Kohdellaanko sinkkuja

Esim.lomia päätettäessa sinkkujen odotetaan/oletetaan ottavan ajankohdat jotka eivät perheellisille käy. Ei ikinä minkäänlaista toivettakaan saada kesälomaa heinäkuussa, kun perheelliset haluavat. Vähäiset mahdollisuudet myös joulun yhteydessä. Sinkun odotetaan tekevän ylitöitä "riemusta kiljuen", kun eihän sillä ole perhettä kotona odottamassa eli ei siis elämää. Ei tule mieleen, että sinkulla voisi olla harrastuksia, opintoja, sosiaalisten suhteiden hoitoa ym. Sanalla sanoen sinkun odotetaan sopeutuvan toisten (perheellisten) toiveisiin mukisematta.

Kuten ensimmäinen vastaaja jo sanoikin, sinkku jää työpaikalla joka ikisessä valintatilanteessa sinne viimeiseksi; nuo lomajutut ovat sieltä selvimmästä päästä tapauksia. Olen havainnut, että jopa kollegan poikaystävän loma vaikuttaa lomalistaan enemmän kuin sinkun toive.

Sinkulla ei voi olla kiire kotiin, tämä on itsestään selvää, joten kiireelliset ekstraduunit löytävät helposti tekijänsä. Sinkun sovittu meno on ilmeisesti poikkeuksetta helposti peruttavissa. Sinkku ei lisäksi tiedä perhe-elämästä ja sen vaikeudesta yhtään mitään, joten hänen on opittava pitämään suunsa kiinni, kun rouvat puhuvat. Ja koska sinkku ei ole synnyttänyt eikä kasvattanut lasta, hän ei tiedä elämästä yhtään mitään, joten hän on automaattisesti tärkeysjärjestyksessä viimeistä jälkimmäinen, oli kyse sitten työstä tai olemassaolon oikeutuksesta. (Nämä lapsiperheiden äidit ovat ihmiskunnan huippua, ja lapsiperheiden isät ovat ihan rupusakkia heidän rinnallaan - eiväthän he ole repineet vaginoitaan auki tuottaessaan pyyteettömästi veronmaksajia yhteiskunnalle.)

Jos äidillä on huono päivä, hän voi jäädä saikulle oman sairauden vuoksi tai sitten lapsen sairauden vuoksi. Jälkimmäinen on tosi hyvä syy siinä tapauksessa, että mamma bongataankin kaupungilla saikkupäivänä. Isä on suuri sankari monta viikkoa, jos hän jää kotiin hoitamaan sairasta tai "sairasta" lasta. Sitten sopii taas selittää sinkkukollegalle, että et sinä voi millään ymmärtää tästä asiasta mitään.

Jos oikein huonosti käy, työpaikalla on joku tai useampia raskaana. On huonoa oloa (joku muu paikkaa), lääkäriin menoa (joku muu paikkaa), jalat turvoksissa (pitää päästä selälleen), kovin väsynyt olo (pitää tehdä vähän hitaammin ja joku muu paikkaa) ja töihinkään ei ihan ehdi ajoissa, kun on niin kovasti raskaana oleva olo. Ja taas joku paikkaa.

No, kärjistetyksi meni aika tavalla, mutta tuollaisia muistoja tuli mieleen; kokemukseni ovat kolmesta firmasta. Suurimmaksi osaksi työt sujuivat kaikin puolin mukavasti, mutta välillä koko asetelma räpsähti silmille.

En ole moneen vuoteen joutunut syrjityksi sinkkuuden tai lapsettomuuden vuoksi, koskapa huomasin, että pidän mieluiten kaikki langat omissa käsissäni ja kannan kaiken vastuunkin itse. Rupesin siis yrittäjäksi. Aikeissa ei ole palkata työntekijöitä, mutta jos semmoisia tarvitsisin, havaitsisin haastatteluissa taatusti sopivaksi yli nelikymppisen, lapsettoman ihmisen, mieluiten ihan sinkun.

(Ei pidä kenenkään hermostua - nämä ovat yhden henkilön kokemuksiin perustuvia omakohtaisia toteamuksia. Ei pidä siis yleistää.)

Välillä tuntuu, että sinkulta oletetaan olevan enemmän jousta (esim. kun pitäisi jäädä töihin normaali ajan jälkeen, siirtää lomaa, lähtä komennukselle). Eli ekaksi kysytään sinkulta ja sitten vasta mennään parillisille.. Mutta toisaalta tottahan se yleensä on, että sinkulta löytyy joustoa todennäköisemmin enemmän. Meillä kuitenkin kun sanoo oman sanansa, niin se on siinä, eli kaikkeen ei tarvitse suostua, eli on vain itsestä kiinni...

No se ianikuinen jankutus "ota puoliso", ihan kuin tuosta vaan kuin kaupan hyllyltä ottais, ärsyttää kovasti.
Varmaan joillekin se on noin mutta ei kaikilla ole "sitä jotakin", ainakin tuntuu.
Myös välillä tuntuu että juuri perheelliset haluaa työskennellä töissä yhdessä, sinkku on jotenkin "outo".

Tänään satuin vilkaisemaan ykköskanavaa ja siellä oli just menossa joku ohjelma läheltä liipaten tätä aihetta. Varsinaisesti työelämään ei keskitytty, vaan siihen miten yleensä yhteiskunnassa yksineläjät ovat aliarvostettu ja unohdettu ryhmä. Niin politiikassa (ei puolestapuhujia), työelämässä kuin sosiaalisessa elämässäkin.

Syrjäytyneistä enemmistö on yksineläviä (ei parisuhteessa) miehiä. Yksinelävän elämä tulee taloudellisesti kalleimmaksi (verrattuna esim.lapsettomaan tai yksilapsiseen pariskuntaan) vaikka olisi töissäkin. Saatika työttömämä.

Sairauden/työttömyyden tai onnettomuuden sattuessa yksinelävä on todella yksin tukiverkon usein puuttuessa. Haastateltavana oli mm. eräs keski-ikäinen nainen jolla sairautta/työttömyyttä.

Sinkuilla on parisuhteellisia enemmän mielenterveysongelmia, ovat väliinputoajia kaikista yhteiskunnan lähinnä perheeellisille tarjoamista palveluista. Minkä myönsi myös ohjelmassa haastateltu peruspalveluministeri Risikkokin. Koska perhe on tuottavampi yksikkö yhteiskunnalle kuin sinkku. Tosin työssäkäyvä, terve sinkku, jonka ei pahemmin yhteiskunnan palveluita tarvitse käyttää (kuten julkinen terveydenhuolto) on tuottava hyvänä veronmaksajana niinkauan kuin jaksaa maksaa.

Sinkut ovat yhä kasvava ryhmä ja noin puolet jo Helsinginkin kotitalouksista on yhden hengen talouksia. Siihen nähden liian vähän puhutaan näistä asioista. Asiallista keskustelua ja suvaitsevaisuutta myös sinkkuja kohtaan (ei vain perheitä) pitäisi olla enemmän.

Tässä erään kommentoijan esittämä "lisääntykää jne..." kommentti on aivan hedelmätöntä keskustelua eikä johda mihinkään. Kuten sanottua, asiat eivät ole mustavalkoisia ja yksinkertaisia. Tyyliin, ota mies/nainen, hommaa lapsia jne. Se ei ihan näin yksinkertaista kaikille ole.