Yli puoli vuotta kun otit minut töihin, ja kuin varkain huomasin jonkin ajan kuluttua ihastuneeni sinuun!
Olit avulias, neuvoit minua mielelläsi, olit ystävällinen, aloin uskoa siihen, että mukaviakin miehiä on olemassa. Eroni kynnyksellä olin usein hukassa, sinä pelastit ja annoit toivoa elämääni. Sait maailmani vähän hymyilemään!
Ja sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta, huomasin olevani aivan sinun lumoissasi, sait minut rakastumaan! En uskonut aiemmin että kukaan mies saa enää minuun sellaista kipinää kuin sinä. Pitkät katseet, toistemme seuraan hakeutuminen, höpöttelyt, antoivat piristystä päiviini.
Olet melko sulkeutunut luonne, mutta välillä avauduit hieman ja aloin arvostamaan sinua entistä enemmän. Tiesin alun alkaen sinun olevan varattu, en tiedä kuinka onnellisessa parisuhteessa elät.
Mutta tunnemyrsky sinuun oli ja on yhä niin vahva etten voinut sitä pysäyttää; ja läheisyytesi saa minut usein pois tolaltani. Ja haluaisin niin paljon enemmän, mutten voi yksin edetä asiassa, jos tämä riittää sinulle?
Jos olenkin ollut vain pelkkää pientä hupia joskus työnlomassa, mitään konkreettistahan ei välillämme ole koskaan tapahtunut, mutta koen että vetovoimaa olisi ties mihin!
Mutta nyt, yllättäin, sinä muutuit viileäksi, asialliseksi, jopa kylmäksi minua kohtaan, miksi? Kohtelet minua välillä kuin ilmaa. Olenko jotenkin loukannut sinua, vai etkö koskaan minusta tarpeeksi välittänytkään, alkoiko ihastumiseni sinuun ärsyttää? Haluatko minut kokonaan pois ajatuksistasi? Vaikea uskoa kaiken sen ihanan jälkeen mitä ajattelin välillämme olevan.
Olen itkenyt ja miettinyt pari päivää asiaa, ja olen sanaton. Kumpa uskaltaisin jotenkin kysyä, miksi näin kävi? Kuinka rakkauteni kuolisi, jos et minusta välitäkään? Koetan olla kuin ei mitään, ehkä teet aloitteen johonkin suuntaan. Kannattaako unohtaa?? Sitäkö sinä haluat? Särjetkö sydämeni?
Olit avulias, neuvoit minua mielelläsi, olit ystävällinen, aloin uskoa siihen, että mukaviakin miehiä on olemassa. Eroni kynnyksellä olin usein hukassa, sinä pelastit ja annoit toivoa elämääni. Sait maailmani vähän hymyilemään!
Ja sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta, huomasin olevani aivan sinun lumoissasi, sait minut rakastumaan! En uskonut aiemmin että kukaan mies saa enää minuun sellaista kipinää kuin sinä. Pitkät katseet, toistemme seuraan hakeutuminen, höpöttelyt, antoivat piristystä päiviini.
Olet melko sulkeutunut luonne, mutta välillä avauduit hieman ja aloin arvostamaan sinua entistä enemmän. Tiesin alun alkaen sinun olevan varattu, en tiedä kuinka onnellisessa parisuhteessa elät.
Mutta tunnemyrsky sinuun oli ja on yhä niin vahva etten voinut sitä pysäyttää; ja läheisyytesi saa minut usein pois tolaltani. Ja haluaisin niin paljon enemmän, mutten voi yksin edetä asiassa, jos tämä riittää sinulle?
Jos olenkin ollut vain pelkkää pientä hupia joskus työnlomassa, mitään konkreettistahan ei välillämme ole koskaan tapahtunut, mutta koen että vetovoimaa olisi ties mihin!
Mutta nyt, yllättäin, sinä muutuit viileäksi, asialliseksi, jopa kylmäksi minua kohtaan, miksi? Kohtelet minua välillä kuin ilmaa. Olenko jotenkin loukannut sinua, vai etkö koskaan minusta tarpeeksi välittänytkään, alkoiko ihastumiseni sinuun ärsyttää? Haluatko minut kokonaan pois ajatuksistasi? Vaikea uskoa kaiken sen ihanan jälkeen mitä ajattelin välillämme olevan.
Olen itkenyt ja miettinyt pari päivää asiaa, ja olen sanaton. Kumpa uskaltaisin jotenkin kysyä, miksi näin kävi? Kuinka rakkauteni kuolisi, jos et minusta välitäkään? Koetan olla kuin ei mitään, ehkä teet aloitteen johonkin suuntaan. Kannattaako unohtaa?? Sitäkö sinä haluat? Särjetkö sydämeni?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hänhän otti sinut töihin ja sinä raukka rupesit takertumaan häneen liikaa.Muista vieläkin menit töihin hän saattoi ajatella auttavansa sinua, mutta sinä rakastuit.Pitääkö edes paikkansa vai takerruitko ensimmäiseen kaksilahkeiseen johon törmäsit ja hullaanuit, kun hän vain avusti sinua uudestaan ottamaan elämästä kiinni.....
Voithan olla oikeassa, ensimmäinen kohdalle sattunut miellyttävä kaksilahkeinen pisti pään pyörälle! Kun vuosikaudet elänyt alistettuna ja alkoholistin vaimona, kai sitä vähemmästäkin menee pää pyörälle :) Kun joku huomioi ja kohtelee hyvin! Ja jonkinlaista vastakaikua kun vielä saa, tunne voimistuu eihän sille mitään voi. Ja rakkaus on sokea!Mutta näin ei pitänyt käydä, koetan nyt siis avartaa "maailmankuvaani" ja rauhoittua..
suhdetta ole edes ollut. Ja jos toinen varattu niin miettimään todella, olisiko aika keksiä muuta puuhaa. Auttaa kummasti vaikka kova fyysinen työ tai harrastus tai töihin tarhaan tai keverien luokse meneminen. Pään saa irrotettua pikkuhiljaa usko pois. Kunhan sen tekee. Tai sitten kysyy suoraan vaan. Haavemaailmallakin on rajansa. Ei pahalla äänellä vaan itse kokeneena. Ratkaisu ja helpotus.