En tajua miksi kaikki hokevat meille, että oletteko riidelleet jo kuinka rajusti.
Joka etelänmatkan jälkeenkin yleisin kysmys on ollut kuina paljon riitelitte matkan aikana...ei kertaakaan vastattuani kysyjät naurahtavat ja toteavat joopa just joo niin varmaan ja hymyilevät ivallisesti.
Kukaan parisuhteessa olevista kavereistamme ei siis usko, että emme ole riidelleet koskaan 4 vuoden yhdessäolon aikana.
Usein meillä käy niinkin, että sanomme asioita juuri samaan aikaan samasta asiasta ja ihmettelemme ajatustemme yhtenäistä linjaa.
Kylässä ollessamme olemme huomanneet kuinka pienistä asioista toiset pariskunnat alkavat vääntää kättä ja ihmettelemme asiaa esim. jostain aivan typerästä asiasta ja vielä vieraiden kuullen.
Me viihdymme kaksistaan ja sitäkin ihmetellään, kun emme ole joka kerta kyselemääs muita pariskuntia mukaamme sinne ja tänne ja kommenttti on usein ollut "olitteko te ihan vaan kaksistaan" oho
Joka etelänmatkan jälkeenkin yleisin kysmys on ollut kuina paljon riitelitte matkan aikana...ei kertaakaan vastattuani kysyjät naurahtavat ja toteavat joopa just joo niin varmaan ja hymyilevät ivallisesti.
Kukaan parisuhteessa olevista kavereistamme ei siis usko, että emme ole riidelleet koskaan 4 vuoden yhdessäolon aikana.
Usein meillä käy niinkin, että sanomme asioita juuri samaan aikaan samasta asiasta ja ihmettelemme ajatustemme yhtenäistä linjaa.
Kylässä ollessamme olemme huomanneet kuinka pienistä asioista toiset pariskunnat alkavat vääntää kättä ja ihmettelemme asiaa esim. jostain aivan typerästä asiasta ja vielä vieraiden kuullen.
Me viihdymme kaksistaan ja sitäkin ihmetellään, kun emme ole joka kerta kyselemääs muita pariskuntia mukaamme sinne ja tänne ja kommenttti on usein ollut "olitteko te ihan vaan kaksistaan" oho
Vastaukset 21
Vanhimmat
joko olette täydellinen pari tai harvinaisen hyviä teeskentelemään...
Outoja ihmisiä teidän ympärillänne muuten, kun tuollaista hokevat - olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kymmenen vuotta, eikä kukaan ole hokenut mitään riitelemisestä...
Sulla on jostain syystä kova tarve selitellä jotain..?
Kai tämäkin on sellainen asia, minkä kukakin kokee riitelyksi. Me olemme olleet 3ja puoli vuotta yhdessä ja muutamia kertoja sanallisesti riidelleet=olleet eri mieltä asioista. Itse olen huomannut kans että monet parit kehittämällä kehittävät riitoja. Esim. siskoni miehensä kanssa vääntävät koko ajan jostain pienestä ja me katsotaan ihan ihmetyksissään mieheni kanssa toisiamme. Mutta tartteeko sitä riidelläkään tuollatavalla. olkaa tyytyväisiä vain jos noin on.
Todella hyvä, jos on sitä myös teille. Jos suhde olisi omani, pitäisin sitä täysin sairaana. En tarkoita, että tarvitsee varsinaisesti huutaa ja haukkua, mutta onhan luonnollista että joskus menee hermot ja toisinaan taas haluaa väitellä itselleen tärkeästä asiasta. Luen tämän vain vapautuneeseen, rentoon, omana itsenään käyttäytymiseen.
Toisaalta saatattehan olla vaan todella tasaisia luonteeltanne molemmat, mutta en kyllä tiennyt noin tasaisia luontoja olevan olemassakaan. Osoitatteko mitenkään muuten tunteiden paloa? Väittelettekö koskaan mistään? Oletteko asuneet kauan yhdessä?
Kun sama tilanne on meilläkin, saanko vastata myös valaistakseni asiaa?
"mutta onhan luonnollista että joskus menee hermot ja toisinaan taas haluaa väitellä itselleen tärkeästä asiasta"
Jos kumppanit ovat eri mieltä ja katsovat oman kannan olevan parempi, on siitä ehdottomasti puhuttava. Mutta riita? Onko asia todella ongelma suhteessa? Ja jos ei ole, miksi tehdä siitä sellainen?
Tuo on meinaan monasti kuultu juttu, tuo että jos meillä ei riidellä niin oletetaan toisen olevan alistuja joka ei uskalla olla oma itsensä vaan myötäilee ettei riitoja tulisi. Ymmärrän kyllä miksi, koska sellaisiakin suhteita varmasti on eikä edes vähää.
"Osoitatteko mitenkään muuten tunteiden paloa? Väittelettekö koskaan mistään? Oletteko asuneet kauan yhdessä? "
Oi, tunteiden paloa... rakkautta :D mietin tuota ja hassua kyllä, meillä ainakin väitellään ja puhutaan moninaisista aiheista päivittäin, mutta se on keskustelua. Kuuntelemme toistemme sanomisen, ja vastaamme siihen, emme ole toisiamme vatsaan vaan yritämme yhdessä päästä aiheen kuin aiheen ytimeen. Ja tunteita riittää, tosin ne ovat lähes aina positiivisia. Kahdeksisen vuotta olemme yhtä pitäneet.
Olemme myös erittäin hyviä toteamaan eri mieltä olessamme että sinä olet tuota mieltä, ja minä tätä. Ymmärrämme molemmat Miksi kummpani on juuri sitä mieltä kuin on, vaikka emme tuota mielipidettä jakaisikaan. Ja se siitä. Kaikesta voi puhua ottamatta aihetta henkilökohtaisesti. vasta mieheni oeptti sen minulle, tämä riidattomuus on aivan hänen ansiotaan. En tiennyt että on olemassa niin tervejärkisiä miehiä, jotka eivät vain yksikertaisesti provosoidu typeryyksistä vaan kuuntelevat asian asiana, tarttumatta pillkuvirheisiin ja henkilökohtaisuuksiin. Olen niin onnekas että jestas...
***
Mä koen myös olevani todella onnekas, kun meidän suhteeseen mahtuvat riitelemättä eriävät mielipiteet, keskustelu ja tarvittavat kompromissit. Väitteleminen se vasta hauskaa puuhaa onkin, mutta ei sillä ole mitään tekemistä riitelyn kanssa.
Tuo tunteen palo askarruttaa erityisesti. Alkuaikoina oli tietysti ihastuminen, rakastuminen ja kaikki sitä myöten. Meille sopii kuitenkin paljon paremmin se, että elellään yhdessä ja rakastetaan toisiamme tasaseen. Siinä pienikin sydämen läikähdys tuntuu, ei tarvitse revitellä.
Mutta kukin tavallaan. Meille sopii tällainen. Joku suuria tunteita kaipaava olisi kyllä mun kanssa ihan ihmeissään :)
väittelyäkin riitelynä, niin hölmöltä kuin se kuulostaakin...
Itse näen riitelynä myös sen, jos menetän hermoni vaikka tehdessäni jotain ja tiuskasen tämän innoittamana miehelleni ja hän vastaa, johon vastaan...kunnes tilanne menee ohi.
Varsinaisissa riidoissa on puolestaan se voima, että ne puhdistaa ilmaa aika ajoin, kunhan ei mene mökötyksen puolelle.
Silti, onhan myönnettävä, että meissä ihmisissä on tulisieluja, voimakkaasti kaikkeen eläytyviä persoonia ja vastakohtana laimeita, tasaisen luonteen laaadun omaavia taustahenkilöitä, jotka vaan eivät nauti tunteiden palosta, hyvästä tai huonosta sellaisesta.
Sitä tunteiden ylösalas-vuoristorataa en kaipaa yhtään, paljon mieluummin koen olevani suhteessa turvassa omana itseäni. Kun sanomisiaan ei tarvitse varoa, kun kumppani ei siitä tiuskahduksesta enää vastaa vaan ymmärtää mistä se tuli, miksi ja että se on paras jättää sellaisenaan huomiotta. Kysyä sitten oikeasti että onko jokin mikä painaa mieltä, mistä haluaa puhua... tuo sen suklaalevyn ja viinilasin ja antaa purkaa sydäntä :D
Huomaako sen että minä olen pösilönä rakastunut vieläkin.
Tuumin tuota väittelyä, ja millaista se on eri ihmisten kesken. Värittääkö keskustelua lause "ei sä et nyt ymmärrä" vai "voit muuten olla oikeassa. Entäs jos..."
***
Eihän tunteiden avoin näyttäminen tarkoita mitään tunteiden vuoristorataa, vaan sitä että voi myös hermostua miehensä nähden tai hyppiä tasajalkaa onnesta.
Niin...ehkä totuus on tässä vain se, etten itse osaa lukea ihmistä joka ei näytä tunteitaan ja on tasainen kuin viilipytty. Eikä yleisestikään kovin mukavaa seuraa...tällaisia ihmisiä varoo itsekin, eikä kykene olemaan luonteva heidän seurassaan. Vai mitä mieltä itse olet?
Itse kun taas olen tasainen luonne, tunnen oloni epämukavaksi sellaista ihmisten seurassa, jotka näyttävät tunteensa hyvin avoimesti. Puhun nyt lähinnä negatiivisista tunteista ja niiden voimakkaasta näyttämisestä.
Mua ahdistaa, jos joku ihan asiakeskustelussa suuttuu, huutaa, räyhää tai sanoo kiukuspäissään asioita, joita ei pitäisi sanoa. En pidä siitä, että hermostutaan, kiroillaan tai haukutaan, vaikka en edes itse olisi kohteena. Kohtuullinen tunteiden ilmaiseminen on ok, mutta varsinkin esim. tuttavien kesken, töissä ja kokouksissa pitäisi mielestäni pystyä hillitsemään itsensä.
Turvassa siltä räyhäämiseltä, negatiivisten tutneiden ylilyömiseltä, ennakoimattomuudelta ja suoraan sanottuna -pelolta. Olen ollut suhteessa jossa kumppanin suuttuminen johti aina paitsi sanaharkkaan myös uhkaavaan käytökseen ja jopa väkivaltaan. siksikin ehkä osaan arvostaa miestä jota ei tarvitse pelätä, jonka voi luottaa pystyvän hillitsemään itsensä ja olemaan aikuinen vaikka vähän vituttaisikin.
Negatiivisten tuteiden näyttäminen ja käsittely on aivan eri asia kuin niiden ylenmääräinen tuulettaminen ja itsehillinnän menetys. Elän mielelläni elämää jossa positiivisia tunteita suurennellaan ja negatiiviset käsitellään järjellisesti. Ei tukahduteta, mutta ei niistä tehdä elämää suurempiakaan :D
Hmmh. Mitä viilipyttyjen lukemiseen tulee, minä osaan kyllä senkin. Koen sen helpommaksi kuin räiskähtelevän lukeminen, räiskähtelevstä ei voi koskaan olla varma Mitä tunnetta se esittää, suuri osa siitä ulosannista voi olla täysin tosenlaisen tunteen peittelyäkin. Pidän myös temperamenttisista ihmisistä mutta olen onnellisempi suhteessa viilipytyn kanssa.
***
Tähän ei mulla ole enää mitään lisättävää :)
Eipä tarvitse enää näppikseen suuremmin tarttua kun kirjoitit jo ajatukseni :)
Minusta on huvittavaa, että jos ei harrasteta itkupotkuraivareita, väitetään ettei ihminen näytä tunteitaan. Voi hyvänen aika. Että pitäisi olla 5-vuotiaan tai 2-vuotiaan tasolla, jotta mukamas näyttää tunteensa. Erinomaisesti ne kykenee puolisoni näkemään ilman räiskymistäkin.
Ja jonkun aiemmin kirjoittamaan, jos lähdetään yhdessä lomalle niin miksi ihmeessä ja mistä siellä pitäisi riidellä? Lomalla on tarkoitus pitää hauskaa ja rentoutua. Onneksi oma puoliso ei ole mikään raivohullu riitelijä tai tee tikusta asiaa vain tekemisen ilosta.
Kyllä meidänkin 15-vuotisen suhteen riidat ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Toki eri mieltä on oltu, mutta ei se meillä riidaksi asti etene: inhoamme molemmat riitelemistä ja teemme mieluusti kompromisseja.
Onpa mullekin jokunen ihminen todennut, että kyllä parisuhteessa pitää riidellä, se "puhdistaa ilmaa". Ihan varmasti puhdistaakin jonkun muun suhteessa, mutta ei meillä. Ne, jotka tuntevat meidät, ymmärtävät tämän helposti, mutta puolitutuilta tulee tuota riitelykehotusta.
Itse ymmärrän asian niin, että kukin pari toimii tässä kuten itse parhaaksi näkee :)
että teille ollaan kateellisia. Tuntuu nykyään olevan niin harvinaista sellainen suhde jossa ei tapella joka ikisestä napsauksesta.
kyylähän se tuntuu vähän oudolta ettei noin pitkän ajan aikana ole riidelty ollenkaan. Taidatte olla todella tasaisia ja rauhallisia luonteita molemmat. Hyvä niin. Minä olen ollut mieheni kanssa vähän yli tuplaten kauemmin kuin sinä omassa suhteessa, ja mekin riitelemme todella harvoin. Sellaista kunnon riitaa meillä on ollut ehkä pari kertaa. Tietenkin asioista ollaan joskus eri mieltä, mutta ei se haittaa. Joku voi tulkita sen riidaksi, mutta me emme, vaikka se ei sillä hetkellä tunnu kivalta, vaan yritämme löytää kompromissin ja yhteisen sävelen. Sitä en ymmärrä miten tuttavasi olettavat että tappeleminen olisi niin normaalia että sitä pitäisi harrastaa lomamatkoillakin! :o Ja tuntuu oudolta että he ylipäätään kysyvät tuollaisesta asiasta. Eikös yleensä matkalaisilta kysytä että miten matka meni, oliko kivaa, oliko hyvät ilmat, mitä ostitte yms? Eikä aleta puhumaan tappelemisesta... Meilläkin miehen kanssa matkalla käynti on parasta aikaa, vaikka kotonakin menee hyvin. Mielestäni se kuuluisi ollakin niin. Eikös matkalle lähdetä että saadaan olla yhdessä ja saadaan sunhteeseen virikkeitä ja piristystä. Ei mikään tappeleminen kuulosta kovin piristävältä tai sellaiselta että se lähentäisi suhdetta.
No tarinanne kuullosti monista kohdin kovin tutulta.
Minä ja ex-mieheni tapasimme alta kaksikymppisinä, rakastuimme syvästi ja palavasti, muutimme yhteen ja perustimme perheen.
Elämämme oli kerta kaikkiaan idyllistä ilman riitoja ja sanaharkkoja, elimme ikäänkuin symbioosissa toisiamme täydentäen...joskus mies saattoi loukkantua, ja lähteä hetkeksi ulos, mutta silloinkaan emme huudelleet, paiskoneet tavaroita tai ovia tai haukkuneet toisiamme. Olimme aivan täydelliset sielunkumppanit. Olimme se pari, josta kaikki sanoivat: "Te ette eroa koskaan".
Kunnes tulimme kolmenkympin ikään ja olimme olleet yhdessä 12 vuotta. Jotain tapahtui. Halusin lähteä opiskelemaan uuteen ammattiin ja mies vastusti. Siitä lähtikin liikkeelle sellainen lumipalloefekti, ettei mitään määrää. Lopuksi huomasin, että olimme niin hienosti, mutta osuvasti "kasvaneet erillemme".
Tosin myös eron ja lapsiin liittyvät asiat hoidimme edelleen ilman riitoja ja huutamisia. Hyvin korrektisti ja toisiamme kunnioittaen.
Nykyään olen naimisissa miehen kanssa, joka hyvin paljon muistuttaa ex-miestäni luonteeltaan ja yhdessäolomme on tiivistä ja rakkaudentäyteistä sekä toisen huomioimista. Sillä erotuksella, että harrastamme pitkiä keskusteluja asioista, joista olemme eri mieltä, ja myös kinastelemme-rakentavasti.
Tarkoitukseni oli kai hieman varoittaa liiallisesta symbioosista. En tarkoita, että pitää tapella, mutta joskus on edes hyvä huutaa. Muuten saattaa käydä niin, että 1 1=1. Ja se on väärä tulos pidemmän päälle.
Jos ei riitaa synny, niin mitäs sitä kinaamaan. Mutta kannattaa myös varoa sitä, että riidattomuus nähdään hyvän suhteen tunnusmerkkinä tai "teidän tyylinä", koska silloin se voi tarkoittaa sitä että asiat lakaistaan maton alle.
Minä en halua enkä tarvitse huutoa ja mekastusta, siis sellaista torimuijakinastelua. Mutta erimielisyyksiä kuuluu minusta tulla esiin aika ajoin tai ainakin tietoisuutta että siitä ja siitä kumppanit ajattelevat eri tavalla.
Minulla on takana riidaton suhde, joka päättyi eroon aikanaan. Nyt olen suhteessa jossa ei ihmeemmin riidellä. Kummassakin suhteessa on kuitenkin kumpikin voinut ilmaista eriävän mielipiteensä.
Ajattelun identtisyys ei takaa mitään, eriävät mielipiteet eivät ole merkki tuhoon tuomitusta suhteesta. Sen sijaan jatkuva kinastelu ja voimainmittely olisi ainakin minulle rasittavaa ja toisaalta tunteiden patoaminen tuhoisaa sekin. Kun voi olla vapaasti oma itsensä niin erimielisyyksiä voi ilmetä silloin tällöin. Ei kai haittaa jos ei ilmene silloinkaan, itselle ehkä luontevinta että välillä ollaan selkeästi eri mieltä.
Noin kaksi kertaa tuon verran oltu yksissä, ja vieläkään... ei voida riidaksi sanoa. Kerran tai kaksi on temperamenttini leimahtanut, rajustikin, mutta tuo rakkaani on vain niin uskomaton että osaa ottaa senkin lennossa, ei ala kiukutella vastaan. Ja kuka sitä yksin riitelemään :D
Olemme mekin isommista asioista tähän saakka olleet yhtä mieltä, ja pienistä asioista ei kannata ongelmaa alkaa tekemäänkään, vaan yksimielinen kompromissi. Mieletöntä, en ennen edes kuvitellut että parisuhde voi olla näin seesteinen! ettei riiteleminen olekaan pakollista :D
Smaa hymähtelyä kuullaan, kun tulee asiasta joskus puhetta. Ne jotka tuntevat hyvin, tietävät että se on totuus, mutta moni pariskunta joka miltei tuntuu nauttivan jatkuvasti kinastelemisesta, ei niele sitä että meillä muka ei sitä tehtäisi. Mutta samapa tuo!
***
oltu 18v yhdessä. Eikä oo vielä tarvinnut riidellä. Hyvin tullaan toimeen ilman "piristäviä" riitojakin :)
Yhdessä kolmisen vuotta. Matkojakin takana... lähinnä olen vain ihmetellyt, niitä jotka reissussa tappelevat.
Ei riidellä kotona, eikä reissussa :) Ja hyvä näin...
Meillä meni noin 6 vuotta ihanasti ilman riidan riitaa,seitsemäntenä vuonna tuli avoero että näin ne asiat muuttuu,en hehkuttelisi kauheasti kun teitäkin on kaksi.