Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 15 vuotta (kihloissa 12 v. ja naimisissa 4 v.). Suhteemme on toiminut viime syksyyn asti hyvin. Lokakuussa -08 sain mieheni kiinni valehtelusta ja minulle selvisi hänen pettäneen minua elokuusta saakka oman alaisensa kanssa. Tämä nainen on miestäni 13 vuotta vanhempi murrosikäisen pojan yksinhuoltaja. Selvitimme asiaa mieheni kanssa syksyn aikana ja vielä joulun ja uudenvuoden ajan hän vannoi kaiken olevan ohitse ja meidän voivan jälleen keskittyä omaan yhteiseen tulevaisuuteen. Olin valmis yrittämään, koska mieheni on minulle maailman rakkain ja tärkein ihminen. Uudenvuoden yönä kaikki kuitenkin muuttui...mieheni päätti illalla lähteä baariin ja minä en saanut missään nimessä lähteä mukaan. Soitin hänelle aamuyöllä klo 4.30, mutta hän ei vastannut. Hetken kuluttua puhelin soi ja hän sanoi olevansa menossa taksitolpalle ja tulevansa kotiin. Muutamaa minuuttia myöhemmin hän soitti uudelleen ja sanoi, ettei saa taksia ja hän tuleekin vasta muutaman tunnin kuluttua, jolloin taksin saa helpommin (arvasin heti, mitä tapahtuu). Hän saapui kotiin klo 8 uudenvuoden päivän aamulla. Sain kommentin "Olin T:n luona yötä". Huusin ja raivosin ja ajoin mieheni pois kotoa. Tuska ja pahaolo ovat olleet siitä lähtien aivan käsittämättömiä...tuntuu, että en saa happea. En pysty edelleenkään nukkumaan öitä kunnolla, vaan herään joka yö klo 3-4, jonka jälkeen uni ei tule enää millään. Nyt pystyn jo sentään syömään. Laihtunut olen 7 kiloa ja hiuksia lähtee stressin vuoksi valtavasti. Työ on ainut asia, joka on pitänyt minut kasassa. Viikonloput ovat kauheita ja hetkenkin paikallaanolo saa aikaan valtaisan ja loputtomalta tuntuvan itkukohtauksen. Viikonloppuisin tapaan paljon ystäviä, jotka ovat olleet aivan ihania jaksaessaan ottaa vastaan pahaa oloani. Huomaan, että minun pitää jatkuvasti tehdä jotakin (pesin jopa ikkunat!).
En ymmärrä, miksi minulle luvattiin ja vannottiin kaiken olevan ohi ja minun annettiin opetella kasvattamaan luottamusta uudelleen ja sitten taas tapahtuu näin. Miten joku voi olla toiselle ihmiselle näin julma vielä senkin jälkeen, kun on kerran nähnyt millaista tuskaa on toiselle aiheuttanut? Ensimmäiseksi kysyessäni mieheltäni, miksi näin tapahtuu, hän sanoi ettei halua arkea. Myöhemmin olen kuullut ettei hän tykkää minusta tarpeeksi ja nyt viimeiseksi sain vastauksen, että olemme liian erilaisia. Mitään puhuttavaa ei kuulemma ole, vaan hän on oman osuutensa tehnyt. Sain postista noutoilmoituksen 2 viikkoa sitten eli eropaperit olisivat postissa...soitin tuolloin miehelleni ja pyysin (ties kuinka monetta kertaa) häntä keskustelemaan kanssani tilanteeseen johtaneista syistä. Hän ei suostunut, joten suutuksissani revin tuon paperin...eli nyt odottelen uutta lappua postista. Aion edelleenkin vaatia asiasta puhumista, koska nyt kun saan joka kerta kysyessäni eri vastauksen, tuntuu kuin minulle ei kerrottaisi totuutta. Itse ajattelen kaiken tapahtuneen johtuvan siitä, että mieheni tekee liikaa töitä (2,5 vuoden ajan lähes päivittäin, myös lomilla...jokainen työpäivä 10 tuntia tai enemmän). Ei ole ihme, jos siihen uupuu ja alkaa ahdistaa. Olen puhunut hänen kanssaan asiasta ja hän on yrittänyt ajoittain vähentää työmääräänsä, mutta työpaikalla tuntuu aina tapahtuvan jotakin ja lisäksi hän on luonteeltaa perfektionisti (mikä ei helpota asiaa yhtään). No, aiemmin mieheni ei ole ollut baareissa viihtyvää tyyppiä, mutta noin vuosi sitten asia muuttui ja baareissa aikaa alkoi kulua enemmänkin (keskellä viikkoa ja viikonloppuna). Paikalla oli aina myös tämä mieheni alainen...en tiedä, mutta minusta tuntuu, että sen vuoksi mieheni kokee heillä olevan nyt enemmän yhteistä kuin minulla ja hänellä (sama työpaikka, paljon yhteisiä tuttuja ja mukavaa arjesta irtautumista). Tuntuu niin helvetin pahalle, kun mieheni ei edes halunnut enää tehdä kanssani mitään...yritin vaikka mitä (mitä aiemminkin olemme tehneet yhdessä), mutta mikään ei koskaan käynyt. Tuntuu, ettei hän välitä minusta yhtään ja minulla ei ole mitään merkitystä. Mieheni on soittanut minulle ainoastaan kaksi kertaa näiden melkein 4 kuukauden aikana ja silloinkin asia on ollut joku akuutti (esim. missä mun passi on?). Miten toisen voi unohtaa näin pitkän yhteisen elämän jälkeen tai sulkea pois mielestään? Minulta se ei ainakaan ole onnistunut...enkä osaa edes kuvitella, onnistuuko koskaan. Moni asia tuo mieleen sen, mitä toinen sanoisi/tekisi/ajattelisi. Niin paljon on koettu yhdessä, kenen kanssa niitä asioita voi enää muistella ja nauraa kaikelle hassulle? Mieheni ei ole kuulemma ajatellut eroon johtaneita syitä...näin hän sanoi kysyessäni. Mielestäni hänen pitäisi niitä pohtia kunnolla, jos on kerran valmis tekemään näin suuren muutoksen elämässään. Hän vain sanoi, että kyllä ne syyt sitten ajan mittaan selviävät. Hmm...eikös sen pitäisi mennä toisin päin: ensin syyt ja sitten seuraukset. Tässä koko asiassa on niin paljon ristiriitaisuuksia, että pääni on jo siksi aivan sekaisin.
Olen vihainen ja raivostunut miehelleni ja hän ei ole edes valmis kuuntelemaan raivoamistani. Aina soittaessani hänelle ja vaatiessani keskustelemaan asiasta, häntä alkaa väsyttää tai hänellä ei ole aikaa tms. Olen myös saanut kuulla olevani "säälittävä paska" ja "ihan paska ilman häntä" ja että hänen elämästään on 15 vuotta pilalla minun takiani. Miksi hänen pitää vielä verbaalisestikin loukata minua, eikö pettäminen jo ole tarpeeksi paha. Myönnän itsekin syylistyneeni rumaan kielenkäyttöön, mutta mielestäni se on minulle tässä tilanteessa sallittua. Nyt toivon, että mieheni kokee jonkinlaista tuskaa jossakin vaiheessa, kun hän on valmis tätä aiheuttamaansa miettimään. Ja sen naisen toivon päätyvän jonakin päivänä helvettiin...
Haluan saada asian käsiteltyä ja päästä kasaamaan elämääni, millainen siitä sitten ikinä tuleekaan. Käytännön asioiden selvittäminenkin tuntuu nyt aivan ylivoimaiselta. Luottamus on ainakin toiseen sukupuoleen tällä hetkellä täysin nolla. Enkä tiedä uskallanko koskaan heittäytyä täysillä mihinkään suhteeseen, koska en kestä tätä tunnetta enää uudelleen. Miten joku ihminen voi aiheuttaa toiselle tällaista ahdistusta ja tuskaa...
En ymmärrä, miksi minulle luvattiin ja vannottiin kaiken olevan ohi ja minun annettiin opetella kasvattamaan luottamusta uudelleen ja sitten taas tapahtuu näin. Miten joku voi olla toiselle ihmiselle näin julma vielä senkin jälkeen, kun on kerran nähnyt millaista tuskaa on toiselle aiheuttanut? Ensimmäiseksi kysyessäni mieheltäni, miksi näin tapahtuu, hän sanoi ettei halua arkea. Myöhemmin olen kuullut ettei hän tykkää minusta tarpeeksi ja nyt viimeiseksi sain vastauksen, että olemme liian erilaisia. Mitään puhuttavaa ei kuulemma ole, vaan hän on oman osuutensa tehnyt. Sain postista noutoilmoituksen 2 viikkoa sitten eli eropaperit olisivat postissa...soitin tuolloin miehelleni ja pyysin (ties kuinka monetta kertaa) häntä keskustelemaan kanssani tilanteeseen johtaneista syistä. Hän ei suostunut, joten suutuksissani revin tuon paperin...eli nyt odottelen uutta lappua postista. Aion edelleenkin vaatia asiasta puhumista, koska nyt kun saan joka kerta kysyessäni eri vastauksen, tuntuu kuin minulle ei kerrottaisi totuutta. Itse ajattelen kaiken tapahtuneen johtuvan siitä, että mieheni tekee liikaa töitä (2,5 vuoden ajan lähes päivittäin, myös lomilla...jokainen työpäivä 10 tuntia tai enemmän). Ei ole ihme, jos siihen uupuu ja alkaa ahdistaa. Olen puhunut hänen kanssaan asiasta ja hän on yrittänyt ajoittain vähentää työmääräänsä, mutta työpaikalla tuntuu aina tapahtuvan jotakin ja lisäksi hän on luonteeltaa perfektionisti (mikä ei helpota asiaa yhtään). No, aiemmin mieheni ei ole ollut baareissa viihtyvää tyyppiä, mutta noin vuosi sitten asia muuttui ja baareissa aikaa alkoi kulua enemmänkin (keskellä viikkoa ja viikonloppuna). Paikalla oli aina myös tämä mieheni alainen...en tiedä, mutta minusta tuntuu, että sen vuoksi mieheni kokee heillä olevan nyt enemmän yhteistä kuin minulla ja hänellä (sama työpaikka, paljon yhteisiä tuttuja ja mukavaa arjesta irtautumista). Tuntuu niin helvetin pahalle, kun mieheni ei edes halunnut enää tehdä kanssani mitään...yritin vaikka mitä (mitä aiemminkin olemme tehneet yhdessä), mutta mikään ei koskaan käynyt. Tuntuu, ettei hän välitä minusta yhtään ja minulla ei ole mitään merkitystä. Mieheni on soittanut minulle ainoastaan kaksi kertaa näiden melkein 4 kuukauden aikana ja silloinkin asia on ollut joku akuutti (esim. missä mun passi on?). Miten toisen voi unohtaa näin pitkän yhteisen elämän jälkeen tai sulkea pois mielestään? Minulta se ei ainakaan ole onnistunut...enkä osaa edes kuvitella, onnistuuko koskaan. Moni asia tuo mieleen sen, mitä toinen sanoisi/tekisi/ajattelisi. Niin paljon on koettu yhdessä, kenen kanssa niitä asioita voi enää muistella ja nauraa kaikelle hassulle? Mieheni ei ole kuulemma ajatellut eroon johtaneita syitä...näin hän sanoi kysyessäni. Mielestäni hänen pitäisi niitä pohtia kunnolla, jos on kerran valmis tekemään näin suuren muutoksen elämässään. Hän vain sanoi, että kyllä ne syyt sitten ajan mittaan selviävät. Hmm...eikös sen pitäisi mennä toisin päin: ensin syyt ja sitten seuraukset. Tässä koko asiassa on niin paljon ristiriitaisuuksia, että pääni on jo siksi aivan sekaisin.
Olen vihainen ja raivostunut miehelleni ja hän ei ole edes valmis kuuntelemaan raivoamistani. Aina soittaessani hänelle ja vaatiessani keskustelemaan asiasta, häntä alkaa väsyttää tai hänellä ei ole aikaa tms. Olen myös saanut kuulla olevani "säälittävä paska" ja "ihan paska ilman häntä" ja että hänen elämästään on 15 vuotta pilalla minun takiani. Miksi hänen pitää vielä verbaalisestikin loukata minua, eikö pettäminen jo ole tarpeeksi paha. Myönnän itsekin syylistyneeni rumaan kielenkäyttöön, mutta mielestäni se on minulle tässä tilanteessa sallittua. Nyt toivon, että mieheni kokee jonkinlaista tuskaa jossakin vaiheessa, kun hän on valmis tätä aiheuttamaansa miettimään. Ja sen naisen toivon päätyvän jonakin päivänä helvettiin...
Haluan saada asian käsiteltyä ja päästä kasaamaan elämääni, millainen siitä sitten ikinä tuleekaan. Käytännön asioiden selvittäminenkin tuntuu nyt aivan ylivoimaiselta. Luottamus on ainakin toiseen sukupuoleen tällä hetkellä täysin nolla. Enkä tiedä uskallanko koskaan heittäytyä täysillä mihinkään suhteeseen, koska en kestä tätä tunnetta enää uudelleen. Miten joku ihminen voi aiheuttaa toiselle tällaista ahdistusta ja tuskaa...
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ihan ensimmäiseksi kannattaa lopettaa miehen miettiminen kokonaan, aivan kokonaan. Älä mieti syitä tapahtuneisiin, entistä yhteistä elämäänne tai sitä millainen hän on tai on ollut tai yhtään mitään mieheen liittyvää, keskity vain itseesti ja niihin asioihin ja ihmisiin joiden kanssa pääset uuden elämän alkuun. Älä pura vihaasi häneen, mene mieluummin vaikka lenkille ja juokse niin kovaa kuin jaksat, miehen kuva silmissä :) . Älä kysele syitä tai yritä selvittää mitään, ajattele että kaikki asiat selviävät aikanaan. Miehesi on tod.näk. niin sekaisin itsekkin ettei osaa antaa järkeviä vastauksia. Uuden suhteen miettiminen tuossa tilanteessa varsinkin on kyllä ajan haaskausta, sellainen tulee aikanaan jos on tullakseen, ensin sinun on saatava itsesi kuntoon.
Ja muista että ET OLE AINOA, et ensimmäinen etkä viimeinen, kenelle on vastaavaa tapahtunut ja yritä laittaa tapahtunut oikeisiin mittasuhteisiin vaikka se todella vaikeaa onkin. Tämä on elämää ja joskus elämässä käy näin. Ei se varmaan nyt lohduta, mutta ajallaan kyllä.
Pidä huolta itsestäsi, ja jätä miehesi omaan arvoonsa, se on parasta mitä voit tehdä. Tsemppiä sinulle!
Tosiasia on se ettet vaatimalla, pakottamalla saa miestä puhumaan etkä keskustelemaan kanssasi. Hän on jo pari kolme syytä sanonut, miksi tuohon tultiin, joten anna asian olla, let it be. Luinpa jostain fiksusta kirjasta, että puhuminen on täysin hyödytöntä jos asioihin ei keksitä ratkaisuja, MOLEMPIA tyydyttäviä. Kun kerran mies on jo heittänyt ns. pyyhkeen kehään, ei ole edes mitään ongelmia joita teidän pitäisi ratkaista.
V oisit kyllä miettiä miten saisit pidettyä nuo tunteenpurkausvuodatuksesi kurissa: NE nimittäin vievät pohjan kaikelta asialliselta keskustelulta.
Huh huh mitä skeidaa ja hapatusta! Eikö teillä naiset ole mitään muuta elämää kuin roikkua yhdessä äijässä?!! Hankkikaa itsellenne ns.oma elämä ja lopettakaa tuo onneton roikkuminen miehessä joka ei selvästikään ole edes rakastamisen eikä varsinkaan kunnioittamisen/luottamisen arvoinen!! Kenenkään naisen ei kannata missään nimessä rakentaa elämäänsä ja onnellisuuttansa yhdenkään miehen varaan! Eikä parisuhde/avioliitto ole sitä että eletään tavallaan koko ajan toisen kautta! Sitten kun tapahtuu pettämistä yms.ollaankin ihan tyhjän päällä kun omaa minää ja itsetuntoa ei ole olemassa lainkaan. Sanoisin sulle ap nainen ja monelle muullekin naiselle, NOSTAKAA NOKKA PYSTYYN, ÄLKÄÄ SUOSTUKO KENENKÄÄN KYNNYSMATOKSI, YKSIKÄÄN MIES JOKA PETTÄÄ OMAA PUOLISOA, EI OLE RAKASTAMISEN EIKÄ LUOTTAMUKSEN ARVOINEN! Jos mies on mennäkseen, anna mennä,ei varmasti ole ainoa mies maailmassa!
ihan kynsin ja hampain pitää miehestäsi kiinni ja selvittää asioita, joissa ei ole enää mitään selvitettävää. Päästä irti!
Kokoa itsesi, mieti omaa käytöstäsi ja sitä onko siinä mahdollisesti parantamisen varaa. Ei kauhean hyvältä kuullosta noin vapaa tunneilmaisu. Oletko miettinyt myös sitä, että oma käytöksesi saattaa olla ainakin yksi syy siihen, miksi sinulle on valehdeltu? Tai yritetty valehdella? Ihmiselle, joka ei osaa vastaanottaa sanomia, valehdellaan mieluummin. Miksi et usko, ettei mies enää "halua arkea kanssasi" "olette niin erilaisia" "tykkää sinusta tarpeeksi" "ole enää mitään puhuttavaa"?
Ihan oikeasti kannattaa nyt unohtaa koko mies ja keskittyä elämään.
Sure surusi, itke itkusi, mutta anna moisen paskaläjän mennä, et menetä mitään. Lopeta yhteydenpito, älä soita, älä vastaa puheluihin.
Äläkä missään nimessä ala syyttämään itseäsi, vaikka jotkut niin edellä neuvoivat, se on loputon ja hyödytön suo, koska et voi tietää miehesi ajatuksia ja todellisia motiiveja, eikä mies vaivaudu asioita keskustelemaan kanssasi. Anna moisen mennä, maailma on miehiä täynnä, uusia ja varmasti parempia.
Mies petti sinua, sinä olet syytön, sillä mikään asia maailmassa, ei oikeuta ketään pettämään ketään.
toista ihmistä rakastamaan sinua niin kuin et voi pakottaa toista ihmistä kuuntelemaan sinua tai kertomaan sinulle tunteistaan tai hänen mielestään eroon johtaneista syistä. Ehkä ongelman ydin onkin siinä ettei hän enää tee niin kuin sinä haluat, vaan on hankkinut itselleen oman elämän.
Kuuntele nyt itseäsi:"Aion edelleen vaatia asiasta puhumista..".
Hae itsellesi apua, terapeutilta, perheneuvonnasta. Et saa miestä puhumaan väkisin, et huutamalla, raivoamalla. Yritä olla ottamatta yhteyttä. Anna miehen nyt nauttia haluamastaan 'juhlasta', hän ei ole vielä tajunnut, että arki se vasta tärkeää onkin parisuhteessa.
Miehelläsi ei ole ollut hyvä olla suhteessanne, kukaan ei pääse kenenkään väliin kun parin keskinäiset välit ovat kunnossa. Se että hän sanoi kaiken olevan takana tarkoitti mielestäni sitä että yritti muttei saanut sitä naista pois mielestään. Hänen tunteensa ovat siinä naisessa ja teidän suhde on ohi.
itseesi. Miehesi on oman valintansa tehnyt ja sinä et siihen kaavakkeeseen kuulu. Panosta siihen mitä sinulla on tässä ja nyt, älä siihen mitä sinulla oli. Historialla ei ole muuta arvoa ihmiselossa muuta kuin se, että kun tuntee historiansa tietää mitä kohden pitää pyrkiä huomenna.
Se ahdistava olo muutoin helpottaa ajan kanssa, joka hengenvedolla. Aatteles kuinka kärpäset kohta pörrää vattallas kun makaat nurtsilla aurinkoa palvomassa, ja taas on helpompaa. Ukko oli ja meni. Jos jotakin vanhaa ei arvaa jättää taakseen ei mitään uuttakaan voi aloittaa.
Ja siitä onnellisessa asemassa olet, että yks kun jätää, niin toinen jo oottaa! Think about that.
Myönnä itsellesi totuus niin alat toipua ja voit jatkaa elämääsi.
Kirjoituksestasi paistaa niin paljon asioita (joita et kuitenkaan suoraan sano) jotka sinun täytyy ensin itsellesi myöntää, ennenkuin voit koota elämäsi sirpaleet ja toipua tuskastasi.
Jo otsikossa on mielestäni virhe "pettämisen aiheuttama tuska", koet paremminkin hylkäämisestä aiheutuvaa tuskaa, sillä miehesihän on aloittanut uuden elämän ilman sinua, hakenut avioeroa ja kertonut jopa syita siihen miksi näin kävi (ei halua elää arkea kanssasi, ei tykkää sinusta ja että olette liian erilaisia). Miehesihän olisi kertomasi perusteella hakenut eroa muutenkin, ilman tätä suhdettakin. Tottakai olisi reilumpaa hoitaa asia ilman pettämistä mutta omasta kertomuksestasi paljastuneiden seikkojen vuoksi jopa ymmärrän miksi ei ole saanut puhuttua kanssasi asioista (huutaminen, raivoaminen ja itkukohtaukset) vaan on ajautunut uudelleen suhteeseen ja eikä ole edes kovin kummallisesti yrittänyt salailla puuhiaan.
Kertomuksestasi myös paljastuu se miten tuskallista oli heitettyäsi miehen ulos huomata ettei rukoillutkaan takaisin, ei soittele kuin konkreettisessa asiassa, odotit kuitenkin että pyytelisi takaisin pääsyä ja anteeksiantoasi ja kun näin ei tapahtunutkaan, tunnet tuskan vielä ankarampana. Tästä miehen tekemästä "hajuraosta" sinun jo pitäisi käsittää ettei hän halua enää käsitellä asiaa ja lisäät vain omaa tuskaasi tuolla selitysten vaatimisella. Onhan hän jo sanonut syitä, mutta ilmeisesti ne eivät ole sellaisia joita haluaisit kuulla.
Vielä se että selittelet asioita itsellesi parhainpäin eli että miehesi käytös johtuu liiasta työnteosta eikä suinkaan teidän liitossanne olevista ongelmista, aiheuttaa sen ettet pääse yli tämän jutun.
Myönnä itsellesi että juttunne on OHI, lopeta selitysten vaatiminen, älä pommita miestä puheluilla ja odota hänen haluavan kuunnella raivoamistasi, sillä hän ei selvästikään sinusta enää välitä ja haluaa vain eron selväksi. Käytä energiasi muuhun kuin surullasi mässäilyyn ja anna miehen elää omaa elämäänsä.
Toivon sinulle sisua ja rohkeutta myöntää että tämä oli tässä ja uskallusta kääntää nenäsi uusia seikkailuja kohti:).
Lopeta syiden miettiminen. Syyt pettämiseen ja suhteen loppumiseen löytyvät ex-miehestäsi, eivät sinusta. Pettäminen on kypsymätön reaktio parisuhteen ongelmiin. Aikuinen ihmisen osaa selvittää asiat ja hakea apua, jos on ongelmia. Valehteleminen kertoo siitä, että on tietyllä lailla jäänyt lapsen tasolle ja pelkää toisen ihmisen tunnereaktioita. Aikuisen ei tarvitse valehdella eikä väistellä tilanteita.
Keskity itseesi ja hae apua (esim. Fischerin eroryhmä). Älä syyttele itseäsi ylettömästi, mutta kirjoita päiväkirjaa ja pohdi myös omaa osuuttasi suhteessanne. Sinä olet osannut sitoutua ja olet halunnut kehittää suhdettanne. Ole ylpeä ja iloinen siitä!
Kirjeestäsi päätellen vaikuttaa siltä, että olet aivan täydellisesti riippuvainen miehestäsi. Mitään muuta elämää ei ole kuin tuo mies.
Tottakai se käy miehellekin jossain vaiheessa raskaaksi, että nainen on noin täysin kiinni hänessä ja riippuvainen hänestä. Yritä alkaa elää omaa elämääsi ja etsi usia kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia. Miehesi oli viisitoista vuotta kanssasi, nyt hän ei enään rakasta ja siihen hänellä on oikeus. Hänen ei tarvitse pyytää anteksi sitä, että hän ei enään rakasta sinua.
Raivoamisesi ja jatkuvat vaatimuksesi vain pahentavat asiaa. ota etäisyyttä ja anna miehen elää omaa elämäänsä. Ala sinäkin elää omaasi. Et voi syyllistää kaikesta miestäsi. Hänkin on vain ihminen eikä täydellinen lainkaan. Sinä tunnut vaativan toiselta ihmiseltä täydellisyyttä ja täydellistä käytöstä. Ei ihme eittei miehesi jaksanut.
lakkaa siis roikkumasta ja anna miehesi elää rauhassa omaa elämäänsä. Löydät sinulle paremmin sopivan miehen, joka on ehkä enemmän ohjailtavissasi. Tämä päätti ajatella omilla aivoillaan. Ja otti hatkat eli meni pois kun ei jaksanut. Sinun olisi hyvä ehkä olla yksin jonkun aikaa ja mietiskellä. Ei koko elämä ole yhdestä miehestä kiinni.
Maailma on täynnä miehiä eikä sikkuna elämisessäkään sinänsä mitään vikaa ole. Matkustele, opiskele ja harrasta mukavia asioita. Sellaisia, joita voit tehdä ilman miestäkin. Olet varmaan paljon kiinnostavampi vastakkaiselle sukupuolelle itsekin, kun näytät mihin itsenäisenä naisena pystyt. Opettele itsenäiseksi, älä muistele mitä hän tästä sanoisi tai ajattelisi. Ajattele omilla aivoillasi. Hyvää jatkoa. Unohda nyt se mies.Ryhdistäydy ja elä omaa elämääsi täysillä.
sopisi paremmin "luopumisen tuska" "irrottautumisen tuska" tai yksinkertaisesti "eron tuska".
Olet ollut kovasti riippuvainen miehestäsi. Riippuvuus johtuu huonosta itsetunnosta. Et oikein luota - ennekaikkea - itseesi. Haepa jostain keskusteluapua ja selvitä kuka j amillainen sinä oikeastaan olet.
Ilmeisesti aika moni pettäjä, joka ei pysty analysoimaan itseään ja tekojaan rehellisesti, on vastaillut sinulle tällä palstalla. Reaktiosi ja vihaisuutesi ovat täysin normaaleja. Ex-miehesi on toiminut törkeästi ja kuulostaa siltä, että hän ei pysty vielä miettimään tekojaan, ei syitä eikä seurauksia. Ole itse viisaampi. Käytä viha voimaksesi: pidä hyvää huolta itsestäsi, kuntoile ja syö terveellisesti. Jos reaktiosi pitkittyvät, hae apua ammattilaiselta. Lue ja hanki tietoa pettämisen syistä. Saat tilanteen taas hallintaasi ja opit huomaamaan, että pettämisen syyt läytyvät usein pettäjän lapsuuden ihmissuhteista ja lapsuudenkodista opituista reaktiotavoista. Toki kannattaa käydä läpi myös omaa lapsuuttaan ja reaktiomallejaan. Analysoi tilanne rauhassa ja kunnolla ja anna itsesi tuntea ihan kaikki tunteet. Olet sen jälkeen vahvempi kohtaamaan tulevaisuuden. Enää kirjoitetaan muuten ilman n-kirjainta:)
Ap.n reaktiot ovat todella täysin normaaleja vahvassa riippuvuussuhteessa eläneelle. Ihan kuin koko uskottomuudessa olisi kysymys pelkästään petetyn reaktioista ja miten niitä hoidettaisi! Ap:n reaktiot olisivat olleet samantapaisia, vaikkei miehen uskottomuus olisi paljastanut (tai sitä ei olisi ollutkaan): Mies olisi vaan lähtenyt tai ilmoittanut mennessään eroavansa. Parisuhteessa molempien käytös toista kohtaan vaikuttaa molempien käytökseen toista kohtaan. Parisuhdeoppaan kohdassa nr1 myös sanotaan, ettei toista saa syyttää omista tunteistaan.
Mitähän parisuhdeopasta tarkoitat? Kannattaa perehtyä esim. Kari Kiianmaan ja Bruce Fischerin tuotantoon. Myös Robert Huizenga on kirjoittanut tyhjentävästi uskottomuudesta ja sen syistä. Uskottomuuden syynä on usein identiteettikriisi ja uskokaa tai älkää, ne lapsuuuden ihmissuhteet.
Parisuhteessa molempien käytös toista kohtaan vaikuttaa molempien käytökseen toista kohtaan? Mitähän ihmettä tämä toistelu tarkoittaa? Kannattaisi ehkä ihan oikeasti lukea muutama parisuhdeopas. Voisit ehkä oppia jotain..
Mutta tuossa ap:n tapauksessa ei ollut enää kysymys parin uskottomuuskriisistä ja siitä selviämisestä. Vaan ap:n erokriisistä. Ap:n ei ole mitään mieltä tuossa vaiheessa pohtia miksi mies oli uskoton, mitkä syyt siihen johti, syytellä miestä ym. Yksinomaan ap:n pitäisi keskittyä pohtimaan OMIA taustoja ja tunteitaan; miettiä mitä niiden takana on, mistä ne johtuu, miten voisi alkaa hillitä tunteiden ilmaisua, miksi käyttäytyy tilanteissa siten kuin käyttäytyy ym. Ellei tunne itseään ei voi oppia tuntemaan toisia. Parisuhteessa on viestintätaidot ja vuorovaikutus tärkeää. Molempien täytyisi osata ilmaista itseään, kertoa tunteistaan tavalla, jonka kumppani ymmärtää ja pystyy ottamaan vastaan. Pitäisi vielä varmistaa, että sanoma on varmasti ymmärretty oikein. Olen elämäni varrella huomannut, että joidenkin on mahdotonta käsittää parisuhteessa olevan kaksi ihmistä! Kun toinen tai molemmat suhteessa kuvittelevat ajattelevansa kaikista asioista oikein ja aina toimivansa oikein, ei vuorovaikutukselle juurikaan jää tilaa. "Keskustelu" on sanelua tai myöntymistä. Itse olen erittäin ihastunut Marco Bjurströmin ja Ritva Enäkosken kirjaan "Sitä saa MITEN tilaa".
Jos toinen huomaa toisen raivostuvan aina kun hän yrittää puhua vaikeasta asiasta, niin lopulta hän ei edes yritä puhua siitä. Mieluummin valehtelee ja salaa. No tästäkös toinen suuttuu kahta kauheammin, kun sattumalta saa tietoonsa jotain salattua/valehdeltua. Sitten alkaa syyttämis-- ja puolustuskierre. Tällaisella suhteella on minimaaliset mahdollisuudet kestää. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
"Kannattaisi ehkä ihan oikeasti lukea muutama parisuhdeopas" "Voisit ehkä oppia jotain.. " Tällaiset keskustelukumppania mitätöivät lauseet ovat myös onninomiaan tappamaan kaiken keskustelun ja vuorovaikutuksen.
"Jos toinen huomaa toisen raivostuvan aina kun hän yrittää puhua vaikeasta asiasta, niin lopulta hän ei edes yritä puhua siitä. Mieluummin valehtelee ja salaa." Tässä tilanteessahan on juuri kyse siitä, että ei kestä toisen ihmisen tunnereaktiota eikä varmista, että toinen ymmärtää, mitä haluaa sanoa. Salailu ja valehtelu on usein käytösmalli, joka on opittu lapsuudenkodista. Ehkä se on ollut ainoa mahdollisuus selvitä, parisuhteessa salailu on kuitenkin aina tuhoisaa. Omaa valehteluaan ei voi siirtää toisen syyksi. Osapuoli, joka valehtelee ja salailee, on aina itse vastuussa käytöksestään eikä ilmeisesti osaa kommunikoida kovinkaan hyvin.
"Ap:n ei ole mitään mieltä tuossa vaiheessa pohtia miksi mies oli uskoton, mitkä syyt siihen johti, syytellä miestä ym." Totta kai näitäkin asioita kannattaa käydä läpi. On hyvä tunnistaa, millaisen ihmisen kanssa on ollut naimisissa ja miettiä asiat läpi ennen kuin solmii seuraavaa parisuhdetta. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että kannattaa pohtia tarkkaan omaa osuuttaan, mutta kun kyseessä on parisuhde, myös toisen osapuolen osuutta tapahtuneeseen: esim. lapsuudenkodin viestintää, tunnesuhteita ja ilmapiiriä. Petetyt miettivät, mitä vikaa heissä on ja pettäjät miettivät, mitä vikaa petetyissä on. Eikä olisi aika kääntää tämä toisinpäin: pettäjän kannattaa katsoa peiliin, vaikka yleensä näky ei ole kovin kaunis.
tunnereaktioita mielestäsi pitäisi kestää ja olla valmis vastaanottamaan? Väkivaltaa? Huutamista? Raivoamista? Nimittelyä? Syyttelyä? Tuomitsemista? Omien tunnereaktioiden ilmaisutavat ovat myös peräisin lapsuudesta. Useinkin syyttävä, huutava ja raivoava ihminen ei pysty IKINÄ vastaanottamaan kumppaniltaan mitään sellaista, jota hän ei hyväksy. Miten ihmiselle, joka ei hyväksy eikä edes halua ymmärtää, voi puhua tavalla, jonka hän ymmärtäisi, vieläpä oikein? Mahdotonta se ei aina liene, mutta onko mitään mieltä olla "syyttäjä-syytetty"- suhteessa? Mielestäni tällä palstalla käsitellään liiaksi koko uskottomuus/uskollisuus -teemaa juuri tuosta "syyttäjä-syytetty" näkökulmasta. Uskollinen on aina hyvä ja oikeassa, uskoton paha ja väärässä. Uskoton on lapsuudessa oppinut vääriä käyttäytymismalleja - uskollinen vain oikeita. Niinkö? Itse väittäisin noin mustavalkoista ajattelutapaa valehteluksi, etenkin itselleen. Vuorovaikutus on taito siinä kuin autolla ajaminen. Kaikki ajattelevatkin olevansa parempia kommunikoimaan/ajamaan autoa kuin toiset ihmiset keskimäärin ;).
Miksi vasta parisuhteen päätyttyä voisi ymmärtää millaisen ihmisen kanssa on ollut kimpassa? No huh huh. Parisuhteessa vaikuttaa kuusi tekijää: molempien käsitys itsestä, toisesta ja siitä millaisia he todellisuudessa ovat. Tästä syntyykin välillä aikamoinen soppa. Suhteessa ei silti ole koskaan parempaa ja huonompaa ihmistä. Jos nostaa itsensä tai toisen jalustalle, suhde ei ole tasaveroinen. Oletko koskaan miettinyt miksi petetyt miettivät mitä vikaa heissä on? Juuri erotessa? Mikseivät sitä ennen? Kaikissahan on todella jotain vikaa, mutta yleensä ne viat ovat sellaisia, joiden kanssa voi elää, myös kumppani. Siksi sanoisinkin, että erot johtuvat suurelta osalta siitä, että toisen tai molempien mielestä suhteesta puuttuu sisältö tai se ei ole toiselle tai molemmille mieluinen. Tutkailkaa ihmiset liittonne sisältöjä - ja asettukaa kumppaninen asemaan. Katselkaa sieltä toisianne, miltä näyttää? Sitten voitte katsoa peiliin ja kysyä kuvalta, mitä tuo tyyppi oikein haluaa - ja miten.
Minä voin rehellisesti tunnustaa olevani tosi huono ajamaan autoa:) "Useinkin syyttävä, huutava ja raivoava ihminen ei pysty IKINÄ vastaanottamaan kumppaniltaan mitään sellaista, jota hän ei hyväksy." IKINÄ on vahva sana ja luulenpa, että tällaisia ilmaisuja kannattaisi Bjurströminkin mukaan välttää parisuhteessa ja myös näissä keskusteluissa. Väkivalta ei mielestäni ole tunnereatio. Tunteiden ilmaisu ei ole vaarallista, eivät tunteet ketään tapa. Kyllä ainakin itse kestän huutamista ja raivoamista. Uskottomuus on tuhoisaa sekä pettäjälle että petetylle. Se ei ole rakentava tapa yrittää ratkaista parisuhteen ongelmia. En usko, että kukaan voi tosissaan väittää, että toinen on vain hyvä ja toinen paha, mutta uskottomuudella ei asioita ratkaista. Jos parisuhteessa on ongelmia, joiden yli toinen ei pääse, niin ensin ne pitää yrittää selvittää ja varmistaa, että toinenkin osapuoli ymmärtää, mistä on kyse ja mitkä asiat ovat ongelmia. Jos asiat eivät yrittämisen jälkeenkään ratkea, niin ero on ehkä järkevä ratkaisu. Kolmannet osapuolet eivät helpota/paranna asioita millään tavalla.
Etäisyys antaa uutta perspektiiviä tilanteeseen. En tietenkään väitä, että vasta parisuhteen päättyessä ymmärtää, millaisen ihmisen kanssa on ollut yhdessä. Uskottomuus muuttaa tätä kuvaa perustavanlaatuisella tavalla. Ei kyse ole paremmuudesta ja huonommuudesta. Keskustelemmeko nyt erojen syistä vai uskottomuudesta? Ne ovat kai kaksi eri asiaa. En usko, että tosissasi voit väittää, että uskottomuus olisi rakentava reaktio parisuhteen ongelmiin.
olen aivan samaa mieltä, että IKINÄ on liioitteleva ja turhan voimakas sana joka paikkaan :). Viimeaikoina vain olen kuullut sitä käytettävän NIIN paljon, että päätin itsekin kokeilla... Ja jotenkin se mielestäni sopiikin juuri tuohon yhteyteen. Vaikka yleensä ajattelen, että kaikki on kiinni juuri omista vuorovaikutustaidoista, niin ei se kyllä läheskään niin mene. Joidenkin ihmisten kanssa vain on täysin turha keskustella ja yrittää saada omia ajatuksiaan ymmärrettävästi perille, jos toinen torjuu kaiken. Pahempi juttu, jos kyseessä on kumppani.... En usko, että kukaan uskottomuudella yrittääkään ratkaista ongelmia parisuhteessa. Melko usein joku voi silti syrjähypyn jälkeen huomata näkevänsä kumppaninsa toisessa valossa; eli paljon loistavampana. Jopa lyhyen rinnakkaissuhteen jälkeen voi näin tapahtua, joskus. Sen sijaan toistuvat syrjähypyt ja pitkä rinnakkaissuhde on merkki - jostain muusta. Jokaisessa parisuhteessa on omat kommervenkkinsä ja on melko paha mennä sanomaan, että hei - huomaattekos olevanne surkeassa suhteessa... Jokaisen parisuhde on parin keskinäinen asia. Jotkut sietävät enemmän kuin toiset, joku kaipaa yhtä ja toinen toista. Ajatuksesi ovat hienoja: ensin keskustellaan ongelmista, yritetään ymmärtää ja selvitetään ne. Tämä voi toimia joidenkin kohdalla kertakaikkiaan mainiosti. Kuitenkin parin omat vuorovaikutustaidot, viestintä, käyttäytymismallit, molempien historia, persoonallisuus jne ym ratkaisee käytännön.
tuskin hakevatkaan ratkaisua uskottomuudesta parisuhteen ongelmiin. Uskottomuus on henkilökohtaisempaa. "Uskottomuus muuttaa tätä kuvaa perustavanlaatuisella tavalla. " Ai jaa, millä tavalla? Asuin parhaimpina punk-vuosina (ja niiden jälkeenkin) silloisen poikaystäväni kanssa. Erosimme parisuhteesta, koska minulle ei sopinut hänen harrastamansa "jutut" toisten tyttöjen kanssa. Hänelle eromme kuitenkin näytti olevan paljon vaikeampaa kuin minulle. Yritti kaikinkeinoin suostutella jäämään suhteeseen. En jäänyt. Olemme kuitenkin pitäneet yhteyttä toisiimme siitä lähtien. Meillä on ollut uskottomuudesta toisinaan keskusteluja vieläkin. Mielenkiintoista on, että kun minä löysäsin pipoani asian suhteen, niin hän kiristi - sanoi minun olleen oikeassa: Jos on muita suhteita, niin kyllä se vaan loppujenlopuksi on parisuhteesta pois - etenkin vielä, jos niihin liittyy sekä seksiä että tunteita - ja jonkilaisia tunteita toisiin liittyy aina. Olemme myös molemmat huulipyöreänä miettineet, että jos ei ole olekaan vakisuhdetta - pelkästään erittäin läheisiä "sivusuhteita" - vaikka ainoastaan kaksi, niin keneltä se sitten on pois? Sillä jos kahdesta ihmissuhteesta vähentää toisen, niin tosiasiassahan jää kyllä yhtä ihmissuhdetta paitsi - näin on, vaikka olisi pelkästään ystävyyssuhteet kysymyksessä. Ja eikö ystävyyssuhteet sitten olekin antoisampia kuin rakkaussuhteet, koska ystävät eivät koskaan sano "en tahdo, että sinulla on muita ystäviä"? Minusta etäisyys antaa mahdollisuuden ymmärtää toista sellaisena kuin tämä on eikä sellaisena kuin olisi halunnut tämän olevan. Ihmisen pettymys toiseen ihmiseen on lopultakin vain pettymys omiin kuvitelmiin hänestä. Mitä epärealistisemmassa valossa on toista katsellut, sitä ikävämmältä tuntuu. Ja jos omat perustavanlaatuiset kuvitelmat murskaantuvat - niin ei se kumppanista johdu vaan itsestä ihan.
noin: Kuka omista tunteista on vastuussa, ellei ihminen itse? Eikä kukaan ole vastuussa siitäkään mitä joku toinen tekee ja miten toimii. Parisuhteessa kannattaa miettiä mitä ITSE kestää (kuinka pitkään), mitä ei, vai olisiko parempi erota.
Lapsuuden ihmissuhteista myös johtuu petetyn suhtautuminen kumppanin pettämiseen sekä jättämiseen. Ap.n perusturvallisuus ja itseluottamus ei ole ollut kohdallaan ennen miehensä pettämistä ja lähtemistä. Siksi hänellä on niin pirun vaikeaa: johon vanha äitini sanoisi "ei sinulla oikeasti ole vaikeaa, teet itse asiasta vaikean". Hän on harmittavan oikeassa... Ihmisen pitäisi vain uskoa itseensä ja siihen että kaikki järjestyy - tavalla tai toisella. Että pärjää, vaikka mitä tulisi eteen. Ja jos siltä tuntuu, että koko elämä on mullin mallin, eikä pärjää, pitää mennä asiantuntijan pakeille. Täytyy koota itsensä uudelleen. PS. Raivoaminen ei auta mitään, mutta usein rikkoo suhteen rippeetkin - ja ennenkaikkea puheyhteyden.
Olisiko ollut parempi, että mies olisi salannut toisen suhteen alusta loppuun - ja vain lähtenyt? Sellaista vaihtoehtoa ei ole valittavana, Kannattaa kuitenkin miettiä mitä HYVÄÄ siinä oli, että mies kertoi. Itse en lakkaa ihmettelemästä ihmisten erilaisuutta. Jos mieheni KIELTÄISI minua tulemaan hänen kanssaan baariin, niin vetäisin siitä omat johtopäätökseni. En aivan varmasti soittaisi perään, menisin omille teilleni. Jos toinen lähtee, vaikkei itse haluaisi, niin ei sille mitään voi. Ikävä tosiasia, joka on hyväksyttävä. Kumppanin valinta. Ei ketään voi pakottaa pysymään väkisin liitossa.