Eniro uutisoi tänään klo 12.00

Sosiaali- ja terveysministeriön seurantatulosten johdosta, jossa tutkimuksessa tuli itsestään selväksi se, että netissä yön yli valvomiset ovat hyvin epäterveelliset ihmisen kehityksen kannalta. Apinakokeilla todistettiin aivoissa tapahtuvan kemiallisia muutoksia, jotka saivat koeapinat käyttäytymään hyvinkin agressiivisesti tai muuten sekopopäisesti lajitovereitaan kohtaan mikäli olivat yönsä yli netissä roikkuneet. Kansantaloudellisestikin ajatellen apinakoe todisti laman pitkittyvän, mikäli muutosta ei saada aikaiseksi. Nimittäin apinat olivat netissä roikkumisyönsä jälkeen koko seuraavan päivän aivan nukuksissa. Kahvia vain olisivat juoda halunneet. Ministeriön neuvottelevat virkamiehet ja eniron johto pohtivat ongelmaan ratkaisua, kuinkas muuten viime yön aikana. Yhteinen konsensus löytyikin. Tästä päivästä lähtien kaikki eniron keskustelupalstat suljetaan klo 24.00-06.00 väliseksi ajaksi. Koettakaa kestää akuutin siirtymävaiheenne yli.
4221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

lisää kuravettä! hähä :D

Äänestä

Minäkin näin aprillipäivän kunniaksi lentävän lehmän.

Äänestä

..toivottavasti olet varastoinut riitävästi silliä ja kuravettä tälle päivälle!!!! hehhee... :D

Äänestä

Aprilliä, syö silliä, juo kuravettä päälle;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


loppuu yövalvomiset kirjoitti:

Sosiaali- ja terveysministeriön seurantatulosten johdosta, jossa tutkimuksessa tuli itsestään selväksi se, että netissä yön yli valvomiset ovat hyvin epäterveelliset ihmisen kehityksen kannalta. Apinakokeilla todistettiin aivoissa tapahtuvan kemiallisia muutoksia, jotka saivat koeapinat käyttäytymään hyvinkin agressiivisesti tai muuten sekopopäisesti lajitovereitaan kohtaan mikäli olivat yönsä yli netissä roikkuneet. Kansantaloudellisestikin ajatellen apinakoe todisti laman pitkittyvän, mikäli muutosta ei saada aikaiseksi. Nimittäin apinat olivat netissä roikkumisyönsä jälkeen koko seuraavan päivän aivan nukuksissa. Kahvia vain olisivat juoda halunneet. Ministeriön neuvottelevat virkamiehet ja eniron johto pohtivat ongelmaan ratkaisua, kuinkas muuten viime yön aikana. Yhteinen konsensus löytyikin. Tästä päivästä lähtien kaikki eniron keskustelupalstat suljetaan klo 24.00-06.00 väliseksi ajaksi. Koettakaa kestää akuutin siirtymävaiheenne yli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu