Taas näitä samoja kyllästymisjuttuja... Joop menin viime kesänä naimisiin.. Mieheni on ihana mies, siis ottaa mut huomioon kaikessa ( on tietty puutteita niinkuin kaikissa) se haluu tehdä mun kanss asioita, haluaa lapsia ym. muhun on vaan iskenyt kauhea vapaudenkaipuu ja kyllästyminen. Me ehdittiin seurustella yli 8 vuotta ennen avioliittoa eli tiedettiin jo melkein kaikki toisesta ja yhdessäkin asuttu kauan. Jotenkin nyt vaan tuntuu että tekipä mieheni mitä vain mua ei innosta . En tiedä mikä muhun on mennyt. Lapsiakin me suunniteltiin heti häiden jlk ja nyt tuntuu että ei niitä kannata tälläseen elämäntilanteeseen tehdä, en ainakaan vielä ole raskaana, onneks. Naimisissa ei olla ehditty oleen kuin muutaman kuukasi ja nyt jo isekenut kamala ahdistus, tssäkö mun elämä on , ton kanssako joudun oleen loppulämän. Olen siis vaikeassa tilanteessa enkä tiedä mitä tehdä. Mulla on omia menoja paljon ja halusin vaan koko ajan enmmän tehdä omia juttuja ilman miestäni.... joulukin tulee saas nähdä miten se menee, pelottaa ajatuskin yhteisestä joulusta, sehän on perhejuhla.neuvoja, muut saman kokeneet???
Kyllästyminen avioelämään
hipsu
81409
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kysyppä vaikka ex-vaimoltani, sille kävi juuri noin. Ota teistä naisista nyt sitte selvää, ikinä ei oo hyvä vaikka kuinka päin yrittäis olla...
Joo, tätä samaa jauhaa nykyään kaikki naiset ja tytöt. Mikä helvette noissa miehissä alkaa heti kohta ällöä, eihän ne nyt ihan kaikki imppojakaan ole vai onko?
Onkohan se niin, että kun naisen pitää olla kaunis, mieluummin laiha mutta isotissinen ja hän tekee kaiken ,että olis sen näkönen ja sitten mies, se saa olla vaikka minkänäköene niin eikö helvettivieköön kukaan tajua, että vika on siinä. Että muijan pitää olla jotain, mutta äijän ei,. Soppa onkin valmis ja eroja tulee ja tappoja ja raiskauksia.
Mikä niissä risoo, sen kun tietäis?
Kuulemma ei ole oikeastaan mitään pahempaa vikaa. Suhteellisen tavallinen ukko joka välillä on innokas kaikkeen ja kaikesta ja välillä taas masentunut hetkellisesti kaikesta. Sellaista se vaan on käsittääkseni suurimmalla osalla ihmisistä?
Mutta kun ei vaan oikein enää mikään kuulemma kiinnosta.
Aina on vaimo kelvannut. Tai ei, oli väärä sana. Vaimo on ollut aina todella kaunis, viehättävä, mukava, kiihottava ja seksikäs - ihan vilpittömästi! Mutta ei, kehut ei yleensä kelpaa, ainakaan varauksetta. "Kiva jos tykkäät, mutta et sä kuitenkaan sitä ihan tarkoita...". Että mitä siihen sitten sanot?
Myös itsestäni olen yrittänyt pitää huolta. Tavoitteena on ollut itseni tähden, ja myös vaimon, että olisin hyvässä kunnossa. No, paremminkin voisi aina olla, en ole mikään adonis miltään kantilta. Mutta ei mielestäni 182/79 ole kovin paha mihinkään suuntaan. Ja olen joskus myös sanonut, että kuule, myös sinun takiasi treenaan.
Vaan on se vaikeaa, kun ei tiedä, että mitä tältä elämältä haluaisi! No, en minäkään vieläkään tiedä, mutta tulevaisuuteni olen aina ajatellut viettäväni vaimoni ja lasteni kanssa.
Vaimo ei ole enää ollut siitä vähään aikaan niinkään varma... :/
Avioliitto pelottaa avioituvaa ja ahdistaa liitossa elävää aina toisinaan. Ota nyt rauhallisesti ja kuvittele, mihin ihastuit miehessäsi silloin kun aloitte seurustella. Muistele niitä. Ovatko ne asiat muuttuneet tai kadonneet? Mihin? MIksi? Mitä voisit tehdä? Avioliitossa pitää rakastua aina uudelleen. Ei se tunne itsestään pysy.
Noi ajatukset on ihan tuttuja varmaan itse kullekin vähän kauemman aikaa yhdessä olleille. Itse 18 vuoden liiton jälkeen voin sanoa, että jos olisin joskus heittänyt hanskat tiskiin, niin en olisi ikinä kokenut sitä mitä tänään tunnen. Tunteet ovat syviä, tunnen itseni vahvaksi, seksikkääksi ja rakastuneeksi, enkä saa tästä miehestä tarpeekseni. Meillä on yhteinen koti, perhe ja lapset, yhteinen tapahtumarikas menneisyys ja todella hyvä keskusteluyhteys.
Kumminkaan emme sido toisiamme vaan oma vapaus on mennä ja tulla.
Odota että huonot tunteet menevät ohi ja tee jotain muuta sillä aikaa. Suhde kehittyy jos sitä haluatte. Onnea matkaan !
Sukulaiseni oli 25 vuotta yhdessä miehen kanssa ennenkuin meni naimisiin. Ennen ei kuulemma ahidstanut, mutta puoli vuotta naimisiinmenon jälkeen oli yhtä tuskaa ja vapaudenkaipuu oli suuri. Se jäi kuitenkin pois. Ehkä tässä onkin vain kyse jostakin ihan luonnollisesta asiasta...?
...ihan luonnollinen juttu, luulen minäkin. Itsellänikin on noita pimeitä aikoja. Niitä tulee ja menee. Niitä ei vaan pidä pelästyä...
Pimeydessä ne sipulitkin itävät!
kaikille vinkeistä en vaan tajua mitä tämä on , ei oikein olla puhuttu mitään pariiin pvään kun en halua ja mua ahdistaa koko ajan. Mua suoraan sanoen puistattaa läheisyys . mies nukkui jopa viime yön toisesssa huoneessa. tuntuu että tunteet on kuollut....