Olen 27v. nainen, ja kaveripiirini melkein ainut sinkku. Lapsia löytyy muutamalta, moni on naimisissa ja loput seurustelee, asuu omassa talossa jne. Olo on todella paska. Tottakai tyttöjen iltoja ja pippaloita jne. on, mutta tuntuu että esim. pippaloihinkin on kurja mennä yksin. Miten muut koette sinkkuutenne kaveripiirissänne?
Kaveripiirissä sinkkuna...
...
7229792
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 72
Vanhimmat
Sillee.
Minun kaveripiirissäni on 24-33 vuotiaita, eikä suinkaan kaikki seurustele, tai ole naimisissa. Sellaista kannattaa tehdä mielummin hyvän kumppanin löytyessä, kuin ryhmäpaineen takia. Älä luule, että jokainen näkemäsi seurustelu on automaattisesti täyttä onnea ja perustuu aidoille tunteille.
Enää ei ole tyttöjen iltoja.
Jos johonkin haluaa kaverin kanssa lähteä, miehet lähtee aina mukaan.
Mistään ei voi enää jutella niin ettei se poikakaveri tai aviomieskin tiedä kaikki sun asiat.
Parit tapaa mielellään muita pareja ja sinkkuja aletaan katsoa vähän huonolla silmällä ja joskus jopa yritetään parittaa niitä miesten ystäville.
Musta on hienoa että mun ystävät on löytäneet rakkauden ja saaneet lapsia ja näin, en ole mustasukkainen enkä kateellinen, mutta sinkun on tyydyttävä kohtaloonsa ja ottaa vastaan se mitä annetaan jos haluaa pysyä ystävinä näiden ihmisten kanssa. Eli nähdä todella harvoin.
Mistään ei voi enää jutella niin ettei se poikakaveri tai aviomieskin tiedä kaikki sun asiat."
Se on just näin.. Kaveri niin herttiasesti ilmottaa, et hän ei salaa mieheltään mitään ja ei haittaa vaikka mies lukee sähköpsotit ja tekstiviestit. Mut entäs jos MINÄ en halua, et se mies lukee mun lähettämiä viestejä!!! Siellä voi olla tosi hekilökohtaisia juttuja.. Ei se mies ole mun kaveri.. Välttämättä en aina edes tunne niin hyvin sitä tyyppiä!! Menee sit pikku hiljaa siihen,et ei viitsi kertoa ja purkaa kaverille mitään, kun eiköhän se ukkokin kohta tiedä kaiken!
toi on niin totta! kaikki kerrotaan poikaystävälle tai miehelle verukkeella ettei ole salaisuuksia ollaan yhtä tai "ei sitä kiinnosta tai haittaa sun asiat". etkä todellakaan tunne ko ihmistä. ja entäs kun tulee ero? se sun luottamuksella ystävälle kertoma asia on kaikkien tiedossa kun eihän se miehen salaisuus ollut eikä edes mahdollisesti tunne sinua!! eli ota aina selvää kuuluuko ystäväsi ollaan yhtä-pariskuntaan ennenkuin kerrot asiasi!
Minä jo lähempänä 4kymppiä kun kolmea ja itellä lapsia, oon ihmetellyt suuresti kuinka sama tapahtuu tässäkin iässä kun teininä...kaverit jotka löytävät sen rakkauden, katoavat! Täysin, voisi sanoa. En ois uskonu tässä iässä mutta niin näyttää menevän
näkökulmasta voin sanoa, että kyllä se sinkkuus tuntuu aika ikävälle.. Halu olisi kova jo vakiintua jonkun kanssa, ostaa yhteinen asunto jne.. jotenki tuntuu, että olen ulkona kaikesta siitä normaalista omanikäisteni elämästä.. tavallaan olen jäänyt aika yksin, kaikilla kavereilla ja tutuilla tuntuu olevan onnellinen suhde jonkun kanssa.. mä oon vaan mä, meen aamul töihin ja tuun illal takas kotiin.. ja siinä sivussa kuuntelen kavereiden vinoilua siitä, että olen yksin :/
Ja kyllä mä jopa myönnän, että henkisesti siinä rassaa sekin, että tunnen itseni aika riittämättömäks, et monesti mietti, et miks mä en ole koskaan kellekään kelvannu :/
Tavallaan se syö mun itseluottamustakin aika paljon, töissäkin on eräs vallan ihastuttava naishenkilö, mutta en uskalla enää lähestyä häntä.. kun todella suurella todennäköisyydellä hänkin on jo varattu, ja vaikka ei olisikaan, niin tuskin mä silti kelpaisisin..
Tuntuu, et mulla olis kuitenkin paljon koettavaa ja samalla ehkä annettavaa jollekin toiselle ihmiselle.. tai ainakin mä tietäisin arvostavani sitä suhdetta, se olis oikeesta tärkein juttu mulle Mut joo, aika ikäväähän tää on.. mut minkäs teet.
Kun olet sinkkuna niin hommaat 6 kpl tyttöystäviä eli joka päivälle eri nainen paitsi sunnuntaille koska seon lepopäivä ja tätähän se sinkkuus on että voi vaikka 2-5 eri naisen kanssa olla sängyssa viikossa eikä tartte selitellä kennellekkään menemisiään mutta täytyy olla pelimies että saa naisa mukaansa.
Kerronpa tarinani lyhyesti. Olen 50v nainen. Noin 25 vuotta sitten työyhteisössäni oli mies jota kunnioitin ja saalaa ihailin. Olin pikkuisen pihkassa. En koskaan osoittanut hänelle mitenkään tunteitani, työ työnä ja muut asiat muualla. Hän oli saavuttamaton satama ja valloittamaton vuoren huippu. Missään muualla me emme koskaan tavanneet.
Kerran kysyin, noin ihan vaan ohimennen eräältä toiselta työkaveriltani, että onko tuolla miehellä perhettä. Vastaukseksi sain ettei ole tietoa, mutta lastenrattaita se työntää iltaisin asuinalueellaan. No, voi! Siihen se sitten sai jäädä koko jumalainen mies.
Olin kauan maailmalla enimmäkseen yksin. Viime syksynä, palattuani vanhoihin maisemiin, näin tuon miehen pari kertaa kaupungilla kävelemässä. En ottanut kontaktia. Kunnes nyt tammikuussa satuttiin samaan kuppilaan. Siitä se sitten alkoi ensin tekstiviestein, sitten tapaamisin ja nyt me ollaan pari. Voih, monen vuoden ja mutkan kautta me löysimme toisemme.
Melko katkera tarina - se jatkuu kuitenkin. Nyt olen saanut häneltä kuulla, että hän oli silloin muinoin eronnut lapsensa äidistä, ja eleli silloin pienen lapsensa kanssa.
Hän oli silloin nuoruudessamme (eronsa jälkeen) jo katsellut ja kuunnellut minua. Hän oli ajatellut, että tuommoisen naisen kun saisikin - koko paketin. Myös hän oli nähnyt minut viime syksynä kaupungilla, mutta olin kuulemma väistänyt katsettaan:/ ja mennyt menojani. Niinhän siinä taisi käydä.
Hän on elänyt vuosia yksinään ja kokenut jo olevansa kelvoton mihinkään. Hän oli lopulta nähnyt itsensä viallisena ja vailinaisena. Hän oli viimeiseen saakka toivonut löytävänsä jonkun jonka kanssa elää ja olla yhtä, onnellinen. Hän, niin kuin minäkin, olimme molemmat jo luopuneet leikistä:( "Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan."
Luojan kiitos me olemme nyt yhdessä, vihdoinkin. Vain pieni katkeruus itää sisälläni. Katkeruus siitä, ettei näin käynyt jo aijemmin. Onneksi se katkeruus on laantumaan päin. Nautimme nyt joka ikisestä hetkestä. Osaisimmeko nauttia ja arvostaa tätä jos kaikki olisi ollut helpompaa????
Taistoon poika! Älä jää tuleen makaamaan! Ole oman onnesi seppä ja mitä muita kannustavia potkaisuja sun pyllyllesi voisinkaan antaa! "Eteenpäin": sanoi mummo lumessa!
tekstisi oli kuin minun kirjoittama
Ja tämä pätee myös naisiin. Mut jos nyt haluaa nimenomaan parisuhdetta, niin ei nuo säädöt paljoa lohduta. Lisäks miehillä on ehkä vähän vaikeampaa kerätä noita hoitoja...
jamassa kuin sinä,mutta ystäväpiiristäni kenelläkään ei ole vielä lasta.Meilläkin on noita "tyttöjen iltoja ja pippaloita jne.",mutta kun niissäkin nykyään puhutaan vähintään 75% omista poikaystävistä ja kuinka ihanaa olisi,jos he tutustuisivat vielä kaikki toisiinsa...Siinä sitten ei auta muu kuin hymyillä joukossa ja tuntea itsensä ulkopuoliseksi.
Olen silti todella iloinen heidän puolestaan ja täysillä mukana,mutta tuntuu,etten minä saa enää mitään takaisin.Lähes kaikki liikenevä aika menee poikaystäviin ja silloin kun nähdään,niin puheenaiheet koostuvat lähestulkoon niistä poikaystävistä.Aina kun he sitten havahtuvat,että minähän en seurustele,niin lohdutellaan,että kun olen niin kaunis (heidän mielipiteensä) ja älykäs,niin löydän varmasti miehen.
Monet ystävistäni ovat löytäneet unelmamiehensä netin välityksellä,mutta minä haluaisin löytää omani tosi elämästä.Tällä hetkellä se on vain hieman vaikeaa jo siksikin,koska yksin en viitsisi lähteä mihinkään sosiaalisiin tapahtumiin,mutta pakko kai se on,kerta ystävättäreni eivät enää saa/ehdi poikaystäviensä takia lähteä kanssani mihinkään.
Kaverit eivät enää lähde kuin parille oluelle, ja sit kiire kotiin. Mua ei oota kuin koirat :( Joten mielellään lähtisin tanssimaan ym., mutta koskaan en oo yksin lähtenyt enkä lähde- en osaa kuvitella mitään epätoivoisempaa kuin tanssia jossain baarissa yksin :( Siihen en pystyis.
Ei baariin yksin lähteminen mitenkään epätoivoista ole, tai jos on, niin ainakin se on osoitus rohkeudesta.
Voi siellä vaikka jutella kivan oloisille ihmisillekin, ja sitä kautta saada joku mukaan sinne tanssilattialle, jos yksin tanssimista pelkäät. Pahimmassa tapauksessa voit löytää elämänkumppanin, kaveriporukassa saat toki ryypätä rauhassa, mutta se ei ole tehokas tapa tavata muita.
puoli tässä on, että kun on nähnyt miten juttu menee, niin sitten ku on itsekin omansa löytänyt niin ei todella tarvi miettiä pitäiskö niihin vanhoihin "ystäviin" pitää yhteyttä. Ei tarvi kun ei ole aikaa ollut silloinkaan kun he oman rakkautensa löysivät. Odotan,jos jonkun suuri rakkaus loppuu, että kelpaanko sitten...
Itse olen sinua aika paljon nuorempi, mutta samalta tuntuu. Edellisiin kommentteihin ei oo paljoo lisättävää; aina puhutaan omista miehistä ja lohdutellaan sitä yhtä yksinäistä. Parittaminen miesten kavereille ei tunnu kivalta, ihan kuin itsessä olisi jotain vikaa.. Kaikkein pahimmalta tuntuu, kun ne sanoo että "sunki pitäs yrittää löytää joku". Siinä pitää sitte vaan hymyillä ja mutista jotain. Yhteisten illanviettojen jälkeiset yöt on pahimpia; muut kömpii kultansa kainaloon, minä mukun yksin. Sekään ei auta, kun ne sitten sanoo, miten ne ei enää osais/haluais nukkua yksin.
Sillon, ku on tommosta paskaa, pitää vaan muistaa, ettei itsessä ole mitään vikaa. Ei oo vaan helppoa.
tämä kirjoittamasi kohta kuulostaa harvinaisen tutulta:"Sunki pitäs yrittää löytää joku."
Ihan kuin sitä noin vain mies jostain hankittaisiin...Ja yleensä tuota saa kuulla juuri niiltä,jotka ovat niin umpirakastuneita,jolloin kyseiset henkilöt eivät näe muuta kuin omat parisuhteensa,ja ehkä joskus (sinkku)kavereita kun siltä tuntuu ja tämäkin tietysti silloin,jos mies ei ole jostain syystä maisemissa:( )
Tunnen itseni jo hyväksikäytetyksi ja arvottomaksi ystäväpiirissäni.(Lisäksi tuntuu siltä,että ystävät pitävät minua luuserina sinkkuuteni vuoksi...)
Sinkkujen elämää säälitään- yksin matkoilla, bileissä, mökeillä, juhlissa jne. sekä tietty arki yksin, ei muuta kuin harrastukset ja yksikin kaverini sanoi että kai sä tulet kun ei kai sulla nyt muutakaan..? Siis yhteen juttuun pyysi porukkaa ja ajatellaan että sinkulla ei voi olla mitään muuta, ei ainakaan mitään millä olisi merkitystä :( Ja pahinta, usein se on totta... Ei sillä, etteikö mulle esim. harrastukseni ole huipputärkeä, mutta elämä itsessään tuntuu niin tyhjältä, ei varsinkaan tässä iässä enää arvosta mitään muuta niin paljon kuin että olisi se oma mies ja perhekin, eli siis olen 27v. Nuorena biletys, uuden kokeminen, harrastus saattoi olla intohimo, mutta nyt elämänarvot ovat täysin siellä kotielämässä, harrastukset ym. ovat vain elämää maustavia asioita.
Jep. Niille sinkkukavereille soitellaan silloin, kun se mies on menossa
johonkin saunailtaan tms. miesten seurassa, eikä neiti pääse itse mukaan.
Sitten soitellaan olemattomalla varoitusajalla hädissään sinkkukavereille
ja tietysti oletetaan että toinen on heti valmis lähtemään. Eihän sillä sinkulla
voi mitään menoja olla, kun sillä ei ole edes kumppania?
Sitten jos joku sinkkukaveri lähtee arvon neidin kanssa radalle seuraksi,
niin silloinkin räplätään vain kännykkää ja lähetellään viestejä miehelle.
Sitten kun mies ilmoittaa että on menossa kotiin, niin singahdetaan sillä sekunnilla
perään ja jätetään kaverit taas omiin oloihinsa. Tehdään harvinaisen selväksi, että
sinkkukavereiden seura ei ole enää minkään arvoista.
Sitten muutaman kuukauden kuluttua kun alkuhuuma alkaa hiipumaan niin ruikutetaan
kun vanhat ystävät eivät enää pidä yhteyttä, vaikka sitä ennen ollaan aina
kieltäydytty jos joku kaveri on
johonkin kutsunut. Esitetään marttyyria jonka kaverit hylkäsivät, vaikka itse
ei arvostettu enää pätkääkään kavereita.
Ja auta armias jos se suhde menee poikki. Sitten pillitetään kuinka yksin ollaan,
kun kamalat kaveritkaan eivät enää soittele. Miksiköhän ei, kun itseä
ei kiinnostunut enää heidän kanssaan jutella?
Ei siitäkään kuitenkaan mitään opita. Heti kun löytyy uusi mies, niin kaverit
unohtuvat taas täysin. Vain oma napa kiinnostaa.
niin arkipäivää ja totta:
"Tehdään harvinaisen selväksi, että
sinkkukavereiden seura ei ole enää minkään arvoista."(Niin,voidaan kohdella miten halutaan ja jos yrittäisi sanoa jotain takaisin,niin heti vaihdetaan puheenaihetta.)
"Sitten jos joku sinkkukaveri lähtee arvon neidin kanssa radalle seuraksi,
niin silloinkin räplätään vain kännykkää ja lähetellään viestejä miehelle."( Aina menee kaikki hauskuus,kun itketään miehen perään joko siksi, ettei mies vastaa juuri sillä hetkellä tai ei ole kenttiä.)
"Sitten muutaman kuukauden kuluttua kun alkuhuuma alkaa hiipumaan niin ruikutetaan
kun vanhat ystävät eivät enää pidä yhteyttä, vaikka sitä ennen ollaan aina
kieltäydytty jos joku kaveri on
johonkin kutsunut. Esitetään marttyyria jonka kaverit hylkäsivät, vaikka itse
ei arvostettu enää pätkääkään kavereita."(Niinpä...Saavatpahan joskus maistaa omaa lääkettään.Toivonkin,että kaiken hyväksikäytön jälkeen huomaisivat,että olisi sitä mukava,jos itsestä pitäisi muutkin kuin oma mies.)
"Ei siitäkään kuitenkaan mitään opita. Heti kun löytyy uusi mies, niin kaverit
unohtuvat taas täysin. Vain oma napa kiinnostaa."(Aina kelvattaan henkiseksi tueksi,mutta sitten kommunikointi loppuu jopa kokonaan kavereihin,kun löytyy uusi mies kainaloon.)
Kaikki kaverit ovat sanoneet,että eivät tee sitä virhettä,että mies tulee aina ensimmäisenä...Eipä pitänyt paikkaansa:vaikka olisi viimeinen mahdollisuus nähdä ystäviä ennen kuin kukin jatkaa omille teilleen opiskeluiden yms. vuoksi(ja eräs ystäväni muuttaa esim. Atlantin toiselle puolelle),niin silti on tärkeämpää nähdä AINA ensin mies,jonka kanssa on joka tapauksessa koko tulevaisuus edessä:/En taida enää viitsiä pitää sitten yhteyttä näihin "ystäviin".Huoh.)
Ja kaiken lisäksi 100% oikeen sanottu!
sit osasit sanoa asian just niin kuin pakkaa käymään. Hyvä sinä! Siinä olisi monelle itsetutkiskelun paikka:)
Kyllä joku sika sut vielä nappaa. Sit voit itkeä kavereilles, ku on niin kurjaa. Nauti sinkkuudesta, hönö.
Joten sittenhän me ollaan kaikki keskimäärin yksiavioisessa parisuhteessa!
Itselle on selkiintynyt näkemys,että muita en halua enää kuin sen oikean ja jaksan kyllä odottaa..vaikka tuttavapiirissä kuinka olisi pariskuntia ja tuoreita äitejä...ei haittaa...ja jos sitä oikeaa ei näkyisi tulevan ja lapsenkin haluaisin,niin siihenkin on keinonsa ja lapsen voi kasvattaa myös yksin. Kesä on taas tulossa ja aurinko saa mielen ja olon iloiseksi! 'Kalastamista' en tähän mennessä oikeen oo harrastanut,mut voisihan sitä kokeilla tänä kesänä tarttuuko minkälaista saalista.....
Melkein kaiken ylläolevan voin allekirjoittaa myös!
Ystäväksi kahville/baariin/harrastamaan jne. ei todellakaan kelpaa kun silloin, jos kaverin miehellä on jotain omia menoja. Jos itse pyydät kylään, ei onnistu... pitää kahvitella/baareilla/harrastaa/kotona nyhjätä miehen kanssa. Menet sitten itse kylään ystävän luokse, jutut on pintapuolista diipadaapaa... mistään ei viitsi puhua, kun on ylimääräisiä korvia kuulemassa(sen ystävän lisäksi).
Kaiken huipuksi joutuu vielä kuuntelemaan voivotteluja: "Kyllä sullekin vielä se mies löytyy"
Kiva huomata, että muitakin samassa tilanteessa. Olen jo ehtinyt luulla olevani outo, kun tällaisia mietin =D
Ennen oli 25v nainen vanhapiika,nyt nimi sinkku..parhaat naiset viedään jo nuorenna..loput kierrätykseen..
naisessa jotain vikaa jossei kelleen kelpaa..kunnollisista miehistä pulaa.
Itse oon vuoden verran ollu yhdessä ihanan miehen kanssa, enkä oo kavereita hylänny, vaan ne on hylänny mut. Tosin niissäkin tapauksissa on ollu niin et ku on ollu sinkku ni on nähty paljonkin niin sit ei enää kerkee ku omaa miestä näkemään. Mä yritän kovasti ehdotella et käytäis jossain mut ei liikene aikaa. Siis mulla kyllä todellakin olis aikaa kavereille, ja mä puhun omasta suhteestani vain silloin ku siitä erikseen oikein kysellään, enkä hirveesti silloinkaan.
Nyt oon päättäny että en ota enää yhteyttä entiseen ystävään, ku se ei koskaan ota ensiksi yhteyttä muhun ja jos soitan niin sit se mäkättää ku musta ei oo kuulunu yhtää... Helvetti toimii se puhelin toiseenki suuntaan... :/
sama tilanne. Kaikki kaverini kaikkosivat elämästäni kun aloin seurustelemaan. Minulla olisi ollut myös aikaa kavereille vaikka yllinkyllin, mutta kun en enää ollut sinkku niin eihän minun kanssani voinut mitään tehdä. Ehdottelin aikani tapaamisia, kahvitteluja, lenkkeilyä yms yhteistä aikaa(ilman miestäni) ja tekemistä, mutta entisille kavereille oli vain tarkeämpää se baarissa notkuminen ja bilettäminen, mikään tavallinen ei käynyt päinsä, minun taloudellinen tilannekin oli silloin huono(työtön olin), niin ei kyllä huvittanut baariin lähteä rahoja tuhlaamaan sen takia että olisi voinut kavereiden kanssa viettää aikaan. Tulin sitten siihen päätökseen että minun on parempi olla ilman heitä.
toi tuntuu. Samaa ajattelin muutama vuosi sitten, kun olin sinkkuna. Mun mielestä tällaiset miehissään roikkuvat ja puhelintaan räpläävät naiset ovat lähinnä säälittäviä. Surkeaa, jos omaan elämään ei muuta mahdu, kun vain se oma mies. Kyllä parisuhde voi hyvällä mallilla olla ja suhde vakava, vaikka välillä tekee yksin tai ystäviensä kanssa jotain. Lähinnä tuntuu läheisriippuvaiselta touhulta. Suosittelen, että nautit elämästä, vaikka yksin tällä hetkellä elätkin.Monilla parilla saattaa olla ongelmiakin, mutta niistä ei vain puhuta. Ei se seurustelu alkuhuuman jälkeen mitään ainaista ruusuilla tanssimista ole. Hyviä ja huonoja aikoja mahtuu varmaan jokaiseen parisuhteeseen, varsinkin jos pidemmän aikaan on oltu yhdessä.
Näin kolmikymppisenä sinkkumiehenä voin sanoa, että tapahtuu sitä miehillekkin moista. "Poikakaverini" toki haluaisivat tavata ja useinkin, mutta kun se kotona oleva Justiina kieltää menemästä! Pariskuntatapaamiset on kyllä ookoo heillekkin, mutta jos yrittävät hengailla sinkkumiehen(minun) kanssa, niin heti on jalat menossa ristiin. Luuleko ne muijat että houkuttelen heidän ukkonsa "vihreämmän ruohon" puolelle, vaikka kyseessä voisi olla vaikka fudista pubissa muutaman bissen kera...ja illaksi kotiin? Itse en ole koskaan uskonut parisuhteessa kumppanin vapauden rajoittamiseen, sillä sitähän se on jos aletaan toiselle tarpeettomia rajoja asettamaan. Olisiko pohjimmiltaan silti kyse luottamuspulasta?
että onko kyse luottamuspulasta.(Jos tästä yrittäisikään mainita silloin,kun kaveri kieltäytyy seurustelukumppanin kieltämisen ja uhkailujen jälkeen harmittomastakin illanvietosta,niin saisi varmana kylmää vettä niskaan.)
Kukaan ei näytä pistävän seurustelukumppanin alistavillekaan kielloille kampoihin,kun pelkää muuten tulevansa jätetyksi.Jos yrittää jotain järjen ääntä takoa toisen päähän ja puolustaa toisen oikeuksia,niin vastataan:"Se on mun parisuhde ja tää on mun päätös.Poikaystävällä/tyttöystävällä on viimeinen sana."(Pitää näköjään menettää kaikki itsekunnioitus.)
Mullakin mun ystävät melkein kaikki seurustelee. He kyllä jaksavat lähteä mun kaa vielä baariin, lenkille yms..Oli sitten poikaystävät mukana tai ei..Seurustelevat ystäväni eivät koskaan mustuttele mua siitä, että sunkin pitäisi löytää joku.He kyllä tietävät sen, että minua yksinäisyys joskus masentaa.Tietysti tuntuu joskus kurjalta kun ystäväni puhuvat joskus ainoastaan seurustelukumppaneistaan ja naimisiinmenosta yms. Tosin mahtuu heidän elämään muutakin.
Isoihin bileisiin esim mökille en jaksa mennä jos tiedän, että siellä on vaan pariskuntia...Jos alkaa ahistaa niin en pääse mihkään pakoon:D
Itse yritän ajatella positiivisesti. Kaikki ajallaan..Ehkä joskus en sitten olekkaan sinkku. Kaikken typerintä on se, jos ystävät alkavat kyselemään ja ihmettelemään suureen ääneen miksei sulla ole ketään tai miksi sä olet vieläkin sinkku.. Parisuhde kun ei ole se ainut tapa elää!!
Tämä asia on selkeästi naisilla suurempi ongelma kuin miehillä. Tai ainakaan omat miespuoliset kaverit eivät koskaan ole minua mitenkään hyljeksineet tms. vaikka olenkin sinkku. Useammin kysellään menoille mukaan kuin itse jaksan lähteä. Muutamilla kavereilla on myös lapsia jo ja sen kyllä näkee heti, että kyllä se näiden elämä muuttuu sitten aika radikaalisti, niin kuin ymmärrettävää. Ei paljoa ehditä tehdä asioita niin kuin ennen.
Ei tämä sinkkuus tosin näin (nuoren) miehen näkökulmastakaan kivalta tunnu. Mutta, en vain yksinkertaisesti jaksa vaivautua lähtemään tuonne yöelämään kovin usein, en viihdy tosissaan siellä kuin niin kännissä, että kukaan nainen ei edes säälistä poimi mukaan. Opiskelen yliopistossa ja opistonkin bileissä pyörii aina samat naamat, joten ei niissäkään jaksa oikein käydä kuin lähinnä kavereita moikkaamassa.
Okei, en voi väittää, ettenkö itsekin olisi hiukkasen nirso. Mutta toisaalta, yhtälailla sinkkunaisetkin usein ovat (ja saavatkin olla, vapaa maa) ja etsivät "sitä oikeaa". Monet etsivät pitkään, eivätkä löydä. Olen pohtinut, että mikä saa ihmisen jatkamaan, onko se vain koska mitä kauemman sitä oikeaa etsii, niin sitä suuremmaltahan se hukkaan heitetty aika tuntuu, joten ei voi lopettaa ja tyytyä johonkin, joka on vain ihan hyvä.
Itsellä on ollut kriteerinä lähinnä vain se, että meistä tunnistaa kumpi on se nainen (olen itse semmonen babyface, josta lähinnä vain vanhemmat naiset tykkää) ja että toinen on luonteeltaan sovitteleva, niin kuin itsekin olen.
Itse taas olen oikeastaan kaveripiirini ainut varattu... Ei ole kivaa sekään! Kaverit eivät ymmärrä, etten enää jaksa roikkua baarissa heidän seuranaan valomerkkiin asti, kun en halua vongata ketään mukaani vaan kotona odottaa joku ihana, jonka viereen haluan nukkumaan jo vähän aikaisemmin (vaikka ei edes ole alkuhuumaa enää kun on 1,5 vuotta seurusteltu).
Myös mieheni on kaveripiirissään lähes ainoa seurusteleva (hänen lisäkseen 1 seurusteleva, mutta hänkään ei niin läheinen kaveri). Minua taas ärsyttää se, kun miehen kaikki sinkkukaverit sitten lähtevät kaveriporukalla risteilylle yhtenä tavoitteenaan kaataa naisia. Ja en siis tarkoita siltä kannalta, että pelkäisin mieheni pettävän (vaikka tusina railakasta sinkkumiestä seurassa onkin yllyttämässä), vaan tiedän, ettei miehellänikään ole ihan niin hauskaa näillä reissuilla, kun muun porukan intressit pyörivät tyttöjen ympärillä yms.
:D Vai ei olisi miehellä hauskaa ja sen takia sinua ärsyttää suunnitellut laivareissut? Et oo yhtään mustasukkanen, etpä!!? :D
Itse oon sinkkuna 100% tyytyväinen elämäntilanteeseeni (ja olen ollut sinkkuna jo pari vuotta) ja kaveripiiristä löytyy sekä sinkkuja että seurustelevia. Jos on itse tyytyväinen omaan elämäänsä ei muiden mielipiteet hetkauta!
Muistakaa rakkaat sinkku-toverini nattia elämästä. Älkää kohdelko tätä elämänvaihetta jonkinlaisena parisuhteen odotushuoneena, ja miksi ajatella koko ajan mitä elämästä puuttuu?
"Why do you keep punishing yourself because you are single?"
Ja niin samaa mieltä oon jonkun edellisen kirjottajan kanssa siitä, että miehessään roikkuvat ja kännykkään tuijottelevat naiset on todella surkea näky. Ei heille voi kuin hymyillä. Itse uskon, että 1 + 1 = 2, parisuhteessakin ollaan kumpikin täysivaltaisia yksilöitä ja saa mennä ja tulla!
Kerran törmäsin yöelämässä minua monta vuotta nuorempaan mieheen, joka oli ystäväni miehen seurassa. Hän murjotti koko illan ja istui joissain känny kädessään. Baarin suljettua hän lähti kävelemään samaan suuntaan kuin minä ja ystäväni koska asuimme samalla suunnalla. Avautui siinä sitten, että vietti ensimmäistä kertaa iltaa erillään tyttöystävästään (olivat olleet yhdessä vuosia) ja tyttö sitten reagoi siihen lähettämällä vihaisia tekstiviestejä ja puheluja vaatien miestä kotiin. Kuuntelimme ymmärtäväisinä kotiin palaavan miehen tarinaa. Miten kenenkään suhde voi olla noin epäterveellä pohjalla?
Sinäkö olit 25?
"Kerran törmäsin yöelämässä minua monta vuotta nuorempaan mieheen, joka oli ystäväni miehen seurassa. Hän murjotti koko illan ja istui joissain känny kädessään. Baarin suljettua hän lähti kävelemään samaan suuntaan kuin minä ja ystäväni koska asuimme samalla suunnalla. Avautui siinä sitten, että vietti ensimmäistä kertaa iltaa erillään tyttöystävästään (olivat olleet yhdessä vuosia) ja tyttö sitten reagoi siihen lähettämällä vihaisia tekstiviestejä ja puheluja vaatien miestä kotiin."
Sinua "monta vuotta nuorempi" ja "olivat olleet yhdessä vuosia". Nämä ovat taas niitä pareja jotka on ala-asteella tavanneet ja ihastuneet. Sanotaan, että yksi kymmenestä näistä pareista on yhdessä loppuelämänsä. Onkohan sinun ystäväsi yksi?
Asioissa on monia eri puolia, älä sinä mene tuomitsemaan, kun et kenties tiedä, mitä se on olla pitkässä suhteessa. Ja miltä se tuntuu kun kasvaa toiseen kiinni. On erilaisia elämäntapoja, joista sinä edustat yhtä. Eletään ja annetaan myös toisten elää :)
Itse nyt ollut muutaman vuoden sinkkuna, mukavaahan tämä tietysti on, mutta kyllä silti toivon, että löytäisin ihmisen, jonka kanssa voisi jakaa elämänsä. Parisuhde antaa aivan valtavasti hyviä asioita, eikä hyvä parisuhde estä toteuttamasta itseään tai elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Kuulostaa uskomattomalta, mutta sellaisia suhteita tosiaankin on olemassa. Toivottavasti minullakin jonain päivänä :)
Kyllä ahdistaa olla sinkkuna. Munkin kaveripiirissä melkein kaikki seurustelee.
Onneksi mun kaverit kuitenkin saa hyvin lähtemään viihteelle, että koskaan ei ole sitä ongelmaa, ettei baariseuraa löytyisi. Eikä muo kyllä haittaa jos kaverin poikaystäväkin seuraan liittyy.
Kyllä sitä kaikista mieluiten kuitenkin jonkun kanssa seurustelisi, on se sinkkuus sen verta tylsää ja masentavaa.
pysyttele sinkkuna, olet onnellisin niin. Kaverisi eroavat ennemmin tai myöhemmin ja pian voit vaan todeta ettet onneksi retkahtanut... Avioliitto on kulahtanut instituutti. Jos lapsia haluat niin etsi joku komea ja älykäs siitossonniksi. Koko pakettia ei kuitenkaan ole olemassa: komea,älykäs,mukava,aviomiesainesta.
yksilöllisempään suuntaan. Taattua laatuaikaa. Pariskuntabileet tuttavien kesken on väärä paikka viihtyä, (ainakin nuoremmat parit tulevat vain julkisesti kuhertelemaan), ja pariutuakin, jos olet sillä mielellä liikkeellä.
Eri asia on bileet hyvien ystävien kesken, jolloin siviilisäädyllä ei ole merkitystä.
No, kuten täällä monet ovatkin jo kertoneet sinkkujen syrjinnästä, niin eihän siihen voi sanoa muuta kuin, et se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa. Yli puolet suomalaisten avioliitoista päätyy eroon, ja mitä nuoremmasta sukupolvesta on kyse, sitä herkemmin otetaan ero. Auton perävalot vain vilkkuvat lapsille ja äidille, kun ukko lähtee kolmekymppisenä etsimään menetettyä nuoruuttaan... Toisaalta alkkisasuntoloiden ukot ovat lähestään järjestään ukkoja, jotka akka laittoi ulkoruokintaa, vei lapset ja jätti mojovat elatusmaksut.
Kun sitten aikanaan teidät hylännyt ystävä tulee ovellenne kolkuttamaan tuttavien puutteessa (muistakaa, hänhän on nyt sinkku, eikä seuraa kertaa muille pariutuneille), naurakaa päin naamaa tai vain jättäkää huomiotta. Jotkut ehkä ottavat opiksikin.
Voi hyvää päivää... Pitääkö ystäviesi potea huonoa omaatuntoa puolestasi, koska et itse elä parisuhteessa! Mielestäni ei. Olet jo siinä iässä, että elämäntarkoitus ei ole ystävien kanssa hengailu, baari-illat ja hauskanpito. Mielestäni tuossa iässä usealla ihmisellä on intressit ihan jossain muualla,esim. työelämä on astunut vahvasti kuvioihin. Perhettä todella aletaan perustamaan, ja omakotitaloja rakennetaan. Elämä on muuttunut seesteiseksi ja suhteellisen tasaiseksi. En tarkoita, että ystävyyssuhteet tarvitsee katkaista, mutta ne varmasti hieman muuttuvat iän myötä...
Ajattellumallisi asiasta ovat hieman itsekkäitä... Kokeilisit iloita ystäviesi suhteista ja elämäntilanteista. Olisit itsekin varmasti hieman onnellisempi! Toisekseen, sinulla on varmasti ollut samanlaiset mahdollisuudet ryhtyä parisuhteeseen kuin muillakin.
Toivotan iloisia, keväisiä ajatuksia sinulle jatkossa...
Käsittääkseni alkuperäinen pointti oli se, että seurustelevat ja perheelliset "unohtavat" sinkku-ystäviensä olemassaolon lähes kokonaan tai ainakin ystävyys muuttuu täysin erilaiseksi.
Niin kukahan tässä sitten itsekeskeinen on?
Pitääkö ystävyyden sitten pysyä samanlaisena lapsuudesta vanhuuteen??? No eihän se ole mitenkään mahdollista... Kuten sanoin, elämänkatsomus muuttuu, ja myös ystävyyssuhteet sen myötä. Se nyt vaan menee niin, ja sinkkukin sen pariutuessaan tajuaa!
vastaavanlainen tilanne... kaikki kaverit on joko naimisissa,seurustelee,saamassa lapsia,ovat jo saaneet lapsia tms... toki juttelen heidän kanssaan melkein pvittäin mutta se ei ole sama kuin se että olisit kasvotusten ja tekisit jotain heidän kanssaan..
tietysti tässä painaa niin omat työt kun kavereidenkin mutta joskus olisi kiva pitää just sellanen likkojen ilta,kaikki yhdessä,ilman miehiä.. ja aina kun suunnitellaan,kukaan ei lupaa mitään ja olet ite saanut pyydettyä esim töistä vapaata et homma järjestyis ni joko lapsilla on jotain tai sit ei kaveri ite ole pyytän vapaaksi vaik olis jo kk etukäteen asiasta sovittu...
Näitä viestejä tääl luken ni ei en ole kateellinen,tai ehkä vähän koska itsellä ei ole lasta tai miestä,ja ei en ehkä voi edes koskaan lasta hankkia. OLEN onnellinen ystävieni puolesta ja heidän onnestaan mutta kuitenkin.. ehkä heidän maailmaansa ymmärtäisi vähän paremmin jos myös itsellä olisi mies tai lapsi..
Itse olen kyllä ihan ystävienikin miesten kavereita ja voin olla oma itseni ja puhua asioistani heidänkin kuullen mutta esim "baari-iltaa" viettäessä kaikki yhdessä jos miehet ovat mukana ni he ovat myös iso osa sitä iltaa ihan samalla tavalla kuin ystävänikin...
sen olen myös todennut että parilliset kaverini viettävät ns peli-iltoja joskus... kukaan ei ikinä kysy haluaisinko minä tulla mukaan,olenhan sitten se ainoa pariton...
ystävien todistelut "mikään ei muutu kun mennään naimisiin","mikään ei muutu vaik saatais lapsi" ovat kuitenkin ihan kukkua.. "lupaukset" siitä että mennään ja käydään shoppailees ja vietetään iltoja niinku aikaisemminkin eivät ole toteutuneet.. vielä seurustellessä ja ilman lapsia on niitäkin joskus vietetty mut ei enää...
Olen ainoa sinkku kaveripiirissä kellä ei ole edes lapsia... toisinaan se on vaikeaa.. en ole tyyppiä kuka tykkäisi lähteä esim vapaa iltana baariin yksin joten monet monet illat menevät yksin kotona istuskellessa...
enkä usko muutamien pessimistien sanoihin,"monet avioliitot" kariutuvat... on totta että näin käy mutta haluan ajatella positiivisesti että kaverieni liitot toimivat hamaan tulevaisuuteen asti ja toivotan sitä vasten myös onnea.. eniten kai haluaisin että itsekin löytäisin oman kullan viereeni,en olisi yksin...
(ihan kaikille ei niitä tarjoudu ihan tosta noin vaan,enkä kuitenkaan halua olla suhteessa mikä ei toimi tai toinen tuntuu enemmän kaverilta kun omalta kullalta).
Olin pitkään itsekseni ja olin sen itse niin valinnut tyyliin "huonoa en huoli ja hyvää en saa".
Joulut vietin itsekseni koska en niin siitä perusta, mutta silloinkin sain oikein taistella yksityisyydestäni ja yksin olemisen oikeudesta. Parina juhannuksena lähdin porukoiden, joka koostuu pääasiassa sisarusksistani ja heidän aikuisista lapsistaan jne.., kanssa mökkeilemään. Homma oli jotain sen kaltaista kuin minut parittomana olisikin otettu vain säälistä mukaan. Aivan kuin olisin joku rassukka ja vähintään heikkomielinen tolvana. En nyt tässä rupea paremmin perustelemaan miksi siltä näytti ja tuntui, mutta näin se vaan meni. Pääsi jo lipsahtamaan mieleeni, että joku vahva persoona siinä sakissa onkin kateellinen minulle ja riippumattomuudelleni. Miksi ihmeessä sinkut koetaan jopa suvun keskuudessa jotenkin vaikeiksi tapauksiksi. Sinkkujahan on nykyään pilvin pimein. Ymmärtäisin vielä jotenkuten sen, että sinkun pelättäisiin olevan kokoajan saalistamassa muiden heiloja - olevan jonkin asteinen vaaratekijä muiden parisuhteille, mutta mitä yksin elelevän omillaan toimeentulevan sukulaisen aliarvioiminen pelkän sinkkuuden pohjalta on? Syvältä sieltä mihin päivä ei paista!
Nyt olen "parillinen". Mitenkähän sitä viettäisi ensi juhannuksen?
ymmärrän kyllä että varmaan jo jotain parisuhdetta tai muuta mieli tekisi...mutta varoituksen sananen,mulla on perhe,ja joskus kyllä ihan oikeasti on välillä tiukkaa jaksamisen kannalta,ihanaa kun on mies ja lapsi,mutta ei se mitään ruusuilla tanssimista ole,olet vastuussa parisuhteesta ja lapsesta,vaikka kuinka väsyttäs tai sapettas niin aina pitäs olla niin viriilinä...no en minäkään aina jaksa olla ja joskus menee hermo...mutta perheen kanssa joutuu kyllä tekeemään aika paljon töitä,olis joskus kiva jos vois vaikka aamukahvit juoda parvekkeella ja lehtiä lukea kaikessa rauhassa,mutta totuus on se että heti vaan puuroa keittämään ja pyllyjä pesemään..:)...kyllä sinäkin sen perheen kerkeät hankkia,älä hyvä ihminen kiirettä pidä..:)
Itse kun noin 20 vuotta sitten olin noin puolivuotta sinkkuna niin sen hyvät puolet on siinä että voi tehdä mitä vaan eikä ole kenellekkään tilivelvollinen ja saa jos huvitta mennä kaikkien halukkaiden naisten kanssa sänkyyn eikä tarvitse niintä perustella mitenkään kenellekkään. Kyllä Ne perheellisetkin valitta kun akka tai ukko kiukuttelee mutta parisuhteessakin täytyy ottaa oma aika ja se siitä. Sinkkuna jos on mies niin voi pyörittää vaikka kuinka paljon naisia samaanaikaan ja sehän on kivää eikä tartte vanhana miettiä että mitä jäi tekemättä. Kummassakin on hyvät ja huonot puolet olla sinkkuna tai parisukteessa mutta kun ikää on lähemmäs 50 v niin on mukava olla perheellinen ja silti voi välillä lähtee viihteelle yksinkin mutta ei enäätartte mennä naisia iskemään kun kotona vaimo ja lapsi.
Minä olen kanssa sinkku tai siis eronnut nainen 49 vuotias. Meillä on paljon ex-mieheni kanssa ystäväpariskuntia ja nyt kun ex-miehelläni on uusi naisystävä niin minua ei sitten enää kutsuta mihinkään juttuun mukaan. Ex-mieheni naisystävä on niin mustasukkainen ettei minun nimeä saisi kenenkään sanoa. Joten minä joudun luomumaan ystävistäni ja hankkimaan uudet omat ystävät.
taitavat olla. Oikeat kutsuisivat eksääsi ja sinua vuorotellen juhliin, jos he ovat teidän molempien kanssa yhtä paljon ...ystäviä.
Opiksi kannattaa varmaan sitten jos ja kun löydät uuden ihmisen elämääsi, niin luoda ja vaalia suhteita ihtenäs yksilönäkin kuin vain pariskunnittain.
Mä olen 25 vuotias enkä ole koskaan seurustellut kenenkään kanssa ja näillä näkymin ei ole mitään muutosta ilmassa. En enää koes sitä mitenkään tarpeelliseksi. Korkeintaan sillä olisi jotain status -arvoa muiden ihmisten silmissä, mutta mutta...en vissiin ole seurustelevaa typpiä kun en ole sitä puolta itsestäni vielä koskaan löytänyt.
Sama kaiku. Teiniaikana oli muutama lyhytaikainen leikkisuhde, senjälkeen ei muuta kuin yhdenillan juttuja.
Olen rauhallinen tyyppi, pärjään omillani. Kyllä sitä joskus kaipaisi ystävää tai kumppania, mutta kaipuu on hetkittäistä.
Kun olen seurannut tuttavapiirini naisten/miesten käyttäytymistä niin todella teennäiseltä se vaikuttaa. Eräs naistuttava on tyyppiä, joka ei pysty olemaan yksin, kumppaniksi kelpaa kuka tahansa kunhan vaan jonku saa. Miksi? En ymmärrä.
Saman kaltaisia löytyy miestuttavista ja sitten tietysti on niitä bongaajia jotka koko ajan yrittävät saada, mutta oikea suhde ei edes kiinnosta. Saaminen on elämän ainut harrastus, jos saa persettä niin siitä saa ainakin tuplasti pisteitä.
Kiinni roikkuminen on kolmas tyyppi, ei pääse mihinkään kun vaimon kanssa katotaan TVtä...
Jos tapaisin jonkun mielenkiintoisen naisen ja kiinnostuksen kohteet osuisivat osittain yhteen, olisi hienoa. Ehkä siitä joskus voisi kehittyä parisuhde, mutta en ymmärrä että sitä on pakko lähteä yrittämään jokaisen kanssa joka vaan suostuu. Kyllä ihminen yksin saa nukuttua yönsä ilman haittavaikutuksia.
Laittakaa ihmeessä omat tarpeenne etusijalle, älkääkä leikkikö suhteilla koska muutkin ovat ja pitää olla.
mitään merkitystä oletko sinkku tai et ole? Minulle ei ainakaan sillä ole minkäänlaista merkitystä. Jos koet sinkkuutesi vastenmielisenä,hanki sitten itsellesi kumppani.
Itteä ainakin vituttaa kihlatun horotsut sinkkukaverit (just ne jotka ei kellekkään kelpaa kunnon seurusteluun) kun ne joka prkleen viikonloppu tekstailee mun eukolle ja vaatii lähtemään mukaan baariin. Mikä siinä on niin hankalaa tajuta että jos on kihloissa ja vuoden-parin päästä naimisissa, ettei sillon enää roikuta missään baarin lihatiskissä aamuun asti? Menköön toisten sinkkujen kanssa! Kihlattu on vielä niin hyväsydäminen (tai on ainakin tähän asti ollut) ettei kehtaa kieltäytyäkkään joka kerta vaan lähtee kuuntelemaan niiden ainaista narinaa sinkkuudesta ja yksinäisyydestä.
Onneksi näyttää siltä etten ole yksin.. Siis sinkku minäkin, viidettä vuotta.
Ja sinä joka mäkätit siitä, että kihlattusi haluaa viettää aikaansa myös sinkkuystäviensä kanssa, HANKI OMA ELÄMÄ!!! Eivä sinkut ole horatsuja, emme me istu "lihatiskillä" vaikka baarissa olemmekin. Itsekään et sitten varmaan vietä aikaa omien ystäviesi kanssa?!?!? Ja millä tavalla naimisiin meno on este YSTÄVYYDELLE?!?!?!?!?!? Tai kihlauskaan?!?!? Luuletko että kihlatullesi tuli sormuksen hinnalla lobotomia!?!?!? Onnea vain avioliitollesi, jos aioit sen tyrannisoimalla elää..
Lähes kaikki ystäväni elävät parisuhteessa ja JOKAINEN noista naisista haluaa olla muutakin kuin vaimo, äiti ja työntekijä... he haluavat olla myös omia itsejään ja jotenkin näyttää siltä, että kumppanit eivät aina muista sitä.
Mutta, näihin jouluihin, juhannuksiin ja muihin juhlapyhiin.. Kyllä, yksin vietän jouluaattoni, ellen ole töissä (ja kummasti sitä vain sinkuille työvuorot napsahtelevat kun EI OLE PERHETTÄ). Juhannuksena kaveriporukalla jossain, ainoana sinkkuna mukana. Ystäväni eivät yritä minua parittaa, mutta välillä tuntuu pahalta kuunnella heidän parisuhdeongelmiaan ja toisaalta hehkuvia rakkaudentunnustuksiaan, kun itse olen yksin. Ja mainintoja että kyllä säkin joskuns vielä rakastut.
Viisi vuotta sitten sinkkuus oli aivan oma valinta, mutta nyt ei enää. En vain enää osaa tutustua uusiin ihmisiin, laiskuus varmaan vaivaa. Tai sitten asenne että pessimisti ei pety.. olenhan jo kunnioitettavat 32 vee. HUOH.. mitenkähän sitä tosissaan ens juhannuksen viettäisi..
ota mies niin huolet helpottuu ,itsekkin olen ainut sinkku tietys porukas eikä ole kivaa
Oon sinkku ja kaikki kunnolliset kaverini seurustelee ym. Toki ne aina yrittää parittaa tutuilleen ja sehän on imartelevaa. Mä kyl tykkään lähtee seurustelevan kaverin kanssa baariin. Siellä muutaman jälkeen yleensä kaveri lähtee kotiin ja mä keskityn uusiin haasteisiin. Baariin on kiva mennä seurassa, mutta en mä siellä koko iltaa kaveria tarvi. Kavereiden kanssa voin jutella muuallakin. Toki mua on huolettanut vanhuus ja yksinäisyys, mutta naisethan elää pidempään, kuin miehet. Eli mikäs hätä tässä on? Ja seksipuheissakin oon huomannu, et ei ne seurustelevatkaan parit aina hieveän viriiliä elämää vietä. Itsekään en usein saa, mutta vaihtelu virkistää. Ja kyllä kumppanitkin ovat tykänneet. Toisaalta vähän omaatuntoa kolkuttaa, kun neidot luulee muutaman kivan illan jälkeen seurustelevansa, vaikka sellaisesta ei ole lainkaan puhuttu. Mutta toisaalta. Jos löytäisin mieleiseni naisen, niin heti itselleni ottaisin. Mutta kun ei. Ne jotka ovat koukkuun jääneet, niin en huoli ja ne jotka olisin halunnut, niille en ole kelvannut. PERKELE.
mitä sitten vaikka oot sinkku kyllä sinä varmaan oot ihan onnelinen vajkka oot sinkku niin mäkin oon kaikilla mun kaverilla on kans kumpani mut hei se on sun ratkaisu sempiä sulle oikeen paljon
missä on määrätty ,että ihmisen pitää pariutua ja tehdä perhe vastoin tahtoaan? itse olen pysynyt sinkkuna ja en todellakaan tahdo parisuhdetta ympäristön paineitten vuoksi. toki pariutuneet ystävät jaksavat kysellä miksi ei ole tyttöystävää.olenkin miettinyt että onko parisuhde niin onni ja autuus että muittenkin on se ilo saatava?
Kyllä parisuhde on onni ja autuus oikean ihmisen kanssa, todellakin. Vaimoni jaksaa hämmästyttää minua päivästä toiseen, kuinka joku voikin olla niin ihana.
Mua henk.koht. häiritsee sinkkuna eniten suku-juhlat tai muut perhetapahtumat/juhlat. Niihin on aika orpoa mennä yksin, kun ei oo hirveen läheisiä välejä mm. serkkuihin. Ja sitten kun kaikki serkut tulevat paikalle tyttö/poikaystävineen, niin siinä onkin aika orpo olo saapua yksin paikalle ja katsella muiden kuhertelua. Ja joo, niinhän se menee että kun joku kaveri tiiviisti seurustelee, niin se on aina se mies joka paikassa ja tilanteessa läsnä. Mutta ei se mua hirveästi häiritse. Mielestäni ystävieni miehet ovat ihan mukavia tyyppejä ja nään heitäkin mielellään : ) En koe kateutta enkä katkeruutta. Ja kyllä me ainakin nähdään välillä ihan kahden keskenkin seurustelevan kaverin kanssa, ilman että on miehiä mukana. Enemmän ärsyttää se, jos kokonaan perutaan näkemisiä ja tapaamisia sen takia, että mies ei jaksa lähteä paikalle. Siis mitä?? Eikö nainen tosiaan kykene paikalle ilman miestä? *outoa*. Mutta onhan se hyvä pitää tietty välimatka noihin pareihin, ettei tuu semmosta roikkuvaa kolmas pyörä-oloa.
Jos naiset voisivat laskea sitä nokkaansa vähän alemmaksi ja voisivat asiallisesti keskustella asiallisen miehen kanssa, ilman, että pitää täyttää kaikki "täydellisyyden" vaatimukset, että suostutaan edes keskustelemaan. Hyvä, kun alle 170-senttistä miestä edes vilkaistaan. Miehen rahat kyllä kelpaa. Turha tulla sitten 30-vuotiaina itkemään isäehdokkaaksi, kun vaatimustaso on laskenut ja kun itse ei ole enää niissä "mallin" mitoissa. Jo joka kolmas nuorista on ylipainoinen. Huolehtikaa kunnostanne.
EI ymmärrä asian yhteyttä?
Se on jokseenkin säälittävä ja käsittämätön ilmiö, että ennen täysjärkinen kaveri innostuu leikkimään pullamössöä pikkuvaimoa, joka on kiinnostunut vain jonkun kakkutaikinanvatkaamisesta. Mistä sellaisen ihmisen kanssa muka voi puhua?
Käännä asia toisinpäin! Iloiste siitä, että sinun ei tarvitse tanssia toisten pillien mukaan. Ei tilintekoa menoista, ei tiettyä kotiintuloaikaa. Ei kiljuvia kakaroita, ei pakkoa tehdä ylitöitä kun asuntolaina ja pvähoitomaksut painaa niskassa. Saat matkustaa, shoppailla kaliita vaatteita, hemmotella itseäsi ja ajatella ihan vain omaa hyvinvointiasi. Ihanaa!!! Olet kaunis, hyvinhoidettu, hyvin pukeutuva ja edustava. Kaverisi ovat väsyneitä, yöt nukkumatta kun kakrut kiljuneet mahataudissa, väsyneitä ylitöistä ja talonrakennusremontista, raskauden liikakilot lanteilla. Joten mikä ongelmasi olikaan ;))
"Saat matkustaa, shoppailla kaliita vaatteita, hemmotella itseäsi ja ajatella ihan vain omaa hyvinvointiasi. Ihanaa!!!--Olet kaunis, hyvinhoidettu, hyvin pukeutuva ja edustava.",niin eivät ne kauan lämmitä.Sori nyt vaan:( Materia yms. eivät täytä sitä tyhjyyttä&tuskaa,jota yksinäisyys aiheuttaa.
pyydä että juhliin kutsuttaisiin muitakin kuin pariskuntia, esim muutama voisi kutsua yhden ystävän mukaan, sinkun tai varatun, ei väliä. näin tutustut muihinkin ja pippalot eivät ole pelkkää pariskuntien kiehmäämisen katselua. hyvässä lykyssä voit tavata näin itsekin jonkun. kieltäydy tyttöjen ilta -nimikkeestä. sinulla on tyttöjen ilta muutenkin joka ilta.
on asiat ihan kunnossa. Mulla on kans omakotitalo ja vaimo, ja lapsia ollaan suunnittelemassa. Elämä hymyilee. On hyvä työpaikka molemmilla ja säästötilillä pesämuna, perintönä saatu 1300000e. Etsitään sopivaa kesämökkitonttia justiin. Vitsiläinen kun ei oikein tiedä että rakentasko hirsi vai elementtimökin. Meillä on vaimon kans tosi hyvää seksiä, jota harrastamme just sopivan paljon. Mulla on tietysti iso muna ja vaimolla ajeltu tiukka **llu. Olen johtaja työpaikalla, mulla on 1200 alaista. Olen strategi ja tulosvastaava. Vähän niinkuin keskiaikainen ruhtinas, jos tiedätte mitä tarkoitan. Tai oikeastaan oon aika kuningas. ################################################ Ei vais. Asun vuokralla yksin. Olen myös työtön. En saa **llua naisilta, tietenkään. En pysty seurustelemaan koska olen menettänyt uskoni uskottomien seurustelukumppaneiden takia. Olen niin rumakin ettei minua voi sanoa sinkuksi koska oikeastaan sinkuilla on aina joku jännittävä petikumppani. Joskun nuorempana ajattelin, että tapan itseni, mutta nyt vanhemmiten olen ajatellut elää kuitenkin. Vaikka olenkin sosiopaatti, alisuorittaja ja häviäjä. Kyllä tietysti vituttaa tämmönen paskamainen elämä :)
Suurimmalla osalla kavereista ja sukulaisista on se perinteisen elämäntapa, minä olen se vastarannan kiiski (sinkku). Yleensä pyytelevät juhliinsa siinä kuin perheellisiäkin eikä turhia uteluita tule kun tietävät tapani. Aamuyön tunteina joskus vuodattelevat että on sulla helppoa ja elät unelmaelämää kun ei tartte stressiä repiä kaikesta häslingistä jota perhe ja parisuhde tuo mukanaan. Takana mulla on avoliitto ja tiedän mitä ukot tarkoittaa tolla vuodatuksella. Ei niille voi todeta kuin että tämä on mun valinta ja sopii mulle, muitten puolesta en voi puhua. Vannoutunut poikamies en ole, on vaan rima aika korkeella...en rääkkää itseäni väkisin väännetyllä parisuhteella tavan vuoksi.
Olen ollut naimisissa 25 v sitten. Sen jälkeen kasvatin lapseni, ja nyt nautin elämästä yksin. Ja kyllä..minussa on vramasti jotain vikaa, koska katson ansainneeni tämän helpomman elämän. Sanon näin, koska kun tuttavien ja sukulaisten avioliittoja katselee, niin ihan mielellään on yksin.
Olen ite kolmekymppinen, "puolisinkku" eli suhde on, muttei niin vakava. Kaverit alkaa olla joo perheellisiä ja itellä vielä menojalka vipattaa, eikä lapsia huvita tehdä, kyllä usein tuntuu ulkopuoliselta. Eikä tässä iässä ole enää kovin helppo löytää uusia meneviä kavereita. Eli älä sure, kohtalotovereita kyllä löytyy... Uusia kavereita etsiville pitäis olla oma "deittisivusto"! Vai onkohan sellainen jo? Mulle heti osoite! Pitäisköhän oikeesti perustaa sellainen? Sinne vois kirjoitella itestään ja mielenkiinnonkohteista ja samalla etsiä sopivia ystäviä baariin, keikoille, leffaan, kahville, harrastuksiin, jnejne.. Olis helppo tapa löytää samoista asioista pitäviä ja samassa tilanteessa olevia... hmm, tätähän täytyy rueta kehittelemään...
Soita mul ni mennää yhes bilettään