Lopetin suhteeni melko epävakaaseen naiseen muutama kuukausi sitten ja hän otti sen todella raskaasti. Itki ja pyysi jäämään. Koko kaksivuotinen suhteemme on ollut todella vaikea: hän on ollut jatkuvasti mustasukkainen, ailahteleva, määräilevä ja kesällä hänellä oli myös suhde toiseen mieheen, vaikka hän minua aiheetta on syyttänytkin toisiin naisiin sekaantumisesta.
Hän soittelee minulle usein ja itkee, pyytää takaisin. Hän saa tällä kaikella minut tuntemaan huonoa omaatuntoa, uhkailee itsemurhalla jne.. Kuinka olen julma mies, miten voin jättää hänet noin kylmästi. Myönnän, että lähtöni oli kylmä, mutta olen kesästä asti yrittänyt tehdä lähtöä ja aina hän sai minut perumaan päätökseni. Oli sitten pakko tehdä vain ratkaisu, sanoa että nyt riitti. Muuten homma olisi taas jatkunut samanlaisena kuin ennen.
Pitääkö minun vain kylmästi jättää vastaamatta hänen puheluihinsa jne. Kuinka paljon olen vastuussa toisesta? Tiedänhän minä ettei hän voi hyvin. Olen pyytänyt häntä menemään terapiaan, mutta ei hän halua tai tunne tarvetta. Jotenkin tunnen olevani vastuussa hänestä, mutta olenko? Voinko edes auttaa ihmistä, jolla on pahoja mielenterveysongelmia? Joka syyttää kaikesta minua? Vastaavia kokemuksia? Tämä oikeasti syö miestä.
Hän soittelee minulle usein ja itkee, pyytää takaisin. Hän saa tällä kaikella minut tuntemaan huonoa omaatuntoa, uhkailee itsemurhalla jne.. Kuinka olen julma mies, miten voin jättää hänet noin kylmästi. Myönnän, että lähtöni oli kylmä, mutta olen kesästä asti yrittänyt tehdä lähtöä ja aina hän sai minut perumaan päätökseni. Oli sitten pakko tehdä vain ratkaisu, sanoa että nyt riitti. Muuten homma olisi taas jatkunut samanlaisena kuin ennen.
Pitääkö minun vain kylmästi jättää vastaamatta hänen puheluihinsa jne. Kuinka paljon olen vastuussa toisesta? Tiedänhän minä ettei hän voi hyvin. Olen pyytänyt häntä menemään terapiaan, mutta ei hän halua tai tunne tarvetta. Jotenkin tunnen olevani vastuussa hänestä, mutta olenko? Voinko edes auttaa ihmistä, jolla on pahoja mielenterveysongelmia? Joka syyttää kaikesta minua? Vastaavia kokemuksia? Tämä oikeasti syö miestä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Et sen enempää voi tehdä, ketään ei väkisin hoitoon saa, eikä kannata elämäntehtäväksi ottaa näitä nyrjähtäneitä tapauksia muutenkaan. Mitä enemmän autat,sitä enemmän sinulta pyydetään. jokainen on itse vastuussa omasta onnellisuudesta. Sanot suoraan hänelle, että et voi auttaa. Voit sitten vaikka suositella jotain mielenterveystoimistoa yms. Usein nämä tapaukset rauhoittuvat, kun niihin ei senkummemmin reagoida.
Joo, on vastaavia kokemuksia ja ymmärrän hyvin. Sen, että on vaan pakko olla aika kylmä lähdössään, koska muuten ei pääse minnekään, eikä jäädäkään kestä:siinä menee oma mielenterveys!
Ja se syyllisyys siitä, kun toinen on niin rikki ja uhkailee jne.Se on kyllä paha tikki.
Mun mielestä se on hienoa että sä välität ihmisestä kuitenkin, mutta on aika rajallista, mitä sä voit tehdä. Mä itse annoin muutaman etsimäni psykologin numeronkin aikoinaan ja sanoin, ettei kenenkään identiteetti saisi noin tuhoutua toisen lähtöön, koska ei kukaan, en minä eikä kukaan, ole itsemurhan arvoinen, eikä kukaan halua jäädä kiristyksen uhriksi. Selitin miten se ei ole rakkautta vaan riippuvuutta ja että minä en suostu siihe. Annoin numerot ja selitin, etten voi tehdä enempää, ja että jos hänellä pyörii oikeasti itsemurha-ajatukset päässä, on syytä hakea apua ja tukea.
Sen lisäksi tilanne kävi sen verran vakavaksi, että kerroin hänen vanhemmilleen ja parhaalle ystävälleen ja sanoin, että auttakaa te häntä, koska minä en enää pysty.
Sen jälkeen kun mikään ei vieläkään muuttunut, ilmoitin, että välimme on lopullisesti poikki, toivotin onnea ja että hän löytää etsimänsä ja katkaisin välit lopullisesti. En enää vastannut, enkä jutellut, en mitään. Välit poikki.
Ja kas kummaa. Hän alkoi siirtyää eteenpäin, eikä ole vieläkään kuollut.
Tiedän kyllä sellaisenkin, joka yritti itsemurhaa, mutta luuletko että parisuhde tuli kuntoon sillä, että toinen siihen jäi pelosta? No aivan, eipä se tullut, kituuttamista ja pakkoa, onnettomuutta ja ei mitään... En suosittele, auttaa saa yrittää, etsiä apumahdollisuuksia, ja aina kannattaa kertoa hänen lähiperheelleen, jotka ehkä voivat auttaa, jo sillä, että julkisempi tieto estää kiristyksen, mutta pakolla se rakkaus ei hengissä pysy, eikä pysy mikään muukaan.
Enempää et voi tehdä, enempää et voi auttaa.
vastauksesta, se auttoi paljon. Kuulostaisi hyvältä ajatukselta kertoa hänen perheelleen asiasta. Tuntuu vain pahalta jättää toinen yksin ajatustensa kanssa.
Toivottavasti jotain ainakin auttoi. Todella, kerro perheelle, se auttaa sekä sua, että sitä toista ihmistä. Aina täällä salaillaan ja hyssytellään, ja vaikka me ollaan siihen totuttu niin tosiasia on se, että vaikeneminen ei ole kultaa lähelläkään aina. Etenkään nyt, sillä kuka voi auttaa, jos ei tiedä? Me ollaan tosi hyviä piilotteleen asioita, ja kyllä mä ajattelen sen niinkin, että jos olisin itse siinä perheessä, haluaisin että mulle kerrotaan, että tiedän ja voin myös yrittää auttaa, molempia!
Jaksamista tosiaan sulle, avoimuutta ja rohkeutta. Toivottavasti pääset sitten itsekin eteenpäin, ettet itse jumitu ja ole seuraava jolle etsitään apua. Muista pitää huolta itsestäsi!
Onko naisella lähisukua, siskoja, vanhemmat? Kerro tilanne heille! Heidän vastuullaan on nyt auttaa, sinä olet saanut jo riittävän osasi. Olethan yrittänyt, minkä pitäisi riittää. Loputtomiin et voi kuitenkaan toista varjella, vaan hänen on selviydyttävä seuraavista kriiseistä itsenäisesti tai muiden tuella. Suostuit seurustelemaan, et ottamaan ihmistä omatunnollesi koko loppuelämäksesi. Se on vaan kohtuutonta.
Kerro nyt vain asia naisen perheelle, kerro että hän on uhannut tappaa itsensä, mutta että sinä et jaksa tätä rumbaa enää. Jos ei suostu terapiaan, voi oma perhe hänet sinne passittaa. Joten nyt päätös on heidän.
Koeta saada kaikki päätökseen, mutta älä anna periksi aneluille. Olet todella kiltti ja humaani, mutta älä anna höykyttää enempää itseäsi.
:)
Jokainen terve aikuinen ihminen on vastuussa itsestään. Sen verran tervettä itsekkyyttä pitää jokaisella olla, että mihin suostuu elämässään. Itse jätin juuri sairaalloisen takertuvan miehen. Kesti melkein vuosi, että pääsin liiasta kiltteydestä eroon. Elin siis huonossa suhteessa oman terveyteni ja jaksamiseni kustannuksella, koska en uskaltanut lopettaa suhdetta. Nyt kun se on vihdoin lopullisesti ohi, tuntuu kuin kivi olisi nostettu sydämeltä.