Tuttavapiirissäni on useampikin nainen, jolle ero tulla tupsahti vähän niin kuin vahingossa. Keski-iän kynnyksellä, lsten kasvettua, tytöt aloittivat ensin jonkinlaisen emansipoituneen naisen itsenäistymisprosessin. Miestä syytettiin ihan kaikesta, mikä oli elämässä pielessä.
Jossain vaiheessa suhteet saatiin siihen jamaan, että rouvat päättivät uhata miestään erolla. Kauhealla mesomisella ja uhoamisella mies saatiin uskomaan, että vaimo on tosissaan. Mikäs siinä, kiltit miehethän tietenkin suostuvat eroon ja muuttavat pois kotoaan.
Jossain vaiheessa, ennen ositusta ja toisen vaiheen papereiden jättöä, rouvat sitten ovatkin muuttamassa mieltään. Miehellehän on annettu opetus. Vapaudesta on saatu nauttia muutama kuukausi ja sitä vihreämpääkin ruohoa on saatu maistettua. Nyt sopiikin mukavasti se, että vanha tuttu hyväksi kasvatettu kunnon oma mies voisi muuttaa takaisin kotiin.
Mies ei suostukaan. Hänellä on mukava olla. Lasten kanssa tullaan ihan hyvin toimeen ilman päälle päsmäröivää äiskää, joka määrä mitä tehdään ja milloin. Vieraat naisetkin on mukavia. Ne eronneet, vähän iäkkäämmät, leidit tuntuvat kivan kiihkeiltä tehdessään kaikkensa miestä miellytääkseen. Vakituiseksi tyttöystäväksi löytyy lopulta se kiva kymmenen-viisitoista vuotta nuorempi tuoreelta ja terveeltä tuntuva sporttinen tuttavuus.
Eroa uhoissaan hakeneet rouvat ovat hyvin ihmeissään. Miten tässä nyt näin kävi? Rouvat ovat pettyneitä ja hmmentyneitä: Ketä tästä tilanteesta oikein voi syyttääkään? Itseään ei tietenkään. Omien eronneiden kavereiden kanssa uhotaan, kuinka mahtavaa "vapaus" on. Valkoviinipullollisen jälkeen naimisissa olevalle ystävätterelle itketään, kuinka hyvä mies tällä on. Pidä siitä kiinni! Samalla itketään kuinka itse ei tajuttu.
Ex.miehen uudelle nuorelle tyttöystävälle ollaan hyvin katkeria. Ehkäpä kaikki onkin tämän syytä? Oikein kovasti pohtimalla, voi olla niinkin, että mies onkin tavannut tyttöystävänsä jo avioliiton aikana! Se selittää kaiken. Pettäjä-sian kanssa on tullut oltua naimisissa. Se paska!
Naiset vanhenevat ja katkeroituvat. Katkeruutta ei tietenkään tunnusteta. Ei myöskään avioeron oikeaa syytä: keski-ikäisen naisen hormonimyräkän aikaansaamaa uhoa.
Jossain vaiheessa suhteet saatiin siihen jamaan, että rouvat päättivät uhata miestään erolla. Kauhealla mesomisella ja uhoamisella mies saatiin uskomaan, että vaimo on tosissaan. Mikäs siinä, kiltit miehethän tietenkin suostuvat eroon ja muuttavat pois kotoaan.
Jossain vaiheessa, ennen ositusta ja toisen vaiheen papereiden jättöä, rouvat sitten ovatkin muuttamassa mieltään. Miehellehän on annettu opetus. Vapaudesta on saatu nauttia muutama kuukausi ja sitä vihreämpääkin ruohoa on saatu maistettua. Nyt sopiikin mukavasti se, että vanha tuttu hyväksi kasvatettu kunnon oma mies voisi muuttaa takaisin kotiin.
Mies ei suostukaan. Hänellä on mukava olla. Lasten kanssa tullaan ihan hyvin toimeen ilman päälle päsmäröivää äiskää, joka määrä mitä tehdään ja milloin. Vieraat naisetkin on mukavia. Ne eronneet, vähän iäkkäämmät, leidit tuntuvat kivan kiihkeiltä tehdessään kaikkensa miestä miellytääkseen. Vakituiseksi tyttöystäväksi löytyy lopulta se kiva kymmenen-viisitoista vuotta nuorempi tuoreelta ja terveeltä tuntuva sporttinen tuttavuus.
Eroa uhoissaan hakeneet rouvat ovat hyvin ihmeissään. Miten tässä nyt näin kävi? Rouvat ovat pettyneitä ja hmmentyneitä: Ketä tästä tilanteesta oikein voi syyttääkään? Itseään ei tietenkään. Omien eronneiden kavereiden kanssa uhotaan, kuinka mahtavaa "vapaus" on. Valkoviinipullollisen jälkeen naimisissa olevalle ystävätterelle itketään, kuinka hyvä mies tällä on. Pidä siitä kiinni! Samalla itketään kuinka itse ei tajuttu.
Ex.miehen uudelle nuorelle tyttöystävälle ollaan hyvin katkeria. Ehkäpä kaikki onkin tämän syytä? Oikein kovasti pohtimalla, voi olla niinkin, että mies onkin tavannut tyttöystävänsä jo avioliiton aikana! Se selittää kaiken. Pettäjä-sian kanssa on tullut oltua naimisissa. Se paska!
Naiset vanhenevat ja katkeroituvat. Katkeruutta ei tietenkään tunnusteta. Ei myöskään avioeron oikeaa syytä: keski-ikäisen naisen hormonimyräkän aikaansaamaa uhoa.
Vastaukset 76
Vanhimmat
Kyseessä ei ole vahinko, jos selkeästi hakee eroa.
Ei kannata leikkiä toisen tunteilla.
Voi joutua nielemään sen katkeran kalkin, ja ero viedäänkin loppuun vaikka itse olis katunut.
Kyse voi olla vain yleisestä väärinkäsityksestä tai uskomuksesta, jonka mukaan avioliiton pitäisi perustua rakkaudelle. Tätä rakkausavioliiton ideaa vain hypetetään meidän kulttuurissamme.
Jotkut sitten uskovat, että jos rakkaus kuihtuu avioliitosta, niin pitäisi sitten erota.
Tosiasiassa suuri osa avioliioista on sellaisia, että rakkautta ei enää juuri ole, mutta mies ja nainen elävät yhdessä siitä huolimatta. Tästä on monia etuja, mm. se, että yksin elävät eivät saa seksiä käytännössä ollenkaan. Naiset ovat sen normin vankeja, että naisen tulee seksittää vain sellaisen miehen kanssa, jota rakastaa, ja miehet eivät saa irtoseksiä mistään, vaikka sitä haluaisivatkin.
Ei pidä uskoa vaan liikaa rakkaushypeen.
tässä on "saanu" eronneena kuin avioliiton loppuvuosina,vaikka se nyt ei ole elämän pääasia.
Eipä tuo järkiavioliittokaan kestänyt! Kotikasvatukseni on antanut eväät että kaikki järkeillään, niin myös järkeilin liittoni kun kunnollinen ihminen sattui kohdalle ja biolog. kellokin tikitti.. huh, huh minua!! Kuitenkin 19-vuotta yhdessä, josta 13-vuotta naimisissa. Tiukassa oli vanhanajan malli; kun naimisiin menet niin siinä pitäs pysyä vaikka hampaat irvessä. Lapsille hyvä isä -ei väkivalta- eikä juomaongelmia. Neljä vuotta mietin eroa ja nyt päätös on tehty. Huomaan hengittäväni vapaammin. Siinä täytyy olla RAKKAUTTA!
Se eka suuri ihastus on rakastuminen, mutta vuosia yhdessä olleet todella vasta ns. rakastavat. Rakkaus on toisesta huolenpitoa vaikka sitä hurjaa tunnetta ei olekaan. Näillä asioilla on selvä ero. Se ns. rakastumisen tunne tulee hormonien vaikutuksesta tuolta pääkopasta eikä sydämestä. Taasen tunne kun haluaa silti pysyä saman katon alla on sitä tietynlaista rakkautta pitäisikö sanoa turvallisuuden tunnetta, josta ei edes halua luopua. Se on sitä tärkeämpää. Se on joku ihmisen vietti pysyä pesässään.
Olen itse omasta tahdostani eronnut ja tyytyväinen tilanteeseen. Oma mielipiteeni on se, että erolla ei uhata, vaan se toteutetaan. Ihan oikein, jos kiusantekijä saa maistaa omaa lääkettään. En minäkään suostuisi kiusattavaksi tuossa asiassa (enkä ole joutunutkaan). Minusta erolla uhkaaminen on henkistä väkivaltaa ja alistamista tyyliin "jos et tee niin kuin käsken niin otan sinusta eron jne."
Olet varmasti joissakin asioissa oikeassa, vaikka kärjistätkin. Yksi mainitsemisen arvoinen asia on työnteko. Nainen unohtaa, että ne kodinkoneet, televisiot, tietokoneet, autot, kodin korjaustyöt yms. on mies yleensä suvereenisti hoitanut ja nyt korjaustyöt kaaatuvat naisen niskaan. Yleensähän naiset marisevat siitä, että mies ei tee kotitöitä, mutta nuo ns. miesten työt he autuaasti unohtavat.
Eräs eronnut nainen soitteli minulle ja kysyi neuvoa kun pesukone kurlutti. Enpä osannut auttaa.
Eli kirjoituksesi oli ihan hyvä.
Mielestäni ihan virkistävä kirjoitus tänne nettiin. Vaihtoehtoinen näkemys.
Ositusta voi vaatia sinä päivänä kun avioerohakemus on saatettu käräjäoikeuden tietoon, eli yksipuolisessa tapauksessa tilanteessa jossa toinen on saanut virallisen tiedon siitä, että avioeron harkinta-aika on alkanut. Ei siis tarvitse odottaa kuutta kuukautta.
Käytännössä parempituloisen eli miehen ei kannata suostua itselleen epäedullisiin taloudellisiin ratkaisuihin esim. vuokra-asuntoon vaan hän voi vaatia ositusta heti samantien. Näin nainen ei voi "ajaa miestä pois kodista". Jos osituksessa ei päästä sopuun, voi ottaa pesänjakajan selvittämään asioita. Kallista, mutta tuo että nainen ajaa miehen ulos miehen omistamasta kodista on täysin väärin eikä siihen pidä suostua.
ihan toisin päin.
Miehen hormonit sekosivat, kun pelkäsi jäävänsä jostain paitsi.
Uhoero ja muutto vuokralle tuli ja nyt mies vonkaa takaisin, kun muka huoamsi, ettei se ruoho ollutkaan niin vihreää (pikemminkin homehtunutta)
En halua pilata elämääni enää samassa paskassa, mutta mies ei saa kalloonsa mahtumaan, ettei takaisin tulo ole enää mahdollista.
Huomasitko itse tuon: "Vakituiseksi tyttöystäväksi löytyy lopulta se kiva kymmenen-viisitoista vuotta nuorempi tuoreelta ja terveeltä tuntuva sporttinen tuttavuus." Siinäpä näkee miehen ajatusjuoksun :) Onko viiskymppiset jo lasissa?
Eronneella miehellä on kaksi vaihtoehtoa
1 Suomimummo
2 Miss Vietnam
Oma kokemukseni juuri eronneena 42v miehenä on kyllä, että kolmenkympin molemmin puolin olevia viehättäviä tyttöjä tarjolla paljon. Olen itse kyllä erittäin hyvässä kunnossa, joten ehkä siitä on ollut apua.
Eronneita 40v mummonalkuja on tietyissä paikoissa riesaksi saakka. Näyttää olevan näitä juottoloita, joihin vanhat eronneet naiset kokoontuvat metsälle. Vastenmielisiä tyrkkyjä.
Oma kokemukseni juuri eronneena 41v naisena on kyllä, että kolmenkympin molemmin puolin olevia viehättäviä poikia tarjolla paljon. Olen itse kyllä erittäin hyvässä kunnossa, joten ehkä siitä on ollut apua.
Eronneita 40v äijänalkuja on tietyissä paikoissa riesaksi saakka. Näyttää olevan näitä juottoloita, joihin vanhat eronneet miehet kokoontuvat metsälle. Vastenmielisiä tyrkkyjä.
Työsketelen ravintolassa ja oikein aitiopaikalta pääsen seuraamaan uus-sinkkujen mellastusta. Suurin osa on itsensä kanssa sinut (ainakin päällisin puolin) ja jotku vetää niin överiksi. Överinaiset yleensä tyytyy erittäin tyrkyttävään flirttiin, mutta älyävät kun mies katsoo kummissaan ja katoaa... Pieni tauko ennenkuin aletaan uutta uhria katsomaan. Loppu illasta tullaan maskarat silmillä vessasta. Överimiehet saapuu ravintolaan suurin elkein, kiertävät ravintolaa ja mittailevat emännät. Sitten rohkaisuryypyt ja kierros alkaa niistä parikymppisistä. Kierros ei tuota tulosta, jatketaan kolmekymppisistä, ei tuota sekään. Emännät katsovat pöydissä kauhuissaan, elä tuu meidän pöytään. Kierros jatkuu koko illan, välillä luonnollisesti kostutetaan suuta ja pyydetään tarjoilijaa viemään viehättäville naisille juotavaa. Loppu illasta mies on ympäripäissään tiskillä räkäposkella.
Tältä siis näyttää tarjoilijan silmissä 40 sinkut. Naiset useammin siis tietää mihin on mahdollisuuksia, miehet ei sitä älyä. Ihan kauhean näköistä kun yrittävät pokata nuoria naisia. Typyt kyllä juo viinat ja katoavat.
Tämä kuvaus ei siis ollut henk.kohtaista kettuilua. Näkemys vain.
Eronneena (en omasta halustani..) 48-vuotiaana miehenä en voi kuin ällistellä kuinka upeita 5-kymppisiä suominaisia onkaan. Siis ihan oikeasti! Älykkäitä, elämänmyönteisiä, kauniita, sutjakoita, täydessä bikinikunnossa. Tietävät mistä elämässä on kysymys ja ovat sinut itsensä kanssa ja jalat maassa. Miksi ikinä vonkaisin nuorta naista, joka alkaisi pian mankua omaa lasta jne. Heille löytyy varmasti omanikäisensä miehet. Kiitos sinulle ihana suomalainen nainen :-)
Minulla miss venäjä.Seitsemän aviovuoden jälkeen hän kysyi milloin häivyt.En luvannut häipyä milloinkaan omasta vuokra-asunnostani.Hän lähtikin itse kahden alle kouluikäisen lapsen kanssa pois, kuitenkiin samaan kaupunkiin.Nyt hän tekee edelleen ruokaa ,pesee pyykit minulle ja siivoaa.Vain sitä en ymmärrä , miksi rakkauselämä tökkii.olemme edelleen naimisissa lapset rakastavat molempia vanhempiaan. vaimoni 10-15 vuotta nuorempi kuin minä. Minä viriili ja hellä isä. En väkivaltainen,,en mustasukkainen,en juoppo.Nyt kymmenen vuotta naimisissa ja lapset jo kansakoulussa.Tekisi jo mieli maistaa sitä vihreää ruohoa.Vai pitäisikö erota?
Hei. Te siellä aitiopaikalla olevat kirjoitelkaa tänne näitä kertomuksia. Jospa jollkekin tulisi äly vähän nopeammin takaisin ja saisi vielä elämänsä järjestykseen.
En minäkään tee ilkeyksissäni kirjoituksia, yrittäisin vaan saada pelastetuksi ihmisiä vajoamasta hetkellisen huonen olon ainakan, on saattanut mennä puoliosn tai seurustelukumppanin kanssa sukset ristiin. Tai on lähtenyt hakemaan lohtua suhteeseen, kun arki on alkanut, eikä ymmärrä, että rakastuneisuus ei jatkukaan samanlaisena. Elämässä kun aina auttamatta tulee arki, täytyy hoitaa kodin asiat, laskut, siivoukset, lapset, koitat, mitä nyt ikinä onkaan. Ny pitäisi yhdessä osata sopia asiosita, siihenkin vaaditaan sopeutumista, mutta se on vaan niin, että aina se tulee eteen.
Oot muuten ihan oikeassa tämän kirjoitukses kanssa, tämmöisiä me naiset olemme, yritämme saada miehet uhkailemalla tajuamaan mitä haluamme emmekä osaa puhua sitä kieltä mitä miehet ymmärtää (mitä se nyt sit onkaan?) ja kun tulemme tiettyyn ikään sitä alkaa panikoida että onko se elämä nyt sitten tässä ja voisiko se olla vielä parempaa loppuiällä. keski- iän kriisit tulee niin naiselle kuin miehellekkin. Voi voi.
no mä oon mies, ymmärrän suomee, venäjää, englantii, javaa, c, c , assemblyy va e naiste kieltä.
Siis jos akka sannoo mulle et tee noi ja kolome kuukae päästä huutaa ku syötävä et miks teet näin ni mä oon hiukka pihal. Naiset ei puhu mitää immeiste tai konneihe ymmärtämmöö kieltä.
mä oon muutamas ketjus kehottanu et hankkikee mese ja kommunikoikee se välityksel. Vois auttoo. Taikka sit kirjottoo lapul mitä haluu.
Ja ainaki mu akka oletti et o helepomp vaihtoo ukkoo ku opetella puhuu. Mielenkiinnol seuroon et häviiks ne ongelmat sil et mököttää jollekki muulle. mul ei tartte kyl ennee. se kummemmi mököttee ku puhhuu.
--
mitä mä oon seurannu näitä keskusteluja ni aika monesti on kyse siitä keski iän kriisistä. Ku tenavat alakaa olla isoi ja lapsen teko kyky katoo, tulloo paniikkii ja haaveillaa uuesta alusta. Sit o treffi palstal 40 v, normaalivartaloine akateemine joka kaipoo 25 v jätkee. Normaal vartalo o painoindeksi 45.
.
tulin kokeilleeksi, eli laitoin miehelle meiliä: lyhyt, ytimekäs viesti, kaikessa ystävyydessä, eli yritin kirjoittaa niin, ettei siitä voi kirveelläkään saada väärää käsitystä. Vain se, mitä yritin hänelle sanoa, ei mitään kiemurakieltä. Ei ymmärtänyt.
Kokeilin myös kirjoittaa paperille moneen otteeseen. Aluksi toimikin, mutta sitten tuli täyskäännös: ukko kysyi, ollaanko me eroamassa, kun viestit on lapulla, miksi en voi sanoa asiaani. Saman asian, minkä olin kirjoittanut, olin ensin sanonut suullisesti. Kun sanallinen viesti ei tehonnut, sitten turvauduin kirjalliseen. Tulos: nyt ukko kiukuttelee minulle, eikä kuuntele puheita ollenkaan. Minähän olen eroamassa hänestä, kun en voi puhua asioista, vaan kirjoittelen lappuja!
Siis ei toimi.
Rupee kommunikoimaan piirtämällä sille asiastasi prosessikaavio. Monet miehet ymmärtää kuvia paremmin kuin puhetta tai kirjoitusta.
Sinä se jaksat tätä samaa tarinaa, hiukan muuteltuna kuukausi kuukauden jälkeen tänne palstalle laittaa.
Noinko koville s ero otti?
Niin eihän teistä naisista saa kirjoitaa tuollaista.
Mutta koita nyt ymmärtää että sehän on karvasta totuutta.
Minä en ole vielä eronnut ja kirjoitin tälle palstalle ensimmäistä kertaa.
Mielenkiintoista, jos muutkin tänne samasta asiasta ovat jo useasti kirjoittaneet. Taitaa sitten olla sama ilmiö laajemminkin.
Kyllä mun puolesta jokainn saa kirjoittaa mitä haluaa. Suomessahan on sananvapaus.
Ja voipi kait sitä tuollaistakin olla. Maailmahan on ihmeitä täynnä. Mutta suhteellisn laajan tuttavapiirin omaavana en ol kuitnkaan moisen törmännyt. Enemmänkin normaaleihin parisuhteisiin sekä niihin liittoihin, jossa nainen ihan oikeesti tekee suurimman osan kotitöistä mukaan lukien ne renkaiden vaihdot ja kodin pikku korjaukset. Skää myös elättää miehen, tämän opsikellessa tai muuten vaan huiliessa.
Ja kyllä viime kesänä ainakin oli vastaavanlainen kirjoitus palstalla. Ja kerran ennen sitäkin.
ja usein miehet valittavat että "vaimo nalkuttaa". Kannattaisi pohtia yhdessä MIKSI vaimo nalkuttaa, mitä oikeastaan on nalkuttaminen? Naisen (nimenomaan naisen, ei koskaan miehen) sanotaan nalkuttavan, kun hän ilmaisee tyytymättömyyttään parisuhteeseen. Mies väistää/mitätöi sen sanomalla "älä nalkuta". Ihmekös tuo, että vaimolla menee huonosti.
Minäkin hoidin lapset, tein kaikki kotityöt, kodin korjaukset. Rahoitin myös perheen elämän. Myös vanhempani rahoittivat. Mieheni keskittyi firmaansa 24hvrk ja myöhemmin konkurssin jälkeen firman lainojen hoitoon (oma takaus). Olin tietysti ilkeä akka, mutta nalkutin miehelleni siitä, ettei tämä ikinä mihinkään osallistu. Vapaamatkustaja perheessä täysin oikeuksin. Kumma etten ollut tyytyväinen...
Kun viimein pääsin eroon exästä, huokasin helpotuksesta. Vaihtamalla paranee. Ei ole tarvinnut nalkuttaa ja se on ihan uuden miehen syy ;).
Useimpia samanlaisia kirjotuksia.. no ootko ajatellu että ehkä sen takia kun se on aika yleistä mistä tässä kirjoitetaan ja tapahtuu koko ajan!!! Halooooo, Kirjotus totta ja tapahtuu koko ajan jos ei sun ystäväpiireissä niin ei tarkota ettei tapahdu.
Niin, minähän en väittänyt, ettei tuollaista olisi niin kuin ap. kirjoittaa. Sanoin, että minun tuttavapiirissä en ole moisen törmännyt. Ja kirjoitin nimenomaan, että voihan tuollaista olla. Kannattaa lukea EDELLINEN kirjoitukseni huolella.
Nalkuttaminen on henkistä väkivaltaa, ja todella huono ja toimimaton tapa kommunikoida parisuhteessa. Pahentaa vain tilannetta.
Yhtä surkeata kommunikointia tuo nalkuttaminen on kuin nyrkki.
mitä siis on nalkuttaminen? Se on sitä, kun monta kertaa sanoo samasta asiasta, johon ei tule korjausta. Puhuu sitten kauniisti tai rumasti. Henkistä väkivaltaa on myös toisen mitätöiminen "se nyt vaan "nalkuttaa", minussa ei ole mitään vikaa".
Nätisti sanominen ei ole nalkutusta, et taida nyt tietää mistä puhut.
Oma erosi taisi ottaa tosi koville. Olet omien sanojesi mukaan roikkunut tällä "Avioero" palstalla jo vuoden. Haloo!
Kyllä on luettu sun EDELLINEN kirjotus huolella, ehkä sun pitäs oppii kirjottaa sitten HUOLELLA mitä oikein tarkotat!!
Niin sinähän juuri teet sitä.
Joo, jos nalkuttamisella tarkoitetaan päänaukomista ja pottuilua, siis pilkkaavaa puhetyyliä ja huomauttelua. Siinä olen samaa mieltä. Sitten taas, miehet kylläkin piiloutuvat aika helposti sen taakse, mistään ei saisi sanoa mitään, tai on heti nalkuttaja. Naisia vaijennetaan sillä: asioista keskusteleminenkin on nalkuttamista. Mutta kyllä, jos toinen jättää roskat lattialle, laskut maksamatta, ja luulee asuvansa hotellissa, niin on ymmärrettävää, että siinä hermo menee.
Asioista voi keskustella, jos toinenkin siihen suostuu. Mutta!! Ehdottomasti olen kanssasi samaa mieltä siinä, että nalkuttaminen, veetuilu ja ilkeily ovat ehdottoman huonoja tapoja kommunikoida, ja pahentavat tilannetta. Pitäisi pyrkiä aina keskustelemaan asiallisesti.
Sinulla ilmeisesti ei ole nyrkistä kokemusta kuitenkaan: nalkuttajaa on aika helppo päästä pakoon, ja sitä harvoin pelätään niin paljon, ettei uskalleta puolia pitää, mutta siinä vaiheessa kun sinulta murskautuu ensimmäiset kasvojen luut yhdestä miehen nyrkin iskusta, niin tule sitten kertomaan kumpi oli pahempi tapa kommunikoida. Se vertaus on mielestäni hölmö. Kyllä minulle on veetuiltukin, mutta kyllä nyrkillä hakkaaminen on pahempaa, pelottavampaa jne. Tietysti järjestelmällinen henkinen alistaminenkin on paha, mutta siltikin olen sitä mieltä, että sitä pääsee kyllä pakoon halutessaan.
Enkä puhu nyt siis mistään seköpäisyyteen saakka vievistä psykopaatti-narsisteista, jotka vie rahat, omaisuuden, uhkailee jne. vaan nalkutus vs. nyrkillä hakkaaminen. Aivan eri kategoriassa painitaan.
En ole eronnut, enkä eroamassakaan.
Mutta kun on utelias ja aikaansa seuraava luonne, niin toki sitä haluaa ja on mukava seurata ajan ilmiöitä. Ja, kun omaa vielä todella hyvän muistin, niin väkisinkin jää kirjoitetut aihet mieleen.
Sittenhän ystävällisesti näytät minulle sen kohdan tuosta viestistäni, jossa sanon, ettei tuollaista ap:n viestin tapaista tapahtuisi. Sllaista, kun i ole vaan nimenomaan myönnää, että voi niin ollakin, mutta ei minun tuttavapiirissä. Eli en ole voinut siihen itse hnk.koht. törmätä tällöin.
On olemassa naistyyppi, joka väärän kasvatuksen vaikutusta nalkuttaa koko ajan. Tällaiset naiset mölisevät ilmoille jokaisen huomaamansa epäkohdan. He huomauttavat kaikesta, mikä ei heidän mielestään näytä hyvältä. He kitisevat välittömästi kun itsestä tuntuu huonolta.
Aikuinen ihminen ymmärtää, että maailma ei ole täydellinen. Aikuinen ihminen osaa toisinaan pitää suunsa kiinnikin. Ei kaikesta sellaisesta tarvitse huomauttaa, mikä ei itseä juuri sillä hetkellä miellytä. Ei maailman ainoa oikea järjestys istu yhden ihmisen päässä, eikä kukaan ole keisari, jolla olisi syntymäoikeus mlistä omaa haluaan koko ajan julki.
Nämä naiset kuvittelevat ylimielisesti, että juuri heidän käsityksensä siitä, miten asioiden pitäisi olla, on se ainoa oikea. He myös kuvittelevat, että juuri heillä on valta päättää, miten asioiden pitää olla. He kuvittelevat, että kun asiat eivät ole heidän haluamallaan mallilla, silloin asiat ovat väärin.
Tällainen ihminen on syntynyt luonnevikaisena. Kotona luonnevikaa on vahvistanut kritiikitön kehuminen ja vahvan samalla tavalla luonnevikaisen äidin jatkuvana kaikuva nalkutus.
Tällä tavalla luonnevikaisia ja väärin kasvatettuja jatkuvasti omaa nalkutus-showtaan pitäviä naisia on suomalaisista naisista noi 68%. Tähän vaikuttaa geneettinen perimä ja kulttuuri.
vettä lisää myllyysi :)
Ihan oikeasti, voisitteko joskus ottaa huomioon, että maailmassa tapahtuu ihmeellisimpiäkin asioita, kuin avioero? Siis me ollaan niin erilaisia ja erilaatuisia, mutta silti samankaltaisia tietyissä tapahtumissa ja asioissa. Silti ihmettelette: "suurin osa tekee näin, onpa kamalaa". Totta kai omalle kohdalle sattunut pistää ajattelemaan, että kaikille muillekin käy samoin, tai päinvastoin: kenellekään muulle ei voi käydä näin paskasesti (riippuu tilanteesta)
Kyllä ihmisten elo on vaan niin samansuuntaista, tulee samanlaiset kehityskaaret ja samansuuntaiset tapahtumat tietyssä järjestyksessä. Yleistyksiltä ei vain voi välttyä...
Katkeruus ja hiukan pahanilkinen vahingonilo paistaa alkup. tekstistä. Nuorta naista haluava venheneva mies...
Tuo sinun heittosi siinä aloitustekstissä...jotain siihen suuntaan, että "vanhemmat naiset tekevät kaikkensa miellyttääkseen miestä..." tms. Nauratti. Jos kyseessä nuorempi mies, niin miksi ihmeessä vanheneva nainen ei voisi kiinnostua nuoremmasta miehestä siinä kuin miehetkin hakevat nuorempaa?
Iloa vaan elämään, mutta muista, ettei se löydy nuoruutta ihannoimalla, samalla kun itse vanhenet ja rypistyt... vitsi, vitsi...
jos joku asiaa v?taa. Ja täyspäisel ihmisel kerta riittää.
Intis neuvovat et ensiks annetaa käsky. Ellei tehhoo, annetaa määräaika. Sit tehhää ilimotus etteen päin. Ei jiähä räksyttäämmää.
Parisuhteessa vois soveltoo nii et kertoo mitä halluu korjata, seuraavan kerra sannoo et ny se o loppu ja jos ei korjaannu, antaa siivota ite jäläkesä.
Mut jos jiä räksyttää ku koira, ei se koskaa muutu. Jos ei kykene kommentoimaa kolomel käskyl ni eiku naru kaulaa taikka kommunikointi kurssille.
Mä oo joskus seurannu ku naiset kasvattaa lasta. En ikkää moista hommoo niile luottana. Oha piru jos ei ees kolomivuotiasta sua kurrii kiljumatta ja taikka räkättämättä. Kyl ku fiksul pennulle kerra sannoo et syö nyt tai huomenna, se ei o ku yhe yön syömättä, seuraaval kerral ossoo valita.
Sama jos ukko kussoo keittiö lattiil. Sannoo et ku o jälet siivottu, sängys alkaa elämä. Kolome kuukautta ku o ollu puutteessa, ottaa luutu kätteesä.
.
En ottanut lainkaan kantaa siihen, minkä ikäistä miestä vanheneva eronnut nainen haluaa miellyttää. Lähinnä minua hämmästyttää se, millä uholla 40 eroavat naiset tuomitsevat kaikki miehet ja jo muutamaa kuukautta myöhemmin tekevät kaikkensa saadakseen kieli vyön alla itselleen uuden ukon. Siinä nuoleskelussa ja mielistelyssä ei ole mitään rajaa!
Uutta miesystävää sitten raijataan pitkin sukujuhlia ja ystävien pirskeitä ja kaikille tutuille mainostetaan, kuinka tässä nyt uutta miesystävää niin näytille tuodaan. Muutamaa viikkoa aiemmin arvon leidi mainosti ystättärilleen, kuinka iihaanaaa on olla vapaa ja nauttia rauhasta ja kuinka miehet on kaikki ihan sikoja.
Minusta puheet ja teot näillä eronneilla rouvilla on aika pahasti ristiriidassa.
mielestä kaikki mitä sanoin oli nalkutusta. Siis kaikki sellaiset asiat, jotka olisivat vaatineet häneltä jotain kuten esim. kotityöt. Jostain syystä en ollut tyytyväinen niiden jakamiseen tai pikemminkin jakamattomuuteen (eikä niin päin, että olisin halunnut niitä lisää omalle kontolleni..). 10 vuotta jaksoin vielä uskoa, kun ex vastasi "älä nyt aina niistä nalkuta, katsotaan sitten myöhemmin". Että tältä pohjalta tiedän mistä puhun... Mutta olin todella tyhmä kuten joku tuossa alapuolella jo kommentoikin...Kaikkiin valheisiin sitä voikin uskoa ja luottaa - vieläpä noin kauan.
Mistäköhän vetäisit tuon prosentin, 68? Aika hurja määrä. Olen minäkin pari kertaa citymarketissa käydessäni kyllä törmännyt nalkuttaviin naisiin - mutta vain kaksi kertaa parinkymmenen vuoden aikana! Niiden vastapainoksi olen kuullut enemmän kuin kahden miehen puhuvan vaimolleen tai naisystävälleen todella törkeästi. Ei miehinen ärjyntä ja örinä kuullosta yhtään paremmalta kuin nalkutus.
Nalkutus tai huono käytös ei kuitenkaan ole synnynnäistä, vaan täysin opittua siitä sosiaalisesta ympäristöstä, jossa on elänyt. Ja kun se on opittu, siitä voi oppia myös pois.
ei pääse pakoon?
Sinä se jussi osaat ilmaista asiat niin mukavasti!!! Ihan ilosta vedet valuu silmistä, olet kyllä tämän päivän ilon pirskahdus...
ainakaan antanut enää anteeksi,oli jo toinen pettäminen jota oli jatkunut vuosia.
Helppo oli lähteä viimein kun lapset maailmalla,miksi olisin jäänyt vanhan miehen kynnysmatoksi?
pyyhkiköön jalkansa mihin tahansa,mutta ei enää minuun.
Tiesi tasan tarkkaan,mitä tulee jos vielä pettää ja sen vaan teki uudelleen.
En ole katkera kun pääsin lopulta pois siitä väkivaltasesta ja pettävästä parisuhteesta.
Luuli saavansa anteeksi,kun oltiin jo vanhoja,mutta en antanut anteeksi.
Mikä on ATM?
he itse kutsuvat itsenää Alemman Tason Miehiksi.
ATM on aika uusi nimitys Alemman Tason Miehistä. Käytetään paljon näillä palstoilla.
Samoin KTM = keskitason ja YTM = ylemmän tason.
Ei ole mikään virallinen nimitys....
Meillä kyllä asia aivan päinvastoin.
Lapsetkin ovat huomanneet saman, ja sanoneet, että meidän perheessä on roolijako jotenkin sekaisin.
Isi tekee naisten työt ja "nalkuttaa joka asiasta"
On huolehtinut lasten vatteet, koulukirjat jne. aamuisin. Jopa pukenut 10 vuotiaat lapset ;)
Pikkuisen sivusta seurailin ja kun tuohon jatkuvaan nalkutukseen kyllästyin otin ritolat. En uhonnut enkä uhkaillut, mutten vaan yksinkertaisesti jaksanut.
En ole ollenkaan katkera, enkä ikinä enää haluaisi samaan.
Olemme eronneet muutama vuosi sitten, ja vaikka itse en nyttemmin seurustele, niin en kadu eroani yhtään. Minulla on nyt uusi koti ja kaikki hyvin. Lapset vikko isällä, viikko äidillä.
Olemme ihan keski-ikäisiä ja yhdessä elimme n. 17 vuotta.
Lapset jo 15 vuotiaita ja kun omilleen muuttavat en taida enää yhteyttä "isiäitiin" pitää, jos ei ole aivan pakko.
Hyvin olen osannut tehdä kaikki miesten ja naistenkin työt, eikä kukaa ole nalkuttamassa.
Itse asiassa tulen niin hyvin juttuun itsekseni, että en enää aijo alkaa kotileikkiä leikkimään.
Lukekaa kaikki yllä oleva kirjoitus! Pakko se on naisenkin nalkuttavan kumppanin luota lähteä. Ei sitä henkistä kidutusta kukaan ihminen kestä. Oli nalkuttaja sitten miest tai nainen.
onnistuu ihan yhtä hyvin miehiltä kuin naisiltakin.
Väittäisin, että nalkuttavia miehiä löytyy nykyään aina vain enemmän. Itsekin olen jättänyt sellaisen kitisemään yksikseen enkä taida toista enää tilalle ottaa. On tämä elämä niin paljon helpompaa näin ja niitä "miesten töitä" osaa kyllä naisetkin tehdä kun vaan uskaltaa yrittää. Sen mitä ei osaa voi aina teettää jollakin maksua vastaan. Onhan noita autokorjaamoita ja remonttireiskoja yms. olemassa.
Enpä tunne ainottakaan kuvaamasi kaltaista naista. Tuskin tunnet sinäkään.
Kyllä se on aina naiselta pitkään harkittu päätös ennen kuin miehestä eroa kampeavat. Katuvaa en ole tavannut milloinkaan.
Itsekkään en katunut kuin sitä etten ollut jo aikaisemmin älynnyt erota.
Naisen terveydellekin on vain etua siitä, ettei vanhoilla päivillä ole sitä miestä passattavana, ja totuus on kyllä se, että miehet kuolevat yksin ollessaan nuorempina. Revi siitä.
Ja miksei löytyisi moisia naisia....?
Etköhön nyt itse puhu paskaa tai sit sulla on aika pieni tuttava piiri eronneista naisista.
Vaikka eihän sitä kukaan omalle katkeruudelleen mitään voi.
Ainoastaan naisten huonosta itsetunnosta,
liikaa olen myöskin tapauksia nähnyt.
Ei uskalleta ottaa vastuuta ja myöntää omia virheitään, koska vikahan on aina jossain muussa kuin itsessään.
Josko nainen on itse päättänyt erota, ja hankkinut itselleen elämisen arvoisen elämän. Mitähän tekemistä itsetunnon kanssa on asialla? Viittaan pari viestiä aikaisempaan, eli "paska puhetta".
sillä en halunnut,että minua aikuista ihmistä tukistellaan ja potkitaan.
helppo se on toisia syyttää,kun ei tiedetä.
Minusta toiseen ei saa käydä kiinni,jos ei heti tottele.
Siitä tulee pelkotiloja ja aina saa olla varpaillaan.
Ei toinen välttämättä hoida kotona mitään ja jättää kaiken tekemättä.
Empä ole tarvinnut apua,sillä kodinkoneliikkeestä sitä saa jos pesukone rikki,eihän sitä edes saa korjata kun ammatti-ihminen.
Se on sähkölaite.
huonoksi tulee itsetinto,v-mäisen miehen kanssa!
Kuvaamasi ilmiö kulkee kallonkutistajapiireissä nimellä identiteettikriisi eikä se ole mikään naisten yksinoikeus. Myös miehet kriisiytyvät, mutta usein 10 vuotta jäljessä niin kuin tavallisesti muissakin asioissa. Tämä ilmiö tunnetaan hyvin nimellä 5kympin kriisi tai 5kympin villitys.
Tilannetta voi verrata murrosikäisen käyttäytymiseen, jolla haetaan omia rajoja ja omaa identiteettiä. Murkku potkii vanhempien asettamia raja-aitoja vastaan ja teettää tatskan ja lävistyttää nastan silmäkulmaan ja renkaan nenään. 5kymppinen mies kasvattaa takatukan, sävyttää sen ja ostaa buutsit. Iskee parikymppisen tyttöystävän ja kertoo vaimolle, että onneton elämänsä on vaimon syy. Kapinoi siis vaimoaan ja vanhenemistaan vastaan, vaikka kyseessä on oma sisäinen ristiaallokko. Samaa tekee 4kymppinen nainen, joka muuttuu poikia peffasta puristelevaksi teiniksi, kertoo puolisolleen, ettei tämä kykene sängyssä mihinkään ja upea elämä odottaa vain ottajaansa. Kertoo myös miehelle, että onnettomuutensa on miehen syy, vaikka todellinen ongelma on omien korvien välissä. Näin se menee. Hyvää kevättä kaikille ja jaksamista jokaiselle "murkun" puolisolle.
Mulla ei kyllä ole tuttavapiirissä "vahingossa" eronneita, vaikkakin eri olosuhteissa eronneita, kenellä se nyt on ollut pettäminen se syy, kenellä erilleen kasvaminen, tai paska suhde jo alunperinkin, tottumuksesta kituutettu, kunnes erottu jne. Kriisit kohtaa niin miehiä, kun naisiakin, että siinä mielessä tää vastakkain asettelu "naiset sitä ja miehet tätä" on jotenkin jälkeenjäänyttä ja lapsellista.
Sen lisäksi ihmisistä harvinaisen moni syyttää muita ongelmistaan, miehelle vaimo nalkuttaa liikaa, ei toki, että hän itse ei ottaisi vastuuta, naiselle mies ei olekaan tuonut jännitystä elämään, ja hän kun jätti uransakin, ei toki niin, että nainen olisi itse elänyt rohkeammin ja itsenäistynyt enemmän, puoliso ei kannusta riittävästi, kannusti tai ei, kun vaan itse ei uskalleta, seksi ei riitä, ole hyvä, ei vaihtele,luottamusta ei ole, ja samalla itse kohdellaan toista kun itsestään selvyyttä ja huonekalua, odotetaan hellyyttä ja huolenpitoa kuin pikkuvauva, mielellään omalla tavalla, joustamattomasti ja niin, ettei itte tarttis antaa mitään. Justiinsa joo.
Niinkun tässäkin. Ihan niinkuin joku liitto, ihminen ja ihmissuhteet olisi noin yksinkertaisia, ja etenkin kun on niitten ulkopuolella. Parisuhteessa on pari, ja jos se ei ole sinun parisuhteesi, siinä et ole myöskään sinä.
Avioerossa on harkinta-aika. Mieltään saa siis muuttaa. Mieltään saa muutenkin muuttaa. Mä muistan hyvinkin yhdenkin tapauksen, missä esitin mielipiteen, ja joku sanoi, että "jaa, kerran sä sanoit toisin"... Olin toisin sanoessani 15-vuotias, ja silloin 23-vuotias (Ja nyt vielä tuhottomasti vanhempi)!
Ihmiset monesti luulee, että kun kerran on jotain sanottu, sen pitäisi jotenkin olla kiveen kirjoitettu, mikä nyt on jo lähtökohtaisesti täysin hölmöä, ottaen huomioon, että elämän ainoa pysyvyys tuntuu olevan muutos.
Että kyllä ne mielipiteet vaan muuttuu. Sitä ei jotenkin tunnuta tajuavan, että ihminen kasvaa, erehtyy, korjaa, kompuroi jne. Se on totta, ettei vanhaan liittoon palaaminen aina olekaan enää mahdollista, mutta siinä, että muuttaa mielensä ei ole mitään pahaa. Molemmilla on oikeus muuttaa mieltään, nääs.
Hassua on kirjoituksessasi tämä:"Ne eronneet, vähän iäkkäämmät, leidit tuntuvat kivan kiihkeiltä tehdessään kaikkensa miestä miellytääkseen. " niinpä, kertoo näkemyksestäsi jotain vai? Sehän olisikin mukavaa, jos toinen jaksaisi tehdä kaikkensa toista mielyttääkseen, ja tuleekin mieleen, että tekikö mies sitten liitossaan? Varmasti, koska se niin mukavaa on... Tai sitten ei. Olisiko nyt tämä toinen on tyytyväinen, ja varmasti myös oppinut arvostamaan toista: antaa samalla määrin takaisin ja tekee myös kaikkensa miellyttääkseen uusia kumppaneitaan, koska hekin tekevät niin ja hän on se kiltti ihminen, joka ajattelee muitakin?
Kyllä, liitto on paljon vaikeampi asia, eikä siinä menekään enää asiat niin, että toinen vaan ikuisuuksiin miellyttää ja miellyttää.
Ja sen lisäksi jatkat: "Vakituiseksi tyttöystäväksi löytyy lopulta se kiva kymmenen-viisitoista vuotta nuorempi tuoreelta ja terveeltä tuntuva sporttinen tuttavuus. " eli siis kaikki se oli pelkkää hyväksikäyttöä, oman egon pönkitystä, niinkuin uusi tyttöystäväkin? En siis sano pahalla, vaan siltähän tuo nyt kuulostaa.
Sekö sitten on hieno käytösmalli, ja pitäisi saada meidät uskomaan, että kyse tässä tarinassa oli vain keski-ikäisen naisen hormoneista? Eikä kyllästymisestä lusmuun ja vaativaan vauvaan, jolla on heikko itsetunto ja joka odottaa itseään palveltavan ja miellytettävän?
Niin, näinkin sen voisi nähdä.
No, joo, tiedän kyllä eronneita pareja. Heistä onneksi suurin osa pääsee elämässään eteenpäin ja he saavat asiat jossain vaiheessa sovittua. Niin miehet kun naisetkin huomaavat, että parisuhteessa on pari ihmistä, ja se on aina kahden kauppa. Muutos on aina pelottava ja tuo tullessaan erinäköisiä tunteita ja heilahduksia, joskus katkeruutta ja vihaakin, mutta ihminen on selviytyjä ja oppivainen eläin. Ensi kerralla ehkä paremmin.
Itse myös miettisin eroa hyvin tarkkaan, se on varmasti raskas prosessi kaikille. Tosin, mietin kyllä naimisiin menonkin hyvin tarkkaan. On suuri lupaus tahtoa rakastaa uskollisesti, myötä- ja vastamäessä, kunnes kuolema erottaa. Tuntuu, että harva tajuaa, mitä siinä oikein lupaavat.
Viimeiseen kappaleeseen sellainen kommentti, että rakastuneena ei koskaan pitäisi solmia avioliittoa, eikä erota pikaistuksissa kun pettäminen osuu kohdalle. Molemmat on tunnekuohussa tehtyjä päätöksiä ja sillä tavalla epäonnistuneita koko elämää ajatellen. Elämän suurissa ratkaisuissa pitää olla järki, harkinta ja tunteet mukana.
kolme vuotta odotin ja rukoilin miestäni,että jättää salaisen naisensa jonka kanssa oli ollut suhde kauan enne paljastumista.
En todellakaan tehnyt hätäistä päätöstä,en vaan voinut elää siinä parisuhteessa enää.
Olin miehen mielestä välttämätön paha,olikiso pitänyt vaan kestää?
Hän oli myös väkivaltainen koko avioliiton ajan ja pelkäsin.
kertoo sulle, jos ero tulee "vahingossa"; tarkotan ny sitä tilannetta, kun uhoerotaan tuosta vaan ja sitten aletaanki vonkumaan takas, tai vainoomaan entistä muuten vaan.
Moni salaa siihen eroon liittyneet (farssimaiset ja tragikoomisetkin) monet puolet. Tiedät vain sen, mitä sinulle kerrotaan.
Täälläkin muutamat kirjottelee, että paperit on ny pistetty menemään ja nyt kaduttaa.. Onhan noita.
Ihminen on joskus impulsiivinen, joskus sekopäinenkin: tehdään jotain, mitä myöhemmin kadutaan. Toki kaikki ei tee, kuten esim. sinä, joka harkitset. Äkkipikaistuksissaan ei aina tule harkittua. Metkaa kyllä, mutta moni ei uskalla edes myöntää, että tulipas mokattua.
Mistä sait päähäsi, että joku täällä pitäisi kolmen vuoden harkinta-aikaa hätiköitynä päätöksenä. Ei kukaan. Vai oletko itse mahdollisesti epävarma päätöksestäsi? Jos nyt jotain aikoja pitäisi määritellä, niin 6 kk on ihan hyvä aika miettiä, kun pettäminen on tullut ilmi. Riippuu tietysti paljon siitä pettäjästä ja teidän välisestä suhteestanne, että kuinka edetään. Jos molemmilla on tahtoa jatkaa ja kykyä lähteä yhdessä rakentamaan luottamusta ja uutta suhdetta, voi jatkaminen onnistua. Aina ei tietysti näin käy.
Petetty on yleensä järkyttynyt ja syvästi loukkaantunut, kun pettäminen tulee ilmi. Toiset eivät koskaan pääse asian yli ja kantavat hylätyksi tulemisen ja arvottomuuden tunteita sisällään. Tilanteesta selviämistä auttaa, jos itsetunto on kohdillaan ja suhde puolisoon nähdään jatkamisen arvoiseksi. Edellyttää tietysti anteeksi pyytämistä, anteeksi antoa, syiden selvittelyä ja aitoa katumusta ja halua jatkaa.
Voi, olen tavannut useita eronneita naisia, joita uhossa otettu ero selvästi kaduttaa. Yleensä näkyy tarpeena olla yhteydessä vanhaan mieheen ja halulla vaikuttaa tämän elämään. Miksi eronnut nainen kiusaisi ex-miestään, jos tämä olisi yhdentekevä? Kuule näitä lapsilla kiristäjiä on paljon!
Toinen selkeä merkki on pitkään kestävä katkeruus. Miten se ero voi olla eron ottaneelle niin katkera pala ja vanha äijä kaiken pahan alku, jos ero ei kaduta?
Jotkut haukkuvat vanhaa äijäänsä vuosikaudet. Jotkut puhuvat ihan kiltisti hyvää muistellen. Mitä siitä yleensä puhumaan lainkaan vuosia eron jälkeen?
entistä paria. Uhotaan ja käännetään asiat aivan toisiksi mitä ne oikeasti onkaan. Ongelmia kehitetään sinnekin missä niitä ei oikeasti ole. Sukulaiset ja "ystävät" pakotetaan kuuntelemaan muunnettua "totuutta". Vuosi pari menee reuhatessa, sitten vasta herää ajatus....jospa teinkin väärin..antavatko lapset anteeksi vai syyllistävätkö hiljaisesti? Veikkaisin kokemukseni mukaan että hieman alle kolmasosa eroista on enemmän tai vähemmän "paniikkieroja", sukupuoli jakaumasta ehkä 1/3 osa ja 2/3 osaa,naiset enemmän.
Ex otti pari tatuointia, hankki moottoripyörän ja nuoremman naisen, avioliitossa ollessamme. Minä yritin puhua liiton puolesta ja suorastaan rukoilin miestä ymmärtämään mitä on tekemässä. Olimme olleet yhdessä noin 20 vuotta. Mutta miehellä oli suorastaan kiire erota, äkkiä eropaperit vireille ja ositus ja lasten tapaamis/elatussopimukset kuntoon. Siinä kiireessä ex unohti lapsensa ja tapaamiset oli milloin sattui, niin ja se uusi nainenhan piti myös lapsille heti esitellä. Yllättäen lapset eivät enää suostuneet lähtemään isän luo. Nyt erosta on puolitoista vuotta ja ex soittelee minulle kuinka hänellä ei ole mitään. Se nuori nainen ei jaksanutkaan katella nelikymppistä äijää, lapset eivät halua vieläkään mennä isänsä luo ja elatusmaksut kolmesta lapsesta on aika iso summa. Kyllä mun mielestä meidän ero tuli vähän äkkiä ja yllättäen, mutta nyt mulla on mukava miesystävä jonka lapsetkin hyväksyvät ja ovat jopa kavereita hänen kanssaan. Exää en ottaisi takaisin vaikka mikä olisi.
Toi kuulostaa niin oppikirjaesimerkiltä kuin olla ja voi. Ihminen kehittyy ja muuttuu koko elämänsä ajan. Nää mutokset tulee yleensä kriisien kautta. Lapsella ja nuorella se menee yleensä niin, että ensin ollaan sävyisiä ja vanhempia myötäileviä tonne 12-16 vuotiaiksi, mutta sitten alkaa rytistä ja potkiminen rajoja vastaan alkaa. Tää on välttämtäöntä, että nuoresta tulis aikuinen ja oma itse-minä alkais hahmottuun. Murkkuikä menee aikanaan ohi ja jos vanhemmat on osanneet laittaa rajat ja olleet aikuisia, pystyy nuori löytään itsensä. Näitä kriisejä sitten seuraa elämässä noin 10 vuoden välein. Niitten voimakkuus riippuu paljon siitä, minkälainen se nuoruuden murkkuvaihe on ollut. Jos silloin ei ole onnistunut, on nää aikuisiän kriisit sitä voimakkaampia. Näähän on koko ajan sitä oman itsen etsimistä eli sisäistä taistelua ulkoapäin tulevien vaatimusten, toiveitten ja sisäisen minän tahdon välillä. Eikä sillä asialla ole välttämättä ollenkaan tekemistä puolison kanssa, vaikka puolisoa kaikesta omasta tyytymättömyydestä syytetäänkin. Pahimmat aikuisiän kriisit tulee just 30-40 vuotiaille ja ilmenee tavalla, jossa haetaan onnea suhteen ja kodin ulkopuolelta. Jos ihminen ei tajua itseään eikä ole kosketuksissa omiin tunteisiinsä, voi tämmöinen kapina jäädä päälle tosi pitkäksi aikaa, mutta sitä sisäistä onnea ja tyytyväisyyttä ei vain millään löydy.
Kiitoshan näille naisille pitäisi antaa jos näin hyvin asiat miehillä on.
Tulee vaan mieleen että, miksi asia sen verran pyörii päässä että siitä on pakko kirjotella palstoille!!!!!!!
Ei viitti uskotella liikaa.Me kaikki ei pudota samaan kuoppaan.
Onnea vaan.
kaivoit tämmöisen vanhan paskan esille..
huomasinkin muuten, että tuttu tyyppihän tämä AP on...ei oo asiat sillä vieläkään paremmin, eikä näköjään ole oppinut mitään! :D En viitsinyt koko paskaa ees lukee..samaa jankkaa vuodesta toiseen..HAUKOTUS!
oli aivan mahtava mies.Me ei vaan koskaan osattu puhua..Hän löysi netti tuttavuuden,jätti perheensä.Nyt olen itkenyt häntä takaisin,mutta ei palaa.Nauttii kun tietää,et rakastan ja kaipaan.Hänellä vapaus,minulla lapset.;)
Niin ne ihmisten tuttavapiirit eroavat, ehkäpä samankaltaiset hakeutuvat toistensa seuraan? Olen tuollainen eronnut keski-ikäinen naisihminen. Ainoa asia joka kaduttaa on se, etten eronnut miehestäni aiemmin. Eksän kanssa on ihan kohtuulliset välit kaikesta huolimatta, puhelimessa puhutaan lasten asioista viikoittain. Emme syyttele toisiamme, enkä itse syyttele eksä tai eksän nyksää, joka ei siis ole itseäni tai eksää huomattavasti nuorempi.
Elän mukavaa elämää ja tunnen monia kaltaisiani hyvätuloisia eronneita naisia. Eron jälkeen parasta on ollut se, ettei asioissa tarvitse tehdä kompromisseja. Tottakai olen eron jälkeen vanhentunut, mutta niinpä se taitaa ajanhammas purra miehiinkin. Aika taitaa kaikilla kulua samaan tahtiin.
Ero ei sinänsä ratkaise ongelmia. Valitettavasti lapsiperheessa joutuu olemaan eksän kanssa tekemisissä eron jälkeenkin, joten puhtaalta pöydältä ei voi aloittaa. Olen tavallaan kiitollinen miehelleni yhteisistä vuosista, muutenhan minulla ei olisi lapsia. Mutta yhteistä tulevaisuutta en kaipaa, en oikeastaan ole kaivannut niitä eron jälkeen lainkaan. Kasvoimme erilleen ja elämä erillään on ainakin minulle paljon antoisampaa.
Sinua näyttää jotenkin lohduttavan ajatella koko naissukupuolta järjettömänä hormonipyräkässä elävänä joukkona. Jos saat tuollaisesta yleistyksestä jotain lohtua, niin nauti siitä.
miksi tulee kaikenmaailman laskutoimituksia ja viesti katoaa roskiin.eikö täällä saa puhua asioista rehellisesti ja omalla nimellä tai sähköpostiosoitteella? siitä puuttui com.Jos ei ole mitään asiatonta kirjoittanut niin ei vieläkään ymmärrä
ja pyytämättä. Näinhän se naisille joskus tuppaa käymään :D
Yksi asia mitä miehen ei tule tehdä:Eronnut nainen, ja jolla on lapsi tai lapsia!!!
en kaipaa sellaista seksiä, jossa mies tulee vieraan naisen luota ja ei edes kotimaisen, en halua riskeerata omaa terveyttäni, enkä muutenkaan halua samaan kahvipöytään aamulla miestä, joka on tullut kotiin aamuyöstä toisen naisen luota...ihan jo hajusta huomas..