Millaisia kirjoja ja artikkeleita aiheesta on? Muistan lukeneeni joskus Katri Mannisen nettisivuja, mutta ne eivät ole tällä hetkellä toiminnassa tai koneessani/yhteydessäni on jotain pielessä.
Psykoterapeutit ovat jankuttaneet minulle niin yksinkertaista asiaa, että miksen voi hyväksyä itseäni sellaisena kuin olen. En vaan voi. Kun en ole kolmessa vuodessa sopeutunut lihavuuteen, en sopeudu siihen myöhemminkään. Vuosi sitten ajattelin, että jos tietäisin kuuluvani siihen osaan ihmisistä, joka ei koskaan onnistu laihtumaan, tekisin itsemurhan saman tien. Välillä kuvittelen olevani siedettävän näköinen, kun on meikkiä ja nätit vaatteet päällä, mutta kun katson vanhoja valokuvia joissa olen normaalipainoinen (50 kg), tunnen itseni suohirviöksi. Lisäksi olen hyvin samannäköinen hoikkien sukulaisten kanssa, paitsi he ovat hoikkia. En halua nähdä heitäkään enää. En halua myöskään nähdä ketään vanhaa tuttua, jolle joutuisin selittämään, että en ole lihava laiskuuden vaan mielisairauden vuoksi. Näen painajaisia sellaisista tilanteista enkä halua lähteä ulos, koska häpeän itseäni.
Yhteenveto: minun olisi pitänyt kuolla silloin, kun kaikki oli hyvin ja olin normaalipainoinen, niin olisi tämäkin kärsimys kokematta. Jos olisin eläin, minut olisi lopetettu jo aikaa sitten. Haluaisin käydä varkaisilla eläinlääkärin kaapilla ja ottaa sen viimeisen piikin. Pahoittelen jankutusta, vanhan toistoa ja olemassaoloani.
Psykoterapeutit ovat jankuttaneet minulle niin yksinkertaista asiaa, että miksen voi hyväksyä itseäni sellaisena kuin olen. En vaan voi. Kun en ole kolmessa vuodessa sopeutunut lihavuuteen, en sopeudu siihen myöhemminkään. Vuosi sitten ajattelin, että jos tietäisin kuuluvani siihen osaan ihmisistä, joka ei koskaan onnistu laihtumaan, tekisin itsemurhan saman tien. Välillä kuvittelen olevani siedettävän näköinen, kun on meikkiä ja nätit vaatteet päällä, mutta kun katson vanhoja valokuvia joissa olen normaalipainoinen (50 kg), tunnen itseni suohirviöksi. Lisäksi olen hyvin samannäköinen hoikkien sukulaisten kanssa, paitsi he ovat hoikkia. En halua nähdä heitäkään enää. En halua myöskään nähdä ketään vanhaa tuttua, jolle joutuisin selittämään, että en ole lihava laiskuuden vaan mielisairauden vuoksi. Näen painajaisia sellaisista tilanteista enkä halua lähteä ulos, koska häpeän itseäni.
Yhteenveto: minun olisi pitänyt kuolla silloin, kun kaikki oli hyvin ja olin normaalipainoinen, niin olisi tämäkin kärsimys kokematta. Jos olisin eläin, minut olisi lopetettu jo aikaa sitten. Haluaisin käydä varkaisilla eläinlääkärin kaapilla ja ottaa sen viimeisen piikin. Pahoittelen jankutusta, vanhan toistoa ja olemassaoloani.
Vastaukset 7
Vanhimmat
http://www.terveysportti.fi/terveysportti/ekirjat.naytaartikkeli?p_artikkeli=shp00692
"ENE-teholaihdutusryhmä terveyskeskuksessa
* kun BMI yli 28 ja liitännäissairaus tai BMI yli 35, ikä 18–60 vuotta, eikä ole ENE-laihdutuksen vasta-aiheita ja asiakas kykenee pitkäjänteiseen ryhmähoitoon.
* edellyttää lääkärin arviota ja sitä, että potilaalla ei ole esim. ahmimishäiriötä (binge eating disorder, BED)
* ryhmäohjauksen kesto on 6–10 viikkoa, kokoontuminen kerran viikossa. Jälkiseuranta on n. 6 kk:n välein, loppujakso toteutetaan lihavuuden perushoitona eli tavanomaisena laihdutusryhmänä."
Harmi, että kyse on väärästä sairaanhoitopiiristä.
Et kertonut miten paljon sinulla on ylipainoa. arvelin vain että jos terapeutit haluavat sinun hyväksyvän itsesi sellaisena kuin olet, et voi olla valtavan ylipainoinen. En usko että kukaan kehottaa ihmistä, jolla on tyyliin 30 kg ylipainoa, vain hyväksymään asian. Tuolloinhan on kyse jo terveydellisestä riskistä.
Normaalipainon ylärajalle, joka on tämän pituiselle 60 kiloa, on 13 kiloa matkaa. Painoindeksi pyörii 30:n tienoilla, enimmillään oli 32. Mielestäni sisätautilääkäri liioitteli ehdottaessaan mahalaukunpienennysleikkausta. Käsittääkseni tämänkokoinen ei saisi edes Kelalta mitään korvauksia, niin tulisi kalliiksi. Leikkauksissa on aina komplikaatioriski ja toipuminen on kivuliasta. Laihdutuslääkkeitä ei kuulemma psyykepotilaille anneta enkä osaa ostaa Reductilia miltään huumediileriltä.
oikeasti, miten voit olla noin epätoivoinen.
Et varmasti näytä hirveältä vaikka oletkin lihonnut. Olen itse syönyt kaksi vuotta masennuslääkkeitä ja lihonnut 1,5 vuoden aikana 20kg. Ja kyllä, välillä olen todella epätoivoinen. Mutta oikeesti, kukaan ei jaksa kuunnella tuota samaa valitusta koko ajan. Anteeksi suorapuheisuuteni.
Ihan oikeesti, keskity ensin paranemiseen ja sitten vasta niihin kiloihin. Ja katsele ympärillesi. Maailma on täynnä rumempia ihmisiä kuin sinä!
Kyllä me molemmat vielä laihdutaan kun sen aika on.
Eikä se edes ole maailman tärkein asia. On lapsia, joilla ei kotia, vanhempia ja turvaa. Toisilla on vaikkapa syöpä jne. Meillä on asit vielä ihan hyvin.
Että silleen. Mieti välillä jotain muuta!
mutta masentuneena se on hankalaa. Hain kesätöitä, en saanut. Olisi tehnyt hyvää päästä välillä kotoa ulos. Mielialalääkkeet ei toimi, sähköhoitoon tai muuhun sairaalahoitoon en pääse. Olen siis yrittänyt hakea apua, mutta kukaan ei aio auttaa.
Ylipainoa on vaikea unohtaa, kun se seuraa mukana joka päivä. Liikkuessa alkaa väsyttää ja hikoiluttaa nopeasti, vaatteet eivät sovi päälle ja peilikuva näyttää kamalalta. Kadonneen vyötärön voi piilottaa, mutta kaksoisleukaa ei, ellei vedä burkhaa päälle. Mielestäni muilla ihmisillä ylipaino EI näytä rumalta. Pidän itseäni rumana ehkä siksi, että vihaan itseäni. Muita en vihaa, joten he ovat OK.
Sen olen kyllä itsekin huomannut, että apua on tosi vaikea saada. Voisinpa itse sinua auttaa..
Onneksi kuitenkin välillä on vähän parempia päiviä. Mutta tunnistan kyllä tuon tunteen, että muut pyöreät eivät näytä yhtä rumilta kuin itse. Ajattelen usein myös itse niin.
Älä kuitenkaan anna periksi. Voimia ja halauksia sinulle,
Tinna.
Psykiatri suostui, että nostetaan masennuslääkkeen (Triptyl) annostusta. Sukulaisillani on neurologisia diagnooseja, kuten ADHD. Minulle läheisimmät ihmiset sanovat, että eihän tuosta tule mitään, kun vuosien mittaan mikään masennuslääke ei ole auttanut. He ovat luvanneet kustantaa minulle neurologiset tutkimukset. Tuolla Kaksisuuntainen mielialahäiriö-palstalla joskus kerroin kaveristani, jolla oli sama diagnoosi ja mikään ei auttanut. Hän pääsi neurologille, tehtiin ADHD-diagnoosi ja Ritalin-lääkityksellä hän pääsi ihan hyvään kuntoon. Hän vihjasi, että minullakin voi olla väärä diagnoosi. Yhdellä tutulla vuosikymmeniä kestänyt unihäiriö helpottui ADHD-diagnoosin ja Concerta-lääkityksen jälkeen.