Lapsuudenystäni (mies) löysi tyttöystävän ja tottakai olin onnellinen hänen puolestaan. Nyt en tiedä mitä pitäisi ajatella, sillä tyttöystävä vaikuttaa hyvin omistushaluiselta.
Ennen olin vähintään pari kertaa kuussa yhteydessä ystäväni kanssa, nyttemmin en ole kuullut hänestä kunnolla aikoihin, vaikka asumme samassa kaupungissa. En uskoisi hänen olevan elossakaan, ellen kuulisi hänen vanhemmiltaan miehen kuulumisia. Muut kaverinsa sanovat, että mies ei enää vastaa puheluihin tai tekstiviesteihin, hän ei ole tavoitettavissa messengerin välityksellä, eikä taatusti soita kenellekään.
Kerran onnistuin tavoittamaan ystävän puhelimella. Taustalta kuului koko puhelun ajan tyttöystävän meuhkaamista ja mies oli vaisun oloinen. Seuraavana päivänä sain vihaisen puhelun tyttöystävältä ja hän suorastaan kielsi minua enää soittamasta ystävälleni! No enpä ole soittanutkaan, sillä olen loukkaantunut ja kaipaan ystävältäni selitystä, että mikä oikeus naisella oli puuttua asiaan ja kieltää minua pitämästä yhteyttä. Selitystä ei taida kuulua, koska hiljaista on ollut siltäkin suunnalta.
Mitä olen kuullut, niin ovat kuulemma molemmat lopettaneet myös opintonsa vastikään, mikä on outoa, sillä ystäväni kävi jo toista vuotta ammattikorkeassa ja tietääkseni viihtyi opinnoissaan. Voiko rakkaus todella sekoittaa pään tuolla tavoin? Toivottavasti lopettaminen oli sentään ystäväni oma päätös, eikä riippuvainen siitä naisesta. (En toki haluaisi ajatellakaan että tyttöystävä olisi painostanut lopettamaan, mutta kun muutenkin koko juttu tuntuu niin oudolta, niin väkisinkin tulee mieleen sellaisia ajatuksia.)
En tiedä mitä voisin tehdä. Pitäisikö minun unohtaa ystäväni ja antaa jutun olla, sillä vaikuttaa siltä että hän on joka tapauksessa katkaisemassa siteensä kaikkiin entisiin ystäviinsä (joka toivottavasti on myöskin hänen oma päätöksensä) vai pitäisikö kenties tunkea nenä tähän soppaan? Miten? Olen kuitenkin huolissani ystävästäni, mutta voihan olla että kuvittelen kaikki asiat pahemmaksi kuin ne onkaan. Ehkä ystävä viihtyy niin hyvin tyttöystävänsä kanssa, että ei todellakaan kaipaa kontaktia kehenkään muuhun? Toisaalta väkisinkin epäilykset hyvin omistushaluisesta ja vainoharhaisesta tyttöystävästä nostavat päätään...
Ennen olin vähintään pari kertaa kuussa yhteydessä ystäväni kanssa, nyttemmin en ole kuullut hänestä kunnolla aikoihin, vaikka asumme samassa kaupungissa. En uskoisi hänen olevan elossakaan, ellen kuulisi hänen vanhemmiltaan miehen kuulumisia. Muut kaverinsa sanovat, että mies ei enää vastaa puheluihin tai tekstiviesteihin, hän ei ole tavoitettavissa messengerin välityksellä, eikä taatusti soita kenellekään.
Kerran onnistuin tavoittamaan ystävän puhelimella. Taustalta kuului koko puhelun ajan tyttöystävän meuhkaamista ja mies oli vaisun oloinen. Seuraavana päivänä sain vihaisen puhelun tyttöystävältä ja hän suorastaan kielsi minua enää soittamasta ystävälleni! No enpä ole soittanutkaan, sillä olen loukkaantunut ja kaipaan ystävältäni selitystä, että mikä oikeus naisella oli puuttua asiaan ja kieltää minua pitämästä yhteyttä. Selitystä ei taida kuulua, koska hiljaista on ollut siltäkin suunnalta.
Mitä olen kuullut, niin ovat kuulemma molemmat lopettaneet myös opintonsa vastikään, mikä on outoa, sillä ystäväni kävi jo toista vuotta ammattikorkeassa ja tietääkseni viihtyi opinnoissaan. Voiko rakkaus todella sekoittaa pään tuolla tavoin? Toivottavasti lopettaminen oli sentään ystäväni oma päätös, eikä riippuvainen siitä naisesta. (En toki haluaisi ajatellakaan että tyttöystävä olisi painostanut lopettamaan, mutta kun muutenkin koko juttu tuntuu niin oudolta, niin väkisinkin tulee mieleen sellaisia ajatuksia.)
En tiedä mitä voisin tehdä. Pitäisikö minun unohtaa ystäväni ja antaa jutun olla, sillä vaikuttaa siltä että hän on joka tapauksessa katkaisemassa siteensä kaikkiin entisiin ystäviinsä (joka toivottavasti on myöskin hänen oma päätöksensä) vai pitäisikö kenties tunkea nenä tähän soppaan? Miten? Olen kuitenkin huolissani ystävästäni, mutta voihan olla että kuvittelen kaikki asiat pahemmaksi kuin ne onkaan. Ehkä ystävä viihtyy niin hyvin tyttöystävänsä kanssa, että ei todellakaan kaipaa kontaktia kehenkään muuhun? Toisaalta väkisinkin epäilykset hyvin omistushaluisesta ja vainoharhaisesta tyttöystävästä nostavat päätään...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Muistan Alkuseurusteluaikoinani kun miehelläni oli paljonkin naispuolisia ystäviä jotka soittelivat jopa öisin miehelleni. Toiset ravasivat hänen kämpillään kahvilla sekä korjauttamassa tietokoneitaan sun muuta ja usein silloin kun en ollut itse paikalla. Mitäpä minä siihen koska meillä molemmilla oli elämää ollut ennen toisiammekin yli 38 vuotta.
Minäkin tutustuin näihin naisiin joista osalla oli kauheasti kerrottavaa minulle miehestäni. Hehän tunsivat miehen paremmin kuin minä. Se ärsytti mutta olihan siitä apuakin. Olin yllättävän kärsivällinen vaikka myönnän että ihmeissäni jonkin verran siitä yösoittelusta.
Luotin kyllä mieheeni koko ajan.
Tuo sinun yhteydenpitosi kuullostaa niin viattomalta näihin minun mieheni naisystäviin verrattuna että voisin tuolle ystäväsi naiselle kertoa jotakin. Hän vaikuttaa hieman vainoharhaiselta. Mitä jos lähestyisitkin häntä? Lähetä viesti tai sähköpostia.
Jokaisella aviomiehellä pitäisi minun mielestäni olla ainakin yksi naisystävä joka valaisisi sivusta naisen ajatusmaailmaa miehelle.
Nykyään nämä minun mieheni naisystävät eivät enään soittele. Ehkä siksi kun annoin jossakin vaiheessa ymmärtää missä rajat kulkee. Mies katsoi parhaaksi olla pitämättä itse yhteyttä tai sitten ihan laiskuuttaan lopetti kun tuli muuta tekemistä. Nyt myönnän että kaipaan jopa näitä paria naisystävää ja patistan että mies ottaisi yhteyttä heihin.
Itse olin tyytyväinen kun huomasin, että miehellä on naispuolisia ystäviä. Minusta sellainen mies, jolla ei ole yhtään naispuolista ystävää on outo. En minä haluaisi seurustella sellaisen miehen kanssa, joka ei pidä naisista tai josta naiset eivät pidä.
Erosin miehestä, mutta kaveeraan edelleen miehen silloisten naispuolisten ystävien kanssa, eli meidän naisten välinen ystävyys on säilynyt. Osa miehen naisystävistä oli harrastuskavereita, ja osa oli täysin eri ikäisiäkin kuin mies. Ikinä en ajatellut mitään pahaa näistä naisista tai heidän yhteydenpidostaan mieheen.
Minusta naiset olivat mukavia ja oli kiva, että he pitivät miehestä.
"Minusta sellainen mies, jolla ei ole yhtään naispuolista ystävää on outo."
Ei millään pahalla yhtäkään naista kohtaan, mutta itse en pahemmin viihdy naisten "kaverina"...
Itselläni ei ole koskaan ollut naispuolisia kavereita, vaikka naisia onkin ympärilläni paljon pyörinyt. Mielestäni naisten kanssa ei vaan ole sellaista hauskaa, mitä miesporukassa on...
Omat intressini ja harrastukseni ovat sellaiset, että ei olisi sillä saralla mitään yhteistä naisten kanssa. Ja esim jos menen baariin (se 0-5x/ vuosi) niin hauskempaa on miesporukassa..niin se vaan on.
Ei, en vihaa naisia (olen nytkin onnellisessa parisuhteessa..lapsiakin on), mut en halua naisia kavereikseni...he eivät tarjoa mulle niitä asioita, joita tarvitsen kaveri ja ystävyys suhteissa. Ja naiset kyllä pitävät minusta. Tulen yleensä ihmisten kanssa hyvin toimeen, sukupuoleen katsomatta...
Ja tämä ei ollut provo. Tämä oli minun hlökohtanen mielipiteeni, joten kenenkään ei tartte ottaa hernettä nenäänsä. ;)
Minä naisena koen oppivani paljon miespuolsilta kavereiltani sellaisia asioita mitä naisilta en opi. Oma mieheni oli viisi vuotta sinkkuna eronsa jälkeen ja sanoi että ilman naispuolisia ystäviään ero olisi ollut vaikeampi tajuta. Naisten kautta hän koki tajuavansa niin paljon enemmän että pystyi ymmärtämään ex vaimonsa motiivit paremmin ja antamaan anteeksi niin itselleen kuin exällekkin. Mies on mitä parhain mies sen jälkeen minulle kun vähän alustavasti "tajuaa" meitä naisia eikä tarvitse joka asiaa rautalangasta vääntää.