Kun sanotaan, että nainen on persoonallinen, herättääkö se sinussa positiivisia vai negatiivisia tuntemuksia? Anna esimerkki naisesta joka on hyvällä tai huonolla tavalla persoonallinen. Onko tällä palstalla sellaisia?
Persoonallinen nainen
10
2063
Vastaukset
- scale
tuo luonnehdinta ei tee kunniaa kenellekkään.
Kun vaikkapa lehdessä on ilmoitus, että annetaan hyvään kotiin persoonallisen näköisiä koiranpentuja, niin saattaapi tyrkyllä olla susikoiram varustettuna mäyräkoiran jaloilla yms.
Lisäksi jos joku koittaa myydä persoonallista taloa, saattaa kohde olla yhdistelmä kuivuria ja 60-luvun tasakattotiilitaloa.
Luonteenpiirteenä persoonallisuus saattaa olla hyväkin ominaisuus, tai sitten ei. Persoonallisuus yleensä on mun mielestä poikkeamista valtavirrasta. Eli ei mikään laumanaama. - persoonallisuus
on useimmiten pelkästään rasittavaa.
- jep,,,
Ylenmääräinen persoonallisuus on rasittavaa silloin, kun erikoisuutta tavoitellaan tietoisesti ja koko ajan, ts. yritetään väen vängällä olla kaikessa niin erilaista, niin erilaista, vaikkei oikeasti haluttaisikaan ajatella asioista siten...Itse asiassa mielestäni sellainen, juurikin, kertoo ihmisestä lähinnä, että ihminen saattaa olla vaikka hyvinkin mielikuvitukseton ja tylsä.
Persoonallisia ovat ihmiset, jotka uskaltavat olla oma itsensä.
käsitteenä yleisymmärrettävä :)
Toisen mielestä persoonallinen voi olla toisen mielestä varsin persoonaton, jotka ovat tietysti vastakohtaisia näkemyksiä, mutta eivät muuta silti kenenkään persoonaa.- melko . . .. ..
persoonallinen nainen on mielestäni Saimi Nousiainen-(mikä ikinä)... Työnsä takia ajeli / ajelee kulmakarvansa ja saa siitä osan persoonallisuuteensa.
Jos et sulaudu massaan, olet persoonallinen. Se voi olla sekä hyvää että huonoa. Kaikki riippuu siitä miellyttääkö tyyli omaa silmää. se oli aikoinaan sillä paikkakunnalla jossa asuin nuoruuteni. Pieni maalaispaikkakunta, jossa "persoonallinen" tarkoitti kaikkea hiukankin valtavirrasta poikkeavaa. Sitä oli "vähän persoonallinen" (tietyllä äänenpainolla sanottuna) jos kävi taidenäyttelyissä, teki itse kuvataidetta, katseli "outoja" leffoja tai kuunteli pimeetä musiikkia (Pimeä= ei Mamba:D) Aika Fuckin` Åmol-meininkiä..
- Ihme porukkaa...
.....
- Kitekatti-
Mä en ainakaan pelkää mielenkiintosia ihmisiä,ja mitä lähemmin tuntee ihmisiä,niin kaikki on aika "persoonia":),paitsi mielikuvituksettomat tylsimykset.
- Hrmps....
Mun mielestä kaikilla naisilla on selkeä persoonansa.
Jos asia pitää erikseen tuoda julki "persoonallisena naisena" on luultavasti kyseessä räikeästi pukeutuva ja meikkaava huomiohuora. - Asiasta.huvittunut
Yleensä persoonalliseksi kuvattu ihminen tuo itseään korostetusti esille, mikä on erittäin ärsyttävää. Tyypillinen tapaus on ylienerginen räpätäti. Esimerkkinä Aira Samulin.
Itse ymmärrän sanan hieman toisessa merkityksessä, jolloin käytän sitä pääosin positiivisessa merkityksessä - siis silloin, kun en käytä sitä sarkastisessa sävyssä. Mielestäni persoonallisuus tarkoittaa sitä mitä ihminen on, ei sitä miltä ihminen vaikuttaa. Annan painoarvoa enemmän ihmisen ajatuksille kuin käytökselle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4068922Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1783383- 191850
- 771166
- 761078
- 271065
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta641021Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791005- 55983
- 65930