Miten onnistuisin pääsemään irti suhteestani? Olen ollut elämäni miehen, suurimman rakkauteni ja sielunkumppanini kanssa yli 10 vuotta. Monia vuosia meni todella hyvin, olin varma, että sellaista asiaa ei tule, joka meidät erottaisi. Vaan tulipa kuitenkin: alkoholi. Tässä suossa on nyt rämmitty muutama vuosi. Aina jaksan uudestaan uskoa siihen parempaan huomiseen, joka meillä voisi olla. Aina jaksan uskoa miehen lupauksiin, että juominen loppuu. Eipä näytä loppuvan. Nyt en enää usko, mutta toivon silti edelleen.
Järki sanoo, että oman itseni vuoksi tästä on lähdettävä. Mistä saan siihen lopulliseen päätökseen voimaa? Kun rakkaus ei ole loppunut. Välillä on niitä selviä, hyviä päiviä, jolloin en vaihtaisi miestäni mistään hinnasta. Ne vaan vaikeuttavat eroa, kun kaikki hyvä tulee taas mieleen. Suututtaa niin vietävästi, että näin hieno ja ainutlaatuinen juttu menee pilalle jonkun niin typerän asian takia kuin alkoholi!
Miten pystyn elämään sen tiedon kanssa, että en saa vanheta miehen kanssa, jota rakastan yli kaiken ja johon en koskaan kyllästyisi? Miten pääsen yli siitä katkeruudesta, etten ehkä koskaan saa perhettä ja lapsia? Miten pystyn elämään sen asian kanssa, että mieheni joutuu aina vaan pahempaan jamaan, kun en ole huolehtimassa? Miten pystyn olemaan murehtimatta sitä kaikkea, mitä mieheni menettää? Mistä tiedän, milloin olen auttanut tarpeeksi, milloin olen tehnyt kaikkeni ja on aika luovuttaa?
Järki sanoo, että oman itseni vuoksi tästä on lähdettävä. Mistä saan siihen lopulliseen päätökseen voimaa? Kun rakkaus ei ole loppunut. Välillä on niitä selviä, hyviä päiviä, jolloin en vaihtaisi miestäni mistään hinnasta. Ne vaan vaikeuttavat eroa, kun kaikki hyvä tulee taas mieleen. Suututtaa niin vietävästi, että näin hieno ja ainutlaatuinen juttu menee pilalle jonkun niin typerän asian takia kuin alkoholi!
Miten pystyn elämään sen tiedon kanssa, että en saa vanheta miehen kanssa, jota rakastan yli kaiken ja johon en koskaan kyllästyisi? Miten pääsen yli siitä katkeruudesta, etten ehkä koskaan saa perhettä ja lapsia? Miten pystyn elämään sen asian kanssa, että mieheni joutuu aina vaan pahempaan jamaan, kun en ole huolehtimassa? Miten pystyn olemaan murehtimatta sitä kaikkea, mitä mieheni menettää? Mistä tiedän, milloin olen auttanut tarpeeksi, milloin olen tehnyt kaikkeni ja on aika luovuttaa?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Painin saman asian kanssa! Tosin me ollaan oltu yhdessä vasta pari vuotta. Tänään ajattelen järjellä huomenna taas tunteella jne.
Kamalin asia on se, että jos nyt luovutan ja lähden suhteesta ja mies sitten raitistuukin ja joku toinen onnellinen nappaa siitä sitten mun elämäni miehen itselleen. Tällaisia hulluja ajatuksia pyörii päässä ja olen jo etukäteen helvetin katkera ja mustis. Tosiasiahan on se, että joku joskus aina onnistuukin raitistumisessa jos itse haluaa ja voihan olla, että suhteen loppuminen avaa silmät ja herättää, tai sitten ei.
Mene ja tiedä. Ikäväkseni en voi sua auttaa, enkä itseänikään. Nyyh!
Ihan samat aatokset minullakin: jospa se sitten raitistuukin ja olen luovuttanut liian aikaisin jne. Toivon, että suhteen loppuminen avaisi silmät ja voisimme sitten palata yhteen... Vaikka todennäköisempää on se, että mies menee entistä enemmän alamäkeen, mutta mistä sitä tietää...
Toisaalta ajattelen, että jossain vaiheessa on vaan pakko repäistä itsensä tästä irti. Sitten vasta katkera olisinkin, jos huomaan olevani tässä samassa pisteessä vielä viiden vuoden päästä.
Toisinaan toivon, että mies tekisi jotain niin kamalaa, että se olisi se viimeinen pisara. Että saisi jonkin muunkin syyn jättämiselle (ihan kun alkoholi muka ei olisi tarpeeksi hvyä syy...). Mutta ei se tee, ei ole väkivaltainen eikä ainakaan ole jäänyt kiinni pettämisestä.
Oma pää hajoaa, kun näitä asioita ajattelee joka hetki. Ja toivoo josko tänään olisi sellainen hyvä ja mukava päivä... Voi apua, kuulostaako tämä jo ihan säälittävältä?
Tiedän tasan tarkkaan mistä puhut. Näin tässä vaiheessa sanon, että itselläni oli samanlainen tilanne. Minä olin vain se osapuoli, joka joi. Ex-tyttöystävälläni meni todella hermot juomiseni suhteen, mutta minä en osannut ottaa asiaa todesta, ennenkuin hän jätti minut. Silloin vasta silmäni avautuivat. Jättämisen jälkeen hain apua, jonka ansiosta olen saanut elämäni raiteilleen. Ainoa mikä minua nyt rassaa se, että ex:äni ei usko, että alkoholi ei ole ongelma. Hän ei vaan yksinkertaisesti usko. Rakastan häntä todella paljon ja haluaisin meidän jatkavan tyhjältä pöydältä, mutta hänestä en tiedä. Tiedän, että hänkin rakastaa minua, mutta hän ei välttämättä uskalla enää ottaa riskiä. Tämä todella rassaa minua. Hän on elämäni nainen...
Oi, pelkään, että meille käy noin. En ole varma uskoisinko itsekään sitten enää. Ja vaikka uskoisinkin, niin mitäs jos miehen raitistumiseen menee xx aikaa, ja siinä ajassa ajaudun suhteeseen jonkun toisen kanssa? En elämäni miehen kanssa, koska senhän olen jo kokenut, mutta johonkin suhteellisen hyvään ja ennen kaikkea tasaiseen suhteeseen. Uskaltaisinko siinä vaiheessa hylätä sen suhteen ja palata elämäni miehen kanssa yhteen? Enpä usko. (Ja sitten olisi taas entistä enemmän huono omatunto...) Niinpä se on nyt pakko lähteä siitä, että ero on sitten lopullinen.
Frida,
oletko puhunut kaikista noista mielessäsi pyörivistä kysymyksistä miehesi kanssa? siis selvänä päivänä? Minä toimisin ehkä näin: Tee hänelle selväksi että todellakin harkitset jättämistä, jos hän ei ryhdy järeämpiin toimiin juomisen lopettamiseksi. Kerro että hän on elämäsi mies, juuri täydellinen sinulle, mutta että et voi elää hänen kanssaan jos tästä ongelmasta ei päästä eroon. Ole luja ja ehdoton, mutta kuitenkin rakastava. Älä nalkuta, vaan yritä saada aikaan järkevä ja avoin keskustelu. Kai hänkin kuitenkin myöntää että alkoholi on ongelma? Ja jos ei, niin olisi aika silmien jo aueta. Anna hänen tottua ajatukseen jonkin aikaa (siis jos et ole vielä ihan niin suoraan siitä puhunut hänelle), mutta aseta jokin aikaraja johon mennessä haluat että hän menee hoitoon. Tee selväksi että siitä ei ole joustamista. Jos hän valitsee tuolloin alkoholin ennemmin kuin sinut, niin peli lienee selvä?
Jos tuo keskustelu ei tuo tulosta, niin mielestäni kannattaisi vielä yrittää samantyyppistä juttelua jonkin ulkopuolisen tahon kanssa. olen kuullut että pariterapioista saa hyvin apua juuri tällaisiin kommunikointiongelmiin. Teillä on niin hieno suhde muutoin, ja jos kerran todella tunnet että siinä on elämäsi mies, niin ei kannata ihan helpolla luovuttaa. Jos muutama terapiasessio saa miehesi näkemään kuinka tilanteesta kärsit, ja menemään hoitoon, niin kyllä se on sen rahan ja ajan ja vaivan arvoista. Ehkä miehesi ei ole vielä oikein tajunnut miten hirvittävästi hänen juomisensa sinun elämääsi vaikuttaa (kun hän ei kuitenkaan väkivaltainen ole).
Muutoin ei mielestäni kannata niin kovasti miettiä tuota tulevaisuutta (mahdollisesti) ilman miestäsi. Vaikka ero olisi nyt lopullinen, elämässä tapahtuu vaikka mitä mihin ei voi itse vaikuttaa, ja koskaan et tiedä etukäteen mikä todellinen lopputulos on. Sinun on toimittava nyt siten kuin tuntuu tällä hetkellä oikealta, ja sitten myöhemmin järjestää elämäsi vain sen mukaan, eikä stressata tulevaisuudesta vielä nyt. Kun kerran noin kovasti tuo ongelma mielessäsi pyörii koko ajan, ja näyttää vievän tosi suuren osan energiaasi, on sinun ensin tehtävä sille jotakin. Älä mieti että uskallatko palata hänen kanssaan yhteen ennen kuin se valinta on oikeasti edessäsi.
No, tsemppiä ja rohkeutta toivon sinulle! Ja vielä toistaisin että ei hyvää miestä kannata yhden sairauden vuoksi pois heittää, ennen kuin on yritetty kaikki mahdollinen sen parantamiseksi. :)
Joo, kyllä tosiaan vie aikaa ja energiaa tämän asian pohtiminen. Kiitos kaikista sanoistasi. Mies tietää kaiken tuon, on puhuttu monet kerrat (sekä miehen ollessa selvin päin että humalassa). Itse asiassa olenkin sellaisen aikarajan laittanut, vuoden loppuun ja nyt sitten kun aika lähenee ja muutosta ei näy, pelkään että perun oman päätökseni ja arveluttaa onko se sittenkään oikea päätös...
Mies myöntää ongelman ja on käynyt a-klinikalla, mutta ei auttanut. Jostain syystä ei oikein usko itse omaan raitistumiseensa. En tiedä onko hän jo jotenkin sitten luovuttanut... Tiedän olevani hänen elämänsä nainen (monesti sen sanonut ja osoittanut), mutta silti ei pysty lopettamaan, vaikka tietää minun kohta jättävän hänet.
Niin, se pääasiallisin kysymys milloin on aika luovuttaa? Siihen ei kai kukaan osaa vastata. En minäkään.
no, jos kerran asia on tehty selväksi miehelle, niin mielestäni sinun ei pidä nyt ruveta perumaan päätöstäsi, jos haluat jonkin ratkaisun tähän ongelmaan että vain velloa samassa suossa loppuelämääsi. Jos mitään ei ole tapahtunut tammikuun alussa, jätä hänet. Mutta muistuta asiasta vielä muutaman kerran etukäteen kuitenkin.
EN tunne alkoholismihoitoja sen tarkemmin, mutta käsittääkseni yksi kerta ei auta mihinkään, siellä on käytävä säännöllisesti, ja itsensä hoitamisesta on tultava elämäntapa. Ei kai miehesi kuvitellut että kerran siellä käymällä hän paranisi? Se on varmasti pitkä ja raskas tie, mutta en ymmärrä miten miehesi ei tajua että se kannattaa tehdä jo oman terveydenkin vuoksi, puhumattakana siitä että jos rakastaa jotakuta jonka voi menettää tuommoisen addiktion takia.
Mitä jos ottaisit itse yhteyttä johonkin aa-seuraan/alkoholistin läheisten ryhmään, ja kysyt olisiko heillä mitään vinkkejä miten toimia?
Mutta selvähän se on että jos miehesi ei itse halua juomista lopettaa niin ei siitä mitään tule. Sinä voit vain tukea häntä siinä.
Et vaikuta mielestäni mitenkään erityisen läheisriippuvaiselta, vaan suhtaudut asiaan tosi järkevästi. Totta kai tietty riippuvuus on aina mukana kun eletään jonkun kanssa jota rakastetaan enemmän kuin mitään muuta, sehän on jo edellytyskin sille että voi olla oikeassa parisuhteessa. Ei tämä tilanne ole mitenkään sinun syysi, kuulostaa siltä että olet todella yrittänyt kaikkesi. Jos mies ei halua muuttua, se on hänen valintansa. Varmasti jossain vaiheessa katuu, ja sitten voitte katsoa mikä on tilanne. Jotenkin uskon että jos teidän tosiaan on tarkoitettu yhteen niin löydätte toisenne kyllä vielä uudestaan. Minun kaveripiirissäni on monille käynyt niin, ovat sitten 6kk-parin vuoden sisään tajunneet että "tämä on se juttu", ja nyt pitävät toisistaan kiinni kuin viimeistä päivää. :) Kaikkea hyvää, ja lämpimiä jouluajatuksia sinulle!
ps. mitä jos näyttäisit näitä keskusteluja hänelle, mitenhän hän reagoisi? Ei kai sinulla ainakaan ole mitään menetettävää...? Hän huomaisi miten paljon todella välität ja kuinka olet valmis tekemään kaikkesi auttaaksesi häntä.
Olet läheisriippuvainen ihminen. Lue läheisriippuvuutta käsittelevää kirjallisuutta tai tutki asiaa netissä, löytyy paljon tietoa. Et voi muuttaa miestäsi, muuttuminen lähtee itsestä käsin ja toinen muuttuu siinä sivussa. Älä elä elämääsi toisen kautta, hukkaat itsesi, omanarvontunteesi ja itseluottamuksesi! Voimia sinulle! Jos haluat pelastaa suhteenne, muutu itse ensin. Ja jos ero on joskus välttämätön, olet ainakin vahvempi itsesi kanssa.
Olen ehkä jollain tasolla läheisriippuvainen, mutta mieheni ei suinkaan ole koko elämäni. Elän omaa elämääni, harrastan ja tapaan kavereitani jne. Haluaisin vaan harrastaa ja tavata kavereita myös miehen kanssa, mutta se on hänen alkoholinkäyttönsä takia mahdotonta.
Tuota en ymmärrä, että minun pitäisi muuttua, jos haluan pelastaa suhteemme. Muuttua miten? Miten minun muuttumiseni auttaa mieheni irti alkoholista? Alkoholi on hänen ongelmansa, minun vain välillisesti, joten tuskin minun muuttumiseni mihinkään suuntaan hänen juomiseensa vaikuttaa.
Alkoholistille viina on nro 1. Kaikki muu tulee sen jälkeen, myös sinä. Alkoholistin kanssa elämisessä on se hauska puoli, että sinun pyrkimyksilläsi muutokseen ei ole mitään merkitystä. Vain miehelläsi on valta ja voima voittaa alkoholisminsa, sinun yrityksesi vaikuttaa asiaan ovat täysin turhia.
Lieneeköhän tuo alkoholistien peruspiirre, että selvinpäin he ovat maailman mahtavimpia miehiä ja puolisoita? Tällainen oli myös oma alkoholisti-exäni. Vieläkin harmittelen sitä, etten tajunnut lähteä aikaisemmin.
Joskus suurinta rakkautta on osata luopua: entäpä jos sinun lähtemisesi olisi avain miehesi raitistumiseen ja uuden, onnellisen elämän löytymiseen?
sen luota vaikkakin tulee tekeen kipeää.ei se elämäsi muuten rupea valoa saamaan.Itse odotin 7 vuotta sitä parempaa,ennen kuin sain silmäni auki.
Kerro miehellesi AA:sta, vie hänet sinne, vaikka lempeällä väkivallalla, jos tarpeen mene mukaan itsekin. Parhaassa tapauksessa hän pääsee alkoholista, ja sinun ei tarvitse päästä miehestäsi. Tiedäthän AA:han linkittyneen AAL:n (aikuiset alkoholistien lapset), jos sinulla tai hänellä on tuota painolastia, voisit/voisitte mennä sinnekin. Hyvin monet miehet ja naiset ovat irtautuneet tätä kautta. Onnea teille ja kestävyyttä koitoksessa. Teillä on nyt se "tahdotko sinä" -kysymyksen koettelemusvaihe, ja ylämäethän eivät ole loputtomia!
Lisäisin vielä tämän noiden AA- ja AAL-ryhmien lisäksi. Al-Anon on tarkoitettu nimenomaan omaisille, perheenjäsenille jotka alkoholistin kanssa elämänsä jakavat. http://www.al-anon.fi löytyy lisää tietoa.
Itse tutustuin aiheeseen omassa suhteessani, josta sittemmin pääsin irti. Ymmärrän tunteesi niin hyvin! Joskus aiemmin vannoin että juoppoa miestä en päivääkään katsele, mutta niin vain siinä vierähti viisi vuotta. Tuskin olisin edes eronnut, ellei mukaan kuvioon olisi tullut fyysinen ja henkinen väkivalta. Koska ne hyvät päivät, jolloin mies on se kehen rakastui, kantavat ihmeen pitkälle!
Haalin kirjastosta opuksia alkoholismista. Omaisten kokemuksia ja mietteitä luin lukemasta päästyäni, hämmästyin koska jotkut naiset ja miehet olivat valinneet tietoisesti elämän juopon puolison kanssa! He rakastivat todella pyyteettömästi ihmistä sen juoppuden takana! Vieläkin se hämmästyttää. Ehkä minustakin olisi ollut siihen ilman noita edellä mainittuja lisiä. En tiedä.
Toivon sinulle voimaa elämääsi, teit sitten minkä päätöksen tahansa.