Rakastanko liikaa? Näytös 2

Mitä tapahtui?

Niin, kerro! Ei voi olla totta... Voiko noin tyhmiä naisia olla.

Minna kirjoitti:

Niin, kerro! Ei voi olla totta... Voiko noin tyhmiä naisia olla.

Kiitti osanotosta, Minna ja Siiri, mut en oikein viitsi kerrata. Se oli sen verran tyhmä ja kummallinen, humalassa ei ihan loppuun asti tapaus, etten ihan täysin viitsi seotakaan. On jo suurimmat itkut itketty ja kyllä hän katuu. Rakkaus ei oikeastaan ole hävinnyt mihinkään, tietty mua masentaa ja kärsin tästä. Vei kyllä vähän pohjaa koko touhulta... onneksi oli tuttu luotettava ihminen lohduttamassa. Kyllä se tästä, vaatii vähän töitä. Mietityttää vaan, että mikähän sillä oli ja miten pääsen varmasti yli? Älkää viitsikö ihmiset sitten kiusata, en jätä häntä enkä halua mitään vahingonilon ilmaisuja tai ekstramustasukkaisuuden tuntoja.

LoverMan kirjoitti:

Kiitti osanotosta, Minna ja Siiri, mut en oikein viitsi kerrata. Se oli sen verran tyhmä ja kummallinen, humalassa ei ihan loppuun asti tapaus, etten ihan täysin viitsi seotakaan. On jo suurimmat itkut itketty ja kyllä hän katuu. Rakkaus ei oikeastaan ole hävinnyt mihinkään, tietty mua masentaa ja kärsin tästä. Vei kyllä vähän pohjaa koko touhulta... onneksi oli tuttu luotettava ihminen lohduttamassa. Kyllä se tästä, vaatii vähän töitä. Mietityttää vaan, että mikähän sillä oli ja miten pääsen varmasti yli? Älkää viitsikö ihmiset sitten kiusata, en jätä häntä enkä halua mitään vahingonilon ilmaisuja tai ekstramustasukkaisuuden tuntoja.

Voin kertoa oman kokemukseni, sillä itselleni on käynyt hieman samoin. Ylipäätäänkin tekstisi kosketti, sillä olen yhtälailla hullunrakastunut mieheeni. Hänkin on minuun, mutta joskus tunnen olevani heikoilla vahvojen tunteideni kanssa, joita on välillä hankala pitää aisoissa.

Tällä hetkellä meillä menee ihanasti. Olemme umpirakastuneita, mutta aina ei ole ollut niin...

Siinä vaiheessa, kun suhteemme muuttui oikeasti vakavaksi, mieheni säikähti. Hän ei ehkä osaa käsitellä tunteitaan ja pelkojaan yhtä suvereenisti kuin minä ja turvautui pyristelyissään hieman kyseenalaisiin konsteihin. Minä hölmö pidin kahta tiukemmin kiinni, kun en rakkaudeltani kyennyt näkemän toisen tarvetta saada takaisin kosketus itseensä. Rakkaus voi olla symbioosi, mutta ikuisesti se ei voi jatkua niin.

Niinpä sain mieheni kiinni "pettämisestä". Oli lämmitellyt juttua exänsä kanssa, vaikka mitään ei lopulta ollutkaan tapahtunut. Kun sain tietää asiasta, menin ihan paskaksi. Viikkojen keskusteluputkihan siitä seurasi, mutta lopulta selvisimme voittajina. Syynä tähän tapahtumasarjaan oli ollut mieheni pelko omista vahvoista tunteistaan, suhteemme pinnan alla kyteneet kriisit, halu varmistaa, että jossain on vielä jokin toinenkin vaihtoehto... alkuun oli tietysti vaikea ymmärtää, miksi hän halusi loukata minua tieten tahtoen, mutta lopulta taivuin ymmärtämään, että itseään hän loukkasi kaikkein eniten.

Ja tuo episodi paljastui myöhemmin juuri sellaiseksi, joka osoitti miehelleni, kuinka paljon hän minua rakastaakaan. Että minä olen se yksi ja ainoa. Ja itse opin irtaantumaan hieman. Olemaan vahvempi.

Pettämisestä voi päästä yli. Se tekee kipeää ja musertaa, mutta ajan myötä helpottaa. Tapahtuneesta pitää puhua, vaikka sitten viikkoja, kuukausia, vuosia... Niin pitkään, ettei mitään jää sanomatta tai käsittelemättä. Ja senkin jälkeen aina kun tulee asiasta paha mieli tai muistuu ikävät mieleen, pitää voida sanoa se heti. Ja jälleen kerrata ne syyt, miksi on antanut anteeksi.

Pettäneeltä osapuolelta tämä vaatii myös paljon. Hänen pitää osata vakuutella särkynyttä ja helliä paha pois. Rakastaa kaikki uudeksi.

Pettäminen vie luottamuksen ja mikäli rakkaasi haluaa sen takaisin, hänen pitää olla valmis uhrauksiin. Hänen tulee ymmärtää, että vielä pitkään olet epävarma, peloissasi, epäilevä. Ja tukea sinua luottamuksen palauttamisessa. Sillä se on kahden kauppa.

Voimia sinulle! Olen hengessä mukana... Taistele ja selviydy! Itke nyt, mutta muista että tulee vielä aika, jolloin et voi lakata hymyilemästä.:)

LoverMan kirjoitti:

Kiitti osanotosta, Minna ja Siiri, mut en oikein viitsi kerrata. Se oli sen verran tyhmä ja kummallinen, humalassa ei ihan loppuun asti tapaus, etten ihan täysin viitsi seotakaan. On jo suurimmat itkut itketty ja kyllä hän katuu. Rakkaus ei oikeastaan ole hävinnyt mihinkään, tietty mua masentaa ja kärsin tästä. Vei kyllä vähän pohjaa koko touhulta... onneksi oli tuttu luotettava ihminen lohduttamassa. Kyllä se tästä, vaatii vähän töitä. Mietityttää vaan, että mikähän sillä oli ja miten pääsen varmasti yli? Älkää viitsikö ihmiset sitten kiusata, en jätä häntä enkä halua mitään vahingonilon ilmaisuja tai ekstramustasukkaisuuden tuntoja.

Ehkä naisesi pelkää omia tunteitaan ja sinun tunteitasi, varsinkin jos olette vielä melko nuoria?
Tai sitten asiassa ei ole muuta kuin yksinkertainen, mutta yleinen syy: Kännissä sattuu ja tapahtuu. Ei se mikään käypä selitys ole, mutta itse kullakin arvostelukyky hämärtyy kun lasit tyhjenevät. Ehkä hänellä oli huono päivä/herkkä hetki, yritä olla ajattlelematta, että hän teki sinulle juuri jotain. Yritä ajatella olevasi ulkopuolella ikävästä tapahtumasta. En tarkoita, etteikö asia sinulle kuuluisi (totta hitossa se kuuluu) mutta yritä olla etsimättä vikoja itsestäsi. Annathan rakkallesi tarpeeksi tilaa ja aikaa omille jutuille, ettei ala seinät ahdistamaan? Kyllä se siitä, jos vaan on halua paikata haavat. Rakkaus kestää monia ikäviä juttuja, eikä se hajoa ihan vähästä. Pettäminen ei siis ole vähäistä, mutta kun kyse ei ollut suunnitelmallisesta monen kuukauden selvinpäin hotellissa - suhteesta, niin voit kai nyt tässä tilanteessa antaa armaasi virheen helpommin vaipua unholaan. Onnea ja menestystä teille, ja yritä ajatella aurinkoisesti ainakin välillä!

PikkuMie kirjoitti:

Voin kertoa oman kokemukseni, sillä itselleni on käynyt hieman samoin. Ylipäätäänkin tekstisi kosketti, sillä olen yhtälailla hullunrakastunut mieheeni. Hänkin on minuun, mutta joskus tunnen olevani heikoilla vahvojen tunteideni kanssa, joita on välillä hankala pitää aisoissa.

Tällä hetkellä meillä menee ihanasti. Olemme umpirakastuneita, mutta aina ei ole ollut niin...

Siinä vaiheessa, kun suhteemme muuttui oikeasti vakavaksi, mieheni säikähti. Hän ei ehkä osaa käsitellä tunteitaan ja pelkojaan yhtä suvereenisti kuin minä ja turvautui pyristelyissään hieman kyseenalaisiin konsteihin. Minä hölmö pidin kahta tiukemmin kiinni, kun en rakkaudeltani kyennyt näkemän toisen tarvetta saada takaisin kosketus itseensä. Rakkaus voi olla symbioosi, mutta ikuisesti se ei voi jatkua niin.

Niinpä sain mieheni kiinni "pettämisestä". Oli lämmitellyt juttua exänsä kanssa, vaikka mitään ei lopulta ollutkaan tapahtunut. Kun sain tietää asiasta, menin ihan paskaksi. Viikkojen keskusteluputkihan siitä seurasi, mutta lopulta selvisimme voittajina. Syynä tähän tapahtumasarjaan oli ollut mieheni pelko omista vahvoista tunteistaan, suhteemme pinnan alla kyteneet kriisit, halu varmistaa, että jossain on vielä jokin toinenkin vaihtoehto... alkuun oli tietysti vaikea ymmärtää, miksi hän halusi loukata minua tieten tahtoen, mutta lopulta taivuin ymmärtämään, että itseään hän loukkasi kaikkein eniten.

Ja tuo episodi paljastui myöhemmin juuri sellaiseksi, joka osoitti miehelleni, kuinka paljon hän minua rakastaakaan. Että minä olen se yksi ja ainoa. Ja itse opin irtaantumaan hieman. Olemaan vahvempi.

Pettämisestä voi päästä yli. Se tekee kipeää ja musertaa, mutta ajan myötä helpottaa. Tapahtuneesta pitää puhua, vaikka sitten viikkoja, kuukausia, vuosia... Niin pitkään, ettei mitään jää sanomatta tai käsittelemättä. Ja senkin jälkeen aina kun tulee asiasta paha mieli tai muistuu ikävät mieleen, pitää voida sanoa se heti. Ja jälleen kerrata ne syyt, miksi on antanut anteeksi.

Pettäneeltä osapuolelta tämä vaatii myös paljon. Hänen pitää osata vakuutella särkynyttä ja helliä paha pois. Rakastaa kaikki uudeksi.

Pettäminen vie luottamuksen ja mikäli rakkaasi haluaa sen takaisin, hänen pitää olla valmis uhrauksiin. Hänen tulee ymmärtää, että vielä pitkään olet epävarma, peloissasi, epäilevä. Ja tukea sinua luottamuksen palauttamisessa. Sillä se on kahden kauppa.

Voimia sinulle! Olen hengessä mukana... Taistele ja selviydy! Itke nyt, mutta muista että tulee vielä aika, jolloin et voi lakata hymyilemästä.:)

Ihana ihminen, kun kirjoitit tämän. Parempaa vastausta ei voi saada. Harmitti jo, kun ehdin laittaa tämän avauksen kun pelkäsin niitä "jätä se" juttuja tai muuta pienimielistä.

Prosessimmehan on vielä kesken, mutta jotenkin olen ajatellut, että meilläkin tulee menemään juuri niinkuin kirjoitit. Hänkin tuntuu tähän valmiilta. Sain paljon voimaa ja uskoa, kun sain lukea tämän tarinan. Kiitos sinulle, kaltaistesi ihmisten ansiosta maapallokin pysyy toistaiseksi radallaan.

Nana kirjoitti:

Ehkä naisesi pelkää omia tunteitaan ja sinun tunteitasi, varsinkin jos olette vielä melko nuoria?
Tai sitten asiassa ei ole muuta kuin yksinkertainen, mutta yleinen syy: Kännissä sattuu ja tapahtuu. Ei se mikään käypä selitys ole, mutta itse kullakin arvostelukyky hämärtyy kun lasit tyhjenevät. Ehkä hänellä oli huono päivä/herkkä hetki, yritä olla ajattlelematta, että hän teki sinulle juuri jotain. Yritä ajatella olevasi ulkopuolella ikävästä tapahtumasta. En tarkoita, etteikö asia sinulle kuuluisi (totta hitossa se kuuluu) mutta yritä olla etsimättä vikoja itsestäsi. Annathan rakkallesi tarpeeksi tilaa ja aikaa omille jutuille, ettei ala seinät ahdistamaan? Kyllä se siitä, jos vaan on halua paikata haavat. Rakkaus kestää monia ikäviä juttuja, eikä se hajoa ihan vähästä. Pettäminen ei siis ole vähäistä, mutta kun kyse ei ollut suunnitelmallisesta monen kuukauden selvinpäin hotellissa - suhteesta, niin voit kai nyt tässä tilanteessa antaa armaasi virheen helpommin vaipua unholaan. Onnea ja menestystä teille, ja yritä ajatella aurinkoisesti ainakin välillä!

Heh, taidamme olla niitä aikuisia, nuoria olemme vain mieleltämme...

Annoin anteeksi, ja tarkoitin sitä, mutta unohtaminen, luottamuksen palauttaminen ja sellainen kestää. Varmasti ne sieltä tulevat, en aio jäädä tähän piehtaroimaan. Kiitos sinullekin Nana, viisaista sanoistasi.