Ja taas se tapahtui...
Olen 27 vuotias mies, jolla on aika ajoin suuria ongelmia hallita omaa raivoaan. Pääsääntöisesti elämä on mukavaa ja kotiasiatkin on kunnossa, raha-asioista lähtien. Olen johtavassa asemassa suurehkossa suomalaisessa konepajayrityksessä ja nautin työstäni paljon. Alkoholia käytän kohtuudella (olen ollut viimeksi humalassa uutena vuonna). Huumeita en ole ikinä edes kokeillut.
Jostain syystä kuitenkin aina silloin tällöin päässä sumenee. Saan aivan hillittömiä raivokohtauksia, joiden aikana tunnen olevani kuin unessa. Huudan mitä pahempia asioita, ainoana tarkoituksenani loukata toista... ja kuten arvata saattaa niin seuraavana päivänä kaduttaa, hävettää ja vituttaa oma käytös.
Välillä menee pidempi tovi raivareiden välillä ja välillä riittää pari viikkoa. suurin ongelma näissä raivareissa on se että kihlattuni joutuu näiden tulilinjalle... Fyysistä väkivaltaa en ole ikinä tehnyt, mutta henkistä sitäkin enemmän. (fyysisestä jää arvet ulkopuolelle, mutta henkisestä sisäpuolelle.) joten en mitenkään käyttäytymistäni vähättele.
Osaan suuttuessani olla erittäin julma ja ilkeä. Osaan sanoa juuri ne sanat jotka eniten satuttaa, enkä osaa lopettaa edes siihen kun toinen jo itkee.
Ja mistä raivari sitten tulee... Aivan mitättömistä asioista, sellaisista joihin normaali ihminen ei tartu, enkä minäkään yleensä. Esimerkkinä voisin sanoa, että edellinen raivari lähti liikkeelle siitä, kun kihlattuni sanoi että ei ole kovin kiva kun heittelen tupakantumppeja pihanurmikolle. (kevät paljasti, ettei ollut jokainen osunut tuhkakuppiin) Tälläinen aivan normaali asia, josta en nyt todellakaan suuttuisi, sai minut raivon valtaan viimeksi. En ymmärrä itseäni.
Onko kellään mitään neuvoa, mitä voisin itselleni tehdä ja kuinka näitä raivareita voisin hillitä? Ero kihlatustani ratkaisee sen, etten enää huuda hänelle, mutta etsinkin ratkaisua etten enää ikinä huutaisi kenellekkään. Ja tottakai tässä on pelko perseessä, että kihlattuni saa minusta tarpeekseen jossain vaiheessa, jota en suoraan sanottuna ihmettele yhtään.
Olen 27 vuotias mies, jolla on aika ajoin suuria ongelmia hallita omaa raivoaan. Pääsääntöisesti elämä on mukavaa ja kotiasiatkin on kunnossa, raha-asioista lähtien. Olen johtavassa asemassa suurehkossa suomalaisessa konepajayrityksessä ja nautin työstäni paljon. Alkoholia käytän kohtuudella (olen ollut viimeksi humalassa uutena vuonna). Huumeita en ole ikinä edes kokeillut.
Jostain syystä kuitenkin aina silloin tällöin päässä sumenee. Saan aivan hillittömiä raivokohtauksia, joiden aikana tunnen olevani kuin unessa. Huudan mitä pahempia asioita, ainoana tarkoituksenani loukata toista... ja kuten arvata saattaa niin seuraavana päivänä kaduttaa, hävettää ja vituttaa oma käytös.
Välillä menee pidempi tovi raivareiden välillä ja välillä riittää pari viikkoa. suurin ongelma näissä raivareissa on se että kihlattuni joutuu näiden tulilinjalle... Fyysistä väkivaltaa en ole ikinä tehnyt, mutta henkistä sitäkin enemmän. (fyysisestä jää arvet ulkopuolelle, mutta henkisestä sisäpuolelle.) joten en mitenkään käyttäytymistäni vähättele.
Osaan suuttuessani olla erittäin julma ja ilkeä. Osaan sanoa juuri ne sanat jotka eniten satuttaa, enkä osaa lopettaa edes siihen kun toinen jo itkee.
Ja mistä raivari sitten tulee... Aivan mitättömistä asioista, sellaisista joihin normaali ihminen ei tartu, enkä minäkään yleensä. Esimerkkinä voisin sanoa, että edellinen raivari lähti liikkeelle siitä, kun kihlattuni sanoi että ei ole kovin kiva kun heittelen tupakantumppeja pihanurmikolle. (kevät paljasti, ettei ollut jokainen osunut tuhkakuppiin) Tälläinen aivan normaali asia, josta en nyt todellakaan suuttuisi, sai minut raivon valtaan viimeksi. En ymmärrä itseäni.
Onko kellään mitään neuvoa, mitä voisin itselleni tehdä ja kuinka näitä raivareita voisin hillitä? Ero kihlatustani ratkaisee sen, etten enää huuda hänelle, mutta etsinkin ratkaisua etten enää ikinä huutaisi kenellekkään. Ja tottakai tässä on pelko perseessä, että kihlattuni saa minusta tarpeekseen jossain vaiheessa, jota en suoraan sanottuna ihmettele yhtään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itselläni ongelma vain lievä.
Sisälläni kytee viha ja oikeastaan nautin jos pääsen purkamaan sitä.
Jonkinlaita vihanhallinta terapiaa varmaan tarvitsisit.
Mutta miten niitä on se onkin erijuttu.
Jonkinlaisen luvan olet itsellesi kuitenkin antanut käytökseen.
Itselläni olisi paljon pahemmin jos antaisin itselleni luvan ja antaisin pikkuhiljaa enemmän periksi.
Sinulla ei ole kaikki "palikat kunnossa".
Vihainen saa olla,mutta jos ei osaa purkaa asiaa,mistä on vihainen,asiallisella keskustelulla,on terapian tarpeessa.
Raivoavalla ja loukkaavalla käytöksellä karkoitat vaan ystäväsi ja sinua on parasta varoa,sillä jos et osaa hillitä raivoasi,niin ei voi olla varma,ettei sun pääsi kilahda lopullisesti.Mee hoitoon,oot vaaraksi muille.
Siinä on tekemistä toipua sun huutamisista loukkauksistakin!Ikuiset traumat voi jäädä.
neitsyt, kun kuulostaa niin tutulta. Sisarukseni minun lisäksi on myös neitsyt, ja nyt tuntuu, että mieheni taitaa kohta saada tarpeekseen minusta.
Joskus tuntuu, että mistä se viha kumpuaa, kun sitä riittää vielä näin yli kolmikymppisenäkin.
Ja mikä on elämässä pahimpia asioita on kun puolison sisarusten penat tulee käymään! Jos ne ei rämppää tietsikkaa, niin sitten ne kiusaa koiraa ja narisevat koko ajan. Onneks on pyhät loppu ###tu meinasin tänään kantaa yhden pihalle!
Sinulla on huono itsetunto.Miksei Sinulle saa sanoa
"puutteistasi!" Olet ilmeisesti kuitenkin sisältäsi
jännittynyt ja kärsimätön!Meditoitko,miettien mitä
rakkautta olet jäänyt paitsi? Viha on hyvä tunne,se
suojaa itseäsi,mutta et ole täydellinen.Itsehillintä
on tahdonkin asia,missä on harkintakykysi?Terve jär-
ki Sinulta puuttuu!Vai haluatko mitellä voimiasi ja
vastapuolen alistumista!Olet pieni tyranni et muuta!
Vallanhalu kumpuaa jostakin.Oletko itse ollut alis-
tettu? Paljon on pojalla pohdittavaa!Opettele ennen
uutta suhdetta ajattelemaan ja rakastamaan!Se sorry!
Sama juttu, edelleen hillitä omaa raivoaan... Meikäläisen pitäis jo olla aikuinen, ikää 44 v, 3 murkkuikäistä kotona. Viimeiksi pääsiäissunnuntaina huomasin, että 16 v murkkupoika on viisaaampi kuin minä... Itsetunto on huono, olen kiltti, teen niinkuin kaikki toivoo minun tekevän.. ja kun nämä asiat ei mene putkeen, räjähdän!!! Olen ainut lapsi, tosin en täysin hemmoteltu, mutta saanut erityskohtelun toisissa asioissa. Suuttuessani en tajua mitään mitä teen. Voin vaikka kuinka vahingoittaa lähimmäistäni, myös fyysisesti, mitä sitten katuun/kärsin seuraavat 2 kuukautta. Olen huomannut, että näin naisena kuukauden ajalla on vaikutusta, miten nämä raivarit tulee. Ja olen myös lapsuudenkotona kokenut samanlaisia kohtauksia, joten taitaa olla myös opittua.... Yritän aina oppia olemaan aikuisempi, saa nähdä, koska voin oppia olemaan oikea aikuinen ja hillitsemään tunteeni tältä osin. Mieheni on niiiin rauhallinen ja tosi harvoin sanoo mistään mitään, siinä minulla opettelemista. Tosin tämä viimeinen riita otti jo niin koville, että emme ole puheväleissä olleet sitten viikkoon... Pitäkäämme meille peukkuja!