Moi. Olen ollut tyttöystäväni kanssa yli vuoden yhdessä. Viimeiset puoli vuotta on ollut kamaalaa riitelyä molemin puolin. Yleisimmät riitelyt johtuu tyttöystäväni menoista. Minä käyn töissä, tyttöni ei. Teen vuorotyötä ja aina kun mulla on esim yövuoro tyttöystäväni lähtee baariin sekoilemaan. Tuntuu ettei hän halua ottaa minkäänlaista otetta elämästä. suosittelin hänelle että aloittaisi koulun uudestaa ja minkä tekikin mutta eipä se siellä ole montaa kertaa käynyt. ja heti kun mainitsen asiasta hän hermostuu ja suuttuu. Yleensä ennen kun mulla alkaa työt kysyn että meinaako hän tehdä mitään....hän sanoo että on kotona ja ryhtyy aikaseen nukkumaan, kun aamulla koulua. No muutaman tunnin päästä kun soitan hänelle töistä hän onkin baarissa jonkun kaverinsa kanssa ja vetee älyttömät överit....tätä on toistunut jatkuvasti...Riitelyt johtuu lähinnä näistä hänen ryyppäily reissuista...tulen tietenkin ajan kanssa sitten mustasukkaiseksi ja vainoharhaiseksi näistä hänen menoistaan. En jaksa enää kauaa, haluaisin kuitenkin olla hänen kanssaan, mutta en tiedä pystynkö siihen enää pitkään. Mitä minun pitäisi tehdä?
Suhde menee kokoajan huononpaan suuntaan
Pääsekaisin
41414
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Se on vaikea tilanne, kun haluaa olla toisen kanssa, muttei tiedä pystyykö enää kauaa. Varsinkin silloin, kun toinen on tavallaan aiheuttanut nämä ristiriitaiset tunteet ja voisi käytöksellään niihin vaikuttaa. Itselläni on samanlainen ajatus nykyisestä suhteesta, mutta syy ei ole sama. Mielestäni teidän kannattaisi puhua avoimesti menoista (vaikka varmasti olette jo puhuneetkin). Sanot, että sinua häiritsee asia ja kysyt, miltä tytöstä tuntuisi, jos sinä olisit aina menossa! Ehkä se auttaa tajuamaan tilanteen paremmin.
Tyttöystäväsi voisi myös hakea töitä, jos viihtyisi siellä paremmin. Opiskelussa ei nimittäin ole mitään järkeä jos se ei kiinnosta eikä etene. Toivottavasti tilanne ratkeaa! =)
Tyttö on varmaan nuori vielä? Ehkä nuorena kuuluukin mennä joskus, mutta alkoholistiksi ei tarvitse alkaa silti eli överiksi. Kuinka sitä juomista jaksaa toinen.. Kouluja on iltaisinkin aikuisille, jos päiväkoulu ei onnistu. Tai ehkä hän ei tiedä vielä mikä on oikea ala hänelle, nuorena on vaikea joillekin löytää tutkintokuvauksien seasta punainen lanka, koska niissä käydään koulutus koko laajuudessaan läpi tms. Jos haluaisi suuntautua johonkin. mol.fi/avo voi testata kiinnostuksia sitten kun joskus on valmis siihen. Mutta sekin mitä omalla paikkakunnalla on tarjolla, jos ei halua kauas muutella. Jotkut koulutukset näkyvät vain koulun sivuilla paremmin, esim. aikuispuoli ja kuvauksen perusteella pitäisi päätellä mitä se eneimmäkseen on. Itse olen törmänny hämääviin alakuvauksiin.
Jotkut ovat valmiita nuorempana, jotkut vasta kaksvitosena menemään koulunpenkille.
Mutta minusta se alkoholi on enemmän tuossa ongelma. Aamuunisuus ei välttämättä häviä kaikilta, itsekin olen sellainen.
tuossa taannoin mieheni kanssa. Hän ei saanut millään otetta elämästä ja "karkaili" baareihin. Hipsut siksi että ilmoitti kyllä,mutta vastusteluista huolimatta lähti sinne.
Minä vuorotyäläisenä yritin elää siinä mukana. No way. Ei onnistunut. Ja riidat olivat sen mukaisia. Hän suuttui kun huomauttelin asiasta.
Mutta kun alettiin purkaa asioita ja oikeasti keskenämme puhumaan kun ilmoitin tiukasti (en vihaisesti enkä uhkaillen) etten kerta kaikkiaan pysty tälläiseen elämään. Se ei ole minua varten.
Alkoikin vyyhti aueta. Ilmeni että mieheni oli masentunut siitä ettei hänellä ole sellaista elämää ja tasapainoa kuin minulla. Hän ei tiedä miten asiassa etenisi. Kerroin etten ole harmissani hänen työttömyydestään vaan siitä ettei töitä hae. Se on kaksi eriasiaa. Yrittäjää ei voi moittia,mutta yrittämätöntä kyllä.
Nyt on seesteinen aika laskeutunut yllemme. Ihanaa kun ei tarvitse riidellä ja tiedetään nyt missä mennään.
Kehoitankin sinua vaan puhumaan tyttöystävällesi selvin sanoin miltä sinusta tuntuu ja että et jaksa tuollaista elämää.
Menettämisen pelko usein aukaisee silmät.
Miksi sinä tuhlaat roskaläjään tunteitasi, palkkaasi ja aikaasi?
Jos todella haluat huolehtia jostain, niin miksi et valitsisi lastenkotia tai vanhustentaloa ja etsisi sieltä sielun joka todella rakastaisi saada huomiosi, älykkyytesi ja henkisen lämpösi?
Siitä kanssakäymisestä sinullekin tulisi niiiiiin paljon parempi mieli, olethan tehnyt jonkun onnelliseski, jonkun joka sydämensä pohjasta arvostaa ja kunnioittaa sitä.