Ollaan asuttu saman katon alla puolisen vuotta ja puhuneet koirasta todella paljon. Mies ei ole ennen omistanut koiraa, minhä sen sijaa melkein 15-vuotta ja jossain vaiheessa mieskin sai koirakuumeen puraisun. No, meille tuli koira, pentu koira, joka todellakin kiristää hermoja. Sen jälkeen suhteemme on alkanut mennä täyttä vauhtia alamäkeä. Mies on todella hermostunut koirasta, itse olen sydäntä myöten rakastanut tuohon suloiseen karvapalloon, ja minulla ei riitä enää yhtään mielenkiintoa miestä kohtaan. On tässä muutakin, mikä saa minut horjumaan.. Seksiä on todella vähän ja hellyyttä, mies luulee että sanomalla kerran päivässä minä rakastan sinua, riittää rakkauden osoitukseksi.
Jotenki ajattelen päivä päivältä eloa kahdestaan tuo pikku pörrökasan kanssa. Olo on liki koko yhdessä asumisen aikaan tuntunut kuin olisi kämppis, erolla että jaetaan sama sänky.. Missä ei tosin koskaan tapahdu mitään, keskimäärin kerran kahdessa kuussa ja silloinki huonolla menestyksellä..
Minä olen saanut koirasta paljon virikkeitä ja nyt ajattelenki että meidän olisi parempi kaksin.
Olenko hullu?
Jotenki ajattelen päivä päivältä eloa kahdestaan tuo pikku pörrökasan kanssa. Olo on liki koko yhdessä asumisen aikaan tuntunut kuin olisi kämppis, erolla että jaetaan sama sänky.. Missä ei tosin koskaan tapahdu mitään, keskimäärin kerran kahdessa kuussa ja silloinki huonolla menestyksellä..
Minä olen saanut koirasta paljon virikkeitä ja nyt ajattelenki että meidän olisi parempi kaksin.
Olenko hullu?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Et. Minä muutin yksin ja otin seurakseni kaksi pupua =) Jos suhteessa ei ole tunnetta, mene eteenpäin. Ties vaikka joskus tapaisit mukavan koiranulkoiluttajahäiskän päivälenkilläsi...
No olet vähän hullu. Sua vaivaa alkuihastus... koiraan.
Toivottavasti et koiran tähden eroa, sillä kyllä se teillekin sitten arki iskee.
Arki on tullut meidän suhteeseen jo vuosi sitten, minä kyllä pidin arjesta mutta en enää kun oloni on kuin kämppäkaverilla. Siitä kiitänki että minulla on koira. Onpahan ainakin joku, joka aistii huonon olon sanomattakin.
Tarkoitin, että kun alkuihastus siihen koiraan hälvenee. Olet sitten kaksistasi koiran kanssa,arki tulee, eikä sekään puhu eikä "pussaa". On se vähän yksinäistä, vaikka koira olis lohduttamassa.
Tykkään itsekin koirista paljon. Toisaalta avovaimoni vaatii paljon huomiota jota kyllä mielelläni annan, niin epäilen sen laittamisen järkevyyttä. Ehkä koira veis palan kiintiöstä? En tiedä.
Mieti keinoja, millä saisit asiat kuntoon miehen kanssa.
Oikeassahan sinä olet mutta tuntuu kuin mieheni olisi vihainen minulle kun kiinnitän huomion koiraan enkä huomio häntä. Olen jo monta kuukautta yrittänyt häntä koskettaa ja hyväillä mutta ei kelpaa, aina saa kylmän "älä viitti"
Pattitilanne todellakin, miten voin huomioida häntä enemmän kun hän ei anna koskettaa? Viikkon sitten yllätin miehen ja tein hyvää ruokaa ja heiluin kämpässä punainen korsetti päällä ja kun mies tuli kotiin, katsoi vaan ja sanoi: "Mä lähden käymään kaupassa". Ruoka oli jo pöydässä ja sanoi syövänsä myöhemmin.
Kaikkensa tässä yrittää mutta kun ei auta, niin minkäs teet.
Voisihan meillä olla koiran kanssa parempi kaksin ku ei olisi ilmapiirin myrkyttäjään saman katon alla.
Ymmärrän. Parisuhdeterapia on vielä viimeinen korsi. Sinulta ei puutu yritystä ja tilanne on kestänyt pitkään. Terapiasta (olen kuullut) on löytynyt apua monille, kun muualta ei. Miehelläsi voi olla monenlaisia ongelmia ja hän ehkä pakenee niitä, mieluummin kuin käsittelee. Ehkä jokin ikivanha ikävä juttu kummittelee? Ei hänkään varmaan nauti tilanteesta ja hänen olisi jo pitänyt tulla sinua vastaan. Lapsellistahan tuo on, kaivataan huomiota mutta torjutaan. Ikäänkuin pitäisi kostaa jotain.
Päädyt varmaan oikeaan ratkaisuun, mitä sitten teetkin. Voimaa sinulle!
Ehkä hän on huomannut koiran olevan tärkeän jo ennen koiran hommaamista ja sen hommaamisen jälkeen huomannut koiran olevan, vielä tärkeämpi mitä hän itse on. Sääliksi käy miestä, sinuna eläisin koiran kanssa onnellisena ja laskisin miehen menemään, ettei hän turhaan pilaisi elämäänsä kanssasi.
Niin no voi kai sen noinki ajatella, mutta huono olet varmaan sanomaan noin, minkä vuoksi mies ottaa koiran jos itse tekee mieli potkia sitä kalloon. Aina olen eläinrakas ollut, mutta en pakonnanut miestä, sanoin että kerkeämme kyllä, mutta välttämättä halusi.
Ja hän oli minulle tärkeä, siihen asti ku menetti kiinnostuksensa, mutta siihen ei liittynyt koiraa. Se tapahtui Keskenmenon jälkeen. Onko se sitten oikein, minua kohtaan että mies menettää kiinnotuksen ja hellyyden osoitukset keskenmeno myötä? Ihan niinku se minun vikani oli! Halusimme sitä lasta kovasti ja toki lapsen tultua olisi huomio jäänyt vähemmälle ja vauva olisi ollut tärkeämpi.
Pilaisiko hän sittenkin elämänsä minun kanssani?
Olen pahoillani, että pahoitit mielesi viestistäni. Alkuperäsessä viestissä oli kovin vähän tietoa todellisesta tilanteesta. Näyttäisi kuitenkin syyt olevan paljon syvemmällä kuin koirassa. Elikkä lapsen menetyksestä jo ennen syntymää. Miehesikin kärsii siitä paljon ja on arvellut koiran auttavan tilannetta edes vähän, ilmeisesti kuitenkaan häntä se ei ole auttanut ja se, että hän on huomannut sen auttavan sinua ja jättävän hänet ulkopuoliseksi on pahentanut hänen suruaan ja purkaa sitä koiraan. Teidän pitäisi pystyä selvittämään avoimesti tilannetta ja pohtia jatkoa sen perusteella. Toivottavasti lämpö välillenne löytyy takaisin ja karvapallollekin kaikkea hyvää.
Sää olet aivan pöpi! Ei taida johtua oikeasti koirasta tuo välinpitämättömyytesi miestäsi kohtaan, mutta jännä että itse luulet niin :)
Kannattaa varmaa ottaa housut pois ja pyllistää kun sillä on kiima-aika. Kokeile onko se sun miestäsi parempi myös siinä asiassa ;)
Tämä kääntyi nyt ihan päälaelleen. Minä en ollut se, joka halusi lopettaa hellyyden osoitukset ja halailut. Koira toi uutta sisältöä elämään, mitä meillä ei ole ollut todella pitkään aikaan ja ei MINUN aloiteesta! Mitä minun sitten pitäisi tehdä, väkisten mennä suuteleen ja saada taas vittumainen katse ku mies sanoo "ei huvita". Niinhän sitä aina sanotaan että ei ketään saa pakottaa.
Olen enemmän kuin iloinen että koira tuli taloon, onhahan minullakin muuta tekemistä kuin tuijottaa sohvalla makaavaa miestä! Ja sitä olenkin miettinyt, miksi me elämme enää kolmistaan kun minä saan keksiä omat virikkeet itse.
Eikö silloin olisi parempi olla yksin kuin yhdessä yksin.
"Olenko hullu?"
Kyllä olet.
Vaihda koira tanskandoggiin niin se voi hoitaa myös parisuhteen lihallisen puolen.
Koirat menevät aina miesten edelle! Jos eivät mahdu samaan talouteen mies lähtee, ja aina on tämä asenne kannattanut. Maailma on keskinkertaisia miehiä täynnä, mutta hyviä koiria on harvassa.=)