Olen tässä todennut että sen paikan pidän minä hallussani! Kaikki menee mun ohi.
Mieheni on tavallista jörömpi, ei hellittelyjä eikä huomaavaisia sanoja. Ei kiitosta eikä edes huomaa mitä kotona teen, voi pistää vaikka koko kodin uuteen järjestykseen, niin ei sanallakaan huomaa sitä. Parin viikon päästä voi todeta että "eihän täältä löydä mitään kun oot taas sekoittanut MUN tavaroita".
Kotona ei tee muuta ku kattoo telkkaria, tai nukkuu. Jos pyydän jotain tekemään, niin eipä mitään tapahdu. Saan tehdä itse, tai sit antaa olla tekemättä. Hänen mielestä ei ole niin tärkeetä.
MUTTA: jos hänen äitinsä soittaa että pitäis saada apua, niin hyvä et saa luurin kiinni ennenkun on jo matkalla. Siellä kelpaa kyllä ripustella verhotankoja ym kodin askareita. En voi ymmärtää! Jos hän olis ainoa lapsi niin ehkä ymmärtäisin, mutta kun muut sisarukset asuvat paljon lähempänä niin en.
Muutenkin olen miehelle välillä kuin ilmaa, viikon mykkäkoulu ei ole mitään uutta, ja kun lopulta alkaa puhuu, niin selviääkin että syynä ei ollut mikään minuun liittyvää...työjuttuja vaan??!
Kaiken vapaa-aikansa mies viettää äitinsä tai muitten sukulaistensa kanssa, mutta jos pyydän häntä oman äitini luo käymään, niin ei onnistu, ku on just joku tärkeä juttu kesken.
Ja sitten vielä tämä totaalinen kieltäytyminen kaikesta kivasta. Esim. jo hyvissä ajoin ennen joulua/synttäreitään alkaa hokemaan "mä en sit mitään lahjoja haluu" eikä muutenkaan sais huomioida, ei edes toivottaa hyvää syntymäpäivää! Jos lahjan ostan, se lojuu siinä mihin sen laitoin, ja ei elettäkään et sen avais. Ehkä sit ku kolmannen kerran pyydän et avaisit nyt... Minun syntymäpäivääni tuskin edes tietää! Ainakaan ei oo koskaan arvannu oikein kun olen kysynyt.Ja yhden ainoan joululahjan olen saanut, ja silloinkin sain kuulla kuinka älyttömän kallis ja turha sekin oli!
Eikä muutenkaan koskaan tee mitään minun eteen ilman anelua ja pyytelyä, ja sitten jos lopulta suostuu niin kauhea valitus perään.
Nyt olenkin miettinyt tätä elämää, että miten sitten kun oikeasti tarvitsen jonkun johon turvautua? Tähän asti mulla vanhemmat vielä elossa ja saan apua tarvittaessa. Mutta miten sitten kun niitä ei enää ole?
Olen tästäkin asiasta puhunut miehelle, ja hän vakuuttaa että rakastaa mua ja aina auttaa/tukee kun on tarvis. Miten muka toi tunnoton pölkky vois muuttua?????
Mieheni on tavallista jörömpi, ei hellittelyjä eikä huomaavaisia sanoja. Ei kiitosta eikä edes huomaa mitä kotona teen, voi pistää vaikka koko kodin uuteen järjestykseen, niin ei sanallakaan huomaa sitä. Parin viikon päästä voi todeta että "eihän täältä löydä mitään kun oot taas sekoittanut MUN tavaroita".
Kotona ei tee muuta ku kattoo telkkaria, tai nukkuu. Jos pyydän jotain tekemään, niin eipä mitään tapahdu. Saan tehdä itse, tai sit antaa olla tekemättä. Hänen mielestä ei ole niin tärkeetä.
MUTTA: jos hänen äitinsä soittaa että pitäis saada apua, niin hyvä et saa luurin kiinni ennenkun on jo matkalla. Siellä kelpaa kyllä ripustella verhotankoja ym kodin askareita. En voi ymmärtää! Jos hän olis ainoa lapsi niin ehkä ymmärtäisin, mutta kun muut sisarukset asuvat paljon lähempänä niin en.
Muutenkin olen miehelle välillä kuin ilmaa, viikon mykkäkoulu ei ole mitään uutta, ja kun lopulta alkaa puhuu, niin selviääkin että syynä ei ollut mikään minuun liittyvää...työjuttuja vaan??!
Kaiken vapaa-aikansa mies viettää äitinsä tai muitten sukulaistensa kanssa, mutta jos pyydän häntä oman äitini luo käymään, niin ei onnistu, ku on just joku tärkeä juttu kesken.
Ja sitten vielä tämä totaalinen kieltäytyminen kaikesta kivasta. Esim. jo hyvissä ajoin ennen joulua/synttäreitään alkaa hokemaan "mä en sit mitään lahjoja haluu" eikä muutenkaan sais huomioida, ei edes toivottaa hyvää syntymäpäivää! Jos lahjan ostan, se lojuu siinä mihin sen laitoin, ja ei elettäkään et sen avais. Ehkä sit ku kolmannen kerran pyydän et avaisit nyt... Minun syntymäpäivääni tuskin edes tietää! Ainakaan ei oo koskaan arvannu oikein kun olen kysynyt.Ja yhden ainoan joululahjan olen saanut, ja silloinkin sain kuulla kuinka älyttömän kallis ja turha sekin oli!
Eikä muutenkaan koskaan tee mitään minun eteen ilman anelua ja pyytelyä, ja sitten jos lopulta suostuu niin kauhea valitus perään.
Nyt olenkin miettinyt tätä elämää, että miten sitten kun oikeasti tarvitsen jonkun johon turvautua? Tähän asti mulla vanhemmat vielä elossa ja saan apua tarvittaessa. Mutta miten sitten kun niitä ei enää ole?
Olen tästäkin asiasta puhunut miehelle, ja hän vakuuttaa että rakastaa mua ja aina auttaa/tukee kun on tarvis. Miten muka toi tunnoton pölkky vois muuttua?????
Vastaukset 9
Vanhimmat
Rakastaa vai? Tuskin rakastaa. Mies joka rakastaa vaimoaan kyllä sen joskus tuo ilmi jossei sanoina niin ainakin tekoina. Tuhlaat kalliin elämäsi suhteeseen josta et saa mitään. Varmaan harmittaa vuosien päästä miksi et jättänyt tuollaista miestä aikanaan. Vielä ehdit. Miehesi ei tuosta miksikään muutu. Mieti millaisen loppuelämäsi haluat. Etsit uuden miehen joka arvostaa sinua vai nykyisen joka ei sitä tee.
on miehesi! Voi olla, että rakastaakin - mutta ei ehkä sinua, vaan teidän elämäänne! Sinä tarjoat hänelle kodin, jossa hän voi röhnöttää niin kuin haluaa ilman, että itse joutuisi juurikaan sen eteen vaivaa näkemään - mikäs sen hienonpaa... Hätätilassa kyllä vakuutellaan rakkautta ja tukea, mutta mitenkään muutoin se sitten ei ilmenekään.
Ex-mieheni oli pitkälti tuollainen - no synttärit hän muisti, mutta pitkin hampain mainiten, että tässä on nyt lahja, kun kerran sitä vaadit...
Kuppi meni nurin vuosien saatossa juuri tuosta samasta fiiliksestä kuin sinulla on: muut asiat = harrastukset, kaverit ja sukulaiset menivät yhteisen elämämme edelle.
Oliko mies tuollainen jo alussa vai muuttunut pikkuhiljaa tuollaiseksi??
Ei hänestä kyllä mitään iloa sinulle ole. Sinulle olisi varmasti parempi asua yksin. Ehkä saattaisit jopa tulevaisuudessa tavata mukavamman miehen.
odota kauanko menee kunnes hän huomaa sinun häipyneen. Jos menee yönkin yli ettei hänestä kuulumitään, niin ei hän ole sinusta kiinnostunut.
Sinä olet palvelija ja tyydyttäjä, hän pelkästään vain on. Mihin häntä tarvitset? Siihen ettet ole yksin? Siihen että olet muiden silmissä parisuhteessa? Sinunlaisiasi naisia on aivan liikaa..meidän miesten onneksi.
...hänellä jotain omia, sinuun liittymättömiä tai liittyviä huolia? Tuo 'työasioita vaan' kuulostaa tekosyyltä jos mykkäkoulu on oikeasti ollut tietoista.
Ensimmäinen asia joka tuli mieleen tuota lukiessa oli, että onkohan hänen äitinsä varmasti kunnossa? Jos hänellä on kova tarvis nähdä äitiään jatkuvasti matkaerosta huolimatta ja ei epäröi lähteä auttamaan tätä, niin se voisi kertoa siitä että äidin terveys on huonontunut ja poika on huolissaan hänestä ja tämä ehkä heijastuu suhteeseen, ei jaksa murehtia sinun tunteistasi niin.
Yksi ajatus vaan mutta eihän sitä koskaan tiedä :P
Yksi syy 'kaikesta hauskasta' kieltäytymiseen voi olla se että mies ajattelee ettei hän osaa ostaa kivoja lahjoja, jolloin hän ei halua myöskään sinun ostavan hänelle mitään (koska hänelle tulisi siitä huono fiilis kun ei itse voi/osaa tehdä samoin). Kuulostaa hyvinkin sellaiselta jutulta jota itse miehenä voisin harjoittaa myös :P
Kämpän järjestely ei oikeasti kiinnosta montaakaan miestä. Itselleni se ainakin olisi vain negatiivinen yllätys ja on totta että sotkuisestakin kämpästä tavarat löytyy paremmin kuin uudella tavalla siivotusta ja järjestetystä. Miehen reaktio on siis omasta näkökulmastani varsin looginen ja ymmärrettävä, joskin hieman kiittämätön. Mutta luovu siitä järjestelystä, se ei ole positiivinen palvelus miehelle vaikka itse sen sellaisena näet.
Mutta toisaalta oli syyt mitä tahansa niin enpä tiedä mitä tuosta suhteesta irti saat. Jos ei edes hellyyttä, suhteiden tukipilaria, ole, niin sehän on melkein sama kuin asuisi jonkun kärttyisän kämppiksen kanssa. Ehkä olisi aika jutella kunnolla ja jos ei juttelu kiinnosta miestä niin sanoa suoraan että lähdet vihreämmille nurmille.
Onhan toi kertakaikkisen ylimielistä meininkiä, mutta musta tuossa on myös pikkasen sellaistakin sävyä, että voiskohan sun miehes kärsiä jopa masennuksesta.
itsekin olin suhteessa jossa kaikki muu meni minun edelleni.. jos kaveri soitti yöllä ja sano et on ongelmia ni mies sinkos heti apuun jopa yli 30 kilsan päähän.. jos minä apua pyysin ni en saanu vaikka olin muutaman metrin päässä, selitys tietsikkapeli kesken pahasti ei pysty.. ja sit "unohti" asian.. ja juurikin tuo siivoaminen sama juttu.. tuntu et vaikka olisin vieny kaikki omat tavarani sieltä pois ja laittanu miehen tavarat täysin uuteen järjestykseen ni ei mitään olisis huomattu.. suosittelen ihan oikeesti et jätä tommonen mies.. ansaitset paljon parempaa ja sen myös löydät.. niin itsekin löysin.. :)
Kuulostaa karsealta, eikä ihme että usko suhteeseen on mennyt. Kysymys kuuluukin enää otsakkeen lailla: