1,5 eukun tietämillä yksi setti on. Montako annosta siitä saa ? Jos kaksi, annoksen hinnaksi tulee 75 snt, neljän tapauksessa sellainen vajaa 40 snt (eikä siinä sitten saa olla mitään lisukkeita: leipiä sun muita). Tuollaiset VLCD-tuotteet tuottaa annoshinnaksi normaalihinnoilla 15 annospussia/20 € eli 1,30 €. Tosin olen ostanut joskus (kun vielä VLCD-tuotteita käytin) 15 annosta 10,95, jolloin annoshinnaksi tulee n. 75 snt. No, tietysti Knorrin keitossakin on tarjouksia. Sitä en sitten tiedä, onko tuo liikaa sellaisesta ruokavaliosta, joka on todetusti järkevä "paastoruoka". Se jäänee jokaisen itsensä pääteltäväksi, kuinka arvokas se oma terveys sitten on (tosin siis matala riski lyhyeen Knorr-kuuriinkin liittyy, käsittääkseni). Toki siis VLCD-tuotteiden korkeampaa hintaa selittää se, että niihin on lisätty (tai suunniteltu ne niin) tarvittavat vitamiinit, proteiinia jne. Kai tuo prosessi vähän enemmän maksaa kuin Knorrin keittoainesten kuivaaminen. Toki Knorrkin ottaa noista voittoa eli yhtä "tyhmää" se on maksaa Knorrille kuin vaikka Nutrilettille.

    Äänestä

  • tosissasi ? kirjoitti:

    Kaikki ne on samaa teollista jauhetta jossa on synteettisiä, keinotekoisia vitamiineja ja aineita joita terve elimistö ei kaipaa. Toiseksi ne eivät yleensä imeydy ruansulatuskanavasta elimstöön juuri mitenkään kuten kliiniset kokeet osoittavat.

    Äänestä

  • Epäterveellistä "ravin... kirjoitti:

    Kaikki ne on samaa teollista jauhetta jossa on synteettisiä, keinotekoisia vitamiineja ja aineita joita terve elimistö ei kaipaa. Toiseksi ne eivät yleensä imeydy ruansulatuskanavasta elimstöön juuri mitenkään kuten kliiniset kokeet osoittavat.

    >

    Ne on ihan luonnollisia tai luonnollisen kaltaisia vitamiineja. Mistä kummasta olet saanut päähäsi, että ne olisivat jotain muuta kuin normaalista ruuasta saamasi vitamiinit ?

    >

    Missä tällaisia kliinisiä kokeita on julkaistu ?

    Mikä vitun into Sinulla on yrittää vastustaa jotain laihdutuskeinoa valehtelemalla ? Etkö huomaa, että puhut nyt itse asiassa VLCD:n puolesta kun et pysty sitä vastustamaan kuin valehtelemalla ?

    Äänestä

  • valehdella kirjoitti:

    Sinä se selvästi kaupustelet jotain ihmediettiä! Taitaa perustua synteettisiin aineisiin? Ei kukaan laihdutustuotteiden valmistaja halua että tuotteensa toimii pysyvästi, silloinhan heiltä menisi markkinat.

    Äänestä

  • Verkostomarkkinointiako? kirjoitti:

    En edelleenkään kauppaa mitään kuten jo sanoin (yritä tavata tämän viestiketjun otsikot osaltani).

    >

    Maailmassa on lähes puoli miljardia lihavaa, jotka pystyvät maksamaan laihtumisestaan esim. 200 euroa. Sadan miljadrin bisnes - vaikka sen jälkeen jäisi työttömäksi - on aivan helvetillisen suuri. Jokainen valmistaja haluaisi juuri tuollaisen tuotteen, josta pystyy tienaamaan hyvän voiton (koska samanlaista toimivaa tuotetta ei olisi kenelläkään) ja siitä saisi Nokian kokoisen firman. Nykyiset laihdutustuotteiden valmistajat ovat pikkuhypistelijöitä sen rinnalla, jos joku pystyisi kehittäämään tuotteen, joka tosiaan laihduttaisi varmasti ja pysyvästi. Ihan jokainen bisnesvaistoinen haluaisi nimenomaan sellaisen tuotteen. Jokainen laihdutusvalmistaja pyrkii nimenomaan tekemään tuotteen joka laihduttaa pysyvästi ja varmasti.

    En tiedä, kuvitteletko tuon väitteesi tulevan enemmän todeksi kun toistat sitä vai kertooko tuo papukaijana olemisesi enemmän älyllisistä kyvyistäsi. Ehkä tosiaan ihminen joka vastustaa jotain asiaa vain tietämättömyyttään ja kuvitelmiensa perusteella ei varmaan kykene tuon monimutkaisempaan kuin toistamiseen. Ajattelu nyt on kokonaan pois laskuista. Se ainakin on hienoa, että tuo aivottomuus oikein paistaa jokaisen silmään kirjoituksistasi: siitä huomaa, millä tasolla VLCD:n vastustus ylipäätään on. Senkin huomaa, että vaikka olen pyytänyt niitä (olevaisiksi väitettyjä) todisteita VLCD:n vaaroista, niin et ole niitä kyennyt toimittamaan. Huomaamme siis, että valehtelet. Se taitaakin olla ainoa keinosi "taistelussasi": valehtelu tuloksista, ääliömäisyyksien toistaminen sekä omien puupäisyyksien itsepäinen inttäminen ilman mitään totuuspohjaa.

    Oletko ihan aidosti tyytyväinen panokseesi tällä palstalla ?

    Äänestä

  • Verkostomarkkinointiako? kirjoitti:

    Sinä se selvästi kaupustelet jotain ihmediettiä! Taitaa perustua synteettisiin aineisiin? Ei kukaan laihdutustuotteiden valmistaja halua että tuotteensa toimii pysyvästi, silloinhan heiltä menisi markkinat.

    Nämä dieettien kaupustelijat eivät todellakaan ole hyvää hyvyyttään kanssaeläjien terveyttä edistämässä, vaan toimintaan liittyy muistakin verkostomarkkinointikyhäelmistä tuttu mielipiteenmuokkaus.Dieettifirmojen konseptiin liittyy aina voimakas psyykkaus epäilijöiden ja järjenpuhujien poissulkemiseksi.Toki laihdutustulokset ovat mairittelevia, mutta niihin voisi päästä myöskin ilman bisneksentekijöiden isoveli valvoo-mentaliteettia kaikkine syyllistämisineen ja muine taloudellisine sanktioineen...

    Äänestä

  • Skeptikko kirjoitti:

    En kuitenkaan myy mitään tuotetta. Joskus olen käyttänyt ja käytöstäni kerron käyttäjäkokemuksiani (ryyditettynä ihan tieteellisellä tiedolla asiasta). > Onko tuollaisia verkostomarkkinointiketjuja, jotka myyvät VLCD-tuotteita ? Itse olen ostanut omani silloin ihan tavarataloista. Joskus niissä on jopa hyviä tarjouksia, joten ne kannattaa käyttää hyödyksi. > Jep. Eikös se ole ainoa päämäärä laihdutuksessa ? > Varmasti myös muulla tavoin onnistuu. VLCD on vaan yksi keino, joka sopii joillekin. Itse kuvittelen niin, että sellainen liberaalishenkinen muutoksesta ja uusista asioista nauttiva voi kokea VLCD:n hyväksi vaihtoehdoksi kun taas konservatiivisemmista tapauskollisuuten pyrkivästä ihmisestä selkeät rajoitteet ruokavaliossa tuottanevat parhaat tulokset. Kaikki eivät kuitenkaan jaksa sitä kohtalaisen hidasta kihnuttamista pitkäaikaista vähillä kaloreilla, pienessä nälässä, olemista. Eikö ole hyvä, että heillekin on omalle tyylilleen/persoonalleen sopiva laihdutuskeino ? Tärkeintähän lienee tulos eikä se, miten sinne pääsee. Keinovalikoiman laajuus vaan auttaa tavoitteen saavuttamisessa kun ihmiset ovat niin erilaisia. > En tiedä tästä, mutta tutkimuksellisesti juuri tuollainen terapiatyyppinen toiminta vaikuttaa kaikkein tuloksellisimmalta laihdutustavalta. Itse toki olen laihtunut ilman moisia terapioita - enkä kyllä oikein pysty näkemään itseäni jossain istunnossa. Joillekin se kuitenkin auttaa kovastikin. Minä haluan hakea tietämyksen ruokavaliosta tieteellisistä lähteistä - jotkut haluavat kuulla sen asiantuntijan suusta. Noh, molempi parempi, jos se auttaa pudottamaan painoa vai mitä ?

    Äänestä

  • Sinä vaan kirjoitti:

    ja 8 kg pois. Ei mitään vieroitusoireita ruuanpuutteesta, lääkkeitä vähennetty, olo hyvä. Vielä 40kg jäljellä. Jos tämä extravaganza auttaa, niin en paljon mieti pussikeittojen terveellisyyttä. Eiköhän sitä ole tullut syötyä tähän mennessä painosta päätellen paljon turhaa ja epäterveellistä. Katsokaa joskus ihan tavallisen leipäpussin lisäainemääriä ja syyllistäkää vasta sitten meitä pumperoita pussikeitoista-

    Äänestä

  • päivää pussikeitolla kirjoitti:

    Tosin veikkaan, ettei tuo 8 kiloa ole pelkästään rasvakudosta. Laihtumistahti (tai painon putoaminen) varmasti hidastuu koko ajan, mutta sehän ei saa masentaa kun tietää, että sitten se on ihan oikeasti siitä ylimääräisestä vararavinnosta pois.

    Äänestä

  • homma ! kirjoitti:

    Syö terveellisesti kotiruokaa ja likkukaa uiden, pyöräillen tai kävellen. Et sinä eikä sinun elimistösi kaipaa synteettisiä, kemiallisia ravintolisiä tai pussikeittoja.

    Äänestä

Tänään tulee viikko täyteen kun olen elänyt pelkillä "pussikeitoilla" - eli pirtelöillä. Olo on ollut mainio ihan koko ajan, MITÄÄN mielihaluja ei ole ollut, edes kahvi ei ole oikein maistunut vaikka normaalisti juon sitä monta mukia päivässä. Olen jaksanut tehdä ruumiillista työtä ja ulkoilla, ja mieliala on ollut erittäin hyvä. Kumma juttu että näin hyvin voikin pärjätä - varsinkin kun vain pieni osa pussien sisällöstä on imeytynyt elimistöön?

Normaalisti olisin tämänkin viikon aikana joka ilta miettnyt mitä vielä söisi, ottaisiko suolapähkinöitä vai suklaata - vai ehkä lasin punaviiniä. Nyt en ole sellaisia ajatellut ollenkaan.

Ymmärrän ettei näitä pirtelöitä ole tarkoitettukaan jatkuvasti käytettäviksi - melkein harmittaa. Näin tyytyväinen ja hyvinravittu en ole ollut aikoihin - ja olenpa tainnut vähän laihtuakin.

Hassua että silloin kun työkiireiden takia saatoin elää koko päivän suklaalla, kahvilla ja suolapähkinöillä ei kukaan tainnut olla huolissaan elimistöni tilasta - mutta nyt kun ravintoni on tarkkaan harkittua ja ravintotaloudellisesti punnittua on huoli sitten sitä suurempi?

Ja ihan tiedoksi aloittajalle - eivät ne tomaatitkaan kokonaisina suolenseinämän läpi kulje, kyllä kaikki ravinto siinä vaiheessa on aika pieneksi jauhautunutta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Näin se vain on kirjoitti:

Kemiallisesti- ja synteettisesti, siis keinotekoisesti valmistetut ns.pussikeitot ja pirtelöt eivät ole hyväksi elimistöllemme pitkaikaisesti käytettynä. Niiden käyttö johtaa ravinnonpuutteeseen ja elimistömme ei saa tarpeeksi riittävästi luonnonmukaisia aineita. Ei elimistömme kaipaa sellaisia teollisia, keinotekoisia aineita, josta suurin osa ei edes imeydy ruansulatuskanavasta elimistöön. Jotkut "hairahtuu" tekemään mm. kuntosalin kautta 12 kuukauden pituisia "sopimuksia" joita
on vaikea saada purettua, kuten muissa keskusteluissa käy ilmi. Rahastusta ja rahastusta tapahtuu aina vain enempi lihavien ja ylipainoistaen ihmisten kustannuksella. Kyllä laihduttaminen onnistuu kaikilta kunhan muuttaa ruokatottumuksiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu