ja musta tuntuu, että mä käyttäydyn kuin teini-ikäinen.
olen tapaillut 5kk yhtä miestä. Ikää hänellä on 20-vuotta, minulla 21. Olemme siis aika nuoria. Meidän suhteemme on todella outo. En tiedä onko siinä mitään järkeä, mutta en haluaisi luopua siitä. Pidän miehestä todella. Yhteiset hetkemme ovat todella hauskoja, viihdyn hänen kanssaan käsittämättömän hyvin.
kuitenkin niitä yhteisiä hetkiä on Todella Vähän. Mies on intissä tällä hetkellä. Viikonloput menevät enemmän tai vähemmän kavereiden kanssa ryypätessä. Emme siis seurustele, vaan lillumme tapailun ja seurustelun kummallisessa välitilassa.
emme seurustele, mutta silti haluaisin hänen osoittavan välillä jonkun sortin välittämistä minua kohtaan. Jos kysyn tykkääköhän hän minusta vielä vastaus on: "joo" tai "no, oonhan mä sanonu sen sulle"(niin sillon marraskuussa, kun tapasimme! :D) Hänen mielestään myös turha ikävän ilmaiseminen on hölmöä. Toisin sanoen on kai itsestäänselvyys, että meillä on toisiamme ikävä.
toisinaan hän kohtelee minua kuin tyttöystäväänsä, toisinaan ei. sovimme viikonloppuna, että soittelen kunhan saan sim-korttini postissa. soittaessani hän ei voinutkaan puhua, oli joku juttu kesken intissä. sen jälkeen olen lähettänyt hänelle kaksi tekstiviestiä, joihin kumpaankaan hän ei ole vastannut. olen hämilläni tässä tilanteessa. intti on miespuolisten ystävieni mukaan rankkaa ja sekavaa aikaan. mutta onko se niin rankkaa ja sekavaa, että ihmissuhteetkin kärsivät.
seurustelemattomuuteemme on syitä, joita en niiden arkaluontoisuuden vuoksi viitsi alkaa tässä erittelemään. kuitenkin minä olen käynyt tässä läpi rankkoja asioita ja hän on kestänyt intti-ajan paineita. hän on vielä sen kaltainen ihminen, joka kaipaa paljon yksityisyyttä ja omaa tilaa. voin vain kuvitella kuinka kamalaa intin kaltaisessa tilassa eläminen on hänelle.
näiden asioiden summana ja vuoksi olemme "eriytyneet" toisistamme. ainakin luulen niin. koska suhteemme ei ole aina ollut tällainen. tosin hän on kyllä alusta asti ollut sellainen, että jos on kipeä, ei edes jaksa vastata puhelimeen tai viestiin ja ns. vakavien asioiden puhuminen on ollut hänelle kamalaa. se on ollut minusta kummallista.
nyt alkaa tuntua, että molemmat on hiukan väsähtäneitä tämän suhteen ylläpitämiseen. olemme nähneet viimeeksi lauantaina, silloinkin vain muutaman tunnin..
ongelmaa aiheuttaa myös minun järkyttävän yliherkkä kroppani, joka onnistuu pamauttamaan allergisen reaktion päälle melkein mistä vaan. hän polttaa tupakkaa, ja näin pajujen ja muiden kukkiessa minä saan ristikkäisallergisia reaktioita, myös hänen tupakoinnistaan. pahinta ei edes ole savu, vaan se jos suutelemme. silloin koko suuni/kurkkuni turpoaa ja voin todella pahoin. toisin sanoen emme voi suudella. tämä kaihertaa ainakin minua. mies ei ole mitään sanonut, mutta on muutenkin hiukan vähäpuheinen. hellyyttä on kyllä muuten. [toivon, että kukaan ei sano tähän, että hänen pitäisi lopettaa tupakointi. ei sillä etten olisi samaa mieltä, mutta se ei ole hänelle helppoa ollenkaan.]
jotenkin tuntuu, että kaikki on juuri intin myötä mennyt enemmän ja enemmän solmuun ja vaikeammaksi. kannattaako näitä solmuja edes alkaa avaamaan, vai jätetäänkö koko roska tähän??? inttiä hänellä on siis jäljellä enää reilu 2kk. mutta onko naivia kuvitella, että asiat korjaantuisivat silloin?? toisaalta olen aika nuori ja kadun kyllä lopunikääni, jos en anna meille mahdollisuutta katsoa tuleeko tästä mitään.
pää on kyllä aika sekaisin juuri nyt. monestakin syystä.
olen tapaillut 5kk yhtä miestä. Ikää hänellä on 20-vuotta, minulla 21. Olemme siis aika nuoria. Meidän suhteemme on todella outo. En tiedä onko siinä mitään järkeä, mutta en haluaisi luopua siitä. Pidän miehestä todella. Yhteiset hetkemme ovat todella hauskoja, viihdyn hänen kanssaan käsittämättömän hyvin.
kuitenkin niitä yhteisiä hetkiä on Todella Vähän. Mies on intissä tällä hetkellä. Viikonloput menevät enemmän tai vähemmän kavereiden kanssa ryypätessä. Emme siis seurustele, vaan lillumme tapailun ja seurustelun kummallisessa välitilassa.
emme seurustele, mutta silti haluaisin hänen osoittavan välillä jonkun sortin välittämistä minua kohtaan. Jos kysyn tykkääköhän hän minusta vielä vastaus on: "joo" tai "no, oonhan mä sanonu sen sulle"(niin sillon marraskuussa, kun tapasimme! :D) Hänen mielestään myös turha ikävän ilmaiseminen on hölmöä. Toisin sanoen on kai itsestäänselvyys, että meillä on toisiamme ikävä.
toisinaan hän kohtelee minua kuin tyttöystäväänsä, toisinaan ei. sovimme viikonloppuna, että soittelen kunhan saan sim-korttini postissa. soittaessani hän ei voinutkaan puhua, oli joku juttu kesken intissä. sen jälkeen olen lähettänyt hänelle kaksi tekstiviestiä, joihin kumpaankaan hän ei ole vastannut. olen hämilläni tässä tilanteessa. intti on miespuolisten ystävieni mukaan rankkaa ja sekavaa aikaan. mutta onko se niin rankkaa ja sekavaa, että ihmissuhteetkin kärsivät.
seurustelemattomuuteemme on syitä, joita en niiden arkaluontoisuuden vuoksi viitsi alkaa tässä erittelemään. kuitenkin minä olen käynyt tässä läpi rankkoja asioita ja hän on kestänyt intti-ajan paineita. hän on vielä sen kaltainen ihminen, joka kaipaa paljon yksityisyyttä ja omaa tilaa. voin vain kuvitella kuinka kamalaa intin kaltaisessa tilassa eläminen on hänelle.
näiden asioiden summana ja vuoksi olemme "eriytyneet" toisistamme. ainakin luulen niin. koska suhteemme ei ole aina ollut tällainen. tosin hän on kyllä alusta asti ollut sellainen, että jos on kipeä, ei edes jaksa vastata puhelimeen tai viestiin ja ns. vakavien asioiden puhuminen on ollut hänelle kamalaa. se on ollut minusta kummallista.
nyt alkaa tuntua, että molemmat on hiukan väsähtäneitä tämän suhteen ylläpitämiseen. olemme nähneet viimeeksi lauantaina, silloinkin vain muutaman tunnin..
ongelmaa aiheuttaa myös minun järkyttävän yliherkkä kroppani, joka onnistuu pamauttamaan allergisen reaktion päälle melkein mistä vaan. hän polttaa tupakkaa, ja näin pajujen ja muiden kukkiessa minä saan ristikkäisallergisia reaktioita, myös hänen tupakoinnistaan. pahinta ei edes ole savu, vaan se jos suutelemme. silloin koko suuni/kurkkuni turpoaa ja voin todella pahoin. toisin sanoen emme voi suudella. tämä kaihertaa ainakin minua. mies ei ole mitään sanonut, mutta on muutenkin hiukan vähäpuheinen. hellyyttä on kyllä muuten. [toivon, että kukaan ei sano tähän, että hänen pitäisi lopettaa tupakointi. ei sillä etten olisi samaa mieltä, mutta se ei ole hänelle helppoa ollenkaan.]
jotenkin tuntuu, että kaikki on juuri intin myötä mennyt enemmän ja enemmän solmuun ja vaikeammaksi. kannattaako näitä solmuja edes alkaa avaamaan, vai jätetäänkö koko roska tähän??? inttiä hänellä on siis jäljellä enää reilu 2kk. mutta onko naivia kuvitella, että asiat korjaantuisivat silloin?? toisaalta olen aika nuori ja kadun kyllä lopunikääni, jos en anna meille mahdollisuutta katsoa tuleeko tästä mitään.
pää on kyllä aika sekaisin juuri nyt. monestakin syystä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onpa stressiä. Näköjään olette molemmat arjessa eriytyneet tunteellisesti toisistanne. Intti rasittaa
kroppaa ja hermoja. Ei jaksa stressata. Ei edes tytön
huolista. Koska kroppa vaatii lepoa. Jos tajuat sen, on mahdollista saada mahdollisuus, kun kroppa on levännyt.
malttaisit sen reilut 2 kk odotella. Katsokaa sitten muuttuuko paremmaksi.