Tuntuu, että aika monelle gootille musa on sivuseikka. Ja että, VAATTEET ON GOOTIN AATTEET!
Vaatteet on gootin aatteet!
Elävänä arkkuun
3669
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näin se näkyy tänä päivänä olevan. Vaikka koko alakulttuuri on syntynyt musiikista, goottikulttuuria pidetään pelkkiänä vaatteina ja estetiikkana sekä gootti voi olla jos tuntee itsensä sellaiseksi..eh?
Ei näin.. Sen musiikin pitäis olla se pääasia ja kaiken tulla vasta sen jälkeen..
on näin. Ja juuri näiden "vaatteet on mun aatteet"- ihmisten takia kaikki gootit luokitellaan yhtä pinnallisiksi. Itselle kaikki on lähtenyt musiikista, ja nimenomaan musiikki ja se mitä sydämessäni tunnen, on tärkeintä aatteessa, vaatteet ovat sivuseikka.
Näinhän se. Siksi omalla kohdallani saattavat ihmiset nauraa kankkulan kaivoon vaatetuksen takia. Musiikki silti hyvinkin lähellä sydäntäni.