Minulla on tälläinen pieni ongelma. En pidä juuri ollenkaan kyläilystä yhden hyvän kaverini luona. Pidän kaveristani ja olemmekin mielestäni hyvää vauhtia ystävystymässä. Tulemme hyvin toimeen, meillä on usein hauskaa yhdessä ja juttelemista riittää jne. Viihdymme siis hyvin yhdessä.
Olemme molemmat naisia, vähän alle 30v.
Ongelma on siis se, että en viihdy ollenkaan kaverini luona. Se on todella ikävää, koska haluaisin toki nähdä kaveriani myös hänen ja perheensä kodissa, mutta siellä on aina niin kamalan vaivautunut tunnelma.
Esimerkkinä: Menen kaverini luokse kutsuttuun aikaan, esim. klo 15. Hän ei tule ovelle/eteiseen vastaan, kun tulen, vaan puuhastelee keittiössä, esim viimeksi pesi uunia, kun saavuin. Moikkaa kyllä, kun itse etsin tieni keittiöön, eli tavallaan joudun etsiä, että missähän huoneessa kaverini mahtaa olla. Joskus kysyn heidän lapseltaan :D
Kaveri tuntuu keskittyvän kotonaan kaikkeen muuhun kuin minuun. Juttelusta ei meinaa tulla mitään, koska ei jaksa eikä kai ehdi keskittyä jutteluun, muutama lause sinne tänne ja muuten puuhailee kaikkea. Joskus tuntuu, että nuo askareet, joita tekee on ehkä toissijaisia, eli joita ei välttämättä tarvitsisi juuri sillä hetkellä hoitaa (esim. suihkun peseminen, pölyjen pyyhkiminen, kenkien plankkaaminen, verhojen laittaminen jne.)
Nämä askareet eivät siis ole mitään perus kahvinkeittämistä, keittiön pientä siistimistä, ruuan valmistelua tms.
Ymmärrän kyllä, että ainahan sitä kotona jotain tekemistä olisi, siivoamista ainakin ja pientä askaretta, mutta etteikö edes puolta tuntia voisi istua aloillaan ja vaikka vaan kahvikupposen ääressä jutella? Kun kerran kyläänkin kutsuu, niin kaikki aika menee muuhun kuin jutteluun ja yhdessä olemiseen.
Kun kaverini tulee meille (kutsunkin hänet mieluiten meille ja usein hän käykin, noin kerran viikossa) hän istuu toki rauhassa paikallaan, juttelee ja juttua riittääkin, oikeastaan tuntuu että hän jopa nauttii olostaan meillä, kun voimme vain tuntikaupallakin istua ja jutella kahvikupposen ääressä asioista :)
Toinen, mikä minua häiritsee kaverin luona kyläillessä on, että hänen miehensä on erittäin epäsosiaalinen ja jopa juro. Hän ei noteeraa minua mitenkään, ei tervehdi (eikä takaisin, jos itse sanon ensin heit), ei katso edes päälle. Hän saa minun oloni ihan vaivaantuneeksi ja jännittyneeksi. Mies saattaa vain istua olohuoneessa kanssani hyvä ettei samalla sohvalla, mutta ei noteeraa minua mitenkään. Onneksi kaverini 5v. tyttö on erittäin mukava lapsi ja hänen kanssaan voi touhuta jotain, jos kaverini ei ehdi jutella. Joskus tuntuukin jopa, että kutsuuko hän minut vain pitämäänkin seuraa tytölleen, että voisi itse esim juuri pestä kylpyhuonetta rauhassa?
En usko, että kaverini mies olisi mitenkään painostanut kaveriani olemaan tuollainen kodinhengetär, jonka tarvitsee koko ajan puuhailla jotain keittiössä nyrkin ja hellan välissä. Mies vaikuttaa ihan omatoimiselta.
En vain nyt ymmärrä, että miksi kaverini vaivaantuu edes kutsumaan minua heille kylään kahville, jos ei jaksa, ehdi tai halua jutella kanssani ja puuhaa vain omiaan. Heillä minulle tulee ylimääräinen olo. En vain tiedä, miten sanoisin tästä kaverilleni niin, etten loukkaa häntä.
Olen kyllä yrittänyt tarjota apuani vaikka nyt kotitöissä, joita hän tekee, kun olen heillä käymässä, mutta kaverini vain naurahtaa. Eli ei ainakaan myönnä tarvitsevansa apuani, joten tuskin senkään takia minua pyytää heille.
Hankala tilanne. Olenkin huomannut jo keksiväni lähestulkoon tekosyitä aina silloin, kun kaverini pyytää minua heille kylään, kun en vain haluaisi mennä. Ennemmin näkisin kaverini meillä tai muualla, vaikka kahvilassa, lenkkipolulla, kuntosalilla jne. eli paikoissa, joissa voimme oikeasti viettää aikaa yhdessä ja jutella.
Olemme molemmat naisia, vähän alle 30v.
Ongelma on siis se, että en viihdy ollenkaan kaverini luona. Se on todella ikävää, koska haluaisin toki nähdä kaveriani myös hänen ja perheensä kodissa, mutta siellä on aina niin kamalan vaivautunut tunnelma.
Esimerkkinä: Menen kaverini luokse kutsuttuun aikaan, esim. klo 15. Hän ei tule ovelle/eteiseen vastaan, kun tulen, vaan puuhastelee keittiössä, esim viimeksi pesi uunia, kun saavuin. Moikkaa kyllä, kun itse etsin tieni keittiöön, eli tavallaan joudun etsiä, että missähän huoneessa kaverini mahtaa olla. Joskus kysyn heidän lapseltaan :D
Kaveri tuntuu keskittyvän kotonaan kaikkeen muuhun kuin minuun. Juttelusta ei meinaa tulla mitään, koska ei jaksa eikä kai ehdi keskittyä jutteluun, muutama lause sinne tänne ja muuten puuhailee kaikkea. Joskus tuntuu, että nuo askareet, joita tekee on ehkä toissijaisia, eli joita ei välttämättä tarvitsisi juuri sillä hetkellä hoitaa (esim. suihkun peseminen, pölyjen pyyhkiminen, kenkien plankkaaminen, verhojen laittaminen jne.)
Nämä askareet eivät siis ole mitään perus kahvinkeittämistä, keittiön pientä siistimistä, ruuan valmistelua tms.
Ymmärrän kyllä, että ainahan sitä kotona jotain tekemistä olisi, siivoamista ainakin ja pientä askaretta, mutta etteikö edes puolta tuntia voisi istua aloillaan ja vaikka vaan kahvikupposen ääressä jutella? Kun kerran kyläänkin kutsuu, niin kaikki aika menee muuhun kuin jutteluun ja yhdessä olemiseen.
Kun kaverini tulee meille (kutsunkin hänet mieluiten meille ja usein hän käykin, noin kerran viikossa) hän istuu toki rauhassa paikallaan, juttelee ja juttua riittääkin, oikeastaan tuntuu että hän jopa nauttii olostaan meillä, kun voimme vain tuntikaupallakin istua ja jutella kahvikupposen ääressä asioista :)
Toinen, mikä minua häiritsee kaverin luona kyläillessä on, että hänen miehensä on erittäin epäsosiaalinen ja jopa juro. Hän ei noteeraa minua mitenkään, ei tervehdi (eikä takaisin, jos itse sanon ensin heit), ei katso edes päälle. Hän saa minun oloni ihan vaivaantuneeksi ja jännittyneeksi. Mies saattaa vain istua olohuoneessa kanssani hyvä ettei samalla sohvalla, mutta ei noteeraa minua mitenkään. Onneksi kaverini 5v. tyttö on erittäin mukava lapsi ja hänen kanssaan voi touhuta jotain, jos kaverini ei ehdi jutella. Joskus tuntuukin jopa, että kutsuuko hän minut vain pitämäänkin seuraa tytölleen, että voisi itse esim juuri pestä kylpyhuonetta rauhassa?
En usko, että kaverini mies olisi mitenkään painostanut kaveriani olemaan tuollainen kodinhengetär, jonka tarvitsee koko ajan puuhailla jotain keittiössä nyrkin ja hellan välissä. Mies vaikuttaa ihan omatoimiselta.
En vain nyt ymmärrä, että miksi kaverini vaivaantuu edes kutsumaan minua heille kylään kahville, jos ei jaksa, ehdi tai halua jutella kanssani ja puuhaa vain omiaan. Heillä minulle tulee ylimääräinen olo. En vain tiedä, miten sanoisin tästä kaverilleni niin, etten loukkaa häntä.
Olen kyllä yrittänyt tarjota apuani vaikka nyt kotitöissä, joita hän tekee, kun olen heillä käymässä, mutta kaverini vain naurahtaa. Eli ei ainakaan myönnä tarvitsevansa apuani, joten tuskin senkään takia minua pyytää heille.
Hankala tilanne. Olenkin huomannut jo keksiväni lähestulkoon tekosyitä aina silloin, kun kaverini pyytää minua heille kylään, kun en vain haluaisi mennä. Ennemmin näkisin kaverini meillä tai muualla, vaikka kahvilassa, lenkkipolulla, kuntosalilla jne. eli paikoissa, joissa voimme oikeasti viettää aikaa yhdessä ja jutella.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kuin sen, että näytät tuon kirjoituksesi ystävällesi.
Asian hyvä puoli on, että voit sada selvityksen tapahtumiin.
Huono puoli, se voi ajaa karille ystävyytenne.
Omakin elämäni perustuu enimmäkseen tekemiseen kuin olemiseen. Eipä tule paljoa oltua kaverien kanssa, jos yhdessä oleminen ei perustu tekemiseen. En ole niitä ihmisiä jotka perustavat ystävyyssuhteen istumalla jossain aloillaan vaikkapa kahvikupposen ääressä jutellen niitä näitä. Pienestä asti olen tehnyt kaverien kanssa vaikka mitä ja vähän on ollut keskustelemista. Nykyään ihmiset ovat joko laiskoja tai muuten paikallaan olevia, ettei oikein löydy uusia kavereita.
Omalla kohdaltani olen ehnyt kaikki mitä elämässä ylipäätäänsä voi tehdä. Kyllästyn myöskin nopeasti samanlaisten asioiden toistamiseen. Esimerkiksi kavereihin voin kyllästyä jo muutaman viikon ystävyyssuhteen jälkeen. En jaksa touhuta aina samoja asioita tai kuunnella ja puhua aina saman henkilön elämään liittyvistä asioista. Usein käy myöskin niin, että eri henkilöilla on samankaltaiset tekemiset, keskustelun aiheet ja elämä, että kyllästyminen on melkein välitöntä.
Muutamaa kuukautta pitemmät parisuhteet ovat melkein mahdottomia. Ei jaksa millään olla saman ihmisen kanssa 24/7.