olen 20v mies. avovaimo jätti jouluaattona parhaan ja ainoan ystäväni takia, sen jälkeen on mennyt kaikki päin helvettiä, en saa mitään tehtyä, koska mietin vain sitä muijaa..
kaikki on mennyt ja olo pahenee päivä päivältä vaikka tapahtuneesta on jo 3kk..
masennus on jo erittäin paha.
On vitun vaikeaa ja tekisi mieli jo tappaa itseni.
mitä tehdä ? ja mistä saada apua ? kokemuksia ?
epäselvää textiä mutta niin on mielikin.
kaikki on mennyt ja olo pahenee päivä päivältä vaikka tapahtuneesta on jo 3kk..
masennus on jo erittäin paha.
On vitun vaikeaa ja tekisi mieli jo tappaa itseni.
mitä tehdä ? ja mistä saada apua ? kokemuksia ?
epäselvää textiä mutta niin on mielikin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
olitte yhdessä? Ja siis menikö avovaimosi yhteen tuon parhaan kaverisi kanssa? Ei yhtään epäselvää tekstiä, oot vaan vielä shokissa.
Mitkä on teidän kaikkien välit nyt? Kerro vähän lisää :) Ei hätää...
yhdessä oltiin 14vuotiiaasta asti. eli aivan liian pitkään, tai aivan liian nuorena aloitettu. kaiken olen hänen kanssaan jakanut ja kaiken olen hänen pyynnöstä jättänyt, perheen, harrastukset, kaverit.
ja siis kyllä jätti minut parhaan ja ainoan ystäväni takia.. olen suhtkoht sulkeutunut ihminen ollut aina mutta k.o ihmiset olen päästänyt lähelleni ja jakanut kaiken heidän kanssaan ja nyt ne vittu naureskelee tuollla jossain et ei täs mitää, antaa kaverin itkeä, kunhan meillä on kaikki ok..
välit on heti tuon eron jälkeen ollut sellaiset että muijaa ei kiinosta hevonvittua (tai toivon että esittää niin). kun soitan hänelle ja saan ehkä kerran viikossa hänet kiinni vastaukset on "tapa ittes säälittävä pelle/ei susta ikinä ole mihinkään ollut eikä tulekkaan, kaduttaa se aika jonka sinuun tuhlasin"
se jos mikä on rankkaa koska tilanne ei ole niin.. ilmeisesti se uusi parisuhde vaan pistää muistelemaan vanhaa täysin pelkkänä paskana..
ketään ei enää ole ympärillä, koska hänen takiaan olen kaikista luopunut.
nyt 3kuukautta istun yksin tuolillani ja itken.
ja nyt alkaa homma olemaan siinä pisteessä että en pysty pitämään tätä enää sisälläni ja suremaan yksin, tai joku päivä räjähdän ja tapan itseni, tai vielä pahempaa, jonkun muun.
jumalauta 20v, mun pitäis olla parhaassa iässä, mutta mikään ei kiinosta.
tämän 3kk aikana olen tyrinyt asiat siihen pisteeseen että
vuokrat rästissä(häätö uhkaa viikon sisällä), ulosottomies kimpusssa.
pahinta on se että ketään ei enää kiinosta koska olen kyseisen tytön kanssa ollessani polttanut kaikki sillat takanani koska luulin että en tarvitse muuta kuin hänet.
vieläkin sekavaa textiä, ja paska ei tohon lopu, on vaan vaikeaa purkaa kaikkea tähän tai tulisi kirjoitettua romaani.
lääkärissä olen käynyt, määrättiin läjällinen pameja ja muuta lääkettä, joihin en haluasisi koskea. mutta pakko on ollut silloin tällöin rauhoittava napata. myös lähetteen sain psykiatrille jonka piti tulla n.3viikkoa sitten, joten sitä kautta on ilmeisesti turha apua odottaa.
olen täysin normaali kaveri. tämä vuosi on vaan ollut tuon tilanteen johdosta niin helvettiä etten tiedä mitä enää voisin tehdä.
voimat on loppu, toivo on loppu.
tilanteesi tosi hyvin vaikka olen vanhempi. Minulta lähti "kaikki" 3 vuotta sitten. Avovaimot, firmat, työt jne. Ehkä suurin tuska tuli siitä että olin niin kasvanut kiinni siihen naiseen, etten nähnyt asioita enää selkeästi. Minä luulin että elämä olisi jo mallillaan, ja muuttumattomissa uomissa, kunnes tajusin että eipäs niin ollutkaan. Miten siitä selvisin.
Itkeminen on hiton tärkeätä. Tunteiden patoaminen on pahinta. Itke vain kunnolla, ja koita joka kerta työntää sitä tunnepaskaa pois elimistöstäsi vähän enemmän. Älä pidä kiinni surustasi. Puhu kun puhuttaa ja itke kun itkettää. Vanha suomalainen miehenkuva on sellainen että miehen pitää kestää valittamatta. Ehkä sen takia itsemurhatilastot on Suomessa niin isot, kun miehet ei puhu vaikeuksistaan. Minulle oli tosi vaikea avautua surustani, koska olin tottunut olemaan se vahva. Jouduin nöyrtymään, ja hyvä niin. Todellinen ihmisyys löytyy vasta kaiken sen esittämisen alta.
Sinun täytyy vain uskoa että elämäsi voi näyttää ihan erilaiselta esim 6kk päästä. Voit olla onnellisesti naimissa 2v. päästä. Kaikki on mahdollista. Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän huomaa, että kuinka monta elämänvaihetta elämään mahtuukaan. Ystäviä menee ja uusia tulee.
Monet tekevät sen virheen että jättävät muun elämänsä kun alkavat seurustelemaan, mutta kyllä siitäkin selviää.
Hyvä että avauduit ja kirjoitit tänne. Jos haluat kirjoitella niin sähköpostini on profiilisivullani.
Kuullostaapa exäsi kauhealta!! Luulen, että tämä onkin sinulle onnenpotku, vaikkei vielä siltä tunnukkaan! Hänhän on manipuloinut ja ohjaillut psykolgisesti sinua koko ajan! Varmasti kaltaisesi lämmin ja mukava ystävällinen mies löytää uusia, oikeita ystäviä ja joskus SEN OIKEAN naisenkin. Joka sinua arvostaa ja rakastaa, haluaa sinulle vain kaikkea parasta. Voisivatko vanhempasi auttaa sinut pahemman yli? Auttaa vuokrissa sun muussa? Miten työ / opiskelu? Jos olet työttömänä, niin voisit hakea johonkin kouluun tai kurssille. Siellä ainakin näkisit elämää ja ihmisiäkin. Kukaan ei enää määräile sinua!! Saat päättää asioistasi vapaasti. Jaksamista sinulle
Olet nuori ja sinua odottaa sadat uudet ihanat vaihtoehdot ,usko pois. Pyyhi kyyneleet, käy parturissa ,osta uudet vaatteet ja paanalle. Moni yksinäinen tyttö odottaa juuri sinua. Tee päätös: menneet saa mennä.
mene itseäsi vetämään narun jatkoksi!
Hyvistä miehistä on aina pulaa!!
Ne jotka olivat/ovat sinun kavereitasi erelleenki vaikka et usko että he ovat...
Tosiystävät ei jätä kaveria hätään vaikka kuinka elämä runtelisi...
kavereita on vaikka muile jakaa, ne vaan ei tällaisisssa tilanteissa mitään auta.. ystäviä oli se yksi ja ainoa.
Onha se päivä vielä huomennakin!
Sun olisi pitänyt vain ennemin mennä jo ammatti auttajalle tai tulla tänne toimittelemaan tunteistasi niin pääset niistä ylitse, jottet vain tee mitään mitä et missään nimessä tekisi....
se päivä vielä huomennnakin joka tulee olemaan jälleen edellistä vaikeampi..
ja en vielä siinä pisteessä ole että itseni vetelisin kiikkumaan, mutta tunnen että kaukana se ei ole.
mitä tehdä ? ku ei sieltä psykiatriltakaan ole mitään kuulunut vaikka lähete piti tulla jo viikkoja sitten.
miten päästä siitä yli että on antanut parhaat vuotensa muijalle joka vaihtaa mut mun ainoaan ystävään ?
miten päästä yli siitä että 5vuoden jälkeen sanotaan että tapa ittes säälittävä pelle, toivottavasti perhees tekee samoin koska samaa paskaa te olette..
jos sen jätkän näkisin niin tappposyytteet tulisi..
miten päästä pakoon tätä paskaa ?
jos jollain kokemuksia vastaavasta niin otan avosylin vastaan neuvoja, nyt ovat hyvät neuvot tarpeen.
kuten aikaisemmista postauksista huomaa 3kk olen yksin himassa tätä miettinyt ja hajoillut. nyt ymmärrän sen että että tarvitsen ammattiauttajaa, koska ketään läheista ei ole ympärillä, ei mielellään lääkkeita koska vastustan niitä viimeiseen asti, vaikka masennus onkin helvetillinen.
onko olemassa paikkaa johon paeta, parantua, ja sen jälkeen jatkaa jossain ihan muualla ja ehkä päästä tästä yli ?
jos joku on kokenut vastaavaa otan avosylin neuvoja vastaan että miten selvisit tästä yli ?
laitokseen lähtö tuntuu pahalta, koska siellä jengi on oikeesti niin vitun sekopäisiä, ja mä en kuulu siihen kastiin. haluan vain elämäni kuntoon.
ja päästä eroon tästä tuskasta.
http://www.miessakit.fi/
http://omaterapia.vuodatus.net/
On ihan ok jonkin aikaa surra kotona, mutta sitten pitää lähteä ulos.
- Ala käymään vaikka lenkillä/uimahallissa tms. Urheilusta saat kehon omaa endorfiiniä, joka auttaa masennukseen. Säännöllisesti, joka päivä!!
- Etsi joku harrastus, jossa voit tutustua uusiin ihmisiin luontevasti. Sellanen, joka sopii sulle. Saat uuden sosiaalisen ympäristön ja uutta elämään, jonkinlaisen kehyksen sekä mielekästä tekemistä. Urheiluseurat ainakin tarvitsevat aina talkoojoukkoja kaikenlaisiin peleihin ja tapahtumiin, sinne pääsee aina mukaan. Suosittelen!
- Mene juttelemaan diakonissan kanssa. Eräs tuttavani, joka oli pahasti painoksissa sai avun juuri sieltä, eikä tarvinnut odotella jotain psykkakutsua viikkotolkulla.
- Soita äidille/siskolle tms. Kerro, että tarvitset apua. Sukulaisesti varmasti ikävöivät sinua. Sillat voi rakentaa uudelleen.
Lopuksi:
Lupaan sinulle, että selviät tuosta, kunhan vain autat itseäsi. Sydänsuruista paranee aina! Mulla on kokemusta, oon jo nelikymppinen ja sydän on yhä kunnossa, vaikka se on "rikottu" monta kertaa. Aina tulee uusi rakkaus, rakkaus ei lopu maailmasta!
olen ollut kummipojan (5v) jääkiekko reeneissä mukana ja se on helvetin hyvää terapiaa, Muttta se on noin 2tuntia viiikossa.
kun pääsen kotiin, sama paska ja masennus alkaa taas..
mielelläni lähtisin ulos, mut mitä siellä yksin tekee ?
kerroit tuttavasta joka sai apua diakonista, mitä se on ja miten sinne voisi päästä ?..
olen käynyt terkkarissa, saanut lähetteen psykiatrille joka tuli bumerangina takaisin koska ongelmani ei ole muka tarpeeksi vakavat, nyt määräättiin hävyttömät määrät lääkkeitä ja annettiin numero oman terveyskeskuksen psykiatrille josta saa "hyvällä tuurilla ajan 2viikon kuluttua"
tiedän että elämäni on vielä edessä, mutta tuntuu että parempi olisi vain poistua ja koittaa uudestaan seuraavassa elämässä.
tapahtuneesta on kuitenkin jo reilu 3kk enkä silti pysty ajattelemaan muuta kuin sitä muijaa. muitakin olisi muttakun ei ole sitä "tunnett/rakkautta" niin ei vaan jaksa kiinostaa. x(
on niin vitun vaikeaa.
Hienoa, että käyt kummipoikasi treeneissä!!
Mietitkö sitä liikunnan aloittamista? Itse kun käyn uimahallissa säännöllisesti 4-5 krt viikossa, niin sieltäkin löytää sosiaalisen ympäristön. Ja saa mielettömän hyvän olon!
Sinä tarvitset nyt uusia asiota elämääsi. Siten ne vanhat asiat jää taakse. Mutta ei se hetkessä tapahdu, pikkuhiljaa elämäsi muuttu parempaan.
Diakoni on seurakunnan sielunhoitaja. Katso kaupunkisi nettisivuilta, googleta. Ei sillä väliä, vaikka kirkossa uskotaan jumalaan, vaikket itse uskoisi. Ei se mun kaverikaan mikään uskovainen ollut, ei todellakaan. Kyllä se diakoni on ihminen ja ymmärtää ihmisen murheita. Auttaa varmasti. Heillä on auttamisen halu.
Tärkeää olisi, että saisit uusia rutiineja elämääsi. Siksikin päivittäinen liikunta on hyvästä. Ja kuten sanoin, siitä tulee erittäin hyvä olo. Aloita vaikka kävelylenkistä.
Älä ole liian ankara itsellesi. Kyllä sitä surra saa ja kaivata. Mutta tässä samalla voit aloittaa niitä uusia kivoja harrastuksia, eiks niin???? Mä luulen, että kesään mennessä sun olo paranee!!!!!!