Pari väitettä/kysymystä:
1) Oletatko kiukuttelijana, että kun kiukuttelu (negatiivinen emotionaalinen purkaus, jossa kohtuullisuus ja perustelut ovat sivuosassa) on yhdeltä kertaa ohi, sinut nähdään taas vähintään yhtä pätevänä ja uskottavana toimijana kuin muutkin?
2) Oletatko, että tunteesi arvioidaan oikein? Ymmärrätkö, että vain sinä omistat tunteesi eikä muilla ihmisillä ole pääsyä niihin eikä vastuuta niistä? Muiden mahdollinen vastuu ei kai voi ulottua sisäisiin tulkintoihisi, koska muiden tekemä arviointikin perustuu vain siihen informaatioon, jota itse annat itsestäsi ulospäin eli tekoihisi ja sanoihisi.
3) Mitä on aikuisuus: Voiko epäjohdonmukainen ja tunteenomainen kuitenkin olla aikuinen ja mitkä tekijät sitten saavat tämän aikuisuuden aikaan?
1) Oletatko kiukuttelijana, että kun kiukuttelu (negatiivinen emotionaalinen purkaus, jossa kohtuullisuus ja perustelut ovat sivuosassa) on yhdeltä kertaa ohi, sinut nähdään taas vähintään yhtä pätevänä ja uskottavana toimijana kuin muutkin?
2) Oletatko, että tunteesi arvioidaan oikein? Ymmärrätkö, että vain sinä omistat tunteesi eikä muilla ihmisillä ole pääsyä niihin eikä vastuuta niistä? Muiden mahdollinen vastuu ei kai voi ulottua sisäisiin tulkintoihisi, koska muiden tekemä arviointikin perustuu vain siihen informaatioon, jota itse annat itsestäsi ulospäin eli tekoihisi ja sanoihisi.
3) Mitä on aikuisuus: Voiko epäjohdonmukainen ja tunteenomainen kuitenkin olla aikuinen ja mitkä tekijät sitten saavat tämän aikuisuuden aikaan?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Onko tuossa diiba-daabassa jokin sanoma meille? Vai onko sen tarkoitus vain osoittaa, kuinka kehittymättömiä olentoja me lopulta olemme?
Tuollaiset hienoudet menevät ihan hukkaan, jos niihin ei ole liitetty meille maallisille jonkinlaista selkokielistä viestiä. Halusitko muuttaa jotakuta, tarjota toimintamallia vai vain osoittaa tiedollista ylivertaisuuttasi?
Aikuinen jaksaa suhtautua muihin tyynesti, vaikka nämä olisivatkin kiukunpuuskassaan jotain, mitä yleensä ei siedettäisi. Onko tästä apua ongelmaasi?
> Onko tuossa diiba-daabassa jokin sanoma
Siinä on väitteitä kommentoitavaksi, kysymyksiä vastattavaksi.
> Vai onko sen tarkoitus vain osoittaa, kuinka
> kehittymättömiä olentoja me lopulta olemme?
Ei.
> Halusitko muuttaa jotakuta, tarjota toimintamallia vai vain osoittaa tiedollista ylivertaisuuttasi?
Ehkä ymmärtää paremmin. Totta kai esitetyt kysymykset ovat läpinäkyvän asenteellisia, ihmetteleviä ja kyseenalaistavia. Se varmaankin johtuu siitä että olen kavereideni tavoin usein törmännyt kuluttavaan kiukutteluun ja epärealistisen tuntuisiin oletuksiin ajatusten lukemisesta eli tunteiden arvaamisesta - tämä taas on herättänyt ajatuksen että nyt ei kyllä välttämättä täyty aikuisuuden tunnusmerkit.
> Aikuinen jaksaa suhtautua muihin tyynesti, vaikka nämä olisivatkin kiukunpuuskassaan jotain, mitä yleensä ei siedettäisi.
Olen samaa mieltä ainakin mitä tulee työntekoon ja lasten kasvatukseen. En tiedä kuinka varauksettoman innokas olen laajentamaan ajatusta aikuisten välisiin ystävyys- ja seurustelusuhteisiin.
Siinä on melkoinen kilvoittelu aikuisuudesta kun yksi pidättelee kiukkuja ja toinen yrittää kestää ne kiukut joihin pidättely ei pysty. Ehkä (?) pointti on että molemmat työskentelevät saman haasteen parissa eikä jälkimmäisen vahvuus joudu niin kovalle koetukselle jos ensimmäinen onnistuu omassa roolissaan.
> Onko tästä apua ongelmaasi?
En osaa sanoa, ei varmaan. Enkä ajattele että tämä on jotenkin ainutkertaisesti minun ongelmani.
1) Kiukuttelu työpaikalla: En. Parisuhteessa ja jos riita ja kiukuttelu on käyty aikuismaisesti läpi: Kyllä. Ja sama toisin päin.
2) Tunteet vs. tunteiden näyttäminen.
- En voi olettaa, että muut voisivat arvioida tunteitani oikein, jos en ole niitä ilmaissut.
- Se onko muilla vaikutusvaltaa kokemaani tunteeseen riippuu täysin tilanteesta. Elän vuorovaikutuksessa ympäristöni kanssa, joten on täysin mahdotonta elää täysin reagoimatta ympäristöönsä. En tosin tiedä onko "vastuu" hyvä sana kuvamaan tunteita, joihin itsekään ei voi vaikuttaa paitsi mitä tulee tunteiden käsittelemiseen ja näyttämiseen.
3) Aikuisuus on jokseenkin lapsuuden vastakohta. Vaihe, jossa ihminen tulisi jo olla kykenevä vastuunkantoon, vastuulliseen päätöksentekoon ja huolehtimaan omasta itsestään.
> En tosin tiedä onko "vastuu" hyvä sana kuvamaan tunteita, joihin itsekään ei voi vaikuttaa paitsi mitä tulee tunteiden käsittelemiseen ja näyttämiseen.
Joo, niin se varmaankin on. Huomion keskipisteessä ovat tuntemusten käsitteleminen ja näyttäminen, ei esim. yritys estää niiden olemassaoloa.
Joo, jokainen on joskus täysin epäjohdon mukainen ja pönttö, huomasi sitä itse tai ei.
Aikuisuus ei ole sitä, ettei tekisi virheitä, vaan että ottaa vastuun niistä ja korjaa sen, mikä korjattavissa on. Ei sitä, ettei koskaan tulisi ristiriitoja ja erimielisyyksiä, vaan sitä, että osaa sopia ne, ja myös pyytää anteeksi. Aikuisena tuntee ja on joskus jopa regressiivinen, riippuen mikä ketäkin koskettaa, mutta aikuisena alkaa pikkuhiljaa tajuta oman vastuunsa, kasvun paikkojaan, osaa pikkuhiljaa korjata asioita, pyrkii kasvamaan jne.
Myös tunteellinen ihminen voi olla vastuunsa kantava, muista huolehtiva ja epäitsekäs, vaikka joskus tunteilisi liikaakin. Tunteet ovat parempi, kun ei tunteita ollenkaan, koska tunteet myös ovat empatian, myötäelämisen ehto. Myötunnoton ihminenhän on vastuuton ja narsisti, ja tunteeton ja myös myötätunnoton ihminen on psykopaatti. Joka taas ei ole koskaan "aikuinen", kumpikaan, sairas narsisti eikä psykopaatti ole koskaan aikuinen. Jälkimmäinen on itseasiassa luokiteltu myös "epäihmiseksi".
Toimijan uskottavuus riippuu ja pitää riippua, lopputuloksesta. Moni ammattitaitoinen, kovanluokan hollywood-ohjaaja tahkoaa miljoonia, olematta aina mukava, tunteellakin ja joskus olemalla hankala, vaativa ja myös vaikuttaen epäjärkevältä... Phil Spector itseasiassa joutuu nyt vankilaan koska tappoi täysin järjettömästi naisen, mustasukkaisuuden takia: järjettömän, epärationaalisen kiukuttelun pahin seuraus. Mutta hänen uralliset aikaansaannoksensa ovat silti kiistämättömiä, hän on tehnyt jotain, mitä monikaan "järjellinen" ihminen ei tule koskaan tekemään, ja omalla urallaan on kovempi, uskottavampi ja pätevämpi tekijä, kuin suurinosa muista samankaan alan ihmisistä.
Siihen onko hän "aikuinen" en voi ottaa kantaa, koska en tunne miestä, enkä sitä enää ala pohtimaan tarkemmin, voiko yhdeltä osin sairas ihminen olla muuten terve (voi).
Mutta lisäkysymys: tuomitsetko sinä ihmiset useinkin jonkun kiukun purkauksen takia, miettimättä pätkääkään, että siellä takana voi olla jotain muuta? Uhraatko ajatustakaan koskaan muitten ymmärtämiseen, siis että oma-aloitteisesti mietit, että varmasti sillä on joku syy, vaikkei sinulle sitä kertoisikaan? Luuletko, että kaikki aikuiset ovat vain johdonmukaisia ja tunteettomia, tai tuntevat vain perusteltuja ja loogisia asioita? Oletko omasta mielestäsi uskottavampi tai parempi tekijä, jos et näytä tunteitasi, vai lopputuloksen perusteella?
Mitä on aikuisuus? Niinpä. Onko se vaikutelma vai tosiasiat? Onko uskottavuus uskomus vai lopputulos? Onko pätevyys sitä että osaa, vai sitä, että toiset tykkää ja on helppo? Voiko näitä olla sekaisin, voisiko olla niin, ettei mikään ole mustavalkoista, vaikka moni niin kuvitteleekin, ei edes aikuisuus?
Joo, alkuun ei ole paljon lisättävää. Olen ihan samaa mieltä.
Mitä spectoreihin tulee.. yksi tapa olla vakavasti otettava on olla pelottava tai hankala. Tällaista käytöstä ehkä siedetään jos lopputuloksesta saatava hyöty katsotaan syntyvää sosiaalista haittaa suuremmaksi. Huippu-urheilijat, -tieteentekijät ja -taiteilijat kuulunevat tähän joukkoon joilla on varaa venyttää ympäristön sietokynnystä normaalia enemmän. Varmaan myös harvinaisen viehättävät naiset tai rikkaat miehet kun heistä haetaan hyötyä. Ehkä saavutettava etu kompensoi ikävyydet? Mutta kuinka tämä sopii tavallisten ihmisten tavallisiin ystävyys- ja rakkaussuhteisiin onkin eri asia..
>tuomitsetko sinä ihmiset useinkin jonkun kiukun purkauksen takia, miettimättä pätkääkään, että siellä takana voi olla jotain muuta?
Kyllä sitä tulee pohdittua välillä ihmetykseen asti mitä siellä aggression takana on.
> Luuletko, että kaikki aikuiset ovat vain johdonmukaisia ja tunteettomia, tai tuntevat vain perusteltuja ja loogisia asioita?
En luule. Mutta ei se saa minua pitämään aggressioista ja kiukuttelusta yhtään enempää. On eri asia olla surullinen, hämmentynyt, epätietoinen ja tarvitseva kuin purkaa toistuvasti nuo asiat aggressiivisesti sivullisiin. Se voi olla tavallista, inhimillistä jne. mutta se on myös epäreilua ja väärin ja siitä pitää voida puhua - ihan kuten siitäkin mikä aggression taustalla on.
> Oletko omasta mielestäsi uskottavampi tai parempi tekijä, jos et näytä tunteitasi, vai lopputuloksen perusteella?
Olen mielestäni parempi jos näytän tunteita normaalisti ja saan vaikutusta asioihin. Normaalius viittaa siihen että pystyn olemaan sylkemättä mahdollisesti sisälläni olevaa kuonaa syyttömien päälle kiukun ja aggression muodossa.
> Onko pätevyys sitä että osaa, vai sitä, että toiset tykkää ja on helppo?
Molempia. Jos jälkimmäinen puuttuu porukalle/ihmissuhteelle aiheutuu selkeää haittaa, rajoitteita, alenema suoritustasoon.
En ole kiukuttelija, koska en halua lastata omia negatiivisia tunteitani muiden kannettavaksi. Hetken ajattelemisen jälkeen suurin osa niistä kuitenkin haihtuu itsestään, ja loput voi puhkia ulos vaikka lenkkipolulla.
Minusta tämä on aikuisen käytöstä. Yritän olla mahdollisimman vähän tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joilla on mielestään oikeus ryöpyttää tunteenpurkauksensa sellaisinaan ulos ja mennä niiden aikana asiattomuuksiin, henkilökohtaisuuksiin tms.
Eivät tunteet katoa mihinkään kun ihminen vanhenee. Eri tunteet kuuluvat ihmiseen ja niiden kieltäminen ei oikein onnistu. ihmiselle pakkaa tulemaan piilo vittuilun omaisia tapoja jos ei osaa olla rehellinen tunteissaan. Toiset taas kätkevät mukamas rationaalisiin puheisiin vihamielisyyttään.
Mielestäni aikuinen ( henkisesti) ottaa vastuun tunteistaan eikä syytä niistä muita.
On normaalia suuttua, mutta ei tunne on silti oma tunne. Ei voi sanoa toiselle, että on sinun syysi kun löin vaikkapa tässä seinän mäsäksi kun suututti. Aikuinen kykenee pääosin kanavoimaan vihaansa tai kykenee hakemaan apua jos ei pysty.
Kuitenkin myös kultuurilla on merkitystä siinä miten tunteita saa näyttää.
Suomessa vihastumista pelätään vaikka jos siihen ei liity toisen uhkaamista se on vain tunteen ilmaisua. Tukahdutettu viha pahinta on.
Voin sanoa olevani tunteellinen ihminen, mutta olen elämän varrella oppinut kätkemään toisia rasittavien tunteiden näyttämistä, vaihtanut "suuret kohtaukset" itsehillintään sekä järjenkäyttöön. Tästä on ollut iloa ja hyötyä ennen kaikkea itselleni, koska en enää ole täysin tunteideni armoilla.
Kaikkein lähimmissä ihmissuhteissa useimmat tunteet kuuluu osoittaa toinen huomioiden ja käsitellä yhdessä, mutta vaikkapa työelämässä tai liikenteessä on toisin. Pidän hankalina tyyppeinä ihmisiä, jotka käyttäytyvät kuin pienet lapset. Fiksu ja vastuullinen ihminen ei manipuloi muita omalla raivoamisellaan tai muutoinkaan. Aikuinen ihminen ei tosiaankaan ahdistu, eikä saa vatsahaavaa vaikka käyttäytyykin hyvin. Itsehillän kehittäminen lisää hyvänolon tunnetta ja monin tavoin vähentää elämästä turhaa stressiä.
Työelämässä olen törmännyt monenlaiseen tunteen tuulettajaan ja tuuliviiriin. Rähisijät eivät kunnioita toisia, eivätkä heidän työrauhaansa. Eipä kyllä höyrypäitäkään arvosteta pätevyytensä, harkinta- tai yhteistyökykynsä vuoksi. Kartetaan vain. Huumori ja etenkin satiirinen tapa käsitellä asioita helpottavat työntekoa. Olkoonkin, että joku ymmärtää tämmöisen piilovittuiluna. Parempi pitää mölyt mahassa, kunnes pääsee metsään huutamaan.
1) Uskon, että joka kerta, jos on kiukutellut ja se on sillä kertaa ohi, että uskottavuus ja pätevyys, mitä se tässä sitten tarkoittaakin, kärsivät.
2)En usko, että muut (ainakaan ne, jotka eivät minua tunne) välttämättä arvioisivat oikein tunteitani, sillä muuthan arvioivat saamansa informaation perusteella ja se voi olla jotenkin ristiriitaistakin...
3)Minusta aikuisuus on sitä, että käyttäytyy asiallisesti, vaikka tekisi mieli huutaa niin kuin sielä metsässä yksinään voisi. Tämä pätee työpaikoilla ja muuallakin ihmisten ilmoilla.
Olen aina niellyt kiukkuni etenkin työelämässä. Siitä seuraa sellainen ongelma, että kiusanteko pahenee, koska ihmiset luulevat että minulle saa sanoa ja tehdä mitä huvittaa.
Itseään pitäisi puolustaa siten ettei joudu ihmishirviöiden kiusattavaksi, mutta kun puolustautuu, saa hankalan, kiukuttelijan, maineen. Ei se helppoa ole.
Yksityiselämässä on vähän sama asia. Mies ei kestä itseensä kohdistuvaa arvostelua, joten pitää niellä kiukkua jos aikoo jatkaa ko. miehen kanssa. Käytännössä valtaosa suhteista päättyy siihen, kun nainen avaa suunsa. Ei sekään helppoa ole. Kun tuon esiin epäkohtia niin olen jo siinä vaiheessa luovuttanut miehen suhteen.
Vaihtoehtoja on kaksi.
Vaieta, mielistellä ja teeskennellä, jolloin ei tule hylätyksi.
Sanoa epäkohdista, tulla hylätyksi ja saada hankalan ihmisen maine, esim. töissä.
Tasapaino näiden kahden asian välillä pitäisi löytää.
Minulla oli naiskolleega joka toi esiin epäkohtia töissä. (ihan asioita). Esimies hylkäsi, suuttui ja alkoi boikotoimaan sitä naista kaikin tavoin. Kosti. Se nainen ei ikinä pääse minnekään töihin. Se nainen yritti oikeasti kehittää toimintaa, mutta näin siinä kävi.
Tuttavani muutti Espanjaan ja oli kasvanut perheessä jossa tunteet ilmaistiin. Jos suututti niin "muristiin", mutta ei mitään väkivaltaa sun muuta ollut. Oli hyvä koti.
Espanjalaiseen yhteisöön hänet hyväksyttiin ensimmäisen suutahtamisen jälkeen, sanottiin, että on kuin espanjalainen eikä tunteeton.
meillä mielestäni ei sallita muuta kuin jähmeää möllöttämistä. Tälläisessä kulttuurissa vihan ilmaisustakin tulee jotenkin kohtalokasta ku8n se patotuneena purkautuu ilmoille.
Manipuloida voi hienovaraisestikin ja olla lapsellinen ja vihastua voi myös suoraan ja hyvällälailla ilman että siihen liittyy toisten hallitsemisen tarvetta.
Motiivi ratkaisee ei tyyli tai ihmisen temperamentti.
..ja kuka tässä tarinassa oli se "lapsellinen".
meillä täällä suomessa kannatetaan sellaista piilotettua agressiivisuutta. Kun esitettään pinnalta mukamas järkevää voi olla kuinka julma toisia kohtaan vain.
Kun omaan egoon sattuu kostetaan jotakin kiertotietä mukamas perustellusti.
Niin, sinne työpaikalle tuli mies töihin, joka esitti ne samat ongelmat kuin se nainen oli tehnyt aiemmin.
Esimies kahui sitä miestä julkisesti, miten aktiivinen, älykäs yms. hän on. Esimies sanoi jopa "ollaanpas me muut oltu tyhmiä kun ei tajuttu noita asioita".
Esimies jatkoi naisen boikotointia entistä ponnekkaammin. Kun oli kasvonsa menettänyt ei ilmeisesti ollut muuta vaihtoehto kuin purkaa se kiukku sen naisen niskaan.
En usko että tämä tarina on mitenkään poikkeuksillinen työpaikalla. Kun ei esimiesasemassa oleva voi myöntää erehtyneensä, niin sitten se kostetaan vielä rankemmin.
Itse olin hiljaa koko ajan, koska olin koeajalla. Sanakaan ei saa sanoa muuten joutuu lähtemään.
> Motiivi ratkaisee ei tyyli tai ihmisen temperamentti
Valitettavasti taitaa kuitenkin olla niin, että tyyli - tapa hoitaa asioita ja ilmaista itseä - on se joka havaitaan ja josta johtopäätökset tehdään? Motiivit ja tunteet ovat ihmisten sisällä, käytös pinnalla ja havaittavissa.
Voihan sitä yrittää viestittää vaikka tykkäämistä naapurille morsettamalla "olet kiva" ampumalla, piereskelemällä tai karjumalla. Mutta mutta... on se aika verrattoman hankalaa, vaikeaselkoista, monimutkaista ja rasittavaa kommunikointia vastaanottajan kannalta. Siinä viestin lähettäjä siirtää vastuun ja vaivan lähes kokonaan vastaanottajalle.
Mielestäni ei ole syytä sekoittaa kohtuuttomia aggressioita ja kuluttavaa kiukuttelua oikeuteen ilmaista tunteita normaalisti. Raivokiukuttelun ja asiattomien väitteiden vastakohta _ei_ole_ tässä robottimainen tunnekylmyys tai asioiden patoaminen vaan rakentava vuorovaikutus. On yksi asia olla intensiivinen, kovaääninen joissakin rajoissa ja kertoa omasta tunnetilastaan... ja ihan toinen asia syytellä ulkopuolisia, esittää perusteettomia väitteitä, raivota, syyllistää ilman sivistyneitä käytöstapoja ja huikata perään että minä nyt vaan olen tämmöinen ja kyllä tunteita pitää saada ilmaista.
Kyllä se nyt vaan on sillä tavalla, että nainen ei saa tuoda esiin epäkohtia millään tavalla työelämässä, yksityiselämässä eikä oikein missään.
Vanhemmille ei saanut sanoa vastaan, koulussa (etenkin yliopistossa) mielistely on ehdoton edellytys kurssien läpipääsyyn, töissä pitää olla kiltti tyttö, joka tekee niin kuin käsketään. Aniharva mies kykenee tasa-arvoiseen parisuhteeseen.
Miehet muuten itse kiukuttelevat koko ajan jostain.
Olen tottunut siihen, että minulle saa sanoa ja tehdä mitä huvittaa enkä minä saa puolustautua. Jos niin teen, minut hylätään, koska olen hankala ja negatiivinen (samanlainen kuin mitä minulle on oltu).
Onneksi on reiluja, oikeudenmukaisia ja mukavia ihmisiä niin jaksaa viihtyä...
Edelliselle vaan, että nuo esittämäsi asiat eivät toteudu minun kohdallani. Minulle saa sanoa ja tehdä mitä huvittaa, mutta minä en saa sanoa mitään.
Esim. töissä ja opinnoissa minulle on valehdeltu päin näköä enkä olisi saanut puolustautua.
Ennen kuin minua aletaan täälläkin syyttämään, että vika on minussa...
Kaikki huo inhottavat, epäoikeudenmukaiset, alistavat ihmishirviöt ovat kiusanneet muita jo ennen minua ja minun jälkeeni (töissä, opinnoissa) eli missään nimessä kyse ei ole pelkästään minusta.
Niitä vaan on ja he käyttävät meitä muita kanssaihmisiä oman elämänsä pettymysten purkamiseen enkä minä ainakaan tiedä mitä tuolle asialle pitäisi tehdä.
Onneksi on hyviäkin ihmisiä olemassa.
Siitä olen samaa mieltä, että sellainen muiden hallinta kiukuttelun avulla on perseestä.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että hankala mies saa olla,mutta nainen saa kyllä todella kuulla kunniansa jos uskaltaa mielipiteensä kunnolla ilmaista ja puolustaa itseään.
Mutta yleisesti joillekkin "suodaan" oikeus käyttäytyä törkeästi jostakinsyystä ja toisille ei mitään.