Mitä mieltä olette kiduttamisesta?
Itse en hyväksy oheista, kuten kidutus on kielletty Suomen laissa, EU:n perusoikeuskirjassa ja YK:n sopimuksissa yhtenä pahimmista ihmisoikeusrikkomuksista.
Suomen Kuvalehden verkkosivuilla on keskustelua ja linkkejä artikkeleihin aiheesta. Ihmettelen, kuinka esimerkiksi syyttömien ihmisten kiduttamisen hyväksyvät ihmiset kosto toimenpiteinä vääryyksistä mieltävät, että oheinen koston kierre katkaistaan? Omasta mielestäni asioita ei ratkaista ainakaan hyväksymällä kidutusta...
On erittäin tärkeätä, että kansainväliset sopimukset, kuten kansainvälinen oikeus ja ihmisten inhimillisyys säilytetään.
Kidutuksen myötä esimerkiksi syyttömät ihmiset saattavat tunnustaa asioita, joita eivät ole tehneet. SK artikkelissa oheinen on ollut yksi peruste kidutukselle. Kidutuksesta ja propagandasta, jolla vaikutetaan esimerkiksi ihmisten harhaluuloihin ja vääristellään totuutta voi lukea esimerkiksi wikipediasta. Erittäin sivistävää. Ja tärkeää, että ihmisiä suojellaan oheiselta ja ennaltaehkäistään tragedioita.
Onneksi Presidentti Obaman hallinto sulkee HS artikkelin mukaan CIA:n salaiset vankileirit.
Kiduttamisen kiellon lisäksi EU:n perusoikeuskirjan, joka on erittäin hyödyllinen, mukaan ihmisillä on myös esimerkiksi oikeus elämään ja kuolemanrangaistukset ovat kiellettyjä.
Mielipiteenne kiduttamisesta?
17
405
Vastaukset
Se lienee työkalu jota suotaisiin käytettävän todella harvoin mutta kun asiaa on niin voitaisiin kyl näyttää mitä tapahtuu kun on tietynlainen.
Mä tarkoitan, joku kusipääpoliitikko roikkumassa jaloistaan ja sähköshokkeja nänneihin koska teki niin räikeästi väärin vois ehkäistä tulevaisuudessa paljon paskaa, esimerkkinä niille jotka harkitsee samoja toimintatapoja.
Henkilökohtaiseen kostoon en usko, mut sellaiseen yleishyödylliseen "Tässä on raja ja tässä on seuraus sen ylittämisestä" tyyppiseen toimintaan tota kiduttamista voisi joskus soveltaakin.
Ei mitään niin pahaa etteikö siinä jotain pyhääkin olisi.monte24 kirjoitti:
tarkoitus pyhittää keinot
Siinä on vaan se vaara että tarkoituksesta tuleekin itsetarkoitus ja rutiini jota käytetään väärin.
Mut siis, yleensäkin kun joku omalla toiminnallaan luopuu oikeutuksistaan kohtuudessa niin hän on hyväksynyt sen että joku ei tykkää ja tuikkaa hänen kiveksiinsä tulisia hiiliä. Jos ei ole valmis kantamaan tekojensa (kohtuuttomiakaan) seurauksia vittuuntuneiden ihmisten käsissä niin sitten ei kannata ottaa niitä riskejäkään.
Aijoo, mä en oo jaksanut selittää asiaa koskaan kunnolla, mut sä oot monte oikeesti hyvä tyyppi. Mun kaverilootaan vaan ei mahdu kuin kauniita neitosia ja sellaiseksi susta ei ole :)Kukkomies kirjoitti:
Siinä on vaan se vaara että tarkoituksesta tuleekin itsetarkoitus ja rutiini jota käytetään väärin.
Mut siis, yleensäkin kun joku omalla toiminnallaan luopuu oikeutuksistaan kohtuudessa niin hän on hyväksynyt sen että joku ei tykkää ja tuikkaa hänen kiveksiinsä tulisia hiiliä. Jos ei ole valmis kantamaan tekojensa (kohtuuttomiakaan) seurauksia vittuuntuneiden ihmisten käsissä niin sitten ei kannata ottaa niitä riskejäkään.
Aijoo, mä en oo jaksanut selittää asiaa koskaan kunnolla, mut sä oot monte oikeesti hyvä tyyppi. Mun kaverilootaan vaan ei mahdu kuin kauniita neitosia ja sellaiseksi susta ei ole :)ratikan esimerkki jack bauerista ja atomipommista,on kyl hyväksymisen arvoinen, mut johtaako se oikeesti haluttuun lopputulokseen.
itse olen sellaisessa maassa syntynyt jossa 80-luvulle asti ihmisiä kidutettiin.
jenkkien kidutus-spesialisti tapettii siellä tupamarojen toimesta.
ranskalaiset teki siitä leffan
- hyväksyn
olisi mahtavaa jos saisin kiduttaa ihmisiä, olla vaikka virallinen kiduttaja ja valita itse asiakkaat. On niin paljon mätäpäitä, eläintenrääkkääjiä, lapsiinsekaantujia ja muita, joille kidutus tekisi hyvää.
Periaatteessa en tietenkään hyväksy tappamista tai kiduttamista.
Mitä sinä tekisit, jos minä olisin virittänyt ydinpommin, joka uhkaisi miljoonien henkeä? Olisin jäänyt kiinni, mutta en kertoisi, missä pommi on. Olisiko moraalisesti parempi antaa miljoonien kuolla vai yrittää kiduttamalla hankkia minusta tieto pommin sijainnista ja pelastaa ihmiset?- eeh.
Niinkuin esim. tälläkin palstalla eräs ratikkakuski usein huutelee, jotta...
*menen maahan makaamaan potkittavaksi*
En ymmärrä, mistä tuollainen masokismi oikein kumpuaa!Kun esitän yleisestä ajattelusta poikkeavan mielipiteen tiedän jo ennalta saavani saavillisen paskaa niskaani. Se on kuitenkin sen arvoista, koska se herättää keskustelua. Vai pitäisikö vain kompata ja hymistellä?
Ratikkakuski kirjoitti:
Kun esitän yleisestä ajattelusta poikkeavan mielipiteen tiedän jo ennalta saavani saavillisen paskaa niskaani. Se on kuitenkin sen arvoista, koska se herättää keskustelua. Vai pitäisikö vain kompata ja hymistellä?
tekis nyt mieli
monte24 kirjoitti:
tekis nyt mieli
Voitko lainata zippo-bensaa, että saadaan roihu aikaiseksi? ;-)
Ratikkakuski kirjoitti:
Voitko lainata zippo-bensaa, että saadaan roihu aikaiseksi? ;-)
tehdään se yhdessä saa useampi grillata vaahtokarkkeja.
itteään kidutettavana,en tarkoita mitään masokismi juttuja vaan ihan oikeesti kidutettavana????
miten kestäisit sen,kuinka sen muuttais psyykettäsi lopullisesti,jaksaisko elää sellaisen kokemuksen jälkeen? mikä voisi olla syy jaksaakseen elää?- olen ollut
ollut nyt viisi vuotta naimisissa
Tää on taas näitä kysymyksiä joihin on periaatteessa aivan naurettavaa ottaa kenenkään kantaa jota asia ei itse suoranaisesti koske..suoraan tai välillisesti..
Esim jokainen kidutettu lienee sitä mieltä et se on väärin..
Mut entä jos kyseisillä toimilla kyetään todistettavasti estämään satojen tai jopa tuhansien ihmisten henget?
Tää on yks niistä ikuisista paradokseista: jos haluat rauhaa, täytyy sinun olla valmiina sotaan!- Papeete1
En hyväksy kiduttamista.
On kuitenkin poikkeuksia esim. pikkutyttö katoaa, ja saadaan selville että paikallinen pedofiili on napannut sen. Pedofiili löydetään mutta se ei suostu keromaan mihinkä on piilottanut tytön. Tuossa tapauksessa saa pedofiilia kiduttaa miten vaan niin kauan kunnes kertoo mihinkä on jättänyt tytön kuoleen tms.
Kuolemantuomiot murhaajille hyväksyn. - lempi
Kuinka voitte hyväksyä kidutuksen? entä mikäli ihan viattomia ihmisiä, jotka ovat esimerkiksi ystäviänne, sukulaisianne yms.kidutettaisiin syyttöminä?
Suomen laki www.finlex.fi
Kansalaisten perusoikeudet Suomessa
www.suomi.fi/suomifi/suomi/aiheet/laki_ja_oikeusturva/kansalaisen_perusoikeudet/index.html
Euroopan Unionin perusoikeuskirja
www.europarl.europa.eu/charter/pdf/text_fi.pdf
"Mielipidevapaus ja sananvapaus ovat perusoikeuksia. Suomen lainsäädännössä ja erilaisissa kansainvälisissä sopimuksissa sananvapauden käyttöä kuitenkin rajoitetaan siten, että sananvapauden turvin ei sallita muiden perusoikeuksien tai ihmisarvon loukkaamista.
Perusoikeuksia loukataan esimerkiksi, jos luodaan vihamielinen ja halveksiva ilmapiiri tiettyä etnistä vähemmistöä tai kansanryhmää kohtaan esittämällä loukkaavia ja totuutta vääristäviä väittämiä tämän oletetuista ominaisuuksista, tavoista ja uskomuksista."
www.vahemmistovaltuutettu.fi
Propaganda
http://fi.wikipedia.org/wiki/Propaganda
Mitä kidutus on?
"YK:n kidutuksen vastainen sopimus
Kidutuksella tarkoitetaan kaikenlaisia toimia, joilla julkinen viranomainen tahallisesti aiheuttaa, tai joilla hänen aloitteestaan aiheutetaan henkilölle kovaa, joko henkistä tai ruumiillista kipua tai kärsimystä tarkoituksena tietojen tai tunnustusten saaminen häneltä tai kolmannelta henkilöltä, hänen rankaisemisensa teosta, jonka hän on tehnyt tai hänen epäillään tehneen, tai hänen tai muiden henkilöiden pelottelu.
Se ei sisällä kipua tai kärsimystä, joka aiheutuu sellaisista lainmukaisista seuraamuksista, jotka ovat sopusoinnussa vankeinhoidon vähimmäisvaatimusten kanssa tai liittyvät olennaisesti tällaisiin seuraamuksiin.
Kidutus on vakava ja tahallinen, epäinhimillisen tai alentavan kohtelun tai rangaistuksen muoto.
Hyväksytty YK:n yleiskokouksessa 10.12.1984.
Kidutus on tahallisen fyysisen tai henkisen kivun ja tuskan aiheuttamista, tarkoituksena uhrin rankaiseminen tai pelottelu, tietojen tai tunnustusten kiristäminen.
”Ketään ei saa kiduttaa eikö kohdella tai rangaista julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti.” Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus artikla 5.
Kidutus aiheuttaa ruumiillisten vammojen ja kipujen ohessa henkisiä vammoja, kuten traumaperäisiä stressihäiriöitä, masennusta, ahdistusta ja muistiongelmia. Oireet voivat nousta esiin pitkienkin aikojen päästä. Kidutus on kauhein kokemus, jonka ihminen voi kokea ja jäädä henkiin. Kidutuksen pahin seuraus on luottamuksen menetys toiseen ihmiseen ja siitä seuraa kyvyttömyys normaaliin kanssakäymiseen. Kidutetut ovat maailman yksinäisimpiä ihmisiä. Tilanne on raskas myös uhrin perheenjäsenille – pahimmassa tapauksessa jäljet voivat näkyä sukupolvien ajan. Kiduttajat tietävät tämän ja käyttävät tätä hyväkseen. Kidutetun henkilön persoonallisuus voi pysyvästi muuttua."
www.hdl.fi/cgi-bin/linnea.pl?document=00010686
"Kidutus on tahallista fyysisen tai henkisen kivun aiheuttamista, jonka tarkoituksena on uhrin rankaiseminen tai pelottelu, tietojen tai tunnustuksen kiristäminen tai pelkästään kuulustelijan viihdyttäminenlähde?. Dialogi-lehden mukaan kidutuksen perimmäinen tavoite on uhrin persoonan tuhoaminen.
YK:n sopimus kieltää jäsenvaltioilta kidutuksen, ja kidutusta pidetäänkin yhtenä pahimmista ihmisoikeusloukkauksista (ruumiillisen koskemattomuuden loukkaus). Kidutusta ehkäistään myös välillisesti, esimerkiksi takaamalla syytetyille oikeus vaieta. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3. artiklassa kidutus määritellään pahimmaksi huonon kohtelun muodoksi. Lievempiä huonon kohtelun muotoja sopimuksessa ovat halventava ja epäinhimillinen kohtelu.
Ruumiillisten vammojen lisäksi kidutus voi aiheuttaa masennuksen, ahdistuksen ja muistivaivojen kaltaisia henkisiä ongelmia."
Lue lisää http://fi.wikipedia.org/wiki/kidutus
Mielestäni on erittäin oleellista, että ihmiset sivistävät itseään siten, että eivät ole vedätettävissä propagandavalheiden avulla. sitä en hyväksy missään nimessä. voisin alleviivata sanomani vielä muutamalla nasevalla kirosanalla mutta jätän väliin, tällä kertaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?821584Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141024Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.96930Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79922Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51734Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot141699- 53674
- 81670
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48651Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51651