Elän onnellisessa avioliitossa opiskeluaikaisen kauniin ja älykkään vaimoni sekä kahden ihanan terveen lapsen kanssa. Tällä hetkellä olemme ulkomaankomennuksella ja arki on yhdistänyt meitä erittäin läheisiksi. Jotenkin minulla (30v. mies) on kuitenkin asiat ajautumassa "väärille raiteille" koko perhe-elämän suhteen. Vaarallinen yhdistelmä on selkeästi minun urasuuntautuneisuus ja vaimoni halu olla kotiäiti lasten kanssa. Yhteinen aikamme perheen kanssa on ulkomaillemuuton jälkeen moninkertaistunut, mutta samalla kahdenkeskinen aika vaimoni kanssa on lähes täysin olematonta. Olen alkanut haikailla aikaa ennen perhettä, enkä saa mielestäni fiiliksiä miltä tuntui elää narsistista omaa elämää nauttien ja deittaillen. Periaatteessa olen onnellinen, mutta koko ajan kaipaan jotain muuta. Lasten vuoksi en halua vetää hommaa kiville ja jotenkin vaan odotan että vaimoni kypsyy minuun ja tekee ratkaisuja minne elämäämme viemme. Työpaineiden vuoksi en ole itse valmis mitään hässäkkää aloittamaan avioliiton suhteen, ehkä sitten tulevaisuudessa. Nyt vaan harmittaa niin vietävästi kun tuntee elävänsä elämän parhaita vuosia ja jotenkin kaikki tuntuu kuitenkin menevän mäkeen parisuhteessa. Mikä avuksi?
odotan että minua kohdellaan kaltoin
turhautunutmies
3497
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voi että tuo on se hetki jolloinka täytyy taistella suhteen ja rakkauden puolesta. Mikään suhde ei pysy elossa josei sitä huolla välillä.
Tehkää yhteistä aikaa, viekää lapset hoitoon, rakastakaa ja hellikää toisianne ja huolehtikaa suhteestanne. Rakastele vaimoasi kuin se olisi ensimmäinen kerta, anna pusu aamulla, flirttaile, herätä suhteenne jälleen eloon. Käy vaimosi kanssa niillä treffeillä.
Ei parisuhteen kuulu tietenkää kokoaikaa olla ihanaa ja mahtavaa, mutta välillä sen täytyy olla että se jaksaa kantaa huonojen hetkien yli. Ja teidän itse täytyy tehrä ne ihanat hetket, kukaan ei niitä tee teidän puolesta.
mieli...
Samaa mieltä edellisen kans.Myös ulkomailla asuneena
nyt kotimaassa ja sama on puoliso jonka kanssa "pil-
viin on noustu ja laakson pohjatkin käyty."Rakkaus
on ihmeellinen uusiutuva luonnonvara.Mitä enemmän
siihen satsaat,sitä enemmän se antaa.Myöntää täytyy
että kiitollisuuskin sielun täyttää,että juuri se
olen minä,jonka kanssa Hän haluaa koko elämän jakaa
ja kokea.Sanommekin toisillemme miten ihmeellisiä
olemme,toistemme vastakohtia,ja kuitenkin vain puo-
likkaita ilman toisiamme.Vanha sanonta,mutta aina
pätevä:"Was ist Leben,ohne Liebe?" Ja,nichts.