Vasemmassa kyljessä, selän puolellakin ja myös vasemman rinnan alla taas kerran kipua. Selän puolelta tuntuu niinkuin lihas yhtäkkiä kiristyisi ja silloin sattuu, sitten lakkaa ja alkaa kohta taas uudestaan. Nipistää ja jomottaa, ei mikään ihan kamalan kova kipu, mutta kumminkin sellainen, että pitää toisinaan kädellä painaa kipukohtaa, jotta pystyy olemaan.
Vas. kyljen kipu ja rinnan alapuolen
Kivut riivaaaa
41119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
onko tullut iholle näppyjä tai ihottumaa kipu kohtiin tai niiden viereen?
ei ole näppyjä, mutta hirvittävä röyhtäyskohtaus tuli äsken, kesti yli tunnin. Nyt rauhoittui ja kipukin hellitti saman tien melkein kokonaan. Siis ilmeisesti kuitenkin on suolistoperäistä,vaikka tuntuu välistä selänkin puolella. Vieläkin nipistää vasemmalle etupuolelle, niinkuin olisi pieni tiukka ilmapallo kylkiluiden alla ja välillä se liikkuu pikaisen ylös ja alas. Outoa !!!
niin ja vatsa tuntui kuin räjähtäisi juurikin ja paisui. Vieläkin on pömpöllään. Laktoosit ja helikot ja keliakiat tutkittu, ei mitään niistä.
Mutta yksi mahdollinen epämääräisiä kipuja aiheuttava tekijä on D-vitamiinin puutos, joka on suurimmalla osalla väestöstä. Ainakin alaselän kipuihin D-vitamiinilisä on auttanut useassa tutkimuksessa, ja monilla kipupotilailla on D-vitamiinin puutos. Valitettavasti virallinen suositus 7,5 µg päivässä on pahasti alakanttiin, eikä siitä pitäisi olla juuri apua. Myös magnesiumin puutos voi vaikuttaa lihasten toimintaan ja sitä kautta kipua. Tässä esimerkkiä D-vitamiiniuutisista: http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article126948.ece http://www.terveyshymy.fi/artikkelit/d-vitamiinin-puutos-on-suuri-terveysriski http://www.aamuposti.fi/Uutiset/Arkisto/2009/01/11/Asiantuntijat-vaativat-D-vitamiinin-saantisuositusten-pikaista-nostamista