Janottaako vanha suola?

Aikahan tunnetusti kultaa muistot. Huonot hetket ja arjen ongelmat unohtuvat ja ihminen muistaa vain hyvät. Voihan olla, että makuukamarinpuolella on toiminut hyvin, vaikka arki on ollut tarpomista katastrofista toiseen.

Kun arjen rasitteita ei enää ole, niin mitä jää jäljelle? Helppo seksi tutun ihmisen kanssa? Mutta kenelle se riittää suhteen uudelleen lämmittelyyn?

Niinhän ne kuulemma sanoo.
Kunnolliset pitkät suhteet eivät herätä enää mitään lämpöisiä tunteita, ja ne ei siis janota.

Ex-aviomies näyttää jämähtäneen pysyvästi kaipaileen vanhoja aikoja, niin että se näyttäis ainakin tajunneen vasta eron virallistamisen jälkeen homman. Voi itku.. tajuais jo luovuttaa.

Nyt alkaa jo helpottamaan, mutta vituttaa kun ex silloin tällöin soittelee ja saa taas kaiken kaipuun pintaan. En enää vastaa ja se kai on merkki toipumisesta?

on vanhaa. Ei se janota.

En ole oikein koskaan ymmärtänyt, miksi niiden exien perään haikaillaan. Kai se on selvää, ettei mitään haikailtavaa ole, kun jompi kumpi on toisen halunnut elämästään pois?
Monet näköjään silti haikailevat. Joku voisi selittää, mikä koukku pitää kiinni semmoisessa taakse jääneessä todellisuudessa.

typerä sanonta.

Jos suola janottaa, niin ei siihen lisää suolaa syödä. Ennemmin kulaus vettä, ja sitte voiki vaihtaa sokeriin.

Joskus asioita ei näe läheltä, tai ei ymmärrä niiden merkitystä, näkee väin yksityiskohtia ja kokonaisuus - joka voi olla hyvinkin suuri - paljastaa itsensä vasta kaukaa tarkasteltaessa.

Ja mitä suolaan tulee... niin jos se oli hyvää suolaa niin sitä palaa tarkistamaan sirottimen. Jos siellä ei ole enää mitään niin sitten jotain muuta, mutta niin kauan kuin on toivoa niin niin kauan sitä sitten janoaakin.