velkarahalla

Suomi velkaantuu ennenkuulumatonta vauhtia ja samaan aikaan Suomeen tulee turvapaikanhakijoita enemmän kuin koskaan ennen. Kiitos tiukentuneiden maahantulo- ja tp-säännösten muissa EU-maissa.

Paljonko Suomi on valmis ottamaan tp-hakijoita kun niiden ylläpito ja kulut kuitenkin joudutaan kustantamaan VELKARAHALLA?

EU taistelee laittoman maahantulon estämiseksi mutta samaan aikaan tp-hakija käyttää rikollisjärjestöjä hyväkseen päästäkseen EU:n alueelle ja sen perimmäiseen nurkkaan, eli Suomeen kun muut eivät ole halukkaita vastaanottamaan. Vai onko mahdollisesti niin, että tulija on jo kolunnut EU-maita ennen Suomeen tuloaan.

Suomi siis sulkee silmänsä rikokselta ja jopa kannustaa rikolliseen toimintaan lepsulla ja hitaalla maahantulopolitiikallaan. Tästä esimerkkinä alaikäiset lapset jotka maksetaan Suomeen ja suku tulee perässä, Suomen kustannuksella. Kyseessähän viranomaisten harhauttaminen jonka Suomi hyväksyy.
Ja antamalla hyväksynnän, kehoittaa muuten kielteisen päätöksen saajia käyttämään kyseistä keinoa hyväkseen. Ja näin henkilö joilla ei ole tarvittavaa statusta, saa sen lapsen avulla. Perheen yhdistämisen varjolla.
181493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

suomi on tapansa mukaan viimeinen eu:n maa kun muualla aletaan käyttämään järkeä, suomessa kukkahatut kusettaa koko maan perikatoon hyysäämällä pakolaisia.Näillä onnetomilla reppanoillahan alkaa oleen jo paremmat olot kuin kantaväestöllä........................................................

Äänestä
  • Ja ministerit vain kuljettavat nuuskaa Ruotsista, siitä sitä saa naamansa ruskeaksi hurritkin. Oikein maahanmuuttoministeri, kele!
    Ovat kylläkin eliittiä, kuten tämä Lilius mm.

    On tämä kyllä yhtä helkuttia meidän mamoilijoiden kanssa, tana sentään.
    Ja oikeusministeri ottaa täyden vastuun siitä äänestyksen epäonnistumisesta eikä pysty piru viekööt eroamaan. Sehän on Suomen tapa kylläkin.

    Vaikka tämä ei kuulunutkaan tähän palstalle.

    Äänestä

kuka uskaltaa laskea loppusumman?
Kuka sen uskaltaa julkaista??

Äänestä
  • silloin pakolaiset ainakin täältä lähtis, mikä vittu suomalaisia vaivaa nykyään ku pitää hyysätä pakolaisia ja pilata suomi!!! loppuu usko koko suomeen kohta, laittakaa ne rajat kii hyvät ihmiset.me tätä maata verellämme puolustetaan jos jotain sattuu, halu puolustaa hiipuu kyllä aika pahasti koska ei saa elää rauhassa suomalaista elämää. homman pitää olla niin että ensin oma kansa sit muut,nyt se on ensin pakolaiset sit oma kansa jos jotain jää.päättäjät haistakaa vittu!!!

    Äänestä

  • Mika R kirjoitti:

    silloin pakolaiset ainakin täältä lähtis, mikä vittu suomalaisia vaivaa nykyään ku pitää hyysätä pakolaisia ja pilata suomi!!! loppuu usko koko suomeen kohta, laittakaa ne rajat kii hyvät ihmiset.me tätä maata verellämme puolustetaan jos jotain sattuu, halu puolustaa hiipuu kyllä aika pahasti koska ei saa elää rauhassa suomalaista elämää. homman pitää olla niin että ensin oma kansa sit muut,nyt se on ensin pakolaiset sit oma kansa jos jotain jää.päättäjät haistakaa vittu!!!

    Suomi tarttee paljon työvoimaa tulevaisuudessa.vanhat ei enää jaksa kovin kauan tehdä töitä.meidän on pakko hyväksyä tämä tosi asia.veron maksajia lisää.tämä on sitä eu-ta.

    sä et omista tätä maata yhtään sen enempää ku kukaa muukaan,etkä enempää ku kukaa joka tänne muuttaa.
    muista se!

    ihan turha ärveltää paskaa.

    tollaset läskipäät ne suomen pilaa! painu venäjälle!

    Äänestä

  • texsas kirjoitti:

    Suomi tarttee paljon työvoimaa tulevaisuudessa.vanhat ei enää jaksa kovin kauan tehdä töitä.meidän on pakko hyväksyä tämä tosi asia.veron maksajia lisää.tämä on sitä eu-ta.

    Olet oikeassa, työvoimaa tarvitaan mutta miksi ottaa vastaan pakolaisia? Otetaan vastaan ja kannustetaan työhaluisia tulijoita. Tulijoita jotka haluavat tehdä töitä rehellisesti, veroja maksaen. Eikä loisia jotka vaativat edut mutta tyytyvät sosiaalipalveluiden tarjoamaan tukeen. Pois tuet ja elättäkööt itsensä!

    Eikös se ole jotain 90% paikkeilla tänne tulleiden pakolaisten työttömyysaste?
    Miten nämä uudet tulijat poikkeavat entisistä tp-hakijoistas??
    Pitsan pyörittäjiä jo on ja nekin tuntuu hakevan vain startti-rahaa. Pitserioiden omistajat vaihtuu kaupparekisterissä mutta samat naamat vääntää pitsaa ja kebabia. Jopa tarjoilijat pysyy samoina. MUTTA TEKEVÄT KUITENKIN TYÖTÄ ja siitä hatun nosto heille.

    Jokainen joka haluaa elättää itsensä Suomessa työllä, tervetuloa. Mutta loiset ja rikolliset pitää ajaa heti takaisin.

    Oma ehdotukseni on, että jos ei saa elätettyä itseään ja perhettään parin vuoden kuluessa, potku persuuksiin rajalla! Ja ikuinen karkoitus 3:sta lievästä rikoksesta ja 1:stä törkeästä

    Äänestä

  • texsas kirjoitti:

    Suomi tarttee paljon työvoimaa tulevaisuudessa.vanhat ei enää jaksa kovin kauan tehdä töitä.meidän on pakko hyväksyä tämä tosi asia.veron maksajia lisää.tämä on sitä eu-ta.

    1) Suomi tarvitsee työvoimaa. piste.

    Suomen sotien jälkeen syntynyt väestö on synnyttänyt suomeen ikärakenteen, jolle pitää eläkkeelle jäätyään taata ihmisarvon mukaiset olosuhteet vanheta.

    Mutta onko holtiton maahanmuuttopolitiikka oikea tapa tyydyttää tämä työvoiman tarve? Nykyisten maahanmuuttajien työllisyysaste kertoo karua kieltänsä, etteivät maahanmuuttajat työllisty Suomessa. Mitä, jos aluksi työllistettäisiin Suomessa jo asuvat maahanmuuttajat, sekä työttömät suomalaiset, joita potkitaan töistä 10000 / viikko, eikä roudattaisi Suomeen järjettömästi lisää mamuja, jotka eivät kuitenkaan työllisty?

    Maahanmuuttajien huoltosuhde on niin heikko, että he itse asiassa lisäävät työvoimapulaa tietyillä aloilla sen sijaan, että tyydyttäisivät sitä.

    Lapissa työttömyysprosentti on valtakunnan korkein. Kyllä täällä työttömiä riittää töitä tekemään. Ei ole tarvetta haalia lisää työttömiä ulkomailta.

    jukka

    Äänestä

ihmetyttää puolustusvoimienrooli armeija on hiljaa kuin kusi sukassa.Ei ole kuulunut minkäälaisia kannanottoja.Ymmärtääkseni armeijaa pidetään yllä SUOMLAISTEN turvaksi.

Äänestä
  • tähän sitte kommentoi eihän kemiin tulleissa pitänyt olla tätä rikollista ainesta hehaaa ja ilmat kun lämpenee niin mitäs sitte tapahtuu .Toivottavasti ovat pelkästään näitten hyysäreiden kimpussa nuo mamulit

    Äänestä

  • ne kukkahatut kirjoitti:

    tähän sitte kommentoi eihän kemiin tulleissa pitänyt olla tätä rikollista ainesta hehaaa ja ilmat kun lämpenee niin mitäs sitte tapahtuu .Toivottavasti ovat pelkästään näitten hyysäreiden kimpussa nuo mamulit

    mitä te pelkäätte?
    sotaako?
    hullut paranoidit rasistit.

    Äänestä

  • ne kukkahatut kirjoitti:

    tähän sitte kommentoi eihän kemiin tulleissa pitänyt olla tätä rikollista ainesta hehaaa ja ilmat kun lämpenee niin mitäs sitte tapahtuu .Toivottavasti ovat pelkästään näitten hyysäreiden kimpussa nuo mamulit

    valkosethan ne rikoksia tekee. ei kukaa muu.

    Äänestä

  • tad-aa kirjoitti:

    valkosethan ne rikoksia tekee. ei kukaa muu.

    vaan onkin herää pahvi

    Äänestä

  • tad-aa kirjoitti:

    valkosethan ne rikoksia tekee. ei kukaa muu.

    Ei nyt oo kyse ihonväristä vaan MAAHANMUUTTAJISTA!!!

    Äänestä

  • pahvi kirjoitti:

    Ei nyt oo kyse ihonväristä vaan MAAHANMUUTTAJISTA!!!

    vaan niin paljon ettei käteinen riitä,niin pitää varastaa.Kyllä tuolla monen jälkikasvu itteään naittaa joka päivä ja kun ilta tulee on vanhempien jokivalaiden vuoro.Kyllä on mamuilla helppoa ei muuta kuin naida ja käydä lidlissä.JA OOTTE OIKEASSA KATEEKSI KÄY

    Äänestä

  • kuluu.... kirjoitti:

    No vähän puhut , mutta asiaa !

    Äänestä

  • kuluu.... kirjoitti:

    vaan niin paljon ettei käteinen riitä,niin pitää varastaa.Kyllä tuolla monen jälkikasvu itteään naittaa joka päivä ja kun ilta tulee on vanhempien jokivalaiden vuoro.Kyllä on mamuilla helppoa ei muuta kuin naida ja käydä lidlissä.JA OOTTE OIKEASSA KATEEKSI KÄY

    takajärven siva on kolminkertaistanut kortsujen myyntinsä. Suunnittelevat nostavansa hintoja... Yhteiskuntahan ne maksaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kansainvälisyyttä kirjoitti:

Suomi velkaantuu ennenkuulumatonta vauhtia ja samaan aikaan Suomeen tulee turvapaikanhakijoita enemmän kuin koskaan ennen. Kiitos tiukentuneiden maahantulo- ja tp-säännösten muissa EU-maissa.

Paljonko Suomi on valmis ottamaan tp-hakijoita kun niiden ylläpito ja kulut kuitenkin joudutaan kustantamaan VELKARAHALLA?

EU taistelee laittoman maahantulon estämiseksi mutta samaan aikaan tp-hakija käyttää rikollisjärjestöjä hyväkseen päästäkseen EU:n alueelle ja sen perimmäiseen nurkkaan, eli Suomeen kun muut eivät ole halukkaita vastaanottamaan. Vai onko mahdollisesti niin, että tulija on jo kolunnut EU-maita ennen Suomeen tuloaan.

Suomi siis sulkee silmänsä rikokselta ja jopa kannustaa rikolliseen toimintaan lepsulla ja hitaalla maahantulopolitiikallaan. Tästä esimerkkinä alaikäiset lapset jotka maksetaan Suomeen ja suku tulee perässä, Suomen kustannuksella. Kyseessähän viranomaisten harhauttaminen jonka Suomi hyväksyy.
Ja antamalla hyväksynnän, kehoittaa muuten kielteisen päätöksen saajia käyttämään kyseistä keinoa hyväkseen. Ja näin henkilö joilla ei ole tarvittavaa statusta, saa sen lapsen avulla. Perheen yhdistämisen varjolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu