Ystävällisyys - harvinaista herkkua

Tää on tavallaan mielenkiintoista mutta silti surullista.

Jonkin verran näitä keskusteluja nyt luettuani on niiden merkittävimmäksi piirteeksi noussut ihmisten tylyys toisiaan kohtaan. Uskomatonta kuinka yleistä on toisten lyttääminen silloin kun ollaan eri mieltä.

Ihmisiä kohdellaan idiootteina muutamien rivien perusteella tuntematta toista, henkilön elämäntilannetta tai taustoja ollenkaan. Hyökätään ja ollaan negatiivisia. (Itsekin erehdyin laittamaan yhden kirjoituksen ja sain välittömästi oman annokseni.)

Useissa ketjuissa olen hyvin pystynyt ymmärtämään eri kirjoittajien näkemyksiä. Yhtä usein kuitenkin joku sivaltaa toista, pahimmillaan jopa henkilökohtaisuuksiin mennen. Mistä tällainen käytös oikein kertoo?

Mitä tulee Treffeihin niin näiden kirjoitusten perusteella tuntuu kuin miehet ja naiset melkein vihaisivat toisiaan. Jälkimmäiset ehkä jopa enemmän. Tuntuu kuin naiset lähtökohtaisesti suhtautuisivat miehiin negatiivisesti. Eli kaikki miehet ovat ensin jotakin, ties mitä, ja vasta sitten jos osaa hienovaraisesti edetä juuri tietyllä tavalla (yksilöllisesti naisesta riippuen, mihin tarvittaisiin melkein telepaattisia kykyjä) voi vasta olla jotain muutakin. No, ehkä miehillä on omat vastaavat ongelmansa.

Kaikkia ei voi miellyttää, eikä pidäkkään, joten paras tapa on varmasti vanha viisaus olla vain oma itsensä. Liian usein kuitenkin tuntuu, että se ei vaan tässä "lihatiskimeiningissä" yksinkertaisesti riitä.

Tästä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään mutta annetaan muillekin puheenvuoro. Ja jos mahdollista niin jätetään ne syyttelyt ja muut kirjalliset agressiot tällä kertaa pois.
17921
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

naiset ovat helvetin vastenmielistä ja epäystävällistä porukkaa noin yleisesti.

Oikeassa maailmassa eivät uskaltaisi ketään kohdella noin.

Ei sanaakaan että viestittely päättyy jne. vaan jätetään kylmästi vastaamatta ja parhaassa tapauksessa laitetaan torjuntaan siis ihan ystävällisen keskustelun jälkeen.

Oikeassa elämässä tulisi turpaan mutta täällä voivat esittää mitä haluavat.

Yhtenä päivänä alkoi ihan naurattaa ääneen kun muija alkoi haukkua minua kun annoin todella huolelliset ja ystävälliset pakit. Taisi ottaa koville kun pikkuleidi ei saanutkaan sitä mitä tilasi eli huomiota niin piti keksiä päästä juttuja mitä vikaa toisessa voisi olla.

Täällä on niin omituisia tyyppejä liikkeellä ja osa näyttää ajattelevan että netissä ihmisiä voi kohdella miten haluaa varsinkin jos saa vain tarpeeksi huomiota ettei tarvitse välittää kenestäkään mitään. Tämä siis koskee myös naisia jotka väittävät olevansa ystävällisiä ja rehellisiä ihmisiä muuten.

Varmaan sama koskee monia miehiäkin mutta kokemusta itsellä ei ole kuin naisista tietenkään.

En sitten ihmettelle että täälläkin palstalla on tuollainen meininki.

Jos löytyisi hyväkäytöksinen nainen tuolta treffeiltä jolla olisi vähän edes jotain yhteistä niin saattaisinpa viedä vaikka vihille kun loppuporukka on aikamoista saastaa.

"Kaikkia ei voi miellyttää, eikä pidäkkään, joten paras tapa on varmasti vanha viisaus olla vain oma itsensä. Liian usein kuitenkin tuntuu, että se ei vaan tässä "lihatiskimeiningissä" yksinkertaisesti riitä."

Ei riitä. Tämä on todellakin lihatiski jossa lihaa teurastetaan siinä viereisessä huoneessa kylmästi.

Osaisivat edes olla ihmisiksi niin olisi ihan hyvä mutta ei näköjään ole mahdollista aikuisten ihmistne kohdalla sellaista odottaa.

Äänestä

Voisitko ystävällisesti linkittää tähän ketjuun miesten tekemät keskustelun aloitukset viimeisen viikon ajalta, jossa suhtaudutaan naisiin ystävällisesti ja positiiviseti.

Kiitos

Äänestä
  • kertoi?

    Nainen ilmeisesti asialla?

    Äänestä

Loistava aloitus ja erittäin varovaisesti kirjoitettu.
Olen lähes mykistynyt ja valitettavasti samaa mieltä.

Kiitos!

Rähinäksi taitaa mennä.
Jo toisessa kommentissa alustetaan toraa.

Otan osaa!

Äänestä

Ei tämä minulle ollut suunnattu.
Esitän silti ajatukseni.

"Naiset vihamielisiä?"

Sanottiin vain miltä tuntuu.
Ei se vielä ole kivehen korjootettu.

"Mikäs tää teksti tässä alla?

Niin mikähän se on?

"Voisitko ystävällisesti linkittää tähän ketjuun miesten tekemät keskustelun aloitukset viimeisen viikon ajalta, jossa suhtaudutaan naisiin ystävällisesti ja positiiviseti."

Jos oikein ymmärrän...yrität sanoa:

Naiset eivät ole vihamielisiä.

Miehet ovat vihamielisiä.

...ja...

Miehet suututtavat naisia.

Siksi naiset voivat suhtautua vihamielisesti.

*****************************************
Yritän vain ymmärtää viestisi sisällön.
Eihän ruveta nahistelemaan, eihän.

Äänestä
  • missä miehet suhtutuvat naisiin negatiivisesti.

    "...Mitä tulee Treffeihin niin näiden kirjoitusten perusteella tuntuu kuin miehet ja naiset melkein vihaisivat toisiaan. Jälkimmäiset ehkä jopa enemmän. Tuntuu kuin naiset lähtökohtaisesti suhtautuisivat miehiin negatiivisesti."

    Oliko tämä aloitus neutraali?

    Äänestä

  • valtaosa aloituksista on niitä kirjoitti:

    missä miehet suhtutuvat naisiin negatiivisesti.

    jos sen kääntää toisinpäin.

    "...Mitä tulee Treffeihin niin näiden kirjoitusten perusteella tuntuu kuin miehet ja naiset melkein vihaisivat toisiaan. Miehet ehkä jopa enemmän. Tuntuu kuin miehet lähtökohtaisesti suhtautuisivat naisiin negatiivisesti."

    Eli jos teksti toisin päin oli neutraali, niin onko se edelleen näinkin päin neutraali?

    Tätähän voisi käyttää asennetestinä itselleen.

    "väittäisin kyllä että palstalla valtaosa aloituksista on niitä missä miehet suhtutuvat naisiin negatiivisesti."

    Joten? Mitä tarkoitat sillä?
    (naiset voittaa?)
    Herneenvetopelissä ei ole voittajia, kaikki häviävät!
    Eihän kukaan siitä kai tykkää (paitsi riidankylväjät)?

    Ehkä ei ole hedelmällistä miettiä miten on,
    tai edes miksi on?
    Menee helposti syyttelyksi ja sättimiseksi.

    ================================================
    Olisiko tässä tilaisuus keskustella miten olisi hyvä olla
    ja kuinka siihen päästäisiin.
    ================================================

    "Oliko tämä aloitus neutraali?"

    Miksi sen pitäisi olla neutraali?
    Kaveri sanoi miltä hänestä tuntuu.
    Kuka tuntee neutraaleja tunteita?
    Eihän siinä ketään syytetty.

    Jos sukupuolia tarkoittavat sanat poistaa, niin on
    helpompi nähdä että ihan nätisti kirjoittaa omasta ITSESTÄÄN!

    "tuntuu kuin yhdet ja toiset melkein vihaisivat toisiaan.
    "Tuntuu kuin lähtökohtaisesti blaa blaa"
    "blaa blaa eräät ehkä jopa enemmän."

    En näe mitään selvää asiaa mistä pitäisi rymistellä.
    Minustakin tuntuu KAUHEALTA se miten jotkut kirjoittavat.

    Eikö sinusta tunnu ikävältä se kaikki tappelu?

    Varsinkin tämä:
    "tuntuu kuin miehet ja naiset melkein vihaisivat toisiaan.

    Niin minustakin tuntuu ja tosi surulliselta.
    Miltä tuo juuri sinusta sitten TUNTUU?

    ================================================
    Pystymmekö, me monet ihmiset, puhumaan rauhallisesti?
    ================================================

    Äänestä

  • aggressiivissemmalta kirjoitti:

    jos sen kääntää toisinpäin.

    "...Mitä tulee Treffeihin niin näiden kirjoitusten perusteella tuntuu kuin miehet ja naiset melkein vihaisivat toisiaan. Miehet ehkä jopa enemmän. Tuntuu kuin miehet lähtökohtaisesti suhtautuisivat naisiin negatiivisesti."

    Eli jos teksti toisin päin oli neutraali, niin onko se edelleen näinkin päin neutraali?

    Tätähän voisi käyttää asennetestinä itselleen.

    "Tuntuuko teksti miehistä aggressiivissemmalta jos sen kääntää toisinpäin."

    Minusta se ei tunnu mitenkään päin aggressiiviselta.

    Se ei edes ole aggressiivista, ei millään tavalla.

    Minusta se tuntuu pahalta.
    Kaveri kertoo miltä hänestä tuntuu.
    Hän näkee asiantilan ikävänä, niinkuin minäkin.

    "Eli jos teksti toisin päin oli neutraali, niin onko se edelleen näinkin päin neutraali?"

    Se ei missään tapauksessa ollut neutraali.
    Ajattelen että kirjoittaja tuntee enemmän surullisena
    sen että hänelle vastakkainen sukupuoli TUNTUU
    hänestä vihaisemmalta, koska se kohdistuu
    osaltaan juuri häneen.

    Mitä aggressiivista siinä on?

    Tätähän voisi käyttää asennetestinä itselleen.

    Kyllä.

    Äänestä

Itse voin sanoa kyllä suoraan, että varsinkin netissä, suhtaudun hyvinkin varauksella miespuolisiin. Tosin, suhtaudun naispuolisiinkiin tietyllä varauksella, mutten aivan yhtä suurella. Kokemukset ovat opettaneet, ehkä olisi siis hyvä miettiä myös niitä kaikkia mahdollisia lähtökohtia, joiden perään juuri aloittaja kuulutti.

Ei tämä elämä ole kaikille ruusuilla tanssimista ollut, varmastikin hyvinkin harvalle on. Kaikki koettelemukset antavat aina uutta aihetta uusille varauksille tai avoimmuudelle. Ehkä toiset ovat siis saaneet sen verran huonoja kokemuksia, että hyökkäys on paras puolustus? Itse en enää näitä jaksa ottaa henkilökohtaisuuksina, osaan kyllä poistua "areenalta", jos tuntuu ettei seura miellytä eikä seuraa kaivata.

Äänestä
  • Ja tämä on neutraalisti ja ystävällisesti sanottu.

    Äänestä

  • täällä - kirjoitti:

    Ja tämä on neutraalisti ja ystävällisesti sanottu.

    "miehistä ainakin pohjasakka täällä"

    Tunnustan etten ole enemmistön kannalta mitenkään
    keskiverron tietämilläkään. Enemmän tuntuu niinkuin
    olisin juuri lähempänä pohjaa.

    Ei se nyt niin kauheaa ole, voin sen kanssa elää.

    "Ja tämä on neutraalisti"

    Ok. Ei kai neutraaliuteen tarvitse pyrkiä?
    Ei ole mitään väärää tuntea epäneutraalisti.

    "ystävällisesti sanottu"

    Ok.

    Äänestä

Hei, ihan oikeasti, kerron miten minä koen!
Luin uudestaan ja uudestaa aloittajan puheenvuoron.
En etsimälläkään etsien löytänyt yhtään ainoaa
aggression merkkiä, en edes häivähdystä.

Vaikea uskoa itseään kun siinä tuntuu joku
selvästi näkevän sellaista.

Seuraavia siitä vain huomasin:

- surua
- pettymystä
- lannistusta
- ihmetystä
- loukkaantuneisuutta
- turhaumista
- vetäytymishalua
- suojautumishalua
- tyrmistystä

********************

- varovaisuutta
- uteliaisuutta
- ymmärrystä
- myötätuntoa
- itsehillintää

SOVINNONRAKENNUSHALUA

Jospa yrittäisimme tätä hänen toivettaan muistaa...
================================================
"Ja jos mahdollista niin jätetään ne syyttelyt
ja muut kirjalliset agressiot tällä kertaa pois."
================================================

Äänestä

* anonyymiys vapauttaa ihmisissä olevan pimeän puolen. Sehän on meissä kaikissa ilmeten eri tavoin. Olen pyrkinyt ymmärtämään ilkeämielisyydeksi tulkittavat tekstit siten, että siellä on takana ihminen, jolla on tarve purkaa negatiivista lataustaan. He painavat jarrua live-elämässä, mutta täällä he antavat palaa.

* se voisi kertoa siitä, ettei heillä ole muita keinoja ’tuulettaa’ itseään kuin käyttämällä anonyymiyden antamaa ’vapautta’. He saattavat olla live-elämässä juuri heitä, joita on pahiten potkittu päähän, eivätkä he ole voineet puolustautua. Patoutumat kasvaa ja johonkinhan ne on purettava. Tätä ajatteluani vasten en voi heidän käyttäytymistä tuomitakkaan.

* ehkei nyt sentään:D Pettymyksiä,
täyttymättömiä odotuksia, torjutuksi tulemista jne. nämä ovat niitä mitä luultavasti vihataan.

* tämä kuva on saattanut piirtyä sinulla siksi, että luultavasti naiset kirjoittavat enemmän tänne palstalle suhteessa miehiin. Eikös meistä naisista väitetä, että osaisimme tuntojamme verbaalisesti tuoda hyvin esille?;D Ehkä kirjoittamisessa pätee sama väittämä?

* tässä kohtaa on pakko nyökytellä - sillä vaikka olenkin nainen, en voi mitenkään kiistää tätä lukemani perusteella - mutta onnistuu tuo miehiltäkin;D

* teeskentelevästä miellyttävyydestä jää vääjäämättä kiinni ja sen paljastuessa en haluaisi olla siinä tulituksessa paikalla:(

* alleviivaan tämän tussilla!

* nyt kandee ottaa huomioon kenelle se ei riitä. Ne joille ei, he saavatkin mennä. Mitä teet ihmisellä, joka ei sinua hyväksyisi sinuna?

Kaiken kaikkiaan pidin tavastasi ilmaista ajatuksiasi. Maltillista ja asiallista. Näytät hyvää esimerkkiä miten tulenaroistakin asioista voi keskustella ilman, että räiskitään omasta poterosta suin päin kaikkea, mikä vähänkin liikkuu.

:DDD

Äänestä
  • rasittava tyyli ja tapa kommentoida toisten tekstejä...

    Äänestä

  • sinulla on kirjoitti:

    rasittava tyyli ja tapa kommentoida toisten tekstejä...

    Että näit näinkin suuren vaivan,
    että kommentoit kirjoitustani.

    Olen oikein mielissäni antamastasi huomiostasi.

    Ethän vain jätä tähän? Ethän?!

    :DDD

    Äänestä

lähinnä...

Karavaani kulkee, koirat haukkuu... ja tyhjät tynnyrit kolisee.

Ja kun eväät on syöty, maat on myyty ja rahat on juotu, niin sitten itketään netissä ja syytellään muita tapahtuneesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Timo_JM kirjoitti:

Tää on tavallaan mielenkiintoista mutta silti surullista.

Jonkin verran näitä keskusteluja nyt luettuani on niiden merkittävimmäksi piirteeksi noussut ihmisten tylyys toisiaan kohtaan. Uskomatonta kuinka yleistä on toisten lyttääminen silloin kun ollaan eri mieltä.

Ihmisiä kohdellaan idiootteina muutamien rivien perusteella tuntematta toista, henkilön elämäntilannetta tai taustoja ollenkaan. Hyökätään ja ollaan negatiivisia. (Itsekin erehdyin laittamaan yhden kirjoituksen ja sain välittömästi oman annokseni.)

Useissa ketjuissa olen hyvin pystynyt ymmärtämään eri kirjoittajien näkemyksiä. Yhtä usein kuitenkin joku sivaltaa toista, pahimmillaan jopa henkilökohtaisuuksiin mennen. Mistä tällainen käytös oikein kertoo?

Mitä tulee Treffeihin niin näiden kirjoitusten perusteella tuntuu kuin miehet ja naiset melkein vihaisivat toisiaan. Jälkimmäiset ehkä jopa enemmän. Tuntuu kuin naiset lähtökohtaisesti suhtautuisivat miehiin negatiivisesti. Eli kaikki miehet ovat ensin jotakin, ties mitä, ja vasta sitten jos osaa hienovaraisesti edetä juuri tietyllä tavalla (yksilöllisesti naisesta riippuen, mihin tarvittaisiin melkein telepaattisia kykyjä) voi vasta olla jotain muutakin. No, ehkä miehillä on omat vastaavat ongelmansa.

Kaikkia ei voi miellyttää, eikä pidäkkään, joten paras tapa on varmasti vanha viisaus olla vain oma itsensä. Liian usein kuitenkin tuntuu, että se ei vaan tässä "lihatiskimeiningissä" yksinkertaisesti riitä.

Tästä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään mutta annetaan muillekin puheenvuoro. Ja jos mahdollista niin jätetään ne syyttelyt ja muut kirjalliset agressiot tällä kertaa pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu