En tiedä olenko oikealla palstalla tämän asiani kanssa mutta jospa joku voisi tsempata vähän.
Vietän välivuotta au pairina englannissa. Kotona odottaa mies ja tarkoituksena on muuttaa kesällä kotiin palattuani yhteen. Suhdetta on takana 4 vuotta. Syksyllä alkaa koulu kotikaupungissani.
Minua vain kalvaa mielettömästi, sillä täällä vietetyn vuoden jälkeen olen kallistumassa siihen tulokseen että haluaisin jäädä tänne. Mieheni taas on lähinnä onnellinen (välillä tuntuu suorastaan vahingoniloiselta) että aikani täällä on kohta loppu ja palaan kotiin hänen luokseen. Minäkin kaipailen häntä ja haluasin käydä ainakin ensimmäisen vuoden koulua kotikaupungissani, mutta jotenkin tuntuu siltä että haluasin jättää teinivuoteni taakse ja avata ihan uuden sivun elämääni. Sen myötä en ole enää yhtään varma, haluanko enää jatkaa 15 vuotiaasta asti kestänyttä parisuhdettani.
En ole uskaltanut puhua mieheni (tai kenenkään muun) kanssa asiasta, sillä tiedän että hän suuttuisi valtavasti. Tämä on ehkä aikuistumiseen liittyvää ahdistusta, ja helpottaisi varmaan jutella hänen kanssaan, yhdessä selvitä tästä(kin) vaikeudesta, mutta hän ottaisi asian vain loukkuksena ja käskisi lopettaa tällaiset puheet.
Olen toisaalta itsekin onnellinen, että suhteemme on kestänyt välimatkan näin pitkän ajan, ja kuten sanoin, kaipaan häntä välillä paljonkin, mutta suunnitelmani elämälle on nyt muuttunut niin paljon etten tiedä pystyykö suhdettamme päivittämään sen mukaan.
Tämä on minulle todella iso kriisi,asia ahdistaa minua päivittäin. En haluaisi muuttaa yhteen ja elellä "onnellisena" avoparina ensi vuotta, kun tiedän että viimeistään seuraavana kesänä aion lähteä uudelleen reissuun. Hän ei tule sulattamaan aikeitani tänne palaamisesta. Toisaalta en tiedä, osaisinko enää 4 vuoden seurustelun jälkeen elää yksin. Tulisinko katumapäälle, jos lopettaisin suhteen?
Vietän välivuotta au pairina englannissa. Kotona odottaa mies ja tarkoituksena on muuttaa kesällä kotiin palattuani yhteen. Suhdetta on takana 4 vuotta. Syksyllä alkaa koulu kotikaupungissani.
Minua vain kalvaa mielettömästi, sillä täällä vietetyn vuoden jälkeen olen kallistumassa siihen tulokseen että haluaisin jäädä tänne. Mieheni taas on lähinnä onnellinen (välillä tuntuu suorastaan vahingoniloiselta) että aikani täällä on kohta loppu ja palaan kotiin hänen luokseen. Minäkin kaipailen häntä ja haluasin käydä ainakin ensimmäisen vuoden koulua kotikaupungissani, mutta jotenkin tuntuu siltä että haluasin jättää teinivuoteni taakse ja avata ihan uuden sivun elämääni. Sen myötä en ole enää yhtään varma, haluanko enää jatkaa 15 vuotiaasta asti kestänyttä parisuhdettani.
En ole uskaltanut puhua mieheni (tai kenenkään muun) kanssa asiasta, sillä tiedän että hän suuttuisi valtavasti. Tämä on ehkä aikuistumiseen liittyvää ahdistusta, ja helpottaisi varmaan jutella hänen kanssaan, yhdessä selvitä tästä(kin) vaikeudesta, mutta hän ottaisi asian vain loukkuksena ja käskisi lopettaa tällaiset puheet.
Olen toisaalta itsekin onnellinen, että suhteemme on kestänyt välimatkan näin pitkän ajan, ja kuten sanoin, kaipaan häntä välillä paljonkin, mutta suunnitelmani elämälle on nyt muuttunut niin paljon etten tiedä pystyykö suhdettamme päivittämään sen mukaan.
Tämä on minulle todella iso kriisi,asia ahdistaa minua päivittäin. En haluaisi muuttaa yhteen ja elellä "onnellisena" avoparina ensi vuotta, kun tiedän että viimeistään seuraavana kesänä aion lähteä uudelleen reissuun. Hän ei tule sulattamaan aikeitani tänne palaamisesta. Toisaalta en tiedä, osaisinko enää 4 vuoden seurustelun jälkeen elää yksin. Tulisinko katumapäälle, jos lopettaisin suhteen?
Vastaukset 1
Vanhimmat
johonkin ratkaisuun sinun on päädyttävä ja siinä päätöksessä myös pysyttävä. Kerranhan täällä vain eletään ja jos ensi rakkautesi on SE OIKEA, varmasti tienne tulevat vielä kohtaamaan. Tsemppiä!